keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joulupuu





Kuusi saapui vihdoin! Se kulkeutui tänne jälleen kotipuolesta asti, sillä eihän täällä kauoungissa nyt mitään kunnon kuusia ole. Joskus olisi mahtavaa, jos saisi oikein kunnollisen lattiasta kattoon kuusen, mutta tällä hetkellä olohuoneemme taipuu vain keskikokoiseen.

Kuten jo aiemmin kerroinkin, tämän vuoden värimaailma rajoittuu pitkälti kultaan ja punaiseen. Aika paljon siihen sopivia koristeita oli jo olemassa, uutukaisina tulivat nuo askartelemani sydämet sekä amerikkalaiseen joulukuuseen vivahtavat karkkitikut. Nuo tikut on tosin muovia, että en suosittele maistamaan. Varastossa oli myös kolme erilaista latvatähteä, joista suosikkini on tuo kuvien keskiössäkin komeileva, ei niin perinteinen tähti. Se on kuitenkin huonosti suunniteltu, sillä se on melko painava eikä kuusen hento latva jaksa pitää sitä pystyssä. Siispä turvauduin kakkosvaihtoehtoon.






Kuusenvalot puolestaan uudistin aivan kokonaan. Yleensä oksilla on nököttänyt ne perinteiset kuusen kynttilät, mutta en oikein pidä niistä. Ensinnäkin niitä ei saa ikinä suoraan vaan ne sojottavat sinne tänne, ja toisekseen tällaisen pienemmän kuusen oksat eivät kestä niitä. Jossain vaiheessa oksat alkavat aina painua kynttilöiden painosta, ja sitten kun niitä korjailee, niin havut tippuu ja sitten koko kuusi onkin pilalla. Joten yleisen joulurauhan ylläpitämiseksi päädyimme led-valoketjuun. 

Mitäs pidät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti