sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Kymmenen vuotta


Ihan järjetöntä, että kahden yön päästä vaihtuu kokonainen vuosikymmen. Tähän väliin voisi olla hyvä kasata yhteen kymmenen vuoden tapahtumat tai ainakin ne suurimmat ja merkittävimmät. Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon suuria tunteita, unelmien täyttymyksiä, pettymyksiä, iloa ja surua. Kymmenen vuotta sitten olin vasta 20-vuotias lapsonen hulluine suunnitelmineni. Nyt olen kolmekymppinen nainen, vaimo, bloggaaja, koiranomistaja ja ehkä hieman tukevammin jalat maassa kuin tuolloin. En tiedä mitä toivoa seuraavalta vuosikymmeneltä, mutta uskon, että vaikken toivoisi mitään, niin jotain sieltä silti tulee. Mutta käydäänpä nyt läpi minun kulunut vuosikymmen, vanhoilla kuvilla höystettynä.

Kymmen vuoden aikana olen...

1. mennyt naimisiin

Aika iso askel elämässä. Järjestimme kauniit häät, joista on nyt jo kulunut viisi vuotta. Yhdessä olemme edelleen ja sillä tiellä olisi tarkoitus pysyäkin.

2. muuttanut nykyiseen asuntoon

Muutimme miehen kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon 2013, ja siinä asumme edelleen. Tarkoituksena oli asua tässä vain vuosi ja katsella sitten sitä unelmien kotia. No katseltu on, mutta ei sellaista taida olla olemassakaan.


3. hankkinut koiran

Tämä on aina ollut yksi isoimmista unelmistani, ja olen kyllä tavattoman onnellinen omasta karvapallostani. 

4. matkustanut Pariisiin, Lontooseen ja Berliiniin

Tällä vuosikymmenellä olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa häämatkallamme. Lensimme Pariisiin, menimme sieltä junalla Lontooseen ja sitten takaisin lentäen kotiin. Seuraava ulkomaanmatka taittuikin sitten autolla ja laivalla Saksaan. 


5. menettänyt isovanhempia

Vuosikymmeneen on mahtunut myös paljon surua. Olen menettänyt läheisiä, joista tärkeimpinä isovanhemmat. Erityisesti mummun poismeno oli raskasta aikaa, ja vaikka tapahtuneesta on jo useampi vuosi, niin kaipaan häntä edelleen lähes päivittäin.

8. leikannut hiukset lyhyeksi

Tätä en olisi ikinä uskonut tekeväni, mutta kyllä, leikkasin alaselkään asti ulottuneet hiukset lyhyiksi. Uusi tukka on ollut paras päätös ikinä, enkä aio kyllä enää kasvattaa pitkää takaisin. 



7. kirjoittanut runokirjan

Yksi suurimmista unelmistani toteutui täällä vuosikymmenellä. Olen nuoresta tytöstä asti ollut pöytälaatikkorunoilija, ja vuonna 2013 sain apurahan jonka avulla julkaisin esikoisteokseni omakustannepainoksena. Toinen teos on jo hyvässä vauhdissa - ja sitä se on ollut jo muutaman vuoden!

8. aloittanut vihdoin teatteriharrastuksen

Pääsin mukaan kauan haaveilemaani improvisaatioteatterin maailmaan. Toivottavasti harrastukseni saa pian jatkoa.

9. taistellut terveyden kanssa

Niinhän sitä sanotaan, ettei vanhuus tule yksinään, vaan monen vaivan kanssa. Kymmenen vuoden kuluessa olen saanut osakseni jos jonkinlaisia terveydellisiä murheita, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin. Keskivaikea masennus ja krooniset kiputilat ovat minulle nyt arkipäivää, mutta onneksi niidenkin kanssa oppii elämään.


10. löytänyt oman äänen

Kymmenessä vuodessa olen oppinut vähitellen tietämään kuka olen ja mistä pidän, mitä mielipiteitä, arvoja ja asenteita minulla on. Ehkä seuraava vuosikymmen aikana saan itseni täysin eheäksi ja 100 prosenttisen onnelliseksi.

torstai 26. joulukuuta 2019

Joulutarina


Nyt on joulureissu takanapäin ja aika laittaa tämä tarina pakettiin. Olimme siis joulun Tallinnassa, niin kuin toissavuonnakin. Kohteenamme oli täysin sama hotelli, sillä mitä sitä hyvää vaihtamaan, mutta hassua oli, että majotuimme tismalleen samassa huoneessa kuin viimeksikin. Matkan alussa oli niin sanotusti hieman teknisiä vaikeuksia, mutta laivaan ehdittiin ja perille päästiin. Apuvälineiden kanssa matkustaminen kun ei ole aina niin yksinkertaista, sillä yllättäen kaikki ei välttämättä mahdukaan autoon. Olisi helppoa kun voisi pakata vain matkalaukun, mutta ei se vain mene niin. Me emme ikinä matkusta kevyesti, vaan tavaran määrä on aina vakio, oli sitten reissun päällä vain minä tai me molemmat.







Olimme Tallinnassa yhden maissa ja kun olimme kirjautuneet hotelliin, niin kello olikin jo pöytävarauksen verran. Saapumispäivänä kävimme siis syömässä ja illemmalla menimme joulukonserttiin. Varasimme etukäteen pöydän vain aatonaatolle ja aatolle, sillä joulupäivänä oli tarkoitus syödä laivalla - laivamatka sujuu sukkelammin, kun sen viettää syöden. Aatonaattona illallistimme ravintola Härgissä, joka osottautuikin aika mahtavaksi. Jo sisäänastuessa tunnelma oli rauhallinen ja palvelu lempeää. Sisustus oli modernisti vanhan näköinen ja ruoka oli taivaallista. Tällä reissulla panostimme ruokaan, joten söimme kumpanakin päivänä sekä alku- että pääruoan. Härgissä nautimme myös pullollisen punaviiniä, joka sopi ruokiin oikein hyvin.

Alkuruoan otimme yhteiseksi, niin molemmat saivat maistaa eri ruokia. Valitsimme dirty steakin sekä pekoniin käärittyjä chilejä. Dirty steak on suoraan hiilloksella paistettua sisäfilettä, ja voi luoja se oli hyvää. Pääruoaksi mies otti pihvin ja itse valitsin ankkaa, sillä olin himoinnut sitä siitä asti kun valitsimme tämän ravintolan. Ja kertakaikkisesti, tämä ruoka oli liioittelematta tämän vuoden paras ateria. Välillä sitä miettii, että miksi kannattaa maksaa ravintoloista kun voi itsekin paistaa hyvän pihvin, mutta ravintola Härg on vastaus siihen. Ruoka oli niin täydellistä viimeistä silausta myöden, ettei olisi voinut kuvitellakaan parempaa. Lisäksi annokset olivat esteettisesti hyvin kauniita ja palvelu erinomaista. Ravintola Härg saa siis täydet 6/5.

Ruokailun jälkeen lähdimme Pyhän Johanneksen kirkkoon, johon olimme ennakkoon ostaneet konserttiliput. Viron kansallisen mieskuoron joulukonsertti kuulosti lupaavalta ja ajattelin, että siitä saataisiin hieman joulumieltä. Tilaisuus oli kuitenkin suuri pettymys ja mietimme kumpikin, että pitäisikö lähteä kesken kaiken. Esitys oli ehkä hieman liian taiteellinen meidän makuun, tunnistettavia lauluja oli kaksi ja vain ne kaksi olivat joululauluja. Joten olihan se pettymys, mutta ihan hauska kokemus sinänsä. Konsertin jälkeen suuntasimme vain hotellille, haimme matkalla vielä kiinalaista iltapalaksi ja katselimme tv:tä loppu illan. 





Aamulla odotti hotellin mahtava aamiaisbuffet, jonka jälkeen halusin heti avata lahjat. Minä lähdin aamupäivällä hetkeksi shoppailemaan ja mies meni omia menojaan. Päivällä tiet kohtasivat päiväkahvin merkeissä ja pyörimme hetken myös ruokakaupassa löytääksemme jotain naposteltavaa huoneeseen. Kävimme reissun aikana varmaan kolmesti ruokakaupassa, mutta kaiken kaikkiaan sieltä tarttui hotellille mukaan vain appelsiinimehua ja suklaata. Aattopäivän sää oli kovin sateinen, joten joulutori ei silloin oikein innostanut, niin kulutimmepa sitten iltapäivällä aikaa hotellin aulabaarissa. Aattoillan pöytävaraus oli vasta kuudelta eikä jaksanut enää shoppaillakaan, joten ajankuluksi pelasimme laiva on lastattu -peliä joulusanoin, ja saimme aikaan mahtavia väittelyitä siitä, mikä kuuluu jouluun ja mikä ei. Viinilasin äärellä se oli kuitenkin ihan hauskaa. Laiva on lastattu toimi hyvin viihdykkeenä myös menomatkalla - kävimme kahden tunnin aikana varmaan kaikki maailman eläimet läpi kirjain kerrallaan.

Illalliselle suuntasimme ravintola Farmiin, joka sijaitsi vanhan kaupungin puolella. Ravintola toimi hotellin yhteydessä, jonka johdosta se oli myös aattona auki, toisin kuin useimmat ravintolat. Olisi omassakin hotellissamme ollut jouluateria, mutta olimme siellä viimeksi ja se oli hieman pettymys. Ravintola Farm ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin edellisillan Härg, mutta ihan kelvollinen silti. Illallistimme rauhassa ja jatkoimme iltaa taas hotellihuoneessa, sillä ulkona oli kylmää ja kamalaa.  Tunnustan olevani sen verran porvari, että nautin siitä kun voi vain tilata huoneeseen kaikennäköistä, kuten aattona tilasin kuumaa kaakaota. Kaakaoiden lämmittäminä katsoimme huonoja elokuvia, söimme suklaata ja olimme vain. Ihanan rento jouluaattoilta sanoisin. Miehen kanssa jo puhuimme, että tästä reissusta voisi kyllä tulla meidän oma jouluperinne. Hyvää ruokaa ja rauhallisuutta, siitä kai joulussa on kyse.





Lähtöpäivänä eli joulupäivänä kävimme taas nauttimassa mahan täydeltä aamiaista ja puoliltapäivin suuntasimme Tallinnan vanhaan kaupunkiin joulutorille. Ilma oli aika viileä, mutta ei läheskään niin inhottava kuin aaton vesisade. Tällä kertaa pääsimme jopa kiertelemään torilla kun ei ollut kasapäin lunta, sillä viimeksi taisimme nauttia paikanpäällä vain kupposet glögiä. Sitä joimme nytkin lämmikkeeksi ja hetken aikaa kierreltyämme ostin itselleni tuollaisen ihanan pannan korvien lämmittimeksi. Minulle ei sovi pipot tai hatut ollenkaan, mutta tuo alpakanvillasta neulottu panta näytti yllättävän söpölle. Loppupäivä meni aikalailla odotellessa, koska paluulaivamme lähti vasta viideltä ja kaikki kaupat tai kahvilat oli pyhäpäivän vuoksi suljettu. Odottaminen kuitenkin kannatti, sillä laivalla meitä odotti mahtipontinen joulubuffet, jossa söimme puolitoista tuntia. Maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni lipeäkalaa, eikä se ollut yhtään pahaa. Hieman omituinen suutuntuma, mutta maussa ei ollut vikaa. Maistoin vahingossa myös valkohomejuustoa ja sekin oli ihan hyvää. Aikamoinen reissu, uusia makuja ja melkein pipokin!


maanantai 16. joulukuuta 2019

Tonttuja ja enkeleitä sopivassa suhteesssa


Ajattelin esitellä teille hieman tämän vuotista joulukotiamme. Koristeet ja valot ovat samoja kuin ennenkin, mutta ne vain vähän hakivat paikkojaan kun olohuoneen järjestys muuttui alkuvuonna. Meillä joulu näyttää aina melko perinteiselle kynttelikköineen ja punaisine pöytäliinoineen, ja siihen lisätään sitten sopivassa suhteesssa enkeleitä ja tonttuja. 

Mitään sen kummempaa joulusiivousta en tehnyt, sillä meillä on aina aika perussiistiä. Äidin kanssakin juuri keskustelimme siitä, että miksi ennen vanhaan kaikki on pitänyt siivota juuri jouluksi? Kai niitä kaappeja ja hellan taustoja voi siivota kesälläkin. Itse olen tässä pitkin syksyä siivonnut vaatehuonetta ja muita kaappeja, ja vienyt useamman säkillisen tavaraa kierrätyksen. Mutta nyt joulu meillä pärjätään ihan imuroinnilla ja viikottaisella vessanpesulla, sen erityisempää joulusiivousta ei ole luvassa.

Yksi pakollinen joulujuttu on nuo lumisadepallot. En tiedä miksi, mutta minä vain rrrakastan niitä. Voisin vain istua ravistellen niitä, ja tuijottaa kuinka lumisade leijailee. En pidä sellaisista liian kimaltelevista ja pukintäytteisistä palloista, vaan enemmänkin rauhallisista ja hieman maalaisromanttisista. Kunpa vain joskus joku keksisi sellaisen lumisadepallon, jossa lumisade kestäisi hieman kauemmin kuin 20 sekuntia. 
 


Tietokonehuoneessa joulu näkyy vain valoissa ja yhden tontun läsnäololla. Makuuhuoneessa puolestaan joulu näkyy yöpöydän valaistuksessa ja joululakanoissa. Onko teillä kellään joululakanoita? Itse olen oppinut tämän tavan kotoa. Joka joulu oli aina tietyt lakanat eikä niitä käytetty muulloin vuoden aikana. Itsekin olen tehnyt niin ja pidän kovasti näistä Annon tonttuakanoista. Tontut eivät ole liian iloisia tai silmille hyppiviä, vaan sopivan graafisia ja juuri oikean värisiä. Meillä ei nykyään enää laiteta pussilakanaa täkin päälle, sillä tein sitä yhteen muutettuamme jonkin aikaa, mutta lopulta turhauduin. Miehellä on aina kuuma, joten hän halusi erillisen pussilakanan joka kerta lakanat vaihdettuani. Itse puolestaan tykkään, että ylös voi ottaa pussilakanaa kevyesti ja jaloille sitten täkkiä tai vilttiä. Niinpä laitoin miehen täkin kaappiin, omaa täkkiäni käytän vain sellaisenaan ja kummallakin on pussilakana vain  pussilakanana. Elämä helpottui huomattavasti ja se ikuinen pussilakanaralli loppui. 






Tänä vuonna meille ei tule joulukuusta, kun olemme joulun reissussa, mutta jokin kuusta muistuttava piti silti saada. Niinpä ostin ruokapöyän päähän huonekuusen, johon ripustin patterivalot ja kuusi joulupalloa. Enempää oksat eivät olisi kantaneetkaan, vaikka olisin halunnut enemmän palloja. Lisäksi ruokapöydälle laitoin kynttilän ja hyasintin. En jaksanut tehdä vahahyasinttejä uudestaan, joten otin hyasintista vain suurimmat mullat pois, jonka jälkeen se sujahti soivasti Iittalan kivituikkuun. 

Tonttuovi sai mennä jo menojaan ja vanha kunnon olkipukki pääsi esille. Pidin kyllä tonttupihastikin, mutta se näytti jotenkin niin sotkuiselta. Läheltä katsottuna kaikki oli suloisen pientä, mutta kauempaa se oli vain sotku joka alkoi häiritsemään. Niinpä tungin tavarat lyhtyyn ja laitoin sen odottelemaan ensi vuotta - tai jotain muuta käyttötarkoitusta. 

Miltä teillä näyttää tänä jouluna?

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Kasvimaitokokeilu


Riisipuuro on yksi joulun pakollisista jutuista, mutta siinä on jokin mistä en pidä. Siis syön sitä kyllä ihan mielelläni, mutta tänä jouluna aloin tarkastelemaan tätä pulmaani tarkemmin. Tulin siihen lopputulokseen, että se ei liity makuun vaan koostumukseen - puuro on mielestäni liian tuhtia. En pidä siitä, että parin lusikallisen jälkeen on jo ihan täysi olo, vaikka lautasella pyörii vielä yli puolet annoksesta. 


Siksipä tänä vuonna kokeilin tehdä oman riisipuuroni kasvimaitoon. Käytän kaurapuuroonkin mantelimaitoa, niin miksen kokeilisi sitä myös riisipuuroon. Seuraavaksi kokeilin riisimaitoon ja jottei homma menisi ihan vegaaniseksi niin lisäsin joukkoon yhden kerman. En ole ikinä ymmärtänyt sitä riisipuuroon käytettyä vesitilkkaa, joten teen puuroni aina kokonaan maitoon. Vähennän myös riisiä puuroriisipakkauksen ohjeessa olevasta riisimäärästä, sillä paksu puuro on kammottava. Äidin lailla keitän riisipuuroni höyrykattilassa, jolloin ei ole pohjaanpalamisen riskiä, mutta vastaavasti puuroa joutuu keittelemään paljon kauemmin. Riisimaidolla meni melkein kolme tuntia, mantelimaito tuli samassa ajassa kuin tavallinenkin eli reilussa tunnissa.

Riisipuuro

10 dl mantelimaitoa tai riisimaitoa ja 2 dl kermaa
1,5 dl puuroriisiä
Suolaa
Vaniljasokeria

Keitä maito kiehuvaksi höyrykattilassa ja lisää puuroriisi ripotellen. Sekoittele kunnes puuro kiehuu lempeästi ja anna kiehua kypsäksi välillä hämmentäen. Lisää lopuksi ripaus suolaa ja vaniljasokeria.

Kasvimaitokokeiluni toimi erittäin hyvin, ja näistä kahdesta mantelimaito oli selkeä ykkönen. Kasvimaidolla puuroon tulee miellyttävämpi suutuntuma eikä vatsa ole isonkaan kulhollisen jälkeen liian ähkyssä. Maku on silti tuttu ja turvallinen, varsinkin jääkaappikylmänä kanelisokerin kera! 

torstai 12. joulukuuta 2019

Kurpitsalaatikko


Ihan käsittämätöntä, että joulu on jo ensi viikon jälkeen! Vaikka emme varsinaista joulunaikaa vietäkään kotona, niin haluan silti tehdä joitain jouluruokia. Lanttulaatikko on aina ollut ehdoton suosikkini, mutta olen yrittänyt kehittää tilalle eri vaihtoehtoja, koska en voi sitä enää syödä.

Tähän asti olen korvannut lantun bataatilla, mutta nyt kokeilin kurpitsaa. Pidän myskikurpitsasta kuin hullu puurosta, eikä se ole aivan niin makea kuin bataatti, mutta kurpitsa- tai bataattitikkoon saa kuitenkin samaa mausteista ja jouluista makua kuin lanttulaatikkoonkin. Mietiskelin, että päälle sopisi vielä jonkinlainen kaura-pähkinä crumble - ehkä yllätän itsenikin ja teen siihen sellaisen vielä jouluna.

Kurpitsalaatikkooni käytin kaksi jättimäistä myskikurpitsaa, joista hedelmälihaa tuli suunnilleen 2,5 kiloa. Keitin kuoritun kurpitsan kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, siivilöin, laitoin mukaan 100 grammaa voita ja purkin kermaa. Soseutin sen tasaiseksi, jonka jälkeen annoin sen jäähtyä rauhassa. 


Tarpeeksi jäähdyttyään lisäsin joukkoon kolme munaa, pari teelusikallista suolaa, desilitran gluteenitonta korppujauhoa, teelusikallisen omaa pumpkinspicea, puolisen desiä siirappia, puolikkaan teelusikallisen valkopippuria sekä vielä lisävarmistukseksi teelusikallisen kardemummaa ja kanelia. Maistelin hieman ennen kuin laitoin seoksen vuokiin ja olisi tehnyt mieli lisätä vielä mausteita, mutta arvelin makujen kuitenkin voimistuvan uunissa. Niinpä en lisännyt enää mitään, vaan kaadoin soseen uunivuokiin ja paistoin niitä 175 asteessa tunnin verran. Tästä määrästä tuli juuri sopivasti yksi isompi vuoka pakastimeen odottelemaan ja toinen pienempi heti syötäväksi. Kypsänä laatikko näytti aivan perinteiseltä amerikkalaislta pumpkin pielta, mutta onneksi maku oli enemmän joululaatikkomainen. Ohjeen kehitin päästäni siinä samalla kun laatikkoa väkersin ja hyvä tuli!

maanantai 9. joulukuuta 2019

Joulukalenteri



Olin pari viikkoa äidillä ja sinä aikana tänne kotiin oli ilmestynyt varsinainen yllätys. Mies oli askarrellut minulle ihan omin pikku kätösin joulukalenterin! En voi oikein vieläkään uskoa sitä todeksi, vaikka joka aamu uusi luukku odottaakin avaamistaan. Mies ei ole koskaan aiemmin tehnyt mitään tällaista, joten onkohan tämä nyt jonkin uuden alku?

Kysyin mistä hän oli saanut idean, ja olin kuulemma maininnut nähtyäni sosiaalisessa mediassa kuinka muiden miehet tekee kalentereita. Sitten hän oli miettinyt, että no miksei itsekin voisi ja hyvä kun ajatteli, sillä minusta tuo on aivan ihana. En ymmärrä miten hän on jopa onnistunut tekemään siitä noin
minun näköisen - siinä ei ole liikaa koristeita ja se on tuollainen mukavan rustiikinen. Lisäksi tätä voi kierrättää eli voin vaikka ensi jouluna kasata tämän miehelle.

Luukuista on tähän mennessä paljastunut suklaata, pieni likööripullo, joulukoristeita, itsetehty sushilahjakortti ja lisää suklaata. Odotan innolla, mitä lopuista luukuista löytyy, mutta suurta hämmennystä aiheuttaa 24. luukun puuttuminen. Missäköhän se luuraa?

perjantai 6. joulukuuta 2019

Joulun koeversio



Itsenäisyyspäiväksi sain kutsun kaverin luokse katsomaan linnan juhlia ja nauttimaan hyvästä ruoasta. Tarjouduin tuomaan jälkiruoan ja päädyin taas kerran juustokakkuun. Tämä tuli oikeastaan ihan hyvään väliin, sillä samalla sain tehtyä koeversion joulun jälkiruoasta. Makua joutui hieman hakemaan, mutta kyllä se sieltä löytyi.

Yksi jos toinenkin lehti on viime aikoina ollut tulvillaan piparijäädykkeitä ja -juustokakkuja. Siispä päätin kokeilla piparijuustokakkua ja hyvinhän se sujui.  Alkuun ajattelin, että menen vain Arlan maustetulla piparirahkalla ja piparkakkumausteella, mutta piparin maku kuitenkin jäi jotenkin todella vaisuksi. Rouhinpa mukaan vielä hieman pipareita, vaikka aluksi ajattelinkin, että ne näyttäisi rumalle, mutta hyvin ne sinne sulautui. Ja jo alkoi pipari maistumaan.

Pohjan tein itsetehdyistä, glutenittomista piparkakuista sekä sulatetusta voista. Painelin sen vuoan pohjalle ja kävin täytteen kimppuun - purkki kermaa vaahdoksi, mukaan yksi tuorejuusto ja se maustettu rahka. Lisäksi sokeria sekä piparimaustetta, ja tietysti niitä murskattuja piparkakkuja. Lopuksi lisäsin liivatteen, kaadoin täytteen pohjan päälle ja laitoin yöksi jääkaappiin.


Koristeeksi suunnittelin kerrankin tekeväni jotain ultimaattisen mahtavaa eli kehrättyä sokeria. Se kuitenkin näytti helpomalle kuin se sitten olikaan, joten kehräämiset sikseen. Kovetin sulatetun, paahdetun sokerin ja mursin siitä abstarkteja koristeita kakun pinnalle. Hyvä tuli ilman kehräämistäkin, mutta sitä pitää kyllä vielä opetella.

Omaan suuhun tämän makuinen juustokakku ei ehkä sopinut. Olen enemmän raikkaiden tai suklaisten juustokakkujen ystävä. Nyt pitää siis keksiä jouluksi jokin muu jälkiruoka ja tehdä siitäkin koeversio. Veikkaanpa kuitenkin, että löydän jonkun avukseni maistelemaan.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Rouheiset piparit


Puoliksi epäonnisen pikkuleipäepisodin jälkeen oli pakko testata joulupiparitkin. Niitä kokeilin äidin kanssa, jotta hän voi sitten kertoa miten mahdollinen katastrofitilanne pelastetaan. Aloitimme äidin pipariohjeella, vaikka mummun resepti onkin suosikkini. Se on kuitenkin jo itsessään vaikeampi käsitellä, niin en halunnut ottaa riskiä, että gluteeniton jauho tekisi siitä täysin mahdottoman.

Tein niin kuin muulloinkin, että vaihdoin vain vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Äidillä oli eri jauhoseosta kuin minulla yleensä, ja se olikin hieman rouheisempaa. Tämäkin aiheutti hieman lisäjännitystä jo ennestään jännittyneeseen tilanteeseen, mutta varmoin ottein kävimme taikinan tekoon eikä siinä tullut sen suurempia pulmia vastaan. Vahingosta viisastuneena tosin teimme nyt vain puolikkaan taikinan, taikina yöksi viileään ja mielenkiinnolla odottamaan kuinka meidän käy.

Gluteenittomat piparkakut

250 g voita
2 1/4 dl sokeria
3/4 dl siirappia
2 rkl piparkakkumaustetta
1 muna
6(-8) dl gluteenitonta jauhoseosta
1½ tl soodaa

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Sulata joukkoon voi ja anna seoksen jäähtyä. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon jauhosoodaseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan seistä kylmässä yön yli. Paista pipareita 200 asteessa n.8 minuuttia.


Aamulla taikina oli jähmettynyt aivan kuten asiaan kuuluu, mutta leipoessa huomasi eron. Taikina tuntui ja maistui tavallista rasvaisemmalta. Paistoin koepiparit, jonka jälkeen äiti neuvoi lisäämään jauhoja. Taikinaa veivatessa ja kaulitessa se imikin vielä aika hyvän määrän jauhoja, joten voisin veikata, että tekovaiheessa taikinaan kannattaa lisätä jo 1-2 desiä. Seuraava paistoerä oli jo lähempänä totuutta, ja aivan viime metreillä siitä tuli viimein halutunlaista ja makukin alkoi olla kohdillaan.

Pipareita täytyy tehdä vielä uudestaan, sillä nuo ensimmäiset on jo melkein syöty. Eri jauhoseos ei aiheuttanut ongelmia, mutta pipareista ei tullut niin sileitä kuin normaalisti. Rouheinen jauho toi luonnollisesti pipareihin rouheisuutta, mutta en nyt tiedä haittaako se. Nyt kuitenkin tiedän niiden onnistuvan, joten uskallan kokeilla mummun ohjeella. Sillä kun tulee parhaat.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kaneli-o


Kaneliässä on yksi ajaton pikkuleipäsuosikkini ja ne sopivat erityisesti jouluun kanelisen maun vuoksi. Päätin kokeilla niitä gluteenittomana ja ihan hyvä, että kokeilin. Tein taikinan ihan vain vaihtamalla tavalliset vehnäjuhot gluteenittomaan jauhoon, sillä aika monen muun leivonnaisen kanssa se on ollut ihan sujuva ratkaisu. Kaneliässien kanssa olisi kuitenkin tarvittu jotain vippaskonsteja. 

Taikina oli heti alkujaan kovin löysän oloinen, mutta ajattelin sen jähmettyvän jääkaapissa niin kuin ennenkin. Annoin sen olla kelmussa yön yli, mutta seuraavana päivänä se oli yhä kovin tahmaista. Sisukkaasti kuitenkin lähdin ässiä tekemään, muotoilin taikinasta sotkuisen pötkylän, kieritin sen kaneli-sokerissa ja muotoilin sen pellille jotakuinkin ässän muotoon. Aika pian päädyin pursottamaan taikinaa pursotuspussilla, mutta ei sekään ollut ratkaisu ongelmaani. Taikina nimittäin liimaantui pöytään, sormiin, pursotuspussiin ja kaikkialle muuallekin aika tehokkaasti. Ennen lopullista luovuttamista ajattelin kuitenkin vielä koepaistaa nämä kaksi pellillä nököttävää surkean näköistä kaneliässää. 

Koepaisto oli mahtava idea, sillä ässät levähtivät epämääräisiksi lammikoiksi. Kypsyttyään niistä lammikoista kuitenkin tuli ihan pikkuleivän oloisia ja maku oli halutunlainen. Siispä lopulta tein kahden pikkulusikan avulla pellille pieniä kökkäreitä, jotka sitten uunissa levittyivät näteiksi ympyröiksi.

En vieläkään tiedä mikä meni pieleen, olisiko jauhoja pitänyt olla enemmän vai olisiko mukaan pitänyt lisätä esimerkiksi perunajauhoja. Kotileipurilla ei voi kaikki aina mennä putkeen, eikä tarvitsekaan. Joku tv-kokki on joskus sanonut, että kotona leivotun pitää olla kotona leivotun näköistä eikä tasaista tehdastuontantoa, ja siitä olen pitänyt kiinni.  Joten saanko esitellä, tämän joulun uusi innovaatio - kaneli-o.


torstai 21. marraskuuta 2019

Graavilohen gluteeniton kaveri


Joulu tuottaa minulle hieman päänvaivaa tänä vuonna kun yritän tehdä kaiken gluteenittomasti. Gluteeniton leivonta on muutenkin itselläni vielä hieman lapsen kengissä, ja sitten se vielä yhdistettynä siihen, että haluaisin kuitenkin löytää joulusta niitä tuttuja makuja. Haastavaa, mutta mahdollista.

Ensimmäisenä lähdin kokeilemaan joululeipää. Olen aina pitänyt sellaisesta maltaisesta ja makeasta saaristolaislimpusta, mutta kaljamaltaat ei ole erityisen gluteenittomia. Tuskastelin eri reseptien kanssa, kunnes päädyin tähän. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty pelllavansiemenrouhetta ja tattarijauhoaja, mutta en viitsinyt yhden leipäkokeilun vuoksi ostaa kaappiin kaikkia uusia pusseja. Toisekseen en myöskään pidä tattarin mausta, joten vaihdoin sen lennosta kaurajuhaoon. 



Gluteeniton joululeipä

5 dl tummaa, gluteenitonta olutta (Kukko)
1 pss kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
1,5 dl siirappia
2 tl suolaa
1 tl kuminaa tai fenkolia
3 rkl pellavansiemeniä
2 dl kaurahiutaleita
2dl kaurarouhetta
2 dl kaurajauhoa
2 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)

Sekoita hiiva ja psyllium olueen ja anna turvota n. viisi minuuttia. Lisää loput ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan kohota jääkaapissa pari tuntia tai vaikka yön yli. Kaada taikina leipävuokiin ja anna kohota vielä huoneenlämmössä puolisen tuntia. Paista 175 asteessa 45-55 minuuttia.

Tässä ohjeessa itselleni aivan uutta oli tuo kylmäkohotus, mutta hyvin sekin tuntui toimivan. Sen sanottiin vaikuttavan leivän makuun ja rakenteeseen, joten päätin kokeilla. Sitä on vain niin tottunut laittamaan hiivan lämpimään nesteeseen, mutta kai sitä vanhakin kettu oppii uutta. Paistamisvaiheessa puolestaan ei kaikki mennyt aivan nappiin. Tykkään, että leivissä on sellainen siirappinen kuori, joten voitelin niitä paiston loppupuolella. Voidellessa leivät kuitenkin ehtivät jotenkin laskea keskeltä eikä se laskeuma siitä enää uudelleen kohonnut. Ilmeisesti ne olivat siis vielä liian raakoja voitelemiseen eikä ihme - seuravaaksi kun menin uunia katsomaan huomasin, että lämpötila oli vain 100 asteessa! Nostin lämpötilan äkisti 200, ja leivät onneksi kypsyivät. 

Leivästä tuli juuri sellainen ihanan tahmea ja makea kuin toivoinkin. Mallasmaisuuskin tulee yllättävän hyvin esille, vaikka leivässä on käytetty vain olutta. Leipä oli kuitenkin juuri täydellinen makupari suolaisen graavilohen kanssa, joten tämä kyllä pääsee jatkoon. Seuraavaksi vain täytyy tehdä pelkästään yhteen vuokaan tai suurentaa taikinaa, jotta leivistä tulisi hieman korkeampia. Mutta nämä on kuitenkin vain näitä muotoseikkoja, hyvä maku on pääasia. 

tiistai 19. marraskuuta 2019

Joulun kaunein hyasintti



Olen jo monta viikkoa haaveillut hyasinteista ja vihdoin ne ovat saapuneeet kauppoihin. Kauppareissulla poikkesin tietysti oitis kukkakaupan kautta, ja nappasin kolme vaaleanpunaista mukaani. Sinivioletit ovat suosikkejani, mutta tarjolla oli vain valkoisia ja näitä vaaleanpunaisia. 

Kotiin päästyäni maltoin tuskin laittaa ruokaa ja syödä, kun sormet polttelivat hyasinttien suuntaan. Marraskuun alusta lähtien olen halunnut kokeilla niitä askartelulehdestä löytämiäni vahahyasintteja ja nyt se hetki oli viimein käsillä. Käsittelin hyasintit ohjeen mukaan, eli putsasin sipuliosan huolellisesti, mutta kuitenkin niin, ettei sipuli vaurioidu. En myöskään käyttänyt mitään kosteaa apunani, vaan puhdistin sen ihan sormin ja kuivalla talouspaperilla. Seuraavaksi sulatin vesihauteessa valkoisia kynttilänpätkiä ja sulaneen steariinin joukosta poimin sydänlangan pätkät pois. Sitten vain pyörittelin sipuleita steariinissa ja vähän jouduin myös lusikalla auttamaan, kun kuhloni ei ollut tarpeeksi syvä tai sitten steariinia olisi pitänyt olla ainakin tuplasti enemmän. Tässä kohtaa kannattaa olla sen verran varovainen, ettei aivan sipulin yläosa eikä vihreät lehdet osuisi kuumaan streariiniin. Tällöin hyasintti voi kärsiä eikä näin ollen välttämättä lähde kukkimaan.



Annoin jokaisen aina hetken kuivua vuorollaan ja yllätyksekseni aika monta kerrosta näitä sai steariinilla valella. Lopputulos oli kuitenkin halutunlainen, vaikka kuivuttuaan vahapinta lähtikin vähän halkeilemaan. Asettelin vahahyasintit helmien ja pienten valojen kanssa lasiseen kasvihuoneeseen, ja mielestäni siitä tuli oikein kaunis kokonaisuus. Nyt vain odotellaan, että nuo kukkisi, ja ennen joulua teen varmaan vielä uudet. Tämä on myös kiva idea lahjaksi, jos menet jouluna sukuloimaan tai ystävän luo. Voit tehdä valmiin asetelman tai pelkistetympään kotiin voi viedä vain kauniit vahahyasintit.