torstai 21. heinäkuuta 2016

Grilliahven


Kalansyönti on itselläni jäänyt hyvin vähälle, kun sappi ei siitä liiemmin piittaa. Tuossa taannoin söin kuitenkin hieman ahventa ja sappi oli aivan vaiti, joten päätin rohkaistua ja yrittää uudelleen. Tänään kävimme äidin kanssa kesätorilla ja kalakauppiaalla oli iloksemme vielä neljä ahventa jäljellä. Aivan mahtavaa! 

Ahven on hyvin mieto, eikä siksi vaadi liiemmin mausteita. Muuten kalan herkullinen maku peittyy ja tarkoitushan on nimenomaan nautiskella siitä. Ehdottomasti parasta on kun laittaa ahvenen sisään vain hieman merisuolaa, sitruunaviipaleen sekä tilliä. Sitten koko komeus kääritään folionyyttiin ja annetaan paistua grillissä. 

Parasta kesäruokaa, suosittelen.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Muutaman askeleen päässä





Eilen kävimme äidin ja koiran kanssa mustikassa. Vain muutama askel kotipihalta ja mustikka-apajat avautuivat edessämme. Ei mennyt kauaakaan kun kädet olivat mustikansiniset ja lähes litran verran marjoja ehti sujahtaa ämpäriin. Tänään pyöräytimme jälkiruoaksi mustikkapiirakan ja äiti teki oikein vaniljakastikettakin. 

Oli se pojat hyvää.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Seuraavat neljä viikkoa


Nyt se on täällä. Loma nimittäin. Loma omasta arjesta, stressistä ja velvollisuuksista. Kuukausi pelkkää raikasta maalaisilmaa, äidin ruokia ja kiireettömyyttä. Koira saa juosta vapaana ja nukkua sängyssä. Loppukuusta kun vielä oma murmeli saapuu paikanpäälle, otamme pitkiä metsäkävelyitä koiran kanssa ja juomme aamukahvit pihakoivun alla. 

Kesä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016


7 minuuttia
Sitten te kaikki menette pois
Muuttolinnun lailla

5 minuuttia
Enkä tiedä mitä tekisin
Ottakaa joku hihasta kiinni

1 minuutti    
Kai minä sitten vain pysyn
Vaikka väkisin

7 minuuttia
Jälleen kerran

Sanoilla leikkijä


Aina silloin tällöin on hyvä pysähtyä miettimään, miksi tekee asioita. Miksi juo joka aamu kupin kahvia tai miksi huolehtii lähimmäisistään. Nyt ajattelin kuitenkin pohtia, että miksi kirjoitan blogia. Jotkut sitä aina välillä kyselevät ja useimmiten vastaan vain, että minä pidän siitä.

Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Se mistä tässä pidän, on kirjoittaminen ja siihen valokuvaamisen yhdistäminen. Kuitenkaan bloggaajan elämä ei aina ole niin helppoa ja varsinkin kanssaeläjät saavat sen tuntea. Jos laitan hienon illallisen tai menemme piknikille, niin mies joutuu vesi kielellä odottamaan kun otan vielä yhden kuvan. Pitäisi oikeastaan joskus ottaa kuvia "kulissien takaa", että miltä se keittiö oikeasti näyttää kun leivotaan. Mutta toisaalta, eikö blogin tarkoitus olekin olla hieman vieraantunut todellisuudesta? 


Eniten kuitenkin pidän tästä kirjoittamisesta. Tykkään leikkiä sanoilla ja etsiä mieleni sopukoista mitä ihmeellisimpiä ilmauksia. Olisi ihan unelma päästä kirjoittamaan johonkin ruoka- tai sisustuslehteen, mutta häviäisikö siitä se hohto, jos se olisikin pakollista

Olen kirjoittanut blogia kauan, monessa eri olomuodossa. Ensimmäinen blogini oli hyvin pinnallinen siinä mielessä, etten juurikaan kirjoitellut henkilökohtaisuuksista ja vain harva tutuistani tiesi blogin olemassaolosta. Lähinnä halusin vain jonkin "muistion" mihin sain ylös reseptini ja käsityöjuttuni. Loppuvaiheessa se kuitenkin alkoi tuntua jotenkin stressaavalta ja halusin jotain kevyempää. Silloin avasin tämän blogin. Itsehän ne rajat ja aihealueet blogilleen määrittelee, ja vanhassa blogissa ne eivät enää kohdanneet oman elämäni kanssa. Yhtäkkiä halusin kirjoittaa enemmän arjestani, ja tavallisista asioista. Tänne voin kirjottaa mistä vain, sillä en ole rajannut pääni sisällä mitään tarkkaa aihetta eikä ole väliä vaikka tekstiä olisi vain rivin verran. 

Kirjoitin myös hääblogia, sekä itselle että Häät.fi:lle. Se oli hyvin mielenkiintoista ja nautin siitä kun aihe oli niin tarkasti rajattu. Häät.fi:lle kirjoitin hääblogia enemmän esteettömyyden kannalta ja miettien niitä ajatuksia, kun taas omaan hääblogiin mahtui henkilökohtaisempia juttuja. Tykkään muutenkin suunnitella juhlia ja illanistujaisia, niin kyllä välillä hieman harmittaa, ettei voi enää suunnitella häitä.

Joskus sorrun siihen, että teen asioita vain saadakseni kirjoitettavaa blogiin. Saatan esimerkiksi leipoa tästä syystä, mutta toisaalta, leipominen kuuluu myös lempipuuhiini. Enää en kuitenkaan mieti, että joka viikko on saatava tietty määrä kirjoituksia aikaiseksi, vaan jos minulle ei tapahdu mitään kirjoittamisen arvoista, niin sitten se vain on niin. Ei aina jaksa edes leipoa.

Nykyään tätä kaikkea helpottaa vielä se, että omistan kunnon kameran. Saan vihdoin hyviä, laadukkaita kuvia tekstieni jatkeeeksi. Kaikenkaikkiaan tämä harrastus tekee minut nykyään hyvin tyytyväiseksi harmaiden hiuksien sijaan ja uskon, että blogillani tulee olemaan pitkä elämä!

Toivottavasti pidät blogistani yhtä paljon kuin minä itse :)


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Pronssista salmiakkia



Kävin ennen juhannusta tilaamassa uudet silmälasit ja nyt alkuviikolla hain nuo kaunokaiset kotiin. Mielessäni oli jo selkeä kuva pronssisista kehyksistä ja aika helpolla löysin mieleiset. Silmälasit eivät saa olla liian silmiinpistävät, mutta jotain twistiä pitää olla. Tämä pronssinen salmiakkikuvio on siis juuri sopiva. Silmälasini löysin FennoOptiikkasta, joka on ehdoton luotto-optikkoni. Sieltä saan aina hyvää palvelua ja kanta-asiakkuuskin palkitaan! 

Täytyy sanoa, että ehkä olikin jo aika hankkia uudet. Vanhat ovat jo melkein 10 vuoden takaiset, ja näin ollen hieman kuluneet ja naarmuiset. En ole aiemmin nähnyt tarvetta uusille, sillä näkö ei tarkastuksissa ollut heikentynyt ja ruuveja pystyy käydä kiristämässä. Nyt kuitenkin päätin panostaa uusiin vaikka näkö olisi entisellään. Yllättäen se ei ollut, mikä saattaa selittää lukemattomat päänsäryt ja sen, miksi katsoin tv:tä taas nenä kiinni ruudussa. Nyt kuitenkin uudet rillit roikkuvat nenällä ja maailma on taas kovin kirkas! 

Nuuskijat Nuuksiossa










Teimme eilen miehen kanssa kesäretken Nuuksion kansallispuistoon. Tarkemmin sanottuna samoilimme Haukkalammen lähettyvillä, Haukanholmassa. Päivä oli aurinkoinen kotoa lähtiessämme eikä sääennustekaan vaikuttanut pöllömmältä; siitä syystä en ottanut sadesuojia mukaan. Automatkan aikana tuli piristävä pieni sadekuuro, mutta taivas selkeni juuri sopivasti kun saavuimme perille. Hetken matkaa tallustimme metsäreittejä ja napsin samalla hieman valokuvia. Lopulta päädyimme tulentekopaikalle ja löimme kivan pienen leirinuotion pystyyn. Mies on aina yhtä yllättynyt siitä, että minulta löytyy tietotaitoa nuotion tekemiseen. Omasta mielestäni taas kun jokaisen tulisi se osata. 

Siinä hetken paistoimme nuotiolla makkaraa ja tietenkin taivas repesi juuri kun sain ensimmäisen haukun makkarastani. Ei muuta kuin juoksujalkaa tiheän kuusen alle, joka suojasikin melko hyvin ensimmäiseltä kuurolta. Sateen loputtua lisäsimme savuavaan nuotioomme vähän puita ja laitoimme uudet makkarat tulille. Eikös se sade kuitenkin yllättänyt uudelleen, edellistä pahempana ja taas kiirehdimme puun alle. Se ei kuitenkaan enää paljoa auttanut, kun vettä tuli taivaan täydeltä ja olimme hetkessä läpimärkiä. Siinä sitten sateen loputtua vaatteet läpimärkinä päätimme kuitenkin vielä urheasti keittää nuotiokahvit. Sitä kun oli odotettu koko päivän. Itsekseni kyllä ajattelin, että jos vielä alkaa satamaan ja kahvini laimenee sadevedellä, niin sitten kyllä menee hermo. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan sain sentään juoda kahvini rauhassa. 

Ei se silti haitannut. Kaatosateen aikana vain nauroimme puun alla seistessä, sillä mitäpä muutakaan siinä enää olisi voinut tehdä. Kaikista vähiten reissuamme arvosti citykoira Taisto, joka inhoaa pienintäkin sadetta. Näin ollen metsäretki kaatosateessa ei ollut Taiston mielestä kovinkaan hauskaa ajanvietettä.

Autolle päin palatessamme nuuskimme raikasta sateen jälkeistä ilmaa ja mieskin totesi, että ilman sadetta ei olisi ehkä ollut näin hauskaa. Tulipahan ainakin muistoja ja tarina kerrottavaksi.