Akvaariotreffit

Vietimme murusen kanssa ihanat tammikuiset treffit Linnanmäen Sea Lifessa. Treffipaikka oli täysin miehen idea, mutta enpä minä juuri vastustellut - menen hänen kanssaan mielelläni treffeille vaikka igluun. 

En ollut käynyt Sea Lifessa ainakaan kahdeksaan vuoteen, ja huomasin kyllä eron itsessäni. En tiedä johtuiko se seurasta vai aikuistumisesta, mutta olisin jaksanut ihastella kaloja vaikka kuinka pitkään. Tutkin mitä kaikkia tuttuja kasveja akvaarioissa oli, lumouduin värikkäistä ja kauniista kaloista. Suosikkini oli ehdottomasti ensimmäisessä kuvassa näkyvä keltainen pippuripallokala. Sen kanssa koin jonkinasteista yhteenkuuluvuudentunnetta!

Akvaariossa oli vaikea saada onnistuneita valokuvia, sillä kohteet olivat melko liikkuvaisia, mutta sen sijaan sain sieltä todella kauniita videoita. Ne valot ja kalojen liikkeet, veden liplatus ja rauhallinen tunnelma - se kaikki oli niin täydellistä. Siellä me haialtaan alla pussailtiin ja yritettiin saada hai kuvaan. 

Tämä taas opetti, että joitain asioita kannattaa kokeilla uudestaankin - niistä voi vaikka tykätä. Meillä oli ihanat tammikuiset akvaariotreffit. Kiitos rakas. 

Mitäköhän keksitään ystävänpäivänä?

Elämä on runo

Kuten jotkut teistä ehkä jo tietävätkin, niin minä kirjoitan runoja. Ja nyt viimeisen vuoden aikana olen myös rohkaistunut esittämään niitä!

Olin viime keväänä Helsingin Tekstin talolla Open mic -illassa, eli kuka vain sai nousta lavalle viideksi minuutiksi esittämään tekstejään. Eilen oli samanlainen tilaisuus ravintola Ilveksessä, ja ilmoittauduin mukaan heti mainoksen nähtyäni. Sain esiintymispaikan numero 11, ja sitten piti enää vain ratkaista mitkä runot lausun. 

Lavarunous on vienyt sydämeni silloin, kun Juho Kuusi oli TalentSuomi -ohjelmassa, ja valloitti koko Suomen sanoillaan. Minuun hiipi jo silloin ajatus, että "minäkin haluan", mutta rohkeus puuttui. Viime keväänä repäisin sen laastarin ja voi vitsi, kuinka kivaa ja voimaannuttavaa se olikaan!

Eilisessä illassa oli vielä aivan eri merkitys, sillä murunen pääsi myös paikalle. En edes ajatellut sen olevan arki-iltana mahdollista, mutta arvostan sitä, että hän teki sen vuokseni. Olin niin otettu, kun hän pyyhki kyyneleitään, kun saavuin takaisin pöytäämme. Se on parasta, kun omat tekstit aiheuttaa toisissa tunteita. Silloin olen onnistunut. 

Eilen luin yhden vanhemman runon, yhden melko uuden ja yhden aivan uunituoreen. Itseasiassa viimeistelin sen vasta juuri ennen kuin astuin lavalle! Minulla on haave toisen kirjan julkaisusta, ja olen aloittanut jo kolmannenkin. On aikoja, jolloin en kirjoita, ja sitten on aikoja, jolloin tuntuu, että koko elämä on runoa.

Lavarunopiireissä on aina sellainen ihanan lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri. Ehkä siksi siellä lavalla onkin niin hyvä olla ja ehkä siksi tuntuu, että olen löytänyt aika ison osan itseäni. Tätä haluan jatkaa, tätä haluan tehdä. Tässä teille vielä eilisen esityksen runot, videon illasta löydätte Instagramista sekä TikTokista. 

Ota kynä ja kirjoita

Kirjaimet on vähän kuin piirtämistä

Ei sen vaikeampaa

Vokaaleja konsonanttien väliin

Ja toisinpäin

Pisteitä, pilkkuja ja muita välimerkkejä

Sisällytä siihen tunnetta, tarina ja taidetta

Leiki sanoilla ja merkityksillä,

luo ilmaisuja, joista voit olla ylpeä

Mutta ennen kaikkea

kirjoita niin, ettei kukaan pysty tunnistamaan

Niin, että kerrot, mutta et kuitenkaan

Älä valehtele, älä kerro totuutta

Puhu, mutta älä suoraan

Kerro, mutta älä kaikkea

Tunne, mutta niin, että se on hyväksyttävää

Kirjoita niin, että olet joku muu

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä ehtii paljon

matkalla sinun luo

Sammuneita sieluja,

syttymättömiä tähtiä

Silmiä, jotka loistavat,

huulia, joita ei enää hymyilytä

Vieressä kaksi vanhusta,

kertovat kuinka tässä

ei ollut taloja silloin 60-luvulla

Vastapäätä mies ja moppi,

toinen, joka joi litran piimää

ja nainen, jolla sylissään koko naapuruston murheet

Tässä ehtii paljon,

raiteet liikkuvat

Vajoan maiseman kauneuteen,

elän ja hengitän

Kyytiin nousee nuori mies,

ison sohvatyynyn kokoinen heliumpallo käsissään

Se on kirahvin mallinen

Siis se pallo, ei mies

Tässä ehtii paljon,

matkalla sinun luo

Odotatko minua vielä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Halusin kirjoittaa rakkausrunon,

oikein sellaisen tahmaisen ja tarttuvan

Mutta te kaikki tiedätte jo rakkaudesta,

niin mitä siitä puhumaan

Jos puhutaankin sitten onnesta

Avoimen rehellisesti ja kiertelemättä

Onnea on olla haavoittuvainen ja

itkeä sylissäsi

Onnea on, että olen sinulle kaunis ja riittävä

Onnea on, että et vain vilkaise ja katso,

vaan koet minut kokonaan

Et pelkästään kuuntele ja hymähdä,

vaan kuulet, mitä kielelläni on kerrottavana

Maailmassa ei ole tarpeeksi vahvoja sanoja kuvailemaan sinua ja minua

Rakkaus on väkevää, sanotaan,

mutta me olemme niin paljon enemmän

Intohimo on palavaa,

vaan sekin sanana

tuntuu kanssasi laimealta

Onnea on herätä keskellä yötä

kun suukotat otsaani

vaikka kesken unien herättäminen ei ole kovin kohtealiasta

Onnea on, ettei tämän tarvitse olla rakkausruno, koska kerrankin minä riitän

Pappakoiran vaatekaappi

Koko blogihistorian yksi suosituimmista julkaisuista oli juttu Taiston vaatteista. Sen julkaisusta on jo melkoinen tovi aikaa, joten ajattelin vähän pävitellä ajatuksiani asiasta.

Taisto tarvitsee edelleen vaatteita, joten mikään ei sinänsä ole muuttunut. Sillä ei ole lämmittävää pohjavillaa, vaan kylmyys ui heti liiveihin, eli alkusyksystä loppukevääseen meillä pukeudutaan jokaiselle ulkoilulle. Ne kesän ensimmäiset, vaatteettomat lenkit ovat Taiston mielestä ihan parhaita, kun taas itsestä koira näyttää jotenkin alastomalle aina pitkän talvikauden jälkeen.

Taiston vaatekaappiin kuuluu nykyään eniten huppareita, sillä ne ovat koiran suosikkeja. Huppareita tarvitaan välillä myös kotonakin, koska ikä tekee tekee tehtävänsä ja välillä paleltaa. Lisäksi löytyy neuleita ja kolme takkia - talvitakki, kevyempi välikausitakkki sekä sadetakki. 

Kovimpia talvipakkasia varten Tastolle on myös ommeltu fleecehaalari, jossa on huomiotu Taiston tassujen herkkyys pukemisen kannalta. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, ettei kyseisen haalarin vetoketju mene kiinni, mutta toisaalta, onneksi ei ole ollut kovia pakkasiakaan. Haalarin kanssa toimii fleecetossut, jotka eivät todellakaan kuulu Taiston suosikkeihin, muttei myöskään hurjat pakkaset, joten mielummin se ottaa muutaman askeleen niillä kuin ilman. Tänä talvena tosin tossuiltakin on vielä vältytty. 

Olen tykännyt todella paljon Hurtan takeista, joista meillä löytyy tuo pitkäkauluksinen talviversio sekä se astetta kevyempi. Talviversiossa eli Hurtan Extreme Warmerissa on aivan supermahtava kaulus, jonka saa kiristettyä korvein yli "pipoksi", ettei korvat palellu. Lisäksi se on reilun mallinen sivuilta ja takaa, joten se suojaa hyvin tuulelta. Takin alle laitan usein pitkille lenkeille fleecepaidan, jota kutsun pappafleeceksi, koska sen kuviointi on kuin suoraan miesten pitkistä kalsareista. Pimeällä asun viimeistelee valopanta, joka on kyllä aivan ehdoton talvella. 

Nykyään koiran vaatteissa tulee aika vähän hutiostoksia, kun on oppinut tietämään millaisista vaatteista koira pitää ja mitkä sille istuu. En esimerkiksi osta ollenkaan vaatteita, joissa on tarra- tai nepparikiinnitys, sillä ne eivät pysy vauhdissa mukana. En myöskään enää osta vaatteita vain, koska ne näyttävät näteiltä, vaan menen ehdottomasti käytännöllisyys ja mukavuus edellä. Taisto ei pidä kauheasti nelilahkeisista kokoasuista ja huppareissa yritän aina valita väljän mallin, jotta niissä on mukava olla ja liikkua.

Näiden vuosien aikana Taisto on oppinut pujottamaan itse etutassut huppareihin ja se osaa myös peruuttaa paidoista pois, kun vain joku pitää helmasta kiinni. Taiston viluisuuden iän myötä huomaa myös siinä, että parin viime talven aikana sen on saanut peitellä nukkumaan. Pentuna se ei tykännyt moisesta, vaan luuli sitä heti leikiksi, mutta nykyään se on yksi iltarutiineistamme - koiran peittely omaan petiin. 

Paljon tapahtuu odottamattakin

Viime vuosi oli niin tapahtumarikas, että on ehkä aika tehdä pieni summa summarum. Tein jo kuvakoosteen Instagramin puolelle, mutta jotenkin tuntuu, että asiaa olisi hyvä avata vähän enemmän.

Viime vuoden alussa sain ensimmäisen työpaikkani! Olen opetellut työelämää toiselta puolen, sillä työnantajanahan olen toiminut avustajille jo yli vuosikymmenen.

Alkukeväällä Taisto täytti pyöreät 10 vuotta ja itse kävin kirurgisessa pienoperaatiossa, joka jännitti aivan järjettömästi. Onneksi äiti oli täällä pari viikkoa, kun minä kipulääketokkurassa parantelin haavojani. Samalla sain myös elämäni ensimmäisen positiivisen sairaalakokemuksen - minut kohdattiin ihmisenä.

Keväällä vietin miehen syntymäpäivää haudalla. Kutsuin sinne muitakin, juotiin lasilliset kuohuviiniä ja syötiin salmiakkitikkarit, koska ne olivat miehen suosikkeja. Loppukeväästä tein myös haudalle kunnon kukkapenkin ja nyt tulevana keväänä olisi tarkoitus saada viimein hautakivi paikoilleen.

Kevään aikana sain myös ystävän useasti yöpymään sohvalleni, ja ne hetket olivat aivan parasta. Me kun ehdimme lyhyessäkin ajassa kokea hurjan paljon.

Loppukeväästä vietin 35-vuotissynttäreitäni kolme päivää. Lisäksi loppukeväällä pääsin ensimmäistä kertaa parvekkeelleni ja sain sisustettua sen kesäkuntoon.

Kesällä kävin kotipuolessa ja töiden puolesta pääsin kesän aikana kahdesti merelle. Ne olivat kyllä kesän parhaat retket, sillä olin ollut viimeksi moottoriveneen kyydissä joskus lapsena.

Kesään kuului myös paljon ulkoilua Taiston kanssa, kesäteatteria, keikkoja ja museoita. Värjäsin hiukset vuosien tauon jälkeen, ja muutoinkin löysin itseni ja naiseuteni.

Syksyn taitteessa innostuin farkkutakeista ja vietin 10. hääpäivää haudalla. Vietin aikaa kaverin lasten kanssa, kävin mustikassa ja vaihdoin parvekkeen järjestystä.

Syksy ja alkutalvi oli Taistolle vaikeaa aikaa, ja olemme käyneet normaalia enemmän eläinlääkärissä. En voi vieläkään sanoa, että koira olisi täysin oma itsensä, mutta elämme päivä kerrallaan.

Syyskuussa piipahdin Tallinnassa ja lokakuussa meille muutti Neponen. Olen edelleen sitä mieltä, ettei koti ole koti ilman pupua.

Marraskuussa tapasin uuden ihmisen ja loppuvuosi menikin sitten pitkälti treffaillessa. Puspus. Tältä vuodelta en odota mitään, sillä niin paljon tapahtuu odottamattakin.

Viime vuoden aikana opin taas hiljalleen luottamaan elämään, opin paljon uutta omasta hyvinvoinnista ja sain kotia sisustettua paremmaksi. Aloitin myös kunnolla vapaaehtoistyön Helsingin Valkonauhan somevastaavana, ja koen vahvasti kuuluvani valkonauhasisarten joukkoon. 

Vuonna 2024 sain paljon ja annoin itsestäni kaiken. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana seikkailuissa.

Kello neljän aamukahvi

Kello neljän aamukahvi -blogi täyttää tänä vuonna 10 vuotta! Tarkalleen vasta helmikuussa, mutta haluan juhlia tätä virstanpylvästä kanssanne koko vuoden. 

Tämä blogi on avioliiton lisäksi pitkäjänteisin asia, mitä olen ikinä tehnyt tai mihin olen panostanut. Olen hieman sellainen, että aina aloitan, mutta sitten kyllästyn. Blogi puolestaan on pitänyt otteessaan ja aion jatkaa tästä eteenpäinkin. Muistan vielä sen yön, kun miehen kanssa pohdimme uudelle blogille sopivaa nimeä. En halunnut sen olevan mikään tavallinen tai yksinkertainen, vaan halusin sen kuvastavan minua. Vuosien aikana minulta on useasti kysytty, että olenko todella niin aamuvirkku, että juon aamukahvini aamuyöllä kello neljä? Voi miten väärässä nämä ihmiset ovat olleetkaan, sillä blogin nimi viittaa iltapäivään, ei aamuyöhön. 

Tiedän, ettei minulla ole tähtitieteellisen paljoa seuraajia, mutta se ei koskaan ole ollut kirjoittamiseni tarkoituskaan. Jos edes yksi ihminen saa blogistani itselleen lohtua, inspiraatiota tai löytää täältä vaikka uuden suosikkireseptinsä, niin olen tyytyväinen. Teen tätä ilosta, en paineen tai suorittamisen takia. En ole ikinä tehnyt tietoista hakukoneoptimointia tai seurannut kävijämääriä tavoitteellisesti. Minä vain kirjoitan ja valokuvaan, ja jaan ajatuksiani teille. Olen aina rakastanut kirjoittamista sen kaikissa muodoissa, enkä usko, että se tulee muuttumaan.

Ennen tätä blogia minulla oli toinen blogi, joka keskittyi enemmän kädentaitoihin ja ruokaan, sekä hääblogi. Olen siis pitänyt erilaisia blogeja vuodesta 2010 asti, mutta lopulta halusin paikan, jossa ei ole rajoja. Ei kategorioita tai aikatauluja. Halusin vain tyhjän pohjan, johon kirjoittaa kaikesta mitä mieleen tulee. Ja niin olen tehnyt. Välillä kerron teille ajatuksiani, kun taas välillä intoilen uudesta reseptistä tai sisustuksesta. Viime vuosina olen ottanut mukaan myös hieman asujuttuja. Tarvitsen tällaisen väylän, johon puran mietteitäni, sillä pääni on täynnä sanoja. 

Itse huomaan, että olen kehittynyt valokuvaamisessa näiden vuosien aikana. Olen myös ymmärtänyt, ettei kaikkea tarvitse julkaista heti, vaan sopivan hetken tullen. Jos en saa jostakin jutusta hyviä kuvia, niin en julkaise väkisin. Olen oppinut hyödyntämään kuvatessa päivänvaloa ja näyttäydyn myös itse kuvissa enemmän. 

Kirjoitustyylini saa usein kehuja. Sitä kuvaillaan rempseäksi, humoristiseksi ja omalaatuiseksi, joskin hyvällä tavalla. Olen saanut viestiä ihmisiltä, joita en edes tunne, ja ilahdun aina kun blogini tavoittaa jonkun tuntemattoman. Ensimmäisen blogin perustin aikoinaan kun kaveri lähti Australiaan. Halusin jonkun keinon, jolla voin näyttää hänelle mitä kaikkea puuhastelen täällä maailman toisella laidalla. Vähitellen siitä tuli myös tärkeä väylä äidille pysyä mukana tekemisissäni. 

Ajattelin, että nyt tänä vuonna julkaisen joka kuukausi jokaiselta vuodelta suosituimman julkaisun. Saatan myös tehdä toisintoja, esimerkiksi joistakin resepteistä, mutta en lupaa vielä mitään, ettei tule stressiä. On ihan kiva palata menneeseen, mutta tykkään myös katsoa tulevaan. Mihin tämä blogi minut vielä vie - sitä ei voi kukaan tietää. Siihen asti tarjoan teille parasta osaamistani ja toivon, että te lukijat pysytte siellä seuraavat vuosikymmenetkin.

Kello neljän aamukahvi -blogissa on julkaistu kymmenessä vuodessa yhteensä 815 tekstiä, jotka ovat saaneet kaikkiaan 271231 katselua. En ole kovin hyvä seuraamaan analytiikkaa, mutta näin juhlavuuoden kunniaksi yritin kaivaa tietoja esiin. Blogissa on 995 kommenttia ja yhden julkaisun keskimääräinen katsojamäärä on siinä parin sadan molemmin puolin, mutta helmiäkin on. Paras katselupiikki on saavutettu 1.1.2022, jolloin yhtenä päivänä on ollut 7783 katselukertaa, wau! Kuukaudessa on keskimäärin 2000-3000 katselukertaa, mutta kiinnostaisiko sinua tietää koko blogihistorian suosituimmat postaukset? 

Kaikista suosituin on ollut joulukalenteri, jonka tein miehelle vuonna 2022. Se on kerännyt yhteensä mahtavat 16240 katselukertaa! Toiseksi suosituin on gluteeniton katuruoka -reseptini ja kolmanneksi viherkasveihin liittyvät petopunkit. Olin oikeastaan aika yllättynyt siitä, millaiset jutut ylsivät kolmen parhaan joukkoon. 

Kaikkien aikojen top 10

1. Joulukalenteri miehelle - 16240 katselua

2. Gluteeniton katuruoka - 2122 katselua

3. Petopunkki, uusi ystäväni - 1944 katselua

4. Liikkuvaisen pikkukoiran vaatekaappi - 1085 katselua

5. Viherkausi -  940 katselua

6. Rakkaudella, vaimosi -  860 katselua 

7. Kuka nyt rakastaa minua -  851 katselua

8. Suruaika - 600 katselua

9. Uusi koti - 566 katselua

10. Hautajaiset - 523 katselua

Lapanen ja sydän tulessa

Vietin uudenvuoden murusen luona. Lähdin reissuun maanantaina, ja palasin uudenvuodenpäivänä eli eilen, koska tänään oli töitä.

Oli ihanaa lähteä vähän reissun päälle pitkästä aikaa. En kesälläkään käynyt missään, vaikka on yleensä ollut tapana. Pieni irtiotto tai loma piristää aina - varsinkin tällainen rakkausloma. Yövyin Sokos hotellissa, joka oli todella hyvällä sijainnilla juna-asemaan nähden, mutta esteetön huone oli hieman ahdas. 

Meillä ei ollut mitään ihmeelliä suunnitelmia, vaan päätimme tehdä kaikkea mikä tuntuu hyvältä. Ei aikatauluja, ei stressiä. Maanantai-iltaa vietimme murusen luona, hän kokkasi meille kynttiläillallisen ja hurmasi minut creme bruleellaan.  Aattona ulkoilimme vähän, sillä maanantaina oli jo pimeää kun saavuin perille. Oli kiva kierrellä ja nähdä kaupunkia, vaikka tuuli olikin jotain aivan omaa luokkaansa. En ollut aiemmin käynyt Vaasassa, enkä ymmärtänyt kuinka kylmä siellä olisi.

Aattona hotelliaamiaisen ja ulkoilun jälkeen haimme kaupasta vähän herkkuja, ja vetäydyimme keskellä kirkasta päivää hotellin sänkyyn katselemaan leffoja. Minusta on aina ollut houkutteleva ajatus tehdä niin, mutta sitten aina se ajatus voittaa, että "pitää ehtiä tehdä kaikkea, elokuvia voi katsoa kotonakin". Siinä on kuitenkin se ero, että itselläni ei ole makuuhuoneessa telkkaria, joten oli ihan mielettömän rentouttavaa vain löhöillä, herkutella ja nauraa elokuvalle. Ja toisekseen, reissuilla pitää rentoutua, ei suorittaa.

Leffailun jälkeen menimme uudenvuoden illalliselle hotellin ravintolaan. Italialaistyyppinen antipastolautanen oli aivan järkyttävän herkullinen! Illallisen jälkeen vielä hieman ulkoilua rakettien toivossa, kunnes tajusimme, että miksi palella ulkona kun hotellissa on näköalahissi. Niinpä vietimme keskiyön hissin korkeuksissa pussaillen, josta oli varmasti kaupungin parhaat näkymät rakettien suhteen, ja ainakin siitä jäi hauska muisto!

Halusin myös vähän poltella tähtisädetikkuja, jotta saisin kivoja kuvia, mutta se tilanne meinasi hieman eskaloitua, kun lapaseen lensi kipinä. Luulimme tilanteen olevan ohi, kun menimme sisälle ja lapaset meni kassiin. No, se oli kuitenkin jäänyt kytemään, onneksi avustajan nopeat liikkeet pelasti tilanteen - lapasessa on nyt mojova reikä, mutta sentään ei koko kassi syttynyt tuleen.

Olen myös äärimmäisen kiitollinen kavereilleni, jotka auttavst koiran hoidossa tällaisina treffailuaikoina. Voin hyvillä mielin nauttia hetkestä, kun tiedän, että Taisto on hyvässä hoidossa.

Olen varma, että tästä vuodesta tulee aika hyvä. Ainakin se alkoi parhaalla mahdollisella tavalla - heräämällä murusen vierestä.  

Hurmauskakku

Murunen tuli Tapaninpäivänä ensimmäistä kertaa luokseni yökylään. Mietin pääni puhki kuinka hurmaisin hänet lopullisesti, kunnes tajusin - ruoalla tietysti.

Olin joulun jälkeen hieman laiskalla fiiliksellä, mutta pakastimessa oli onneksi juuri sopivasti ihanaa peuraragutani. Se kun ei kärsi pakastimesta laisinkaan, vaan on ihan yhtä herkullista, kuten aina.

Jälkkäri tuotti myös päänvaivaa, mutta lopulta päädyin suklaakakkuun. Kaveri on suositellut tätä reseptiä minulle ainakin vuoden päivät, ja nyt viimein oli hyvä hetki kokeilla sitä. Toisaalta tuntui hurjalta kokeilla täysin uutta reseptiä tällaisessa tilanteessa, mutta kaveri vakuutti sen olevan taivaallista.

Nimesin tämän hurmauskakuksi, koska sehän sen tarkoitus oli - hurmata lopullisesti. Ja se toimi, vaikka oikeasti tiesin, ettei sille ollut enää tarvetta. Pus.

Hurmauskakku

4 munaa

2 dl sokeria

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

2,5 dl maizenaa

200 g voita

200 g tummaa suklaata

Päälle

2 prk Valion maustettua rahkaa (kuningatar)

tuoreita marjoja

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata suklaa ja voi kattilassa. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne vaahtoon, lisää lopuksi suklaa-voi seos. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 25-35 minuuttia. Kakun kuuluu jäädä keskeltä hieman tahmeaksi. Itse paistoin kakkua muutaman minuutin liikaa.

Anna kakun jäähtyä. Siirrä se tarjoiluvadille, levitä päälle rahka ja koristele marjoilla.

Reseptin antaja suositteli myös, että kakku toimii esimerkiksi juustokakun pohjana, jos tekee vain puolikkaan annoksen.

 

Joulun uudet tuulet

Joulu alkaa olla tältä vuodelta taputeltu. Toivon hartaasti, että tämä oli viimeinen joulu, jonka vietän yksin. Itsehän kyllästyin tänä vuonna joulun viettoon ja odotukseen jo viime viikolla, kun otin kuusen ja muut vähät koristeet pois. Heti tuli paljon kotoisampi fiilis, kun sai pöydälle ruusuja kuusen tilalle. Ainoa panostus joulun koristeluun on nuo punaiset ruusut ja niihin sopivat astiat. Joulu on tunne, ei koristeita. 

Aattona ainut perinteeni on käydä haudalla. Vien sinne punaisia ruusuja sekä kynttilän, oli sää sitten mikä tahansa. Onneksi haudalla oli pieni lumikerros jäljellä. Tuntui jotenkin jouluisemmalta. 

Vaikka minulla on nyt uusi ihmissuhde, niin ei se tarkoita, että mennyt avioliittomme olisi yhtään vähäpätöisempi tai että unohtaisin kaiken. Oikeastaan toivon, ettei kenenkään tarvitsisi edes ajatella sellaista. Aion kaikesta huolimatta jatkaa haudalla käymistä ja huolehtia haudan siisteydestä. 

Viime viikolla otin sormukset kokonaan pois. Kesän alussa vaiheilin, että mitä pitäisi tehdä, ja silloin päädyin siihen, että siirsin sormukset toisiin sormiin. Tiesin, että otan ne pois, kun aika on oikea, ja nyt se oli. Ei tuntunut uutta kumppania kohtaan reilulta pitää niitä sormissa ja tavallaan tuntui myös, että on aika päästää irti menneisyydestä. Ei unohtaa, mutta siirtyä eteenpäin. 

Haudalla oli kaunista, mutta näin jouluisin en saa siellä samaa rauhaa kuin muulloin. Ehkä siksi, että siellä on niin paljon ihmisiä ja hälinää. Haluan myös viedä uuden kumppanin käymään haudalla mahdollisimman pian, se olisi minulle tärkeää. 

Hautausmaan jälkeen kävimme Taiston kanssa päiväkävelyllä. Vaikka lumen kauneus ja valkeus toisi jouluista tunnelmaa, niin toisaalta oli aika kiva, ettei sitä ollut, jotta pääsi paremmin liikkumaan. En muista milloin olisin päässyt jouluna Taiston kanssa kunnon lenkille.

Loppuilta menikin sitten herkutellen ja lahjoja availlen. Katsoin pari jouluelokuvaa ja tietysti Samu Sirkan joulutervehdyksen. 

Vaikka vietänkin joulua lähinnä yksin, niin haluan silti laittaa ja syödä jouluruokaa. Minun joulupöytääni kuuluu graavilohta, sillejä, rosollia, kinkkua sekä maksa-, peruna- ja bataattilaatikkoa. Kalojen kanssa pitää olla saaristolaisleipää ja keitettyjä perunoita. Uutena tulokkaana oli tänä vuonna avustajan tekemä lohimousse, josta taitaa tulla kyllä itsellekin uusi vakio. 

Ruoan lisäksi tykkään, että on juustoja. Leivonnaiset rajasin tänä vuonna vain torttuihin ja pipareihin, sillä ei niitä kakkuja ja pullia ikinä jaksa kuitenkaan syödä. Suklaata pitää tietysti olla, ja sitä syödään, vaikkei niin jaksaisikaan. 

Ja niin se joulu taas oli ja meni. Niin kuin joka vuosi. Eläimetkin saivat lahjoja ja yltäkyllin herkkuja. Joulu on kohdallani jo virallisesti ohi ja huomenna murunen saapuu. Asiat eivät voisi olla juuri nyt kovinkaan paljoa paremmin.

 Toivottavasti sinäkin vietit joulua haluamallasi tavallasi.