Kesän paras tiimi

Tein viime viikonloppuna toisen retken nuoruuteni Lauttasaareen. Tällä kertaa mukana oli minä ja koira, eli kesän paras tiimi. Kerroin viimeksi, että jotain olennaista jäi tekemättä ja se oli sillan ylitys. Silloin nimittäin kun asuin siellä, niin Lauttasaaresta ei vielä kulkenut metroa, vaan piti kävellä Ruoholahden metrolle tai käyttää bussia. Bussi tuli tutksi kaikkina muina vuoden aikoina, mutta kesäisin tykkäsin kävellä sillan yli. 

Ruoholahden päässä oli jokin rakennustyömaa ja menin ihan hämilleni, kun en päässyt samaa reittiä kuin silloin aikoinaan. Löysin kuitenkin sillalle ja perille Lauttasaareen. Käytiin koiran kanssa kiertelemässä rantoja ja otin samalla reissulla vähän asukuvia, mutta palataan niihin toisella kertaa. 

Silloin kun asuin siellä, niin mietin aina, että "tässä ulkoilisin koiran kanssa, jos minulla olisi koira". En tiedä miten minulla on kestänyt lähes 10 vuotta, ennen kuin menin koirani kanssa Lauttasaareen, juuri niille poluille, joita silloin suunnittelin. Mutta onneksi menin, Taistokin tykkäsi. Löysin tällä kertaa myös sen vanhan kelopuun, josta viimeksi kerroin. Siellä se nökötti edelleen, yhtä vinossa ja yhtä elottomana. 

Suomen Berliini, osa 2

Turun reissun ensimmäisistä päivistä voit lukea täältä. Kolmas päivä alkoi hyytävästi, mutta päädyin kuitenkin lähtemään Ruissaloon säätiedoitusta tutkittuani. Hotellin ikkunasta kurkisteltuani päädyin farkkuihin, t-paitaan ja korkokenkiin, mutta jo ennen bussipysäkkiä totesin, että korkkarit oli todella huono idea. Ulkona vihmoi kylmä, syksyinen tuuli ja sade tihutteli hiljalleen. Sateen ei pitänyt siinä vaiheessa voimistua, joten suuntasin rohkeasti Fölin vesibussilla Ruissaloa kohti. Ajattelin, että venematka olisi ollut jotenkin erikoisempi - ehkä odotin kauniimpia maisempia ja pidempää veneajelua. Vesibussin kyytiin oli äärettömän hankala päästä pyörätuolilla eikä alukselle päässyt muualle kuin etukannelle. Onneksi matkalla ei siis satanut, mutta tuuli kyllä niin, että meinasi tukka lähteä päästä.

Ruissaloon saavuttuani telakalla olisi ollut heti yksi ravintola, joka olisi kiinnostanut, mutta aamupalasta oli vasta niin vähän aikaa, ettei tehnyt mieli edes ajatella ruoka. Niinpä lähdin vain eteenpäin sen enempää tietämättä minne olen edes menossa. Pienen luontopolun jälkeen saavuin Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan portille, ja päätin mennä sinne hetkeksi lämmittelemään. Kiersin trooppiset puutarhat, mutta sateinen Ruissalo ei sen kummemmin vakuuttanut, joten päätin lähteä takaisin. Onneksi sieltä pääsi ihan tavallisella bussilla pois, sillä vesibussiin en olisi enää halunnut.

Ajattelin, että näin sadepäivänä on hyvä kiertää vaikkapa kirpputoreja sekä käydä kokeilemassa se kaikkien hehkuttama funikulaari. Luulin ihan oikeasti, että saan kokea vähintään jonkun 15 minuutin maisemahissiajelun, mutta sehän menikin vain ylös ja alas, ja matkan kesto oli ehkä minuutin! Joskus kannattaisi ehkä selvittää asioita etukäteen, mutta toisaalta, olisin nyt tätäkin kokemusta köyhempi. 

Olin tässä vaiheessa päivää kastunut jo ainakin kolme kertaa, ja olin kuin uitettu koira. Sadekuurot iski aina niin, että ei ehtinyt suojautua ja loppuivat siinä samassa kun pääsi sisätiloihin. Kirpputorien etsiminen osoittautui mahdottomaksi, sillä ennakkotiedoista poiketen ne olivat toinen toistaan esteellisempiä. Viimeisimmän kaatosateen jälkeen päädyin torikahvilaan hörppimään kuumaa teetä, sekä etsimään illaksi jotain ravintolaa. Ajattelin, että näin viimeisenä iltana voin vähän panostaa ja viedä itseni ulos syömään.

Se oli tosiaan maanantai, ja aika pian minulle valkeni, että esteettömän ja kohtuuhintaisen ei-ketju-ravintolan löytäminen Turusta maanantai-iltana on yhtä vaikeaa kuin esteettömän kirpputorin löytäminen. Kiinnostavia ravintoloita soiteltuani läpi, minua onnisti viimein parin tunnin etsimisen jälkeen - ravintola Aune avasi takaovensa ja pääsin kuin pääsinkin syömään. Ja mikä paikka, wau! Siellä oli jotenkin aivan erityinen tunnelma. Tunsin, että olen tervetullut ja söin ehkä elämäni parhaimman gluteenittoman burgerin. Se oli täydellinen lopetus muutoin kaaottiselle päivälle. Ravintolasta lähdettyäni heitin korkokengät kassiin ja hipsin sukkasilteni hotelliin. Olin yltäpäältä märkä - tosin välillä kuivunut - kylmissäni, ja todella täynnä siitä burgerista. Halusin vain nukkumaan.

Viimeisenä aamuna kävin tuttuun tapaan aamupalalla, ja hei, saan olla itsestäni aika ylpeä, sillä jaksoin herätä aamiaiselle joka aamu. Joskus olisi kyllä ihanaa reissata niin, että olisi oikeasti aikaa myös rentoutua, eikä harmittaisi jos jää jotain tekemättä - tai jos jää yksi aamupala syömättä. Aamiaisen jälkeen huone piti luovuttaa, mutta onneksi hotelleissa on yleensä huone, jonne matkatavarat voi jättää.

 Paluujuna oli lähdössä vasta illalla, eli edessä oli vielä ihan kokonainen päivä. Sää vaikutti yhtä epävakaiselta kuin edellisenäkin päivänä, joten yritin keksiä jotain tekemistä sisätiloissa. Ensin suuntasin Forum Marinumiin, joka on merenkulkumuseo. Sinne halusin lähinnä esillä olevan Titanic-näyttelyn vuoksi, mutta olin siihen aika pettynyt. Tämän jälkeen lähdin kävelemään kohti Turun linnaa, ihan vain ajatuksenani kiertää se ulkopuolelta, kun aikaa oli. Pieni uteliaisuus kuitenkin heräsi, ja kyselin pääseekö linnaan mistään sisälle pyörätuolilla. Ja kyllä sinne pääsi!

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta he saivat uteliaisuuteni heräämään lisää. Piti olla kolme kohdetta joihin pääsee, sekä yksi, jonne olisi irtoramppi. Tällä rampilla kuitenkin tarkoitettiin kahta kapeaa ja kiikkerää irtoluiskaa, joita pitkin en menisi edes lastenrattailla. Siispä jätin sen osion katsomatta, ja suuntasin kirkkoon.

Kirkko oli vähintäänkin yhtä suuri pettymys, sillä pyörätuolilla pääsi vain kirkon käytävän päästä päähän. Lisäksi hissistä tullessa joutui taistelemaan hetken urkujen kanssa, jotta mahtui hissistä ulos, joten en kyllä voi suositella Turun linnan esteettömyyttä kenellekään. Eikä siinä ole mitään pahaa, ymmärrän, että se on hyvin vanha ja arvokas rakennus, eikä sitä saa muuttaa, mutta ei myöskään saisi puhua tilojen esteettömyydestä.

Epäonnisen museorupeaman jälkeen oli pakko saada kahvia, ja haluasin käydä vielä kerran nautiskelemassa cafe Qwenselissa. Siinä kahvinjuonnin lomassa soittelin VR:lle, että josko minulle löytyisi yhtään aikaisemmasta junasta tilaa ja onneksi löytyi. Jotenkin sellainen kunnon matkaväsymys iski siinä kohtaa ja halusin vain päästä kotiin nukkumaan.

Mutta lopputulemana matka oli hyvä ja onnistunut. Kaikki ei aina mene nappiin, eikä tarvitsekaan, sillä niistä hetkistä syntyy usein ne parhaimmat muistot. Turkuun tuskin enää palaan lomailun merkeissä, sillä mielestäni se oli kaupunkina hyvin ruma. Minulle tuli ehkä vähän mieleen Berliini - karu, kiireinen ja pakko kokea. Turusta ei tullut sellaista kotoisaa kesäkaupunki fiilista eikä sinne jäänyt mitään, minkä vuoksi palata.

Hotellissa parasta oli ehdottimasti sauna ja aamiainen. Aamiaistarjoiluissa oli oikeasti reilusti gluteenittomia vaihtoehtoja ja muutenkin tarjoilu oli herkullinen sekä runsas. Vähiten jään kaipaamaan synkästi sisustettua hotellihuonetta, jonka ikkunasta näkyi ainoastaan toimistorakennuksia, mutta sijainti oli kätevä.

Matkamuistoja on aina ostettava, ja koska tämä oli budjettimatka, niin en shoppaillut mitään muuta. Ostin ainoastaan avaimenperän sekä Varför Paris, vi har ju Åbo - kangaskassin. Ne molemmat kestävät aikaa ja kulutusta, mutta samalla muistuttavat tästä reissusta. 

Kiitos Turku, Suomen Berliini. 

 

Tois puol jokkee, osa 1

 

Tuossa viime kuun puolella kun alkoi kotona kaikki ärsyttämään ja ahdistamaan, niin ostin itselleni "äkkilähdön" Turkuun. Meillä on takana pitkä parisuhde, enkä usko, että yksikään suhde pysyy mutkattomana vuosikymmeniä. Paitsi satukirjoissa. Meillä ehdottomasti eniten kitkaa on aina aiheuttanut ja tulee aina aiheuttamaan se, että olemme joka päivä kumpikin kotona. Siitä ajasta miinustetaan ainoastaan ne hetket kun käyn kaupassa tai harrastuksissa, eli pari hassua tuntia per viikko. 

Minä olen sellainen ihminen, joka tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Aikaa olla omien ajatusten kanssa, puuhastella omia juttuja. Miehellä tämä oman tilan tarve ei ole yhtä suuri, joten menemme tässä pahasti ristiin. Siksi joudun välillä puhaltamaan pelin poikki, ja ottamaan tällaisia omia pikku "lomia". En halua vuosien päästä olla sellainen katkera vanha ämmä, joka ei huolehtinut ikinä omista tarpeistaan. 

Miksi sitten Turkuun? Alunperin minun oli tarkoitus mennä vain päiväreissulle, mutta jotenkin se Turku alkoi kuulostaa niin houkuttelevalta, että ajattelin viettää siellä muutaman yön. Yksi yö muuttui kahdeksi, ja sitten ajattelin, että tämä vie talouden kuitenkin konkurssiin, niin ei yksi yö lisää enää haittaa. Lopulta päädyin siis kolmen yön reissulle, jonka aikana yövyin Sokos Hotel Kupittaalla. 

Kaikilta muilta osin, paitsi yöpymisen kannalta pyrin pitmään matkan sellaisena ns. budjettimatkana. Oikeasti minulla ei olisi ollut varaa tähän juuri nyt, mutta mielenterveys ja oma aika meni siinä hetkessä rahan edelle. Yöpymisessä en voi ikinä oikein säästää, sillä tarvitsen esteettömät tilat, joten mikään telttamajoitus ei ole mahdollinen. 

Voin reissatessa kuitenkin säästää monessa muussa kohdassa, esim ruokailuissa. En tarvitse lomillani hienoja ravintolaillallisia, vaan voin hakea eväitä vaikka kaupasta. Rahaa käytin ainoastaan aktiviteetteihin, kuten jokiristeilyihin tai sadepäivänä museoihin. Saan reissuistani paljon irti ilman hienosteluakin ja kuka sanoi, ettei edullinen ruoka voisi olla hyvää? Tärkeintä kuitenkin on, että pääsin latautumaan ja olemaan yksin. Yksinolemisella tarkoitan siis sitä, etten ole miehen tai kavereiden kanssa, sillä ihan yksinhän minä en ole ikinä, kun on avustaja, mutta se on ihan riittävää "yksinäisyyttä". Ja huomautuksena vielä, että minulle kävisi myös toisinpäin, että mies lähtisi reissuun ja minä saisin olla kotona itsekseni. Sitä kuitenkin saisin odottaa maailman tappiin asti!

Hotelli oli sijainniltaan todella näppärä, sillä se oli kirjaimellisesti juna-aseman yläpuolella. Kerrankin ei siis tarvinnut kuljettaa tavaroita koko kaupungin läpi, vaan pelkästään hissillä ylös ja vóila - olimme hotellin aulassa. Sokos hotel Kupittaasta ei tullut sellainen ylellinen olo niin kuin hotelleista yleensä tulee, vaan se oli ehkä enemmäkin bisneshotelli. Odotin kovasti hotellin saunaa, joka olikin mukavan esteetön, mutta naisten saunavuoro oli niin omituisesti keskellä päivää, ettei saunaa tullut lopulta käytettyä kuin yhtenä päivänä. Hotellilta meni kuitenkin bussilla 15 minuuttia keskustaan, joten siellä ei tullut piipahdettua ihan muuten vaan. 

En ollut suunnitellut reissulleni yhtään mitään muuta kuin yöpymisen, joten ensitöikseni lähdin tutustumaan bussiliikenteeseen ja kaupunkiin. Saavuin Turkuun lauantaina, jolloin siellä oli sattumalta myös keskiaikaiset markkinat. Kiersin markkinat, söin siellä lettuja sekä maailman isoimman hattaran. Markkinoiden jälkeen halusin nähdä ja valokuvata sitä kaunista, vanhaa Turkua, joten kiertelin Tuomiokirkon ympäristössä. Ensimmäisenä päivänä hyppäsin myös jokilautan kyytiin, joka kulki Aura-jokea edestakaisin. Iltapalaksi ostin huoneeseen juustoja ja voin kertoa, että pitkän päivän jälkeen tuli illalla uni aika hyvin. 

Toisena päivänä aamiaisen jälkeen oli tarkoitus suunnata Ruissaloon, mutta avustajien vuoro vaihtui keskellä päivää, enkä tajunnut, että Ruissaloon kestäisi matka niin kauan. En siis uskaltanut ottaa riskiä, että myöhästymme vaihdosta, joten kesksimme jotain tekemistä lähempää.

Päädyimme Luostarinmäen ulkomuseoon. Se on ainoita alueita joka selvisi Turun tulipalossa, ja osa rakennuksista oli 1700-luvulta. Wau! Luostarinmäki oli niin täynnä historian havinaa, ja vaikkei kaikkialle päässyt sisään, niin tykkäsin paikasta silti. Välillä myös mietin, että olenko saanut auringonpistoksen, kun yhtäkkiä kujalla vilahti neito vanhanaikaisessa asussaan hattuineen kaikkineen. En kuitenkaan ollut tullut hulluksi, vaan myöhemmin oivalsin, että museon työntekijät olivat pukeutuneet miljööseen sopivalla tavalla. 

Luostarinmäen jälkeen halusin jatkaa vielä samoissa tunnelmissa ja päädyin kahville ihanaan cafe Qwenseliin. Jos minulla olisi kahvila, niin se olisi juuri tällainen. Kahvi tuotiin pöytään pienessä kuparipannussa ja sen sai nautiskella kauniista posliinikupista. Tunnelma oli jotenkin niin idyllinen ja seesteinen, että olisin voinut jäädä sinne koko päiväksi. Vuoronvaihto kuitenkin läheni ja se oli hyvä sauma mennä samalla saunaan. Siinä kohtaa oli joka tapauksessa palattava hotellille, joten miksipä ei olisi ottanut loppuiltaa rennosti. Saunan jälkeen väsytti niin paljon, ettei enää jaksanut lähteä kylille.