torstai 12. joulukuuta 2019

Kurpitsalaatikko


Ihan käsittämätöntä, että joulu on jo ensi viikon jälkeen! Vaikka emme varsinaista joulunaikaa vietäkään kotona, niin haluan silti tehdä joitain jouluruokia. Lanttulaatikko on aina ollut ehdoton suosikkini, mutta olen yrittänyt kehittää tilalle eri vaihtoehtoja, koska en voi sitä enää syödä.

Tähän asti olen korvannut lantun bataatilla, mutta nyt kokeilin kurpitsaa. Pidän myskikurpitsasta kuin hullu puurosta, eikä se ole aivan niin makea kuin bataatti, mutta kurpitsa- tai bataattitikkoon saa kuitenkin samaa mausteista ja jouluista makua kuin lanttulaatikkoonkin. Mietiskelin, että päälle sopisi vielä jonkinlainen kaura-pähkinä crumble - ehkä yllätän itsenikin ja teen siihen sellaisen vielä jouluna.

Kurpitsalaatikkooni käytin kaksi jättimäistä myskikurpitsaa, joista hedelmälihaa tuli suunnilleen 2,5 kiloa. Keitin kuoritun kurpitsan kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, siivilöin, laitoin mukaan 100 grammaa voita ja purkin kermaa. Soseutin sen tasaiseksi, jonka jälkeen annoin sen jäähtyä rauhassa. 


Tarpeeksi jäähdyttyään lisäsin joukkoon kolme munaa, pari teelusikallista suolaa, desilitran gluteenitonta korppujauhoa, teelusikallisen omaa pumpkinspicea, puolisen desiä siirappia, puolikkaan teelusikallisen valkopippuria sekä vielä lisävarmistukseksi teelusikallisen kardemummaa ja kanelia. Maistelin hieman ennen kuin laitoin seoksen vuokiin ja olisi tehnyt mieli lisätä vielä mausteita, mutta arvelin makujen kuitenkin voimistuvan uunissa. Niinpä en lisännyt enää mitään, vaan kaadoin soseen uunivuokiin ja paistoin niitä 175 asteessa tunnin verran. Tästä määrästä tuli juuri sopivasti yksi isompi vuoka pakastimeen odottelemaan ja toinen pienempi heti syötäväksi. Kypsänä laatikko näytti aivan perinteiseltä amerikkalaislta pumpkin pielta, mutta onneksi maku oli enemmän joululaatikkomainen. Ohjeen kehitin päästäni siinä samalla kun laatikkoa väkersin ja hyvä tuli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti