perjantai 7. joulukuuta 2018

Kolme pientä leipää



Kokeilin viime viikonloppuna valmistaa kotikaljaa, sillä äiti vakuutteli, että se on helppoa kuin heinänteko. Joulupöytä ei ole täydellinen jos kotikalja puuttuu, mutta pakko nyt kyllä sanoa, että onneksi tein tuon testierän. Kaljasta nimittäin tuli vetistä ja muutenkin jotenkin kammottavan pahaa. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Sain epäonnistuneesta kaljasta sentään joululeipään tarvittavaa kaljamäskiä.

Olen monen monta vuotta leiponut jouluista saaristolaisleipää yhdellä tietyllä reseptillä. Se on takuuvarma ja helppo ohje, mutta nyt halusin kokeilla jotain uutta. Ja kun olin kuitenkin kokeilemassa kotikaljan tekoa, niin miksen samalla hyödyntäisi mäskiä leivontaan. Sain ensimmäisestä taikinasta pyöräytettyä kolme pientä leipää ja nyt loppuviikolla tein lisää. Tällä kertaa itse kotikaljakin onnistui, ja näin ollen uskallan tehdä sitä jouluksikin. 


Kolmeen pieneen leipään tarvitset 2,5 desiä piimää, 2 desiä kaljamäskiä, 25 grammaa hiivaa, teelusukallisen suolaa, puoli desiä siirappia, 2 desiä ruisjauhoja, 6 desiä vehnäjauhoja sekä 50 grammaa pehmeää voita. Piimä lämmitetään hiivalle sopivaksi ja liuotetaan hiiva siihen. Joukkoon lisätään suola, siirappi ja mäski. Jauhoja lisätään joukkoon vähitellen, jotta taikinasta saa sopivan. Voi sekoitetaan mukaan loppuvaiheessa ja taikinan annetaan kohota liinan alla noin tunnin ajan. 

Taikinasta leivotaan kolme pientä leipää, joiden annetaan kohota liinan alla. Toisella leipomiskerralla tosin valmistin taikinan tuplana ja tein siitä vain neljä leipää, kun ensimmäiset kolme olivat niin pieniä. Leivät pistellään haarukalla ja paistetaan 175 asteessa n. 40-50 minuuttia. Paistamisen jälkeen pinta voidellaan kuumalla vesi-siirappi seoksella, joka tekee leipiin kauniin pinnan.

Toisella leivontakerralla lisäsin myös hieman siirapin määrää ja maustoin taikinaa vähän kuminalla. Jauhojen kanssa kannattaa olla tarkkana, jotta lopputuloksena pehmeä ja maukas leipä, eikä kuiva käntty. Leivät kestävät hyvin pakastamista, joten niitä on helppo tehdä vaikka lahjaksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti