perjantai 19. heinäkuuta 2024

Hiukset kuin tulipalo




Olen jo jonkin aikaa ollut kyllästynyt hiuksiini, mutta en oikein tiennyt mitä haluaisin tehdä asialle. En tiennyt pitäisikö kasvattaa vai leikata lyhyemmäksi. Yhtenä päivänä kaveri puhui kevytsävytteistä ja jo hetkeä myöhemmin löysin itseni hiusväriotoksilta.

Minulla oli nuorenpana monta vuotta punainen tai mahonginruskea tukka, kunnes kasvatin oman värin takaisin häitä ajatellen. En siis ole värjännyt hiuksiani ainakaan 11 vuoteen, ja nyt hyppäsin heti syvään päätyyn - kerralla takaisin punapääksi!

Väriksi valitsin Four Reasonsin kestosävytteen, joka oli hajusteeton ja ammoniakiton, koska päänahkani on melko herkkä. Tämä ei ainakaan käytössä yhtään kirvellyt tai kutitellut, mikä lienee hyvä merkki. Sävyksi valitsin "Marmelade", sillä se kuulosti hauskalta, ja hieman enemmän kupariin taittavalta, kuin aivan pelkkä punainen. En halunnut kestovärjäystä ja sitä jatkuvaa juurikasvun ja värjäyksen kierrettä, vaan halusin vain vähän piristystä, joka haalistuu pesuissa pois. 

Väriaine oli helppo levittää ja kerrankin vain yksi purkki riitti hiuksiini. Nimittäin silloin kuin olen viimeksi värjännyt, niin hiukseni olivat alaselkään asti, joten tuolloin väriä saattoi tarvita kolmekin pakettia. Värin levityksen jälkeen puolen tunnin odottelu, pesu, föönaus ja tadaa - uusi tukka oli valmis! Tuntuu, että tukan leikkauskin näkyy nyt jotenkin paremmin, ja tykkään lopputuloksesta niin paljon, että oikeastaan toivon, ettei väri haalistuisikaan heti ensimmäisillä pesukerroilla. 

 Ulos mennessäni hiukseni loistavat auringossa kuin tulipalo. Ehkä se on merkki siitä, että olen taas elossa.



sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Museokorttikaverit




Tykkäsin käydä museoissa miehen kanssa, kun hän aina kertoi minulle niistä näyttelyistä, joten minun ei tarvinnut perehtyä mihinkään. Nyt olen käynyt museoissa kaverin kanssa, joka kertoo vähintäänkin yhtä paljon, ellei enemmänkin. Hän oli miehellä avustajana, ja hänen seurassaan tuntuu, kuin saisin pienen palan miehestä hetkeksi luokseni.

Ostin kesän alussa museokortin, jota olen parhaani mukaan yrittänyt käyttää. Nyt kun meillä on molemmilla museokortti seuraavaksi vuodeksi, niin käymme tällaisilla yhteisillä museoretkillä. Rakastan näitä hetkiä, sillä ne ovat niin lähellä sitä elämää, jota vielä vuosi sitten elin. 





Kesän aikana olemme käyneet Kiasmassa, Amos Rexissä, Villa Gyllenbergissä sekä Didricshenissä. Nämä kaksi viimeksi mainittua sijaitsevat Helsingin Kuusisaaressa, joka antoi mahtavat puitteet myös ulkoilulle museokierrosten välillä. Puhumme lähestulkoa kaikesta elämän ja kuoleman välillä, ja viimeksi keskustelimme siitä, keitä oikein olemme toisillemme. Teimme "kaverisinunkaupat", ettei aina tarvitsisi kierrellä ja kaarrella "hänen olevan menehtyneen mieheni silloinen avustaja". Tästä eteenpäin me olemme vain kavereita - sillä miksi emme olisi. 

Pidän museoista, joissa on jotain muutakin kuin maalauksia. Pidän installaatioista ja teoksista, joihin voi jollain tavalla osallistua. Ja nyt kun on museokortti, niin ei haittaa mennä pienempäänkään näyttelyyn piipahtamaan, kun muutoin se tuntuisi liian kalliilta. Yksin minun ei missään nimessä tulisi käytyä yhdessäkään museossa, joten onneksi on museokaveri. Seuraava kohteemme lienee Design- ja Arkkitehtuurimuseo.







tiistai 9. heinäkuuta 2024

Halkolammen yllätys











Lähdin eilen työpäivän jälkeen Taiston kanssa metsään. Tavoitteenani oli päätyä Luukin ulkoilualueelle, mutta haluamallani bussipysäkillä ei päässytkään pyörätuolilla ulos bussista. Tai olisi päässyt, mutta olisin päätynyt ojaan, joten jätin välistä. Seuraava pysäkki olikin tuntematon, mutta päätin ottaa tämän seikkailun kannalta. Olisin toki voinut mennä myös suoraan takaisin kotiin, mutta se ei tuntunut yhtään oikealta vaihtoehdolta. 

Jäimme koiran kanssa bussista pysäkillä, jonka molemmilla puolilla oli risteys. Kokeilin ensin vasempaa reittiä, mutta se loppui lyhyeen, sillä maasto oli liian mäkistä. Oikealta löytyi melko pian sopiva mustikka-apaja, jossa keräilimme mustikoita hyvän tovin. Onneksi emme kuitenkaan jääneet niille sijoillemme, sillä kun tätä tietä meni pari mutkaa eteenpäin, niin päätyi jonnekin ihanalle lammelle! En yhtään tiennyt missä olimme enkä edes välittänyt, sillä meillä ei ollut kiire, ilmassa ei ollut ainuttakaan hyttystä ja olihan meillä mustikoita, jos eksyisimme. 





Tämän kesän ehdottomasti parhaita retkiä ovat olleet juurikin nämä yllätysretket. Ensin Munkkiniemen ranta, josta päädyimme ykskaks Vermon raviradan läheisyyteen ja nyt tämä aivan fantastinen metsäseikkailu. Olimme ilmeisesti olleet kuitenkin Luukin alueella Halkolammen läheisyydessä, jos osasin yhtäön tulkita karttaa oikein. Reittiä ei ole merkitty esteettömäksi, mutta hyvin siellä pääsi eteenpäin. Ja ainahan voi kääntyä takaisin, jos tulee liian jyrkkä mäki. 

Kotiin tullessa oli purkki täynnä mustikoita ja sielu täynnä metsää. Voisinpa asua metsässä, siellä on niin helppo hengittää ja olla. Halkolammen metsä oli ihanan rauhallinen, kun taas vaikkapa Nuuksio tuntuu nykyään niin suositulta. Tykkään siitä, että metsässä saa olla rauhassa, huutaa ja laulaa jos siltä tuntuu. Tai vain kuunnella luontoa, ilman vastaantulijoita. 

Loppuillasta piti vielä putsata mustikat, ja koska en omista mitään siihen tarkoitettua siivilää, niin olin luova, ja käytin bambuhöyryttimen ritilää. Se oli sopivan laakea ja juuri täydellinen tähän hommaan. Mustikoista loihdin tietysti mustikkapiirakan, gluteenittoman sekä vegaanisen. Täydellisen yllätysretken täydellinen päätös.




Gluteeniton mustikkapiirakka

75 g voita (tai vegaanista margariinia)
2 rkl sokeria
2 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 ¼ dl Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa glut. jauhoseosta

Päälle reilusti mustikoita

Täyte

1 tlk (250g) kermaviiliä/rahkaa/soijajogurttia
1 muna 
1 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria

Vaahdota pohjan voi ja sokeri, lisää loput aineet. Laita taikina jääkaappiin viilenemään n. 30 minuutiksi, jonka jälkeen painele se piirakkavuokaan. Peitä piirakkapohja mustikoilla. Sekoita täyte ja kaada mustikoiden päälle. Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia. 

Vegaanisessa versiossa jätä täytteestä muna ja kerma pois, ja laita soijajogurttia hieman reilummin.