tiistai 2. elokuuta 2022

Kesän tuoksuja


Tämäkin keskikesän juttu on jo hetkisen odottanut yöpöydän laatikossa, mutta parempi kai myöhään, kuin ei milloinkaan.

Muistaako kukaan, kun innostuin viime vuonna tekemään laventelista huonetuoksua? Nyt kun syreenit kukkivat, hullaannuin niiden tuoksusta ja halusin säilöä sitä talven varalle. Lähdin kesäiltana keräämään korillisen syreenin kukintoja, ja samalla eteeni osui myös pahamaineinen kurtturuusu. Tuumin hetken, ja totesin, että pitää sitäkin kokeilla.

Tämä siis oli kokeilu isolla k:lla, sillä en löytänyt mistään tietoa syreenin tuoksun vangitsemiseen. Näin kuitenkin parhaaksi tehdä samoin kuin laventelinkin kanssa eli kukinnot kannelliseen lasipurkkiin ja päälle puhdasta viinaa. Kansi kiinni ja annetaan olla vähintään viikko pimeässä kaapissa. Purkkeja kannattaa käännellä tai sekoitella päivittäin.




Viikon jälkeen oli totuuden hetki. Ruusupurkkiin oli liuennut kaunis punainen väri ja hento ruusun tuoksu. Syreeni puolestaan oli ällöttävän ruskeaa ja haisi kammottavalle. Eli syreeniä pitää nuuskia vain se pieni hetki kesässä, pullotettua sitä ei saa. Mutta tulipahan kokeiltua.

Ruusuun lisäsin ihan pari tippaa eteeristä ruusuöljyä, jotta sain voimistettua tuoksua. Pullotin ruusu- ja laventelituoksut pieniin suihkepulloihin, jotta niitä on sitten helppo suihkia sinne tänne. Laventeli sopii rauhoittavuutensa vuoksi hyvin makuuhuoneeseen ja ruusua ajattelin käyttää kylpyhuoneessa. 

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Kuollut ja kuopattu

 
Muistatteko kun yritin elvyttää lukuharrastusta? No siinä ei kyllä elvytys auttanut, sillä se oli oikeastaan kuollut ajatus jo syntyessään.

Ensimmäisen kirjan jälkeen innostuin vielä hetkeksi ja lainasin miehen kirjastokortilla kasan kirjoja. Ajattelin, että jos on valinnanvaraa, niin se auttaa. Kirjat tulivat ja viettivät sen kaksi viikkoa keittiön pöydällä, kuten edelliselläkin kerralla. Tartuin kiinnostavimpaan, mutta se ei iskenyt. Ja sen jälkeen ei iskenyt kyllä mikään muukaan.

Annoin vielä mahdollisuuden ja ajattelin, että maalla minulla on aikaa lukea kahvikupin kanssa ulkosalla. Sitten tuli korona, joka ajoi aivoni täyteen sumua ja väsymystä, ja näin ollen kirjat ovat pysyneet visusti matkalaukussa. Eli eipä tainnut tulla minusta kirjaviisasta eikä lukutoukkaa. Pysyn niissä runoissa niin kuin tähänkin asti, ne ovat tarpeeksi lyhyitä ja ytimekkäitä.



tiistai 26. heinäkuuta 2022

Kiukkupizza




Tämä juttu on odottanut julkaisuaan alkukesästä asti, mutta eikö näin sadesäällä olekin juuri oivallinen aika palata aurinkoisiin kesäpäiviin?

Tänä kesänä on tullut grillattua harmillisen vähän - vain kerran ahvenia ja pari kertaa makkaraa. Yksi onnistuneimmista ja odotetuimmista grillaushetkistä oli kuitenkin nuotiopizza. Ajankohtana oli kesäinen lauantai-ilta ja paikkana kaunis laituri. Kaikki oli kuin romanttisesta elokuvasta ja puitteet oli niin sanotusti kohdillaan, mutta allekirjoittaneella oli juuri siinä hetkessä maailman kauhein nälkäkiukku, joten se siitä romantiikasta! 

Nuotiopizza koostui valmiista pizzataikinasta, jonka kaulitsin kotona valmiiksi leivinpaperille. Nuotiolla paistoin pannulla ensin hieman tuoreita herkkusieniä sekä katkaravun pystöjä, sillä tuumin niiden jäävän muutoin raa'aksi. Kun ne oli paistettu, otin ne pois pannulta ja siirsin taikinalevyn pannuun. Pizzakastiketta, ananasta, katkarapuja ja sieniä. Tuoreet yrtit unohtui parvekkeelle ja foliosta piti kehitellä kansi, kun juusto ei meinannut sulaa. 

Toiseen pizzaan tuli herkkusieniä, mozzarellaa ja salamia. Pizzat paistui valurautapannussa kätevästi ja ne myös maistuivat herkulliselta. Kiukkukin alkoi vähitellen laantua, mutta viileä kesäilta oli jo tavoittanut meidät, joten oli aika kerätä kamat kasaan ja suunnata kotiin. Aion kokeilla nuotiopizzaa toisenkin kerran - joskin paremmalla ajalla ja ilman kiukkua.






lauantai 23. heinäkuuta 2022

Onnellinen Oulussa



Oulun reissuun kuului myös festarit ja tietysti Juha Tapio. Sain synttärilahjaksi lipun SuomiPop -festareille, ja jotkut teistä ehkä jo tietävätkin, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun menen Juhiksen perässä Ouluun! Festarit kuuluu kesään ja tänä vuonna jätin TikkurilaFestivaalit välistä, joten piti keksiä jotain muuta. Viime päivinä tosin on pyörinyt joka puolella niin kivoja kuvia tiksistä, että kaipuu sinne on kova ja ensi vuonna se on kyllä ehdoton. 

Sain sovitettua lomani juuri niin, että festarit ovat matkan loppupäässä. Perjantai oli festarikattauksesta houkuttelevin, sillä Vesala, Olavi Uusivirta ja Juha Tapio on aika kova kolmikko, ja heidät nähdäkseen kannattaa jo vähän matkustaakin.

Festariasun pitää olla aina erityinen ja erityisen kesäinen. Tällä kertaa löysin juuri sopivasti Oulun alennusmyynneistä uuden hameen sekä paidan, ja kirpputorilta ihanan kimaltelevan hiuspinnin. Lisäksi minulla oli nilkkakoru, mutta poikkeuksellisesti ei ollenkaan kenkiä. Päivä oli sen verran lämmin, etten halunnut kenkiä puristamaan eikä tämä asu ollut yhtään hullumpi ilman kenkiäkään.




Parasta festaripäivässä oli ne hetket, kun Juhis ja Olavi melkein hyppäsivät syliin asti. Siinä vaiheessa sitä jotenkin aina pakahtuu, vaikka ihmisiähän hekin vain ovat. Ehkä se on se ympäröivä hekuma, kuuma kesäpäivä tai vain kaiken odottelun yhteissumma.

Festaritunnelmaa meinasi hieman latistaa pyörätuolilla liikkuvien ihmisten kohtelu järjestäjän puolesta, mutta lopulta keksittiin kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Itse olen sellainen festareilla tai keikoilla kävijä, joka tahtoo useimmiten eturiviin, sillä siellä on ne kaikki mahtavimmat hetket. Eturivissä saa ne elämykset ja tunnevyöryt, joita itse ainakin lähden keikoilta hakemaan. Meitä on moneen eri junaan, mutta jokaisen pitäisi saada olla juuri sitä mitä haluaa ja missä haluaa, sillä jokainen on sinne tullessaan täysi-ikäinen ja vastuussa itsestään - aivan kuten muutkin.

Loppujen lopuksi päivä oli kuitenkin ihana ja kesäyö saapui Oulun ylle. Kiitos Oulu, kiitos Juha ja Olavi. Nämä hetket kätken sydämeeni. 

"Olin onnellinen, mitä sä luulit."






torstai 21. heinäkuuta 2022

Ookkonää Oulusta?






Tämä kuukausi on kyllä ollut varsin epäonninen blogin kannalta, mutta älkää huoliko, kyllä minä täällä vielä olen. Viime viikon olin kesälomalla, ja tämän viikon olenkin ollut koronan kourissa. Nyt alkaa pahin olla takana päin, vielä kun vainmakuaistin saisi takaisin.

Olin viime viikon tosiaan omalla lomalla Oulussa, ja ennen kuin kukaan ehtii kysymään, että miksi juuri Oulu, niin vastaan, että miksipä ei. Nykyään ollaan niin tarkkoja kehorauhasta ja muusta, niin annettaisiinko jokaisen myös lomailla miten tahtoo?

Minä rakastan Oulua, ja joskus sydäntalvella sain ajatuksen, että sinne voisi taas lähteä muutaman vuoden tauon jälkeen. Olen käynyt siellä ensimmäisen kerran 11 vuotta sitten ja tässä välissä muutamaan otteeseen miehen kanssa, kun hänen mummunsa asusti Kemissä. Nyt mummua ei enää ole eikä mies - tai kukaan muukaan - ymmärrä Oulurakkauttani, joten oli aika lähteä tien päälle yksin. Hotelliksi valitsin Sokos Hotel Arinan, jossa olen Oulussa ollessani yöpynyt aina ennenkin. Sitä oli kivasti uudistettu ja tykkäsin huoneen sisustuksesta nyt paljon enemmän kuin aiemmin. Hotellin 7. kerroksessa on ihana näköalapaikka, jossa olen aina tykännyt käydä istuskelemassa. Tällä kertaa otimme yhtenä iltana ravintolaillallisen jälkeen jälkiruoat mukaan ja menimme herkuttelemaan niitä sinne.






Onnistuin varaamaan hotellin joulun jälkeen alennusmyyntien aikaan ja junaliputkin oli mukavan edulliset, kun ajoissa osti. En tehnyt lomalleni mitään sen suurempaa ohjelmistoa, vaan ainoa etukäteen suunniteltu juttu oli perjantain SuomiPop - festarit Oulun Kuusisaaressa. Siellä minua tietysti kiehtoi Juha Tapio, mutta palataan festareihin vielä tarkemmin toisella kertaa.

Ihan yksin en tietysti voi matkustaa, vaan mukanani kulkee aina henkilökohtainen avustaja. Suunnittelimme kuitenkin kaikenlaista yhdessä, vähän kuin kavereina, jolloin se tuntui lomailulta kummallekin. Juna lähti tiistaiaamulla Helsingistä 5.03, jotta olisimme hyvissä ajoin perillä. Ei ole mitään järkeä käyttää päivää reissaamiseen, vaan mielummin on ajoissa perillä ja ehtii nauttia ensimmäisestäkin päivästä kunnolla.

Ouluun saavuttuamme oli hieno ilma, joten veimme tavarat hotellille ja lähdimme kiertelemään sinne tänne. Yksi syy miksi rakastan Oulua on se, etten koskaan eksy siellä. Siellä on myös todella kaunista ja on ihanaa vain ulkoilla. Kiertelimme Oulua ensimmäisenä päivänä paljon, söimme torilla ja olimme vain ulkona, sillä loppuviikolle oli luvattu sateita. Ulkoilun lomassa löysimme kesäteatterin, jonne ostimme lipun seuraavaksi päiväksi ja törmäsimme myös kirpputorikylttiin. Ja kas, mitään ei oltu ennakkoon suunniteltu, mutta niin sitä ohjelmaa vain alkoi kertyä. Juuri tällaista lomaa tavoittelinkin, että voi mennä juuri sinne mikä tuntuu hyvältä eikä ole mitään pakollista. 

Ensimmäisenä aamuna Oulu heräsi sateisena, joten hotelliaamiaisen jälkeen oli pakko suunnata shoppailemaan. Olin säästellyt shoppailuintoani tätä reissua varten, jotta saan sitten ostaa juuri sitä mitä mieli tekee. Shoppailun jälkeen suuntasimme Hupisaarille kesäteatteriin, joka olikin erittäin viihdyttävä ja väliajalla nautittiin kuumat grillimakkarat. 








Esityksen aikana alkanut rankkasade siivitti  meidät keskiviikkokirppikselle, joka järjestettiin vanhassa voimalassa. Ihastuin paikkaan oitis ja sain selville, että Voimalassa järjestetäänkin vaikka ja mitä ohjelmaa. Päädyimme ulkoiluretkillämme myös Pikisaaren kulttuurikiihdyttämö Tilaan, joka kutsui meitä luokseen myyjäiskyltillä. Tila oli vanha oppilaitos, joka on nykyään kulttuurikeskus tarjoten palveluita, työpajoja sekä tapahtumia. Myyjäisiä emme kyltistä huolimatta löytäneet, mutta paikka vaikutti kiinnostavalta ja oli rentouttavaa olla avoin kaikelle ja käydä ovista sisään tietämättä mitä tulee vastaan.

Torstaina kiertelimme lisää kirpputoreja, ja tarkoituksena oli lähteä käymään bussilla Ideaparkissa, mutta emme ikinä sinne asti ehtineet. Torstai-iltana suuntasimme nimittäin hotellin saunaan ja saunan jälkeen emme enää lähteneet illalliselle, vaan nautiskelimme hotellihuoneessa juustoja ja muita herkkuja. Se oli mukavan rauhallinen ilta ennen festareita, ja muutoinkin yritimme olla valvomatta kaikkia öitä, jotta jaksaisi nousta aamupalalle.

Lähtöpäivänä luovutimme huoneen puoliltapäivin ja juna lähti illansuussa kotia kohti. Kiersimme Oulua vielä viimeistä kertaa, söimme torilla letut ja ihastelimme kaikkia puutaloja vielä kerran. Äkisti ilma muuttui kuitenkin ukkosmyräkäksi ja loppuajan istuimmekin sitten syömässä ja kahvilla sisätiloissa. 

Oulu ei pettänyt taaskaan, vaan päin vastoin. Joskus minä vielä muutan sinne, sen lupaan. En ehkä koko vuodeksi, mutta kun joillain on talviasunto Espanjassa, niin minulla voisi ihan hyvin olla kesäasunto Oulussa. Tällä kertaa ainoa miinus oli, että kauppahalli oli aika tyhjillään, kun ennen se on aina ollut tulvillaan elämää ja myyntikojuja. Toivottavasti se vielä siitä elpyy.

Suurimmat kaupunkirakkauteni ovat Oulu ja Pariisi, enkä meinannut pysyä nahoissani kun löysin Oulusta ranskalaisen leipomon. Suuntasin tietysti oitis sinne, aivan kuin tietäen, että herttainen ranskalaisherra palvelisi meitä ja myisi aivan ällistyttävän hyviä leivonnaisia. Kuka voi enää olla rakastamatta Oulua?