Terveisin, Anna

Tilasin tämän vuoden joulukortit valmiina, sillä kaikki askartelutavarat ovat jossain varaston perällä. En aluksi edes ajatellut lähettäväni kortteja tänä vuonna, mutta tiedän, että ainakin papa ilahtuu siitä, joten en voinut jättää väliin. 

Kuvasin viime vuonna Taistosta hienoja joulupotretteja ja käytin niitä kuvia nyt joulukorteissa. Smartphoton sivuilla sai kätevästi sommiteltua kortit ja valittua sopivan fontin. Etupuolelle laitoin jouluntoivotuksen ja taakse vain "terveisin, Anna". Koruttomat ja yksinkertaiset kortit, mutta aika söpöt silti. Vielä pitäisi saada vietyä ne postiin asti! 

Valot ja pallot

Joulun koristeellisuus saapui tänä vuonna maltillisesti. Olisin halunnut uuden kuusen, mutta siihen ei ollut varaa, joten valkoisella mennään. En kuitenkaan viitsinyt ostaa ihan halvinta, jossa kolme oksaa sojottaa eri suuntiin ja seuraavana vuonna nekin vähät putoaa pois. 

Uusi kuusi oli haaveissa vain siksi, että olisin halunnut tällä kertaa vihreän joulupuun. Ei siksi, että se imitoisi oikeaa kuusta, vaan siksi, että olisin saanut kuusesta eri näköisen. Lopulta päädyin kuitenkin pystyttämään vanhan kuusen, koska tajusin, että uuden kuusen lisäksi olisin halunnut tietysti myös uudet, eriväriset koristeet. Minulla on tapana koristella kuusi aina saman näköiseksi, koska näin se on aina ollut, mutta nyt halusin jotain muuta. Ja koska en saanut uutta puuta tai koristeita, niin päädyin toisenlaiseen ratkaisuun.

Tänä vuonna en nimittäin laittanut kuuseen mitään muuta kuin valot ja pallot. Jätin koristenauhat ja muut koristeet pois, ja tein pelkistetyn version. Toisaalta se näyttää mielestäni alastomalta, mutta toisaalta tykkään sen yksinkertaisuudesta. Alun perin olin ajatellut kuusen vitriinin viereen niin, että se näkyisi heti kun tulee ovesta sisään. Päädyin kuitenkin laittamaan sen tv:n viereen, koska vitriinin päällä oli jo valot, niin muutoin kaikki valoisuus olisi ollut yhdellä seinällä. Ja toisaalta, tuossa sen näkee kivasti samalla kun katsoo telkkaria.

Kuusen lisäksi jouluisuutta luo ruokapöydällä oleva hyasintti-asetelma. Sekin on hyvin yksinkertainen ja pelkistetty, mitä ihmettä minulle on tapahtumassa? 

Kaksi huonetta ja keittiö

Näkymä ulko-ovelta parvekkeelle

Keittiö on heti oven vieressä

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen

Nyt asunto on vihdoin siinä mallissa, että voin näyttää teille vähän millaista täällä on. Tällä viikolla saapui sohva ja loputkin tavarat ovat löytäneet paikkansa. Kodiltahan tämä ei vielä tunnu, mutta ehkä sitten ajan kanssa. Ennemminkin on sellainen olo, että majailen nyt määrittelemättömän ajan jonkun toisen kotona. Täällä ei tuoksu oikealta kun tulee ovesta sisään eikä vain yksinkertaisesti ole sellaista kodin tuntua. Mutta yksi asia mistä olen iloinen on se, että mies ehti nähdä tämän asunnon. Meidänhän piti muuttaa asumuseroon tähän samaan taloyhtiöön, mutta vain eri rappuihin. Mies oli siis mukana valitsemassa tätä asuntoa ja se tuntuu jotenkin lohduttavalta. Hän tietää mistä minut löytää.

Sohva on Veken Floss 3-istuttava sohva petroolin värisenä. Alunperin ajattelin ostaa vuodesohvan, mutta ne olivat niin rumia, etten voinut ottaa sellaista. Seuraava kriteerini oli, että siihen mahtuu makaamaan, jotta siinä voi tarvittaessa yöpyä yön tai kaksi. Tällä hetkellä sijoitin sohvan keskelle olohuonetta, jotta se vähän jakaisi tilaa. Ainahan sohvan ja tv:n paikkaa voi vaihdella, jos alkaa kyllästyttää. Yllätyin itsekin sohvan värivalinnasta, mutta kun se saapui niin tajusin, että sehän sopii täydellisesti ruokapöydän korkeisiin tuoleihin. Ruokapöytä puolestaan on nyt aivan liian iso ja kulmikas eikä sovi sohvan kanssa mielestäni yhtään. Tarkoituksena on jossain kohtaa hommata pyöreä pöytä, mutta se ei ole kiireellisyys luokituksessa ihan ensimmäisten joukossa.

Näkymä parvekkeen ovelta eteiseen

Makuuhuoneen vaaleanpunainen seinä näkyy kivasti myös olohuoneeseen

Näkymä parvekkeen ovelta keittiöön

Seuraavaksi olisi tarkoitus saada keittiön seinämä kuntoon. Tuohon sivutason päälle olisi tarkoitus laittaa jonkinlaista hyllyä tai kaappia, jotta saisi tavaroita pois pöytätasoilta. Makuuhuoneeseen on tulossa jossain kohtaa seinäpeili, olohuoneeseen pyöreä karvamatto ja sitten tietysti kaikki taulut ja muut koristukset puuttuu vielä täysin. Nyt täällä on jo kuitenkin sen näköistä, että tammikuussa voi alkaa miettimään tupareita. 

Pidän tässä asunnossa siitä, että olohuone on avara ja täynnä vaihtoehtoja. Pidän vaaleanpunaisista seinistä ja siitä, että kaikki seinät eivät ole ikkunallisia, jolloin on enemmän mahdollisuuksia asetella esimerkiksi vitriinejä. Tosin huomaan kyllä eron, kun vanha koti oli läpitalon huoneisto. Siellä valo tulvi sisään ihan eri tavalla. Parveke kuuluu myös suosikkeihini, mutta se saa odottaa ensi kevättä ja kesää, sillä nyt se toimii vain varastona. En viitsinyt laittaa sinne vielä edes valoja, ensi syksynä sitten. 

Makuuhuone

Vahvat ja kauniit kynnet takaisin

Ostin taannoiselta laivareissulta O.P.I:n kynsiä vahvistavan lakan. Olen hieman skeptinen tällaisten suhteen, mutta olen myös valmis kokeilemaan kaikkea, kun kynnet ovat niin huonossa kunnossa. Vaikka se saattaakin kuulostaa pöhköltä, niin kauniit kynnet ovat minulle tärkeä juttu.

Jäin liian pitkäksi aikaa koukkuun geelilakkaukseen sen helppouden ja pitkäkestoisuuden vuoksi. Se ei kuitenkaan tehnyt hyvää kynsille, sillä nyt minulla on jäljellä tyngät, jotka lohkeilevat. Yritän malttaa pitää taukoa ainakin kesään asti ja käytän sillä välin vain tavallisia kynsilakkoja.

Tämä O.P.I Nail Envy -lakka sisältää A-, C- ja E-vitamiinia sekä biotiinia ja kalsiumia. Lakkaa laitetaan puhtaille kynsille kaksi kerrosta ensimmäisenä päivänä ja yksi kerros joka päivä viikon ajan. Viikon jälkeen kynnet puhdistetaan kynsilakanpoistoaineella ja kuurin voi tarvittaessa uusia. Lakka jättää kynsiin kirkkaan ja kiiltävän pinnan, vaikka pullossa se näyttääkin samealle.

Olen nyt käyttänyt lakkaa yhden viikon ajan, ja kyllähän kynnet "vahvistuivat" lakkaa käyttäessä, kun siihen päälle tulee suojaava kerros. Kun otin lakan pois viikon jälkeen, niin yllätyin itsekin, sillä kynnet tuntuivat ihan vähän vahvemmilta. Pystyin viilaamaan kynsiä ilman lohkeilua eikä yleisvaikutelma ollut muutenkaan niin hentoinen kuin viikko sitten. Aloitin nyt uuden viikon ja jatkan kaksi tai kolme viikkoa. Sen jälkeen ajattelin laittaa tätä aina kynsilakan alle, jos sieltä edes jokin vahvistava vitamiini imeytyisi. Nyt minulla on sentään edes vähän toivoa saada omat vahvat ja kauniit kynnet takaisin.

Hautajaiset

 Ensi vuonna olisi ollut 10 hääpäivä. Odotimme kumpikin sitä, sillä tarkoituksena oli lähteä Pariisiin, aivan kuten häämatkalla. Vaikka viime aikoina päädyimmekin asumuseroon, oli minulla silti meille suunnitelmia. Ajattelin, että talven ja kevään aikana saamme asioita kuntoon, jotta voimme hääpäivänä uusia valat. Pieni ja intiimi tilaisuus vain meitä varten, vain meille kahdelle. Ei se rakkaus tietenkään koskaan mihinkään hävinnyt, se oli vain talviunilla ja tarvitsi hieman tilaa. Uskon, että omat osoitteet olisi tehnyt tehtävänsä. 

Sitä emme kuitenkaan koskaan saa tietää. Vihkivalojen ja Pariisin sijaan järjestin mieheni hautajaiset. Hän menehtyi 9. hääpäivänämme elokuun 24. päivänä. Olin ollut monissa hautajaisissa, mutten ikinä järjestänyt yksiäkään. Jokaisessa oppaassa ja esitteessä joita sain, sanottiin vain, että "vaikka suru on nyt suuri, niin käytännön asiat pitää järjestää". Se tuntui kohtuuttomalta. En tiennyt mitä tehdä tai miten ja listalla oli ainakin 50 eri asiaa.

Mies ei ikinä suostunut puhumaan hoitotahdosta tai hautajaisista. Näin jälkeenpäin ajattelen, että ehkä hän tiesi, että osaan järjestää kaiken, kun sen aika on. Halusin hautajaisista mahdollisimman paljon hänen näköiset. Hautaustoimistossa käytyäni tajusin kuinka kallista kuoleminen on. Jokaiselle pienellekin asialle tuli järjetön hintalappu, mutta toisaalta, hautajaiset on jotain mitä voi järjestää vain kerran. Onneksi sain rahallista apua, jotta saatiin miehen näköiset hautajaiset - ei mitään tavallista.

Valkoinen arkku ei tuntunut yhtään oikealta, vaan halusin tumman ja maanläheisen arkun. Halusin, että siunaustilaisuudessa soitetaan jotain muuta, kuin niitä perinteisiä urkumusiikkeja. Aloitusmusiikiksi valitsin Phil Gassin Koyaanisquatsin instrumentaaliversiona ja siunauksen jälkeen kanttori soitti Philip Glassin Mad Rushin. Mad Rush tosin oli lyhennetty, sillä alkuperäinen kestää yli 10 minuuttia. Pappi sanoi, että yksi virsi pitää myös olla, joten valitsin oman suosikkini, Sua kohti herrani.

Pidin siitä, että meille valikoitui sellainen maanläheinen pappi. Mies ei ollut uskonnollinen, mutta hän joskus sanoi minulle, että "viethän minut sitten kanssasi sinne taivaaseen". Tulkitsin sen niin, että hän halusi tulla siunatuksi ja siunaaminen oli myös minulle itselle tärkeä tilaisuus, jotta hän odottaisi minua siellä taivaassa. 

Kukkaseppele oli minulle sydämen asia. Vaikka se maksoi järjettömän määrän rahaa, niin halusin, että se on täydellinen, sillä se oli viimein asia minulta miehelle. Sen tuli olla sellainen, jota ei ole nähty, ei perinteinen eikä vaatimaton. Valitsin seppeleeseen samat värit kuin hääkimpussani eli punaista ja valkoista. Korttiin lainasin pari riviä Juha Tapion laulusta, sillä se sopi siihen hetkeen parhaiten. 

"Minä unen läpi vajoan

Joku jätti höyhenen huoneeseen

Ja niin kuin jostakin kaukaa

Mä kuulisin kuiskauksen:

Älä pelkää, älä pelkää,

Sinä et pääse putoamaan

Rakastettu on oikea nimesi

Ja tulee nimenäsi olemaan"

Hautajaispäivänä oli kaunis ilma, ja hautajaissaattue kappelista haudalle oli jotenkin niin kaunis. Kaikki kiire oli ohi, ja siinä hetkessä minut valtasi rauha ja tyyneys, joka kyllä kaikkosi myöhemmin. Hautajaisten jälkeen oli muistotilaisuus lähimmille, jossa tarjoiltiin miehen lempiruokaa - lasagnea. Kaikkea muuta kuin perinteistä muistotilaisuusruokaa. Vein edellisenä päivänä juhlapaikalle kuvia miehestä, sillä halusin, että niitä on esillä enemmän kuin yksi. Pöydissä myös kiersi valokuva-albumi, jonka kasasin hautajaisia varten. Ruoan ja kahvin välissä oli puheita ja muisteltiin miestä. Soitettiin Hectorin Mandoliinimies, joka oli miehelle tunnusomainen kappale. Halusin, että tilaisuus on helposti lähestyttävä, mutta arvokas.

Itse kävin muistotilaisuuden jälkeen vielä haudalla järjestelemässä kukat kauniimmin ja sytyttämässä kynttilän. Päivä oli onnistunut ja kaunis, vaikka mielummin olisin mennyt yhdessä sinne Pariisiin. Mielummin olisin vielä riidellyt monet riidat ja nauranut vedet silmissä. 

Elvis

Elvis lähti lepäilemään omenapuun alle äidin takapihalle. Se sai elää pitkän ja hyvän pupun elämän, mutta viime päivinä vanhan herran kunto romahti roimasti. Niinpä pikkuinen oli päästettävä pois.

Minulla on ollut pupuja ylä-asteelta asti, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun jouduin tekemään päätöksen lemmikin lopettamisesta. Elvis oli jo 8,5 vuotias, joten aika vanha pieneksi pupuksi. Loppupäivinä sen ei ollut hyvä olla eikä sen keho enää toiminut normaalisti. 

Kun aloimme seurustella mieheni kanssa, niin hän piti minua tyttönä joka sisustaa kaiken vaaleanpunaiseksi ja asuu pupujen kanssa. Mies ei liiemmin välittänyt pupuistani, mutta hänen mielipiteensä muuttui äkisti kun ne muuttivat mukanani yhteiseen kotiimme. Kun sitten silloisesta pupusta aika jätti, niin ei aikaakaan kun mies alkoi kyselemään, että milloin olisi uuden aika. Silloin Elvis saapui meille.

Monet ajattelevat - niin kuin mieskin aluksi - että puput ovat tylsiä ja haisevat. Sen sijaan puput ovat hyvinkin sosiaalisia, vaikka yksilöissä on toki eroja. Elvis esimerkiksi on ensimmäinen pupuistani, joka on tykännyt leikkiä tai oppinut tulemaan kutsusta luokse. Toki Elvis myös oli jotenkin enemmän mukana kaikessa kuin aiemmat puput. Puhuimme niistä Taiston kanssa aina veljeksininä, ja ihmisiä monesti ihmetyttikin kuinka hyvin koira ja kani tulevat toimeen. Mutta vaikka lemmikit ovat tärkeitä, niin ei niitä silti ikinä voi verrata lapseen. Ne eivät ole "korvike".

Elvis oli aivan omanlaisensa pieni persoona, joka rakasti tilliä ja mustikoita. Se tykkäsi ärsyttää koiraa ja tuli aina paikalle, jos jääkaapin vihanneslaatikossa rapisi. Tällä hetkellä en tiedä tuleeko minulle pupua enää, sen saa aika näyttää. Nyt ainakin olemme Taiston kanssa hetken ihan kahdestaan.