sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Melkein grillattu



Tänään piti mennä ulos grillaamaan, mutta ilma osoittautui sen verran koleaksi, että jäimme suosiolla kotiin. Tarkoituksenamme oli grillata hampurilaisia, mutta onneksi ne voi tehdä kotikeittiössäkin. Huomasin myös aivan yllättäen, että tänään on kai jokin Kansainvälinen Burgeripäivä, joten tämä ruokavalinta sattui oikein osuvasti! 

Pihvin lisäksi burgereistamme löytyi pekonia, ananasrenkaita, cheddarjuustoa, suolakurkkuja ja tietenkin kastikkeiden pyhä kolminaisuus - sinappi, ketsuppi sekä majoneesi. Tällä kertaa olimme edelliskertoja viisaampia emmekä tehneet ranskalaisia, sillä ne jää usein vain syömättä. Sen sijaan lisukkeina oli halloumia ja maissia, kun tosiaan oli tarkoitus mennä grillaamaan.

Sämpylät olivat kaupan pussista, mutta pihvit tein itse. Ihan perus jauhelihataikina, mutta halusin jollain säväyttää näitä burgereita. Niinpä pilkoin taikinan joukkoon hieman pepperonia, ja se antoikin pihveille mukavasti makua ja suutuntumaa. Oikein onnistuneet ja täyttävät sunnuntai hampurilaiset! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti