Henkilökohtainen ruokavallankumous

Pinaatti on uusin henkilökohtainen ruokavallankumoukseni. Olen kyllä aiemminkin syönyt pinaattikeittoa ja -lättyjä, mutta en ole oikein uskaltautunut kokeilemaan itse. Kerran olen joskus tehnyt itse pinaattikeittoa, mutta se ei mennyt jatkoon. 

Eineskeitossa on kuitenkin se ongelma, että yksi on vähän liian vähän ja kaksi on liikaa. Itsetehtynä keitto tulee myös edullisemmaksi ja keiton paksuutta on helppo säädellä. Joskus teen vähän löysempää, jotta sen voi vain juoda ja joskus sitten paksumpaa, jos haluaa lusikoida munien kanssa. Pinaattikeitto on nimittäin loistava juotava niihin päiviin, kun mikään ei maistu.

Pysyttelen vielä turvallisesti pakastepinaatissa, koska se on mukavan mössöä koostumukseltaan. Olen kai jotenkin ajatellut, että kaupan pinaattikeitossa on pinaattia vain häivähdys, eikä se siksi maistu siinä. Tein pinaattikeittoa itse, ja häkellyin kun se pinaatti olikin ihan hyvää! Juurikin se pinaatin maku oli se maku, josta keitossa tykkään, joten laitoin sitä heti tuplaten ohjeeseen nähden. Kokeilin jo kerran tehdä myös pinaatti-kanapastaa - katsotaan mihin kaikkeen pinaatti vielä tulevaisuudessa taipuukaan! 

Gluteeniton pinaattikeitto on helppo valmistaa. Kuumennat vain maidon kiehuvaksi, lisäät pinaatit ja suurustat maissitärkkelyksellä. Lopuksi vähän mausteita ja maukas keitto on valmis. Pinaattikeiton kanssa kuuluu tietysti keitetty kananmuna, ja jälkkäriksi sopii hyvin tämä gluteeniton pannari. 

Gluteeniton pinaattikeitto

1 l Kiehu -maitoa

300 g pakastepinaattia

4-6 rkl maizenaa

1 tl suolaa

0,5 tl sokeria

ripaus valkopippuria

Laita maito ja pinaatit kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Ole tarkkana, maito kuohuu helposti yli kiehuessaan. Tee maizenasta ja vesitilkasta seos, ja kaada se ohuena nauhana keittoon koko ajan sekoittaen. Kiehauta. Lisää tarvittaessa suurustetta. Mausta ja maista! 

Kirje Taivaaseen

Tänään on syntymäpäiväsi, olisit täyttänyt 38-vuotta. Toivottavasti siellä Taivaan kodissa on keitetty hyvät kakkukahvit.

Tämä on jo kolmas syntymäpäiväsi, jota juhlit sillä puolen. En tiedä missä olen menossa suruni kanssa, tai oikeammin en tiedä onko surua. Ehkä olen vain mennyt eteenpäin ja oppinut elämään asian kanssa. Mikään ei tuo sinua tai entistä elämääni takaisin, mutta totuus on, että meidän elävien on pysyttävä täällä elävien maassa ja jatkettava.

Tänä keväänä olen useamman kerran havahtunut siihen, että pyörittelen vasemman nimettömän sormusta. Tosin sormukset eivät ole olleet sormessa yli vuoteen, mutta jotenkin se tulee lihasmuistista. Olemattoman sormuksen pyörittely on saanut minut kuitenkin melko hämilleni.

Hautakin on muuttunut kolmessa vuodessa melkoisesti. Silloin en tiennyt mistä aloittaa, mutta ihan hyvin olen mielestäni selviytynyt siitäkin. Hautasi on aina ollut siisti ja kaunis, ja tulee aina olemaan. Käyn kanssasi välillä keskusteluja, ja toisinaan mietin kuinka katsot ja pyörittelet päätäsi kun yritän saada vanhan tietokoneesi toimimaan. Tänä talvena sekin taisi sammua viimeisen kerran, ja niin ne punaiset langat luoksesi vähenevät pala palalta.

Aika ilman sinua on mennyt nopeasti. Toisaalta taas muistan sen kaiken kuin eilisen. Sinun lähtösi jälkeen kuolema ei ole enää pelottanut minua. Lapsena pyhäkoulussa kerrottiin hohtavan valkoisesta, kirkkaasta ja kuulasta taivaasta, jossa ei ole kipua tai sairautta. Minun taivaassa on tarjolla ikuinen aamiainen, sinne on ovi auki kissoille ja koirille, uskotuille ja uskomattomille, kärsiville ja kärsimättömille. Siellä ei ole häpeää omasta tai muiden peilikuvasta, ei aamulääkkeitä eikä pakotetta lähteä ulos ovesta. Minun taivaassa voi valvoa yöt ja nukkua päivät. 

Ja sinä odotat minua siellä, sitten kun aika on.

Jostain on luovuttava

Olen tässä pari viikkoa ollut matkalla haudalle. Alkuvuoden uupumisen jälkeen tuntuu, etten ole vieläkään normalisoitunut. Aloitin nyt lisäraudankin, jos se auttaisi tähän loputtomaan väsymykseen. 

Tänään kuitenkin sain itseni haudalle asti. Kävin siivoamassa jouluiset havut pois ja laitoin tilalle narsisseja. Tämä oli itseasiassa samalla myös viimeinen kerta, kun laitan haudalle mitään. Tai ehkä käyn vaihtamassa vielä kerran narsissit uusiin parin viikon päästä, kun on miehen syntymäpäivä, mutta sen jälkeen vastuu siirtyy seurakunnalle.

Olen pitkään pohtinut tätä haudanhoitoasiaa, sillä se stressaa minua. Erityisesti kesällä, kun kotiovelta menee se tunti haudalle, ja hellejaksoilla kukkia pitäisi käydä parikin kertaa viikossa kastelemassa. Hautausmaa ei oikein ole kätevästi matkalla minnekään, ja sitten ahdistun, kun haluaisin haudan kuitenkin olevan siisti. Niinpä päädyin nyt siihen, että nurmikonhoidon lisäksi seurakunta saa huolehtia jatkossa myös kesäkukista. En ole vielä aivan varma, kuuluuko siihen syyskukatkin, mutta ainakin kesäaika on turvattu.

Tavallaan tämäkin aiheuttaa minussa ahdistusta, sillä tuntuu, että pitäisi pystyä itse. Mutta ehkä se on kuitenkin niin, että jostain on luovuttava, että jotain uutta voi tulla tilalle. Ja ei kai kukaan estä minua viemästä sinne omaa kukkaa, jos siltä tuntuu. 

Tänä keväänä aion...

Kevät! Kuinka olenkaan sinua kaivannut! 

Tänä talvena vuoden pimein aika sai minut näppeihinsä, ja vei mennessään aika pohjalle. Olen onnellinen tästä lisääntyneestä auringon määrästä ja vähitellen kohenevasta olosta. Sain eilen laitettua kevään ensimmäiset narsissit jo parvekkeelle, ja kyllä se aamulla piristi, kun ne vihreänä pilkottivat olohuoneen ikkunasta. Huomaan, että viime kuun uupumus vaikuttaa edelleen, ja yritän ottaa viikonloput vain levon kannalta.

Haluan kuitenkin katsoa myös tulevaan. Ilmoittauduin 15 opintopisteen Visual assistant -koulutusohjelmaan, joka vahvistaa osaamista omassa työssäni. En ole opiskellut sitten ammattikoulun, joten tämä on aika mielenkiintoista! Mutta haluan kuitenkin olla työssäni hyvä, ellen jopa paras, joten tämä tuli oikein hyvään saumaan. 

Tänä keväänä aion myös...

- ulkoilla uusissa maisemissa ja ottaa kauniita valokuvia

- käydä keikoilla - ainakin kaksi jo tiedossa!

- ostaa festariliput kesälle

- pukeutua kauniisti ja käyttää huulipunaa

- pitää kiinni siitä, että minulla on aina kukkia pöydällä

- olla sponttaani ja lähteä mukaan uusiin juttuihin (kuten nyt vaikka tämä opiskelu)

- käydä open mic -illoissa lukemassa runojani

- katsoa euroviisut

- olla villi ja vapaa sinkku! 

Onhan siinä jo tavoitteita yhdelle keväälle. Eniten aion kuitenkin tehdä töitä itseni kanssa, löytää taas naiseuteni ja varmuuteni. Haluan deittailla ja tuntea kipinää, amor missä olet! 

Ennen kaikkea haluan rauhaa, itselleni itseltäni.

Daim-moussekakku

 

Tällä viikolla teki mieli leipoa jotain ihanaa. Olen sitä ihmistyyppiä, joka mieluummin leipoo kuin syö, joten nyt on mahtavaa, kun voin leipoa töihin toimiston väelle. Minulle riittää, että saan maistaa lusikallisen tai kaksi, enemmän nautin siitä luomisprosessista.

Rakastan pakastealtaasta löytyvää Daim-kakkua, ja halusin kokeilla tehdä Daimista jotain itse. Minua kiehtoi ajatus jostakin uudesta ja niinpä lähdin kehittelemään.

Jääkaapissa oli kermaa ja turkkilaista jogurttia. Kaupasta karkkihyllyltä mukaan tarttui Daimia sekä pakasteesta mutakakku, joskaan en ollut vielä varma kuuluisiko se tähän luomukseen. Vai tekisinkö sittenkin keksipohjan? 

Jos olisin päätynyt keksipohjaan, olisin tehnyt sen gluteenittomista suklaatäytekekseistä, jotka muistuttavat Domino-keksejä. Päädyin kuitenkin käyttämään pohjana sitä mutakakkua. Mietin pitkään teenkö kakun mutakakun kokoiseen vuokaan jolloin kerrokset näkyvät, vai isompaan, jolloin pohja olisi yllätys. Yllätys houkutteli enemmän, joten valitsin isomman vuoan, jotta täyte valui mutakakun ohi ja näytti leikkaamattomana vain hyydytetylle kakulle ilman pohjaa.

Kakusta tuli erittäin näyttävä, makea ja koostumus oli ihanan ilmava. Lopputulos olisi ollut liian tuhti mutakakun kanssa, jos täytteeseen olisi laittanut myös tuorejuustoa. Tavoittelin kuitenkin enemmän moussemaista lopputulosta kuin juustokakkua, ja siinä onnistuin. 

Keittiössä kaiken loihtiminen, leipominen ja reseptien kehittely on aivan parasta vastapainoa työlle. Ihmiset aina kysyvät, että "kuinka jaksat leipoa", mutta itselleni se on juurikin se rentoutumiskeino.

Daim-moussekakku

400 g turkkilaista jogurttia

2 dl kermaa

4 liivatelehteä

1 tl vaniljasokeria

1 levy Maraboun Daim -suklaata

0,5 dl sokeria

 

Pohjaksi mutakakku

Sulata mutakakku paketin ohjeen mukaan. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia sekä sulanut mutakakku. Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää sulatettu suklaa, jogurtti ja sokerit. Vatkaa yhteen. Lämmitä pikku tilkka vettä mikrossa, purista liivatteet vedestä ja sekoita kuumaan veteen. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen kokoajan vatkaten. Kaada valmis täyte vuokaan ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa. Koristele esimerkiksi kinuskikastikkeella ja Daimin paloilla. 

Uusi makuuhuone

Sain viime kuussa itselleni uuden sängyn ja siinä samassa makuuhuoneen sisustus kääntyi täysin päälaelleen. Ja heti alkuun on todettava, että miksei kukaan ole ikinä kertonut kuinka mukava onkaan nukkua isossa sängyssä!

Uusi sänky tuli samalle kohdalle kuin entinen, koska näin se toimii parhaiten apuvälineiden kanssa. Muiden huonekalujen piti kuitenkin vaihtaa järjestystä. Lipasto siirtyi lähemmäksi sänkyä, ja nyt se toimii samalla näppärästi yöpöytänä. Tietokonepöytä siirtyi lipaston kanssa samalle seinälle ja peili siirtyi siihen, missä tietokone oli ennen. Nojatuoli oli pakko viedä varastoon, koska huoneesta tuli sen kanssa liian ahdas. En kuitenkaan halua myydä sitä, vaan odotan isompaa asuntoa, jonne sekin mahtuisi.

Hassusti makuuhuone tuntuu nyt paljon tilavammalta, vaikka sänky onkin melkein tuplasti isompi. Tietokonepöydän päälle olen suunnitellut valokuvaseinää, sillä tuo seinä on mielestäni nyt liian tasapaksu. Ehkä myös jokin amppeli nurkkaan.

Olohuoneeseen tein toissayönä ihan vain pikkumuutoksia samalla, kun annoin kasveille keväisen piristysruiskeen ravinnepuikkojen merkeissä. Tänä keväänä kaikki tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä, joten en aio lähteä multienvaihtoralliin. Pyyhin kasveista vain pölyt, leikkasin huonoja lehtiä pois ja pari kasvia vaihtoi keskenään paikkaa.

Jukkapalmu alkaa olla jo niin iso, että se vei vähän liikaa tilaa ikkunan edustalla. Niinpä siirsin sen makuuhuoneen oven viereen ja kliivia sekä toinen anopinkieli pääsivät ikkunalle. 

Sisustaminen on aina hieman erilaista, kun tarve tulee ennen halua. Pitää miettiä miten pääsee pyörätuolilla ja miten avustaja mahtuu toimimaan. Jos kävelisin, niin huonekalut voisi laittaa miten päin vain, mutta esteettömässä kodissa se ei mene niin. Käytännöllisyys ja toimivuus tulee ensin, sitten vasta visuaalisuus. Sitä ei kuitenkaan sovi unohtaa, sillä ei kenenkään kodin tarvitse näyttää sairaalalta. Pienellä mielikuvituksella kodista saa itsensä näköisen ja kodikkaan kokonaisuuden, joka on toimiva, mutta kaunis. 

Tykkään tästä makuuhuoneen uudesta ilmeestä, ainoastaan kaipaan jotain tuolle seinälle. Yhdelle taululleni löysin jo paikan - en vain tiedä mihin olen sen taulun muutossa jemmannut!

Päähänpistosta toteutukseen

Sain syksyllä päähänpiston, joka toteutui eilen. Vietimme Bulevardilla, Helsingin Valkonauhan tiloissa aivan mahtavan runoillan ja olen todella ylpeä itsestäni! Olen todennut, että olen parhaimmillani, kun saan järjestää tilaisuuksia ja olla ihmisten kanssa.

Olen vuoden aikan tutustunut moniin runoilijoihin open mic - illoissa, ja sain ajatuksen, että jos me Valkonauhallakin järjestäisimme tällaisen illan. Sinne saisi tulla lukemaan omia tekstejään tai vain kuuntelemaan ja nauttimaan runoudesta. Niinpä kysyin lähtisiko helsinkiläinen runoilija ja juontaja Harri Hertell yhteistyöhön - ja kas, hän innostui!

Tämä päähänpistoni toi meille eilen tuvan täydeltä väkeä ja ihania runoja koko illan mitalta. Valkonauhan rusettia ilolla rinnassa kantaen emännöin illan ja itse luin ensimmäistä kertaa tekstejä omasta kirjastani. Se on julkaistu omakustanteisena vuonna 2013, mutta usein minusta tuntuu, etten ole enää se ihminen, joka tuon kirjan kirjoitti.

Ajattelin, että kirja on kuitenkin osa menneisyyttäni, ja vaikka kirjoitustyylini onkin melko erilainen nykyään, niin joku minussa on tuon kirjan luonut. Luin sieltä useamman runon, ja jokaisen kohdalla yhä enemmän ja enemmän ne tuntuivatkin yhtäkkiä ihan omalta. Olen pitkään ajatellut niiden olevan jotenkin huonoja tai kehnoja, mutta yllätyksekseni eivät ne olletkaan. Ehkä alan lukea niitä useamminkin. 

Ehkä minun olisi aika olla ylpeä kirjastani. Sillä jos en voisi kirjoittaa, jäisi aika paljon sanomatta.

Deitti-ilta ilman miehiä

Alunperin olin ajatellut viettäväni romanttisen viikonlopun hotellissa ystävänpäivän kunniaksi. Ruokaa huonepalvelusta ja leffoja pitkin päivää sängyssä maaten. Asiat kuitenkin menivät toisin, ja romantiikan sijaan vein itse itseni treffeille.

Loppujen lopuksi elämässä on tärkeintä tulla toimeen itsensä kanssa ja olla oman itsensä paras ystävä. Muistan kuinka Sinkkuelämässä Carrie vietti deitti-illan New Yorkin kanssa, ja siitä kumpusi idea tähän päivään. Ajattelin, että juuri nyt, kaiken tämän kuormituksen keskellä ansaitsen vähän hemmottelua ja laatuaikaa itseni kanssa.

Olisin halunnut laittaa ylle jonkun ihanan mekon, mutta pakkasukko oli eri mieltä. Tänään kuitenkin pitkästä aikaa minusta tuntui hyvältä. Olen taas vähitellen oma itseni, vaikka minua yritettiinkin huomaamattani painaa alas. Laitoin huulipunaa ja iskin silmää peilille - you go girl!

Vein itseni ehkä vähän liiankin hienolle illalliselle, mutta juuri tällaista arjen luksusta olin kaivannut. Brasserie Lionne oli kuin suora pudotus Pariisiin, ja nautin joka suupalasta haaveillen ja unelmoiden.

Loppuillasta osallistuin vielä kulttuuritehdas Korjaamolla open miciin, ja kävin lukemassa muutaman runoni. Viime aikoina on tullut osallistuttua enemmän vain poetry slameihin, joten oli kiva pitkästä aikaa käydä lukemassa ilman kilpailuasetelmaa. Ihan vain runouden ilosta. 

Minulla oli aivan mahtava treffipäivä - ja ihan ilman miehiä! 

Ystävänpäivän leivokset

Ylihuomenna on ystävänpäivä ja sen innoittamana leivoin Valkonauhan Kohtaamiskahvilaan vaaleanpunaisia kuppikakkuja.

Pohjan resepti on mummultani. Näin alkuvuonna hän on ollut paljon mielessä, sillä hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 10 vuotta. Niiden vuosien aikana on ollut aika monta tilannetta, jotka olisin halunnut hänen näkevän. Välillä aina juttelen hänelle pilven reunalle, ja tiedän, että mummu kyllä kuulee. Useimmiten kyse on viherkasveista tai leipomisesta - ne kaksi yhdistivät meitä.

Reseptin nimi on Rakkauden pala, joten jo pelkästään nimensäkin vuoksi se sopii ystävänpäivään. Tämä on pellille tarkoitettu piirakkaohje, johon voi laittaa päälle esimerkiksi marjoja tai omenaa. Kerran nuorena keksin käyttää ohjetta muffinsseina ja kerroin tästä innoissani mummulle. Ja arvatkaapa mitä! Seuraavalla kerralla Rakkauden pala oli mummullakin muffinsseina!

Halusin tehdä nyt ystävänpäivän kunniaksi vaaleanpunaisia leivoksia, mutta punaiset maut eivät houkutelleet. Niinpä maustoin muffinssit sitruunan kuorella, ja kuorrutteeseen laitoin sitruunan mehua. Täydellisyyttä olisi vielä voinut hioa laittamalla muffinssien keskelle lemon curdia, mutta sitä minulla ei ollut. 

Valitsin näihin tällaiset suorakulmion malliset vuoat, sillä halusin niistä enemmän leivosmaiset kuin perinteiset kuppikakut. Ohje on sen verran vanha, että mittayksikkönä on käytetty kahvikuppia (kkp). Mikä tahansa kahvikuppi ei kuitenkaan käy, vaan sen tulee olla vanhanaikainen ja siro, hieman desilitraa pienempi kuppi. Mieluiten vielä kullatulla reunuksella ja kukkakuviolla, niin tulee parempi lopputulos.

Ystävänpäivän leivokset

4 kkp jauhoja (gluteeniton jauhoseos tai vehnä)

3 kkp sokeria

200 g voisulaa

4 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

3 munaa

1,5 kkp maitoa

1 sitruunan raastettu kuori

Kuorrute

150 g huoneenlämpöistä voita

300g tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

1 sitruunan mehu

2 tl vaniljasokeria

elintarvikeväriä

Sekoita kaikki aineet keskenään ja jaa taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 10-15 minuuttia. Vaahdota kuorrutteen voi kuohkeaksi, lisää vähitellen tomusokeri. Sekoita joukkoon sitruuna, tuorejuusto ja halutessasi väriä. Kuorruta ja koristele!

Tammikuun mielipaha

Tammikuu ei tänäkään vuonna ole suosikkikuukauteni. Miksi se onkaan aina vuoden ankeinta aikaa?

Itse aloitin tammikuun sairastelemalla, ja loppiaisena hain päivystyksestä hieman vauhtia. Sain elämäni pahimman migreenikohtauksen, ja se kipu oli pahempaa kuin mikään aiemmin kokemani. Koko päivän oli vähän särkenyt päätä, mutta migreenilääkkeet olivat (ja ovat edelleen) oireilevan vatsahaavan vuoksi kiellettyjen listalla. Ajattelin, että kokeilen uutta kohtauslääkettä jonka sain, jotta kipu hellittäisi ja saisin yön nukuttua.

Puoli tuntia nenäsumutteen ottamisesta tilanne lähti käsistä. Tuntui, että pää on täynnä painetta ja se halkeaa hetkenä minä hyvänsä. Kömmin sänkyyn, mutta mies oli vakaasti sillä kannalla, että kannattaisi lähteä päivystykseen. Soitin sairaanhoitajaystävälleni, että onko päivystyksessä jotain, mitä ne voivat antaa, etten lähde sinne turhaan. Olin varma, etten selviä päivystykseen asti - kipu oli niin järjetön. 

Pääsin melko nopeasti päivystävälle neurologille, sain lisää lääkkeitä ja olo alkoi normalisoitumaan. Päivystykseen mentäessä kipu oli 10, lähtiessä 4 ja seuraavana aamuna ei enää sattunut. Itse muistan kuinka nuorempana ihmettelin, että miten migreeni voi muka viedä jonkun päivystykseen asti. Sehän on vain päänsärky. Nyt voin todeta, että se ei todellakaan ole vain päänsärkyä. Se on pahimmillaan jotain niin kauheaa, ei sitä voi edes kuvailla enää kivuksi.

Alkavan vatsahaavan ja tuon migreenikohtauksen lisäksi olin yhden viikon flunssassa, joka ei onneksi äitynyt pahemmaksi tällä kertaa, joten kaiken kaikkiaan tammikuu on ollut melko surkea. Tämä sairastelu on tietysti vaikuttanut myös jaksamiseen ja omaan mieleen. Muutaman viikon olin aika pohjalla, mutta onneksi huomenna on helmikuu ja ikkunasta on alkanut paistaa aurinko. 

Rakkausrintamalla sen sijaan sujuu edelleen hyvin. Hän on viime viikot melkeinpä asunut luonani, ja mietimme vakavasti jo yhteistä kotia. Päädyimme kuitenkin nyt sellaiseen väliaikaiseen ratkaisuun, että hän muutti minun naapuriin! Lähellä, mutta kummallakin on omaa aikaa ja tilaa.

Tämä ratkaisu tuntuu juuri täydelliseltä tähän kohtaan. Hän asui aiemmin esteellisessä asunnossa, joten nyt on kiva kun voin vierailla myös hänen luona. Ja eihän sitä tiedä, vaikka tämä tuntuisi meille hyvältä ratkaisulta pidemmänkin aikaa. En kyllä usko, sillä odotan yhteistä kotia ja arkea - ja erityisesti sitä koiranpentua joka on luvattu minulle muuton myötä!