lauantai 23. helmikuuta 2019

Melkein kissanristiäiset




Tänään juhlimme kahvikupillisen äärellä vielä hieman viisivuotiasta vauvaamme. Eli toisin sanoen koira sai yltiöpäisesti herkkuja ja minä sain syyn leipoa! Tämän lähemmäs söpöjä lastenkutsuja en tule pääsemään, niin antakaa minun hetki intoilla tästä. Kaikki kutsutut eivät päässeet paikalle, mutta meillä oli pienelläkin kokoonpanolla ihan hauskaa. Vaihdettiin kuulumisia ja nautiskeltiin kahvipöydän herkuista.

Pikkuleivistä kerroinkin jo aiemmin, mutta lisäksi tein suolaisen piirakan ja juustokakun. Piirakan tein kasvisversiona, jotta kaikki voivat sitä syödä eli laitoin siihen herkkusieniä, sipulia ja kirsikkatomaatteja. Päälle tuoretta rucolaa ja hieman oliviöljyä. Juustokakun valmistin tuorejuustosta, rahkasta ja ricotasta, ja mauksi valitsin mariannen. Koristeena käytin AfterEight -konvehteja, vaalenasinisiä sokerikuulia, sinisiä suklaakarkkeja ja viimeisen silauksen antoi tuo happy birthday koriste. Oli pakko ostaa myös tuollainen ilmapallo, jotta saan Taistosta hienot viisivuotis potretit.

Taisto sai vierailta lahjaksi jättimäisen poronluun, namipusseja sekä meiltä pöllölelun. Pöllö on kautta aikojen ollut Taiston suosikki, ja joskus hamstrasin niitä varastoon, kun ne oli poistumassa myynnistä. Varastosta löytyi vielä tuo yksi, ihan uusi pöllö ja se oli yhtä mieluisa kuin ennenkin!



1 kommentti:

  1. Minusta "koirasynttärit" on oikein hauska idea ja ilmeisesti juhlat olivat oikein onnistuneet! Karvaisia ystäviämme olisi syytä juhlistaa useamminkin :)

    VastaaPoista