tiistai 22. tammikuuta 2019

Aurinkoa tulvillaan





Minulle on kevät koittanut vähän liian aikaisin, sillä puuhailen jo kaikkia kevätjuttuja. Eilen esimerkiksi kylvetin kaikki kasvit ja vaihdoin niille mullat. Suositushan on helmi-maaliskuussa, mutta toivon etteivät ne nyt pahasti loukkaantuneet. Aina kun vaihtaa mullat, niin asunto saa myös samalla vähän uutta ilmettä. Osa kasveista menee pois, osa odottaa vielä juurtumistaan ja osa muuttaa eri paikkaan. Samalla vaihdoin hieman keväisempiä pöytäliinoja, pyyhin kunnolla pölyt ja muutenkin siivosin. 

Olohuoneeseen tuli ainakin uutta ilmettä, kun traakkipuu muutti vitriinien viereen. Huomaathan, että Taistokin halusi välttämättä tulla esittelemään hienoa leluaan kuvaan. Traakkipuu oli ennen tietokonehuoneessa, mutta ei tuntunut viihtyvän siellä. Tämä on vähän valoisampi paikka, joten jospa se kelpaisi. Tv-tasolle muutti myös uusia kavereita ja oikeastaan mikään kasveista ei ole siellä missä ennen. 







Keittiön sivutasolle laitoin puolipitkän fiikuksen, sillä se on edelleen lempikasvini ja halusin sen todella näkyvälle paikalle. Toinen fiikus on tv-tasolla ja kolmas tietokonehuoneessa. Keittiön sivupöydällä pidän myös pientä tarjotinta, johon kaikki luokittelematon sälä päätyy, sillä muuten ne pyörisi vain pöydällä. Vanhat kahvikupit auttavat ryhdittämään tarjotinta ja toimivat mm. kynätelineenä. 

Ruokapöydällä olen tähän asti pitänyt tulppaaneja, mutta niitä pitäisi olla kokoajan ostelemassa, jotta ne näyttäisi hyvältä. Ratkaisin tilanteen kaapista löytyneellä muovikukkapuskalla, ja sehän menee täydestä kuin väärä raha! Mutta tältä siis näyttää meidän aurinkoa tulviva ja kevättä odottava kotimme. Ja mikä
parasta - tämä muutos maksoi vain parin multapussin verran.


4 kommenttia:

  1. Itse en ole mikään viherpeukalo eivätkä kasvit valitettavasti kovin kauaa luonani viihdy xD

    VastaaPoista
  2. Kovin kevätmielellä alan itsekin olla ja kotia koitan kovasti keventää joulun jäljiltä. Meillä ei kovin paljoa viherkasveja ole, mutta pari avokadoa on nyt saanut kasvaa viime kesästä asti ja odottelevat jo kovasti esille pääsyä :)

    VastaaPoista
  3. Minulta on jäänyt mullanvaihto jo monena vuonna välistä. Huomasin, että yhden kukan juuret kasvavat jo ruukusta ulos. Pitänee ryhdistäytyä mullan- ja ruukkunvaihdon suhteen tänä vuonna.

    VastaaPoista
  4. Ihanan valoisaa! Meillä kaikki viherkasvit aina vaan kuolee, vaikka tykkäisin kovasti kun olisi vähän vihreää kotona.

    VastaaPoista