lauantai 22. kesäkuuta 2019

Lomakahvit


Nyt ette ehkä pidä tästä, mutta aion laittaa blogin hetkeksi hyllylle. Tarvitsen aikaa hieman itselleni ja suunnittelin jopa jo puhelimenkin sulkemista loman ajaksi. Sitä en kuitenkaan tee, vaan voitte seurata säännöllisen epäsäännöllisesti minun ja Taisto-koiran kesätohinoita Instagramista. Toivon, että loman jälkeen olen jälleen enemmän oma itseni ja inspiroituneempi. Nyt ei vain tunnu, että mikään kirjoittamani kiinnostaisi yhtään ketään.

Loman kunniaksi jaan teille vielä kuitenkin yhden parhaista kesävinkeistä, eli täydellisen jääkahvin ohjeen. Meillä meni miehen kanssa kahvi jos toinenkin pilalle, kun yritimme saada tätä toimimaan. Jääkahvin on oltava juuri oikeanlaista - sopivan makeaa ja riittävän kylmää. Tätä peruskaavaa voit muunnella esimerkiksi makusiirapilla, kaakaojauheella tai vaikkapa kahviliköörillä. Mutta ihan pelkistettynä tarvitset puolet vahvaa espressoa, puolet maitoa ja omaan makuun sokeria. Me teemme sen seuraavanlaisin mitoin:

3 dl kuumaa espressoa
3 dl kylmää maitoa
4 tl sokeri

Keitä espresso mutteripannussa ja kaada kannuun. Kannussa kannattaa ensin sekoittaa sokeri tai muu makeuttaja kuumaan kahviin, ja lisätä sitten vasta maito. Lopuksi vain kahvi jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, mutta mieluiten  yön yli. Näin saat helteisenä kesäaamuna kylmän lasillisen täydellistä jääkahvia heti herättyäsi. Näihin kuviin ja kahvinhuuruihin, nähdään taas!

1 kommentti: