maanantai 2. huhtikuuta 2018

Ei kovin värikästä




Tämä pääsiäinen meinasi mennä hieman penkin alle, sillä en tiedä mihin ihmeen kummaan olen kätkenyt pääsiäiskoristeeni. Olen asetellut ne säilöön pieneen vaaleanpunaiseen kenkälaatikkoon, ja nyt en löydä sitä laatikkoa kertakaikkisesti mistään. Hieman harmitti, mutta luovutin kuitenkin etsintöjen suhteen kaksi päivää asuntoa pengottuani. 

Onneksi oli sentään yksi kanakoriste, rairuohoa ja pajunkissoja. Ei kovin värikästä tai iloista, ennemminkin hillittyä ja minimalistista. Pääsiäinen kuitenkin meni menojaan ihan ilman höyheniä ja tipujakin. 



Viikonloppu kului miehen synttäreiden parissa, joten tänään vasta paneuduin pääsiäistohinoihin. Päivälliseksi valmistin pääsiäiskanan, paahdettuja vihanneksia, riisiä ja sherrykastiketta. Olen aivan järjettömän rakastunut sherryn ja kanan taivaalliseen yhdistelmään. Sulatin reilun kilon kokoisen pakastebroilerin ja täytin sen timjamilla, valkosipulilla sekä sitruunalohkoilla. Rouhin sisään myös suolaa ja sidoin pikku kanasen paistinarulla näppärään pakettiin. Asettelin kaverin kasvispedille, jossa oli porkkanoita, fenkolia, timjaminoksia ja sipulia. Pinnalle rouhin vielä suolaa ja pippuria, ja pari voinokarettakin taisin päälle sujauttaa. Vuoan pohjalle kaadoin makeaa sherryä ja vettä, ettei kananen ihan kuivahda. Paistoin broiskua uunissa lähes puolitoista tuntia ja valelin sitä aina välillä paistoliemellä. 

Kun kana oli kypsä, nostin sen tarjolle, siivilöin liemen ja keitin siitä kastikkeen. Lisäsin siihen vielä hieman sherryä sekä kermaa ja suurustin sen maizenalla. Aika loistava pääsiäispäivällinen, vaikka itse sanonkin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti