torstai 30. elokuuta 2018

Viimeinen kesäpäivä




Teimme eilen kesän viimeisen retken ja se suuntautui Korkeasaareen. Tämä eläintarha on rakennettu jo vuonna 1889 ja näin ollen se on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Korkeasaari kätkee sisäänsä suunnilleen 150 eläinlajia, yli tuhat kasvilajia ja se on Helsingin yksi suosituimmista nähtävyyksistä. En ollut itse käynyt siellä yli viiteen vuoteen, eikä ollut mieskään. Eiliselle osui vielä lämmin päivä, varmaankin kesän viimeinen sellainen, niin ajattelimme viettää sen ulkona. 

Olen aina ennen mennyt Korkeasaareen vesiteitse, mutta eilen menimme autolla. Siitä ei saanut ihan samaa tunnelmaa, mutta toki se oli helpompaa. Varasimme retkeen aikaa vähän turhan paljon, sillä tosiasiassa Korkeasaaren kiertää melko nopeasti ja kaikki kahvilatkin suljettiin jo tuntia ennen eläintarhan sulkemisaikaa. 







Suurin osa eläimistä lymyili piiloissaan, kun taas toiset tulivat ihan lähietäisyydelle. Kameli oli ehdottomasti päivän paras tapaus ilmeineen kaikkineen ja alppimurmeli oli aivan järjettömän suloinen! Osan ajasta pakenin hulluja, vapaana tallustelevia riikinkukkoja ja loppuillasta aurinko loi aika kauniita maisemia. Olisi sitä voinut huonomminkin aikansa viettää.



lauantai 25. elokuuta 2018

Pieni pala rustiikkia



Harvemmin näette makuuhuonettamme täällä, mutta nyt siellä näyttää niin kivalle, että voin sitä hieman esitelläkin! Olen tänä vuonna sisustanut kotiamme enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä. Ehkä olen vain viimein luovuttanut uuden asunnon suhteen ja panostan nyt tähän kaikkeni, sillä kotona pitää olla viihtyisää ja nättiä, ja tähän asti täällä on ollut vain vähän sinne päin.

Muistatteko tuossa keväämmälllä kun ostin makkariin uudet verhot? Silloin sain ajatuksen myös muun huoneen uudesta sisustuksesta, mutta toteutuksessa kestikin hieman oletettua kauemmin. Oli niin sanotusti hieman teknisiä ongelmia. Tuo meidän yöpöytä on aina aiheuttanut minulle sellaista sisustuksellista päänvaivaa, mutta nyt se alkaa vihdoin löytää oman tyylinsä. Ikean Expedit hylly ei ole se nätein vaihtoehto, mutta monessa kohtaa niin toimiva. Makuuhuoneen lattiatila ei riitä normaaliin yöpöytään, joten sen vuoksi aikoinaan kiinnitimme hyllyn seinälle. Näin säästyy arvokasta huonepinta-alaa, mutta kaiken tarvittavan saa kuitenkin yöpöydän kaapistoon. 

Ensin päätin, että vanha yölamppu saa lähteä vaihtoon. Se oli ollut minulla käytössä yövalona jo edellisessä asunnossa, eli lampulla on ikää ainakin yli kuusi vuotta. Ehtiihän siinä ajassa jo kyllästyä. Kun päätös lampun uusimisesta oli tehty, ilmestyi tämä uusi valaisin eteeni kuin tilauksesta. Löysin tuon eräästä pienestä sisustusliikkeestä, mutten pitänyt sen varjostimesta. Niinpä ostin vain jalan ja sopivaa varjostinta metsästinkin sitten koko kesän. Tuo nykyinenkään ei ole vielä aivan sellainen kuin haluaisin, mutta se menettelee. Tässä uudessa lampussa on paljon miellyttävämpi valo ja se luo mukavan hämärän tunnelman - eli juuri sellaisen kuin nukkumaan mentäessä tarvitaankin.





Makuuhuoneen uudistuksessa sain myös vahvan vision jostakin vanhasta. Halusin edes pienen palan maalaisromantiikkaa ja rustiikkia, joten hain pitkään jotain siihen sopivaa. Vanha matkalaukku palvelee tässä tarkoituksessa hyvin, ja tuo hyllylle samalla vähän korkeusvaihtelua. Mielestäni näyttää äärettömän tylsälle, jos asiat on vatupassilla vedetty suoraan ja saman korkuisiksi. Niinpä matkalaukun päälle sain kasvin ja pari valokuvaa näppärästi esille. Hyllyn keskiosassa, aloeveran takana, on vielä vähän tyhjä kohta, mutta siihen tulee jossain vaiheessa varmaan jokin kehystetty juliste. Kenties pariisiaiheinen, niin kuin makkarin taulumaailma muutenkin. Teemaan sopii täydellisesti myös tuo ihana pieni Eiffel-torni, jonka sain kaverilta. Se ei kuulemma sopinut hänen kotiinsa, mutta meillä se näyttää siltä kuin se olisi aina ollut tuossa.

Lapsena minulle on opetettu, että kotona, mieluiten makuuhuoneessa, tulee aina olla yksi enkeli. Pidän siitä ajatuksesta vieläkin ja tahdon näin ollen, että meidänkin makuuhuoneessa on yksi ja tulee varmasti aina olemaan. Yöpöydän kolme avohyllyä tuottavat myös harmaita hiuksia, mutta tällä kertaa päädyin tällaiseen: yhdessä on se posliininen enkelipatsas, yhdessä kihlajaiskuvamme ja yhdessä kirjoja. Sopivasti tavaraa, muttei liikaa. Kirjat ja matkalaukku ovat tarkoituksella eri reunoissa, jotta näkymä pysyy tasapainoisena. Kasvit tuovat myös vähän väriä ja eloa hyllyyn, vaikka eivät aitoja olekkaan. Makuuhuoneesta unohtuu niin usein verhot kiinni koko päiväksi, ettei yksikään elävä kasvi siellä selviäisi.

Kotimme kaipaisi vielä vähän tauluja ja valokuvakollaaseja seinille, niin sitten alkaisi olemaan aika hyvä. Paitsi tietysti sohvaton olohuoneemme ja liian pieni keittiö, ikuiset murheeni. 



maanantai 20. elokuuta 2018

Oodi syksylle



Syksy on tullut, huudetaan ilosta. 
Juhlitaan sitä aamupiknikillä ulkona, 
aivan kahden tai kavereiden kanssa. 
Lähipuiston vastamaalatuilla penkeillä on hyvä. 

Leipää, pullaa ja kahvia. 
Yhdessä ja erikseen. 
Muulla ei ole merkitystä, syksy on saapunut.


perjantai 17. elokuuta 2018

Ihan ilman ohjetta





En muista koska olisin viimeksi tehnyt pullaa! Tiedätkö sellaista rehellistä, voista ja täysmaidosta leivottua pullaa. Sitä tulee harvemmin tehtyä, koska se on mielestäni hieman tylsää. Voisilmäpulla on kertakaikkiaan puuduttavinta syötävää mitä keksin ja leivon vain mielummin piirakoita tai kakkuja. Joten aina kun teen pullaa, yritän keksiä jotain uutta tai teen vähintään korvapuusteja. Näin syksyn aikaan halusin kuitenkin hyödyntää marjoja leivonnassani ja siksipä kävin ostamassa torilta vielä litran mustikoita ja rasian vadelmia. Päädyin vanilja-mustikkapitkoon ja vadelmaisiin vaniljakierteisiin. Tänään vain olin hieman laiska ja käytin valmista vaniljakreemiä, suonette anteeksi. Mutta hämmästykseksi voin kertoa, että minusta on varmaan tulossa vanha tai aikuinen tai jotain. Tänään nimittäin tein ensimmäistä kertaa pullataikinan ihan ilman ohjetta, en edes vilkaissut! Tässä vaiheessa vaari sanoisi, että kato sitä flikkaa. Niinpä, kyllä minä opin.




Puolen litran taikinasta kaulitsin puolet suorakaiteen malliseksi ja levitin keskelle täytteitä - vaniljakreemiä sekä mustikoita. Taikinan sivut leikkasin jauhotetulla veitsellä ohuiksi suikaleiksi vähän alaviistoon ja kääntelin keskelle, vuorotellen kummaltakin puolelta. Sellaisen pikku vinkin voin toki antaa, että kannattaa laskea siivekkeiden määrä. Vaikka olin tekevinäni samankokoisia, niin pitkon alaosassa oli jäljellä toisella puolella yksi ja toisella kolme suikeroa. No, nätti siitä tuli kuitenkin, vaikkakin vähän iso. Minulla kun on taipumusta näihin mahtipitkoihin. Jouduin paistamaan sen pellillä vinottain, sillä muuten se olisi ollut liian pitkä.  

Toisesta taikinan puolikkaasta tein vadelmakierteitä, mutta ne eivät nyt ansaitse paikkaansa tässä tarinassa. Täytteet hieman levisivät enkä tiedä, onko ne edes kovin kierteellä. Pienen kohotuksen jälkeen voitelin kaikki pullat munalla ja koristelin raesokerilla. Lopuksi jouduin vielä leipomaan kaksi pikaista marjapiirakkaa, sillä marjoja ja täytettä jäi niin reilusti. Eipä se tosin haittaa, riittääpähän kaverillekin. 

Ainiin, ja vielä toinen vinkki - vaniljakreemi on aika kuumaa uunista tullessaan.


maanantai 13. elokuuta 2018

Vielä pari tölkkiä


Syksy lipuu hiljalleen luoksemme ja jälleen on aika hullaantua kurpitsoista. Aion tehdä taas kyllästymiseen asti kurpitsapiirakoita, kurpitsakeittoa, paahdettua kurpitsaa ja luultavasti keksin kurpitsasta myös jotain uutta. Aloitin nyt kuitenkin leipomisella, sillä kaapissa sattui olemaan vielä pari tölkkiä kurpitsasosetta. 

En halunnut tehdä perinteistä kurpitsapiirakkaa, joten yritin keksiä jotain uutta. Yritin tehdä kurpitsa-toscapiirakan, ja suurimmilta osilta se onnistuikin. Se ei vain kohonnut. En tiedä olisiko sitä pitänyt vatkata enemmän, laittaa enemmän leivinjauhetta vai onko kurpitsasose vain liian raskas elementti tällaiseen piirakkaan. Mielessäni näin ilmavan ja kuohkean piirakan, jonka päällä on ihanan rapea tosca. Pohja kuitenkin jäi matalaksi kuin pannukakku, vaikka maku olikin oikeanlainen. Yritän siis leipoa sellaisen vielä uudestaan, ennen kuin jaan reseptin teille. 

Sen sijaan voin puhua loputtomasti näistä maan mainioista kurpitsakekseistä. Tein viime syksynäkin kurpitsakeksejä, ja käytin pohjana tuota ohjetta. Lisäsin joukkoon vain suklaahippuja ja vaihdoin pari desiä jauhoja kaurahiutaleisiin. Näistä tuli kertakaikkisen kosteita ja meheviä, ja suklaa tosiaankin sopi näihin kuin nenä päähän. Tästä tuli kerta heitolla luottoreseptini ja näitä varten on pidettävä kurpitsasosetta aina kaapissa! 


100 g pehmennyttä voita
3 dl sokeria
1 muna
1 tlk kurpitsasosetta (n. 2,5 dl)
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl muskottipähkinää
4 dl venhäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta ja ruokasoodaa
100-150 g suklaahippuja

Vaahdota voi ja sokeri, lisää mukaan muna ja lopuksi kurpitsasose. Yhdistä kuivat aineet ja suklaahiput, ja sekoita vaahtoon. Nosta taikinasta kahdella lusikalla keksejä uunipellille ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. 

perjantai 10. elokuuta 2018

Valkoinen ja puolihimmeä



Instassa joku onkin jo saattanut nähdä kuvia heiluvista maalipensseleistä ja nyt on tullut aika raottaa jännitysksen verhoa. Meillä oli äidin kanssa pieni kesäprojekti, joka onnistui oletettua paremmin. Kunnostimme nimittäin meidän kaupunkiasuntoomme uuden ruokapöydän. Pöytä itsessään on vanha, mutta meille uusi. Se on hyvin säilynyt, vain pieniä naarmja siellä täällä ja onhan se nyt kiva, että huonekalukin on nähnyt elämää. Kuinkakohan monet vaarin vitsit tämäkin pöytä on kuullut? 

Pöytä on siis isovanhempieni perua ja se on aikoinaan ollut niin sanotusti talon paras pöytä. Kun on ollut juhlia tai muuten vain vieraita tullut kylään, niin kahvit on katettu tämän pöydän ääreen. Mikä mahtava tarina!

Minä päädyin lomilla ollessani katselemaan pöytää sillä silmällä, ja tuumailin sen sopivan keittiöömme. Oma pöytämme oli epäkätevyyden multihuipentuma, sillä se oli baaripöytä, joka ei ollut kiinni seinässä. Näin ollen se keikkui kolmen jalan varassa ja meinasi kaatua aina vähän väliä. Sillä pöydällä on kuitenkin aivan liikaa tunnearvoa roskiinvietäväksi, joten varastoin sen kellarikomeroomme. Sen pöydän ympärillä on naurettu niin monet naurut ja jaettu niin monet salaisuudet, etten voi siitä luopua. Se on vähän niin kuin Salattujen elämien Ismon pelipöytä - vaikka Ismon kauppa kaatui, niin pöytä pysyi. 





Tämä uusi pöytä on nyt kuitenkin paljon käytännöllisemmän kokoinen ja ennen kaikkea tukeva. Enää ei kahvit läiky pitkin poikin, jos pöytä vähän heilahtaa. Enoni teki pöytään näppärät korokkeet, ja kun ne maalasi pöydän kanssa samanvärisiksi, niin ei ne edes pistä silmään. Kartan aina kaikkea, mikä näyttää jotenkin liian vammaiselta

Pöytä oli alkujaan puun värinen ja sellainen melko kulunut, joten päätimme äidin kanssa maalata sen. Valkoisella, puolihimmeällä huonekalumaalilla saatiin aikaiseksi oiva lopputulos, vaikka kommelluksiakin sattui. Kissat ja koira olivat avuliaina tarjoamassa auttavaa tassua, mutta tosiasiassa aiheuttivat vain sotkua. Kissa hyppäsi juuri maalatulle pöydälle ja koira käveli maalipurkkiin, siinä sitä olikin sitten sopan ainekset valmiina. No, kaikesta selvittiin ja nyt on uusi pöytä. Kuljetuksessa se otti hieman osumaa, ja jouduin vähän maalilla paikkailemaan, mutta toisaalta, saa kai vanhassa pöydässä vähän elämisen jälkiä näkyäkin. Mutta mitäs tykkäätte? 


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Lasten asialla


Minun arvoihini ja maailmankuvaani kuuluu, että autetaan jos joku apua tarvitsee. Hyväntekeväisyys on oiva keino auttaa ja saada apu perille erilaisten jäjestöjen kautta. Minulle lapset ovat lähellä sydäntä, niin täällä kotisuomessa kuin kaukana maailmallakin. Kehitysmaita on helpoin avustaa rahalahjoituksilla, mutta täällä voi tehdä jotain konkreettisempaakin. Itse osallistuin tänään koulutarvikekeräykseen ja tulin siitä valtavan iloiseksi!

Helsingissä kauppakeskus Itiksessä järjestetään tässä elokuun alussa keräys vähävaraisten perheiden lapsille. Hope ry toimii vapaaehtoisvoimin perheiden hyväksi, ja jakaa vähävaraisille tai kriisin kokeneille perheille mm. vaatelahjoituksia. Vapaaehtoistoiminnan, lahjoitusten ja kampanjoiden avulla Hope tavoittelee sitä, että kaikilla lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet onnelliseen arkeen. Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla Hopen piirissä on 223 koulunsa aloittavaa lasta ja juuri siksi tämä keräys
järjestetään - jokaisen lapsen pitää saada mukava ja onnellinen alku koulutielle. 



Koulutus on nyky-yhteiskunnassamme tärkeä ja koulutuksen avulla on myös mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin. Siksi on minusta tärkeää, että jokainen lapsi tuntee olonsa erityiseksi saadessaan uuden penaalin tai uuden repun. On tärkeää, että koulunkäynti on innostavaa ja että siihen kannustetaan. Minä kannustan omalla lahjoituksellani näitä lapsia tavoittelemaan tulevaisuutta, sillä se on tuolla jossain meille kaikille. Myös niille, joilla ei tänä syksynä ollut varaa uusiin koulutarvikkeisiin. 

Keräys on Itiksessä vielä 12.8 asti eli ehdit käydä kantamassa kortesi kekoon. Homma on erittäin helppoa ja saat panostaa juuri sen verran kuin tahdot. Voit ostaa penaalin, kyniä, pyyhekumeja tai mitä nyt ikinä koulutielle tarvitaankaan. Panoksesi ei tarvitse olla suuri, sillä pienestä se kaikki lähtee. Jos jokainen antaa vähän, niin siitä saadaan jo aika paljon.

Täytyy kyllä myöntää, että itse vähän innostuin. Oli tarkoitus ostaa tarvikkeita yhden lapsen tarpeisiin, mutta lopulta niistä tulikin paketti neljälle eri lapselle. Ostin lyijykyniä, pyyhekumeja, vihkoja, juomapulloja ynnä muuta kivaa ja tarpeellista. Ainut miinus tässä hommassa on, etten näe sitä riemua näiden lasten kasvoilla, kun paketit saapuvat. Toivon vain, että ekan koulupäivän jännitys edes vähän laantuu ja tavaroita voi ilolla esitellä uusille ystäville. Onnea ja menestystä jokaisen pienen koulutaipaleelle!

lauantai 4. elokuuta 2018

Makua purkkiin



Näin syksyn lähestyessä on hyvä kerätä satoa ja säilöä sitä eri tavoin. Marjat voi keittää hilloksi tai mehuksi ja vihannekset on hyvä säilöä etikkaan. Me saimme parvekkeelta ihan mukavasti kaikenlaista, ja tulokset on merkitty tarkasti ylös kasvikalenteriin. Istutimme keväällä sekä kukkia että hyötykasveja ja nyt on koittanut sadonkorjuun aika. Lopputuloksena oli kattilallinen perunoita, kolme isoa basilikapuskaa, yksi koteloitunut perhonen, pari kourallista chilejä, 12 kauniisti kukkivaa auringonkukkaa sekä viisi kurkkua. 

Chilit säilöimme hyväksi havaitulla tavalla eli mausteiseen etikkaliemeen. Tähän purkilliseen pääsi myös pari äidin kasvattamaa chiliä sekä yksi kaupan chili, joka sattui pyörimään jääkaapissa. Nuo oranssit kasvoivat omalla parvekkeella ja olivat tulisuudeltaan keskivahvoja. 

Lasipurkki ja kansi pitää kuumentaa uunissa tai keittää kuumassa vedessä, ettei säilykkeeseen jää bakteereja. Sen jälkeen purkkiin pilkotaan chilit siemenineen ja useampi valkosipulin kynsi. Purkkiin voi oman maun mukaan sujauttaa myös kokonaisia pippureita, sinapinsiemeniä, yrttejä, sitruunan kuorta ja paprikaa. Kattilassa kiehautetaan liemi etikasta, vedestä, sokerista sekä suolasta ja kaadetaan sitä purkkiin niin, että kaikki peittyy. Me laitoimme liemeen desin vettä, neljä desiä valkoviinietikkaa, pari teelusikallista sokeria ja puolikkaan teelusikallisen suolaa. Lientä ei saa keittää, vaan pelkästään kuumentaa kiehuvaksi. Sitten vain korkki kiinni ja jääkaappiin, ja noin viikon päästä sinulla on maukas säilyke tortillan täytteeksi, hampurilaisen väliin tai lisukkeeksi wokkeihin. 

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Ostopakko






Tämä on kerrassaan kummallinen kesä, sillä kuivuus piinaa kaikenlaista kasvustoa. Maalla ollessani yritin  houkutella äitiä mustikkaan, mutta ne olivat niin pieniä ja kuihtuneita, ettei niitä olisi kannattanut poimia. Niinpä jouduin nyt ostamaan marjoja talven varalle. Se tuntuu kummalliselta, sillä tähän asti olen aina tuonut niitä kotoa. 

Myös marjojen hinnat ovat tästä syystä aivan pilvissä, joten ostin vain kolme litraa mustikkaa ja pari pientä vadelmarasiaa. Mieluusti olisin hillojakin keitellyt, mutta sitä varten marjoja pitäisi olla vähän reilummin. Mies tykkää punaviinimarjoista ja popsii niitä mielellään talvi-iltaisin, niin niitäkin ostin litran verran. Laitoin marjat pakastimeen ja tällä kertaa kirjoitin kansiin jopa vuosiluvun. Yleensä en jaksa ja lopulta menenkin aina sekaisin, että mikä rasia oli uudempi ja mikä pitikään syödä ensin. Mutta nyt on kuitenkin edes vähän kesää talletettu, vaikka marjat eivät olekaan kotikulmilta.