sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Laskiaissunnuntai


Tänään on laskiaissunnuntai. Sitähän pitää perinteisesti juhlistaa rokalla ja pullalla, mutta itse ajattelin tehdä pullat vasta tiistaina. Tänään hellalla on porissut itsetehty hernekeitto ja uunista tupsahti muheva pannukakku. Täydellinen sunnuntai siis.

Keitin hernerokkaa ensimmäistä kertaa ja olin ihan hädissäni, että tuleekohan siitä edes hyvää. Kyselin etukäteen äidiltä ja kaverilta vinkkejä, ja eihän se nyt oikeasti niin vaikeaa ollut. Hernekeitto on todella edullinen ja täyttävä ruoka, eikä maussakaan ole mitään vikaa. 

Pääätin keittää kerralla kunnon satsin, joten liotin 8 desiä kuivattuja herneitä 4 litrassa vettä. Niitä liotetaan mielellään yön yli ja aamulla kattila nostetaan hellalle. Kiehumisen aikana pinnalle nousee herneiden kuoria ja vaahtoa, jotka pitää kuoria pois. Rokka saa kiehua hiljalleen pari tuntia ennen kuin lisätään mausteet ja lihat.

Itse lisäsin joukkoon pari pieneksi pilkottua porkkanaa, pari teelusikallista kuivattua meiramia, suolaa sekä paistettua jauhelihaa. Suola ja meirami olivat ainoat mausteet mitä tämä vaati, mutta suolaa menikin yllättävän paljon. Kannattaa aina maistaa välissä ja lisätä sitä oman maun mukaan.

Mies kummasteli kun halusin laittaa rokkaan jauhelihaa, mutta olen itse lapsena tottunut siihen. Jauhelihan tilalle voit siis laittaa myös palvikinkkua tai jättää vaikka lihan kokonaan pois. Omasta mielestäni kuitenkin on tuo jauhelihahernari se aito ja oikea. Kun mausteet ja muut on lisätty joukkoon, keitellään rokkaa vielä reilun tunnin verran. Yhteensä keittoaika on kolmesta neljään tuntia, ajatuksella, että mitä pidempään, sen parempaa. Tätä ei siis kannata lähteä pikkutilkkaa keittelemään, vaan on järkevämpää tehdä kerralla isompi satsi ja laittaa vaikka pakastimeen pahan päivän varalle. 



En ole koskaan ollut mikään ultimaattinen pannukakun ystävä, mutta nyt sitä oli jotenkin pakko tehdä. Pidän enemmän letuista tai amerikkalaisista pannukakuista, mutta kyllähän tämä kermavaahdon kanssa oli ihan hyvää. 

Pyysin äidiltä ohjeen ja onneksi tajusin suurentaa reseptiä hieman. Yleensä aina unohdan, että äidillä on pienempi uuni ja kaikki pellillä tehtävät leivonnaiset lässähtävät minun uunissani. Niinpä teen äidin ohjeet puolitoista kertaisina ja onnistuminen on taattu.

Tähän pannariin tuli 6 munaa, joita vatkattiin hetki käsivispilällä. Mukaan lisättiin 3 desiä vehnäjauhoja, 4 desiä täysmaitoa, 2 desiä vettä, reilu puolisen desiä sulaa voita sekä ripaus suolaa ja sokeria. Kaikki vatkataan yhteen tasaiseksi ja kaadetaan korkeareunaiselle uunipellille. Pannaria paistetaan 225 asteessa 20-25 minuuttia. Kuuman pannukakun päälle ripotellaan sokeria ja leikataan reiluiksi paloiksi. Kyytipojaksi hilloa ja kermavaahtoa, niin eihän se nyt voi kovin pahaa olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti