perjantai 3. toukokuuta 2019

Paljon puhuttu



Uunifeta on ollut minulle mysteeri, vaikka se onkin ollut kaikkien huulilla jo tovin. Yksinkertaisuudessaan se on siis vain marinoitua, uunissa paahdettua fetajuustoa ja sen ilmeisesti pitäisi olla jotenkin tajunnanräjäyttävää. Uunifeta sopii lisukkeeksi salaattiin, kasvissosekeittoon tai patongin väliin. Sitä voi hyödyntää alkupalana tai siitä voi tehdä pääruoan, niin kuin minä tein. 

Marinadin sekoitin oliiviöljystä, hunajasta, ja sitruunanmehusta, maustaen sitä pippurilla, suolalla ja tuoreella timjamilla. Pyörittelin fetapalan siinä ensin ja asettelin sen vuoan keskelle. Reunoille leikkasin porkkanaa, tankoparsaa, paprikaa sekä sieniä, ja pyörittelin ne samaisessa marinadissa. Pinnalle laitoin vielä timjaminoksia sekä pippuria ja paistoin vuokaa 250 asteessa 15-20 minuuttia. Juustoon olisin halunnut enemmän paahtunutta pintaa, mutta siinä vaiheessa vihannekset näyttivät jo sopivilta.

Uunifetan kanssa tein pestopastaa ja paneroituja jättikatkaravun pyrstöjä. Ravuille sekoitin kaveriksi sitruunaisen chilimajoneesin ja sitten annos olikin jo aika täydellinen. Uunifetaa kohtaan minulla oli isommat odotukset, kun sitä kerran on joka puolella niin paljon hehkutettu. Juuston koostumus muuttui paistettaessa ja makukin ehkä hieman miedontui. Tämä ei ehkä pääse meillä jatkoon, mutta pidän ohjeen kuitenkin takaraivossa, jos joskus tarvitsee keksiä kasvisruoka jollekkin tarjottavaksi.

Summa summarum - hyvää, mutta ei tajunnanräjäyttävää.


5 kommenttia:

  1. Minustakaan uunifeta ei ollut mitenkään huippuspesiaalia. Mutta suosittelisin silti kokeilemaan ihan reseptin mukaan tehtynä, sillä nimenomaan paahtuneet tomaatit pelastivat koko fetan (joka tosiaan kannattaa grillata tummemmaksi). Ja lisäksi kun tomaatti-fetan-hommelin sekoittaa pastan sekaan, niin saa enemmän kastikemaisen fiiliksen.

    VastaaPoista
  2. Tavallaan, vaikka sekasyöjä olenkin, olisi kiva löytää lisää lihattomiakin vaihtoehtoja enkä oikein ole innostunut näistä erilaisista "korvikkeista", joten tämähän voisi olla yksi kokeilemisen arvoinen juttu!

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun muistutit tästä uunifetasta. Luin siitä jossakin vaiheessa ja ajattelin, että tuotakin pitää kokeilla, mutta unohtui. Viikonlopun ruuat on jo ostettu, mutta kyllä uunifetaa pitää jossakin vaiheessa kokeilla.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Uunifetapasta on kyllä aika hyvää! Tuota sinunkin reseptiä voisi ehdottomasti kokeilla. :)

    VastaaPoista
  5. Ah nam, täytyypä hankkia tuota uunifetaa ja pestoa, siitä tykkään näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista