Turun reissun ensimmäisistä päivistä voit
lukea täältä. Kolmas päivä alkoi hyytävästi, mutta päädyin kuitenkin lähtemään Ruissaloon säätiedoitusta tutkittuani. Hotellin ikkunasta kurkisteltuani päädyin farkkuihin, t-paitaan ja korkokenkiin, mutta jo ennen bussipysäkkiä totesin, että korkkarit oli todella huono idea. Ulkona vihmoi kylmä, syksyinen tuuli ja sade tihutteli hiljalleen. Sateen ei pitänyt siinä vaiheessa voimistua, joten suuntasin rohkeasti Fölin vesibussilla Ruissaloa kohti. Ajattelin, että venematka olisi ollut jotenkin erikoisempi -
ehkä odotin kauniimpia maisempia ja pidempää veneajelua. Vesibussin kyytiin oli äärettömän hankala päästä pyörätuolilla eikä alukselle päässyt muualle kuin etukannelle. Onneksi matkalla ei siis satanut, mutta tuuli kyllä niin, että meinasi tukka lähteä päästä.
Ruissaloon saavuttuani telakalla olisi ollut heti yksi ravintola, joka olisi kiinnostanut, mutta aamupalasta oli vasta niin vähän aikaa, ettei tehnyt mieli edes ajatella ruoka. Niinpä lähdin vain eteenpäin sen enempää tietämättä minne olen edes menossa. Pienen luontopolun jälkeen saavuin Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan portille, ja päätin mennä sinne hetkeksi lämmittelemään. Kiersin trooppiset puutarhat, mutta sateinen Ruissalo ei sen kummemmin vakuuttanut, joten päätin lähteä takaisin. Onneksi sieltä pääsi ihan tavallisella bussilla pois, sillä vesibussiin en olisi enää halunnut.
Ajattelin, että näin sadepäivänä on hyvä kiertää vaikkapa kirpputoreja sekä käydä kokeilemassa se kaikkien hehkuttama funikulaari. Luulin ihan oikeasti, että saan kokea vähintään jonkun 15 minuutin maisemahissiajelun, mutta sehän menikin vain ylös ja alas, ja matkan kesto oli ehkä minuutin! Joskus kannattaisi ehkä selvittää asioita etukäteen, mutta toisaalta, olisin nyt tätäkin kokemusta köyhempi.
Olin tässä vaiheessa päivää kastunut jo ainakin kolme kertaa, ja olin kuin uitettu koira. Sadekuurot iski aina niin, että ei ehtinyt suojautua ja loppuivat siinä samassa kun pääsi sisätiloihin. Kirpputorien etsiminen osoittautui mahdottomaksi, sillä ennakkotiedoista poiketen ne olivat toinen toistaan esteellisempiä. Viimeisimmän kaatosateen jälkeen päädyin torikahvilaan hörppimään kuumaa teetä, sekä etsimään illaksi jotain ravintolaa. Ajattelin, että näin viimeisenä iltana voin vähän panostaa ja viedä itseni ulos syömään.
Se oli tosiaan maanantai, ja aika pian minulle valkeni, että esteettömän ja kohtuuhintaisen ei-ketju-ravintolan löytäminen Turusta maanantai-iltana on yhtä vaikeaa kuin esteettömän kirpputorin löytäminen. Kiinnostavia ravintoloita soiteltuani läpi, minua onnisti viimein parin tunnin etsimisen jälkeen - ravintola Aune avasi takaovensa ja pääsin kuin pääsinkin syömään. Ja mikä paikka, wau! Siellä oli jotenkin aivan erityinen tunnelma. Tunsin, että olen tervetullut ja söin ehkä elämäni parhaimman gluteenittoman burgerin. Se oli täydellinen lopetus muutoin kaaottiselle päivälle. Ravintolasta lähdettyäni heitin korkokengät kassiin ja hipsin sukkasilteni hotelliin. Olin yltäpäältä märkä - tosin välillä kuivunut - kylmissäni, ja todella täynnä siitä burgerista. Halusin vain nukkumaan.
Viimeisenä aamuna kävin tuttuun tapaan aamupalalla, ja hei, saan olla itsestäni aika ylpeä, sillä jaksoin herätä aamiaiselle joka aamu. Joskus olisi kyllä ihanaa reissata niin, että olisi oikeasti aikaa myös rentoutua, eikä harmittaisi jos jää jotain tekemättä - tai jos jää yksi aamupala syömättä. Aamiaisen jälkeen huone piti luovuttaa, mutta onneksi hotelleissa on yleensä huone, jonne matkatavarat voi jättää.
Paluujuna oli lähdössä vasta illalla, eli edessä oli vielä ihan kokonainen päivä. Sää vaikutti yhtä epävakaiselta kuin edellisenäkin päivänä, joten yritin keksiä jotain tekemistä sisätiloissa. Ensin suuntasin Forum Marinumiin, joka on merenkulkumuseo. Sinne halusin lähinnä esillä olevan Titanic-näyttelyn vuoksi, mutta olin siihen aika pettynyt. Tämän jälkeen lähdin kävelemään kohti Turun linnaa, ihan vain ajatuksenani kiertää se ulkopuolelta, kun aikaa oli. Pieni uteliaisuus kuitenkin heräsi, ja kyselin pääseekö linnaan mistään sisälle pyörätuolilla. Ja kyllä sinne pääsi!
Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta he saivat uteliaisuuteni heräämään lisää. Piti olla kolme kohdetta joihin pääsee, sekä yksi, jonne olisi irtoramppi. Tällä rampilla kuitenkin tarkoitettiin kahta kapeaa ja kiikkerää irtoluiskaa, joita pitkin en menisi edes lastenrattailla. Siispä jätin sen osion katsomatta, ja suuntasin kirkkoon.
Kirkko oli vähintäänkin yhtä suuri pettymys, sillä pyörätuolilla pääsi vain kirkon käytävän päästä päähän. Lisäksi hissistä tullessa joutui taistelemaan hetken urkujen kanssa, jotta mahtui hissistä ulos, joten en kyllä voi suositella Turun linnan esteettömyyttä kenellekään. Eikä siinä ole mitään pahaa, ymmärrän, että se on hyvin vanha ja arvokas rakennus, eikä sitä saa muuttaa, mutta ei myöskään saisi puhua tilojen esteettömyydestä.
Epäonnisen museorupeaman jälkeen oli pakko saada kahvia, ja haluasin käydä vielä kerran nautiskelemassa cafe Qwenselissa. Siinä kahvinjuonnin lomassa soittelin VR:lle, että josko minulle löytyisi yhtään aikaisemmasta junasta tilaa ja onneksi löytyi. Jotenkin sellainen kunnon matkaväsymys iski siinä kohtaa ja halusin vain päästä kotiin nukkumaan.
Mutta lopputulemana matka oli hyvä ja onnistunut. Kaikki ei aina mene nappiin, eikä tarvitsekaan, sillä niistä hetkistä syntyy usein ne parhaimmat muistot. Turkuun tuskin enää palaan lomailun merkeissä, sillä mielestäni se oli kaupunkina hyvin ruma. Minulle tuli ehkä vähän mieleen Berliini - karu, kiireinen ja pakko kokea. Turusta ei tullut sellaista kotoisaa kesäkaupunki fiilista eikä sinne jäänyt mitään, minkä vuoksi palata.
Hotellissa parasta oli ehdottimasti sauna ja aamiainen. Aamiaistarjoiluissa oli oikeasti reilusti gluteenittomia vaihtoehtoja ja muutenkin tarjoilu oli herkullinen sekä runsas. Vähiten jään kaipaamaan synkästi sisustettua hotellihuonetta, jonka ikkunasta näkyi ainoastaan toimistorakennuksia, mutta sijainti oli kätevä.
Matkamuistoja on aina ostettava, ja koska tämä oli budjettimatka, niin en shoppaillut mitään muuta. Ostin ainoastaan avaimenperän sekä Varför Paris, vi har ju Åbo - kangaskassin. Ne molemmat kestävät aikaa ja kulutusta, mutta samalla muistuttavat tästä reissusta.
Kiitos Turku, Suomen Berliini.