maanantai 27. toukokuuta 2019

the Dress


Nyt on kaikenlaiset juhlinnat suoritettu kolmenkympin osalta, mutta juhlakuvia saatte vielä odotella pari päivää. Nyt voin nimittäin vihdoin esitellä juhlapukuni teille, kun se on jo tovin poltellut kirjoittamaan, mutta halusin pitää sen yllätyksenä juhliin asti. Sain mekon siis lahjaksi ja olen siitä erittäin iloinen - tämä on ehkä kaunein asu mikä minulla on ikinä ollut. 

Päädyin lopulta mekkoon, jota täälläkin jo aiemmin aprikoin ja se olikin lopulta paljon ihanampi kuin olin ikinä osannut edes kuvitella. Olin huolissani sen istuvuudeta kun istun pyörätuolissa, mutta onnekseni kangas oli melko painavaa ja hyvin laskeutuvaa. Se siis asettui kohdilleen kuin korkokenkä Carrien jalkaan. Mekko tilattiin Bubbleroomilta ja ensimmäisen sovituksen jälkeen se pääsi suoraan ompelijan käsittelyyn. Vetoketju ei ihan mahtunut kiinni ja helmassa oli pikkuisen liikaa pituutta, mutta onneksi nämä ongelmat oli helposti ratkaistavissa. 

Alunperin ajattelin yhdistää pukuun glitterkorkkarit, mutta juhlapäivänä ei tuntunutkaan yhtään siltä. Punaiset korkkarit sopivat paremmin huulipunan kanssa yhteen ja teki asua kokonaisemmaksi. Hiuskoristeista luovuin myös juhla-aamuna, sillä oksennustaudin vuoksi minulla ei ollut voimia tehdä minkäänlaista koekampausta, enkä halunnut viittä vaille juhlia ottaa riskiä, ettei tukasta tule yhtään mitään. Niinpä vain vähän kääntelin sitä suoristusraudalla ja suihkutin puoli pulloa lakkaa päälle. Voíla! 

Asu sai kovasti kehuja ja tukka myös. Sen verran pakko paljastaa, että vaikka mekkoa lyhennettiin reippaasti, niin se oli silti vielä liian pitkä. Pyörätuolin yksi plussapuolista on kuitenkin se, että jalkojen taakse voi kääriä ylipitkän helman pyykkipojilla - ilman, että kukaan huomaa mitään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti