sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Suuria lupauksia



Olen todella huono missään ihonhoitorutiineissa, mutta sillon tällöin ryhdistäydyn. Suihkussakäymisen lisäksi suurin rutiinini tällä saralla on kasvojenpuhdistus kasvovedellä aamuisin. Melko säälittävää. En siis juurikaan harrasta säännöllistä kuorintaa tai rasvaamista, vaikka ehkä pitäisi. En myöskään ole mitenkään merkkiuskollinen, vaan käytän tuotteita, jotka tuntuvat hyviltä ja toimivilta. Silloin tällöin tulee jokin tarve panostaa ihon hyvinvointiin, ja tänään totta tosiaan oli sellainen päivä. 

Kevään tullen iskee aina jotenkin sellainen virkistäytymisen tarve ja tuntuu, että koko kehon pitäisi säteillä kun ei enää piilouduta talvitakin alle. Tämän päivän kauneudenhoitooni kuului siis koko kropan ja kasvojen kuorinta, sekä kasvoille tein myös tuollaisen kalvonaamion. Kalvonaamiot ovat niin mahtavia, kun ne voi vain nyppiä pois kasvoilta. Tuntuu, että epäpuhtaudet oikein imeytyvät kalvoon ja irtoavat ihosta kun kalvon repäisee irti. Ehkä lempijuttujani ihonhoidossa.


Sääret piti tietysti myös ajella siloisiksi, sillä mekot houkuttelevat jo kovasti, ja perus hiustenpesusta poiketen, tänään annoin hiuksillekin aimo annoksen hoitoainetta. Lopuksi tottakai kosteuttavaa rasvaa koko keholle ja kynnet - niiden lakkaukseen on hyvä päättää moinen hemmottelupäivä!

Aina hoidettuni ihoa perusteellisesti ajattelen, että "voisi kyllä jatkossa tehdä naamion joka viikko, ei tähän nyt niin kauaa mene". Rutiinia tällaisesta ei kuitenkaan saa minulle mitenkään, mutta toisaalta tämä tuntuu vähän enemmän luksukselta silloin kun tähän kaikkeen ryhtyy. Ja jos ei muuten tule hyvä olo, niin naamiotuubilla ainakin oli suuret lupaukset. Nyt olen sitten kaiketi enemmän tai vähemmän - täydellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti