sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Nuoruuden viimeiset rippeet







Tänään on minun syntymäpäiväni! Vuoden päästä olen virallisesti vanha, mutta nyt voin vielä nauttia näistä nuoruuden viimeisistä rippeistä. En halunnut järjestää mitään suurta ja erikoista, vaan kutsuin kaverit leppoisalle piknikille. Sanoin, että mukaan saa tulla ken tahtoo, puistoon mahtuu kyllä. Kehoitin myös ottamaan omia eväitä, sillä tällä kertaa ajattelin panostaa vain omaan ateriointiini. 

Saatiin onneksi lämmin päivä, vaikka viileys tuntui kyllä heti kun aurinko vähänkin painui pilven taa. Suuren tammen alta löysimme suojaisan paikan eväsretkellemme ja siinä viihdyimmekin useamman tunnin. Enkä minä nyt ihan tyhjin käsin osannut piknikille mennä, vaan omien eväiden lisäksi varasin hieman yhteistäkin syötävää. Tarjolla oli hedelmiä, mansikoita, croissantteja, vaahtokarkkeja ja  keksejä. Meillä oli miehen kanssa eväänä ihanaa rapu-kuskussalaattia, ja tietysti pullo pinkkiä kuoharia. Lisäksi kaveri oli ostanut minulle synttärikakkupalan, ja hyvä niin, sillä muuten olisin jäänyt ilman kakkua! 

Meillä kaikilla oli mukava ja rento päivä, nautimme eväistä, seurasta ja säästä. Katsotaan mitä hurjaa keksin ensi vuodeksi! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti