Suomen hauskinta improa

Olin eilen katsomassa Suomen hauskinta improa Espoon kulttuurikeskuksessa. Kyseisen tapahtuman piti olla jo maaliskuussa, mutta ystävämme korona siirsi sen tänne syksyyn. Onneksi se kuitenkin siirrettiin eikä peruutettu, sillä olin odottanut tuota iltaa.

Improinnostukseni alkoi viime syksynä, kun kävin parilla kurssilla, mutta ennen eilistä en ollut koskaan nähnyt improa livenä. Esitys oli viihdyttävä ja kaksituntinen kului kuin huomaamatta. Lavalla nähtiin Roope Salminen, Ernest Lawson sekä Cristoffer Strandberg, ja onneksi pääsin aivan eturiviin, sillä improssa näyttelijöiden ilmeet ja eleet ovat niin tärkeässä roolissa. Kuten improssa yleensä, myös eilen yleisö otettiin mukaan eli yleisö ehdotti kohtauksiin paikkoja, henkilöitä tai tunteita. Ehdottomasti parhaiten mieleen jäi Ernest Lawssonin maaginen tulkinta Hjallis Harkimosta sekä kohtaus, jossa näyttelijät saivat käyttää vain kahta lausetta.

Improteatteri on niin monipuolista ja inspiroivaa, että itsellekin tuli taas kaipuu sen pariin. Toivottavasti eteeni tulisi sopivia jossakin vaiheessa taas kursseja ja mahdollisuuksia, jotta pääsisin taas toteuttamaan tätä puolta itsestäni. Haaveena kun olisi joskus päästä ihan lavalle asti, sillä minussa kuitenkin loppupeleissä asuu se jokin, joka haluaisi viihdyttää ja esiintyä.

Pettymysten pelto

Vietimme eilen kaunista syysiltaa Haltialan kotieläintilalla. Haltiala sinänsä oli vähän pettymys, sillä useimmat eläimet olivat kauemmaisilla laitumilla ja ennakkotietojen mukaan siellä piti olla grillipaikka, kunhan vain tuo omat polttopuut. Mutta tiiliskivistä kasattu kyhäelmä vaikutti niin surkealle, että päätimme siirtää nuotiohetken kodin lähellä olevalle grillipaikalle. Onneksi kuitenkin raahasimme puita mukana.

Samalla nyt kun tuolla päin olimme, niin kävimme katsastamassa auringonkukkapellon - joka sekin oli hieman pettymys. Pellolta saa siis hakea kuka vain auringonkukkia kotiin ja niin oli kyllä tehtykin. Pelto ei ollut kauneimmassa loistossaan, vaan joka puolelta tallottu ja joutui menemään aivan pellon takalaitaan, jotta löysi vielä kukkia. Lopulta niitä kuitenkin löytyi ja olihan tuo ilta-aurinko nyt aika kaunis pellon taakse laskeutuessaan.

Loppuillasta tosiaan pääsimme viimein sinne nuotiollekin. Eväänä oli ihan vain nakkeja, mutta kyllä nekin siinä kohtaa maistui aika luksukselle. Meidänhän piti viime viikonloppuna mennä viettämään hääpäivää Porvooseen, mutta viime metreillä päätimme olla lähtemättä, kun sinne luvattiin koko päiväksi kaatosadetta. Joten ehkä tämä oli nyt sitten sen reissun korvaaja, rauhaisa syysilta auringonkukkineen ja nuotioineen. Kukapa nyt ei vaihtaisi sisäfilepihviä ja shampanjaa nuotiomakkaraan.

Kaksi koukkua vapaana

Meillä koti muuttuu sisustukseltaan kokoajan vain seesteisemmäksi. Se lähti olohuoneen uusista verhoista ja jatkuu nyt myös muissa tekstiileissä. Ei meillä nyt ennenkään ole ollut mitään värien ilotulitusta, mutta nyt tietynlainen harmonia ja luonnonmateriaalit ovat etusijalla.

Olen oikeastaan koko kesän etsinyt olohuoneeseen pyöreää nukkamattoa, mutta lopulta otin järjen käteen. Vaalea nukkamatto, kuraiset koiran tassut ja vielä kuraisemmat pyörätuolin renkaat eivät yhtäkkiä kuulostaneetkaan sopivalta yhdistelmältä. Näin ollen sävy pysyi, mutta materiaali vaihtui konepestävään. Lisäksi ruokapöydälle laitoin mummuni perintöä, eli hänen itse tekemänsä pellavaisen pöytäliinan, joka sopii verhojen ja maton kanssa kuin nenä päähän. Pöytäliinalle hento asetelma syksyn ensimmäisen kynttilän kera ja joka puolelle tottakai paljon viherkasveja.

Siitä päästäänkin loivan aasinsillan kautta toiseen sisustusuutuuteen, nimittäin amppeleihin. Olen pitkään halunnut olohuoneeseen amppelikoukkuja ihan vain käytännön syistä, sillä lattian pinta-ala loppuu kesken. Kasveja pitää kuitenkin olla paljon, joten yksinkertaisesti tarvittiin lisää paikkoja. Tämän piti toteutua jo keväällä, mutta sitten tuli korona. Nyt kuitenkin toissaviikolla ihana anoppipuoli kävi porailemassa koukut kattoon ja olen siitä niin iloinen! 

Minun piti tietysti heti seuraavana päivänä lähteä Plantageniin hakemaan lisää amppeleita, mutta amppeleiden sijaan löytyikin kolme uutta kasvia. Minulla oli jo valmiina yksi amppeli, joka on joskus aikoinaan ollut parvekkeella, ja joka sopi väriltään aivan täydellisesti olohuoneen värimaailmaan. Sain rönsyliljani siiihen, ja tietokonehuoneen uuteen, valkoiseen amppeliin laitoin toisen kultaköynnöksistäni. Kerrassaan täydellistä! Vielä olisi kaksi koukkua vapaana, mutta ensin pitää löytää lisää amppeleita - ja kasveja. 

Ja tiedättekös, nyt vasta voin aidosti sanoa, että alan viihtyä asunnossamme. Nyt siitä on tullut koti.

Minä elän!

Tämä tyttö pääsi vihdoin ulos! Siis ihan ulos ulos, keikalle, ihmisten pariin! Ah, miten vapauttavaa kaiken tämän eristäytymisen jälkeen. Allas Sea Pool Helsingin Katajannokalla oli aivan uusi paikka minulle, mutta sinne voisi kyllä mennä uudestaankin. Sielläkin noudatettiin hyvin turvavälejä ja muita koronan aiheuttamia varotoimia, ja lisäksi tapahtuma oli ulkosalla. Mielestäni koronasta huolimatta elämästä pitää voida nauttia, kunhan sen tekee vaan vastuullisesti, huolehtimalla omasta ja muiden turvallisuudesta tässä kaaottisessa maailmantilassa. Kaaottisuuten tarvitaan kuitenkin vastapainoksi iloa ja onnentunteita, ja eilen illalla kun musiikki virtasi, se suorastaan kuohutti suoniani. Ja minä nautin joka hetkestä - sain kokea edes tämän yhden tunnin pikafestarin. 

Ellinoora nousi soittolistalleni Vaaleanpunainen vallankumous -levyn myötä, ja nyt odottelen jo kuumeisesti seuraavaa albumia. Vahvan ääneen ja tulkinnan lisäksi pidän hänen sanoituksista, niiden vakavuudesta ja tietynlaisesta huumorista sekä mieleenpainuvista ja suoraan sieluun soljuvista melodioista. Kesäpäivät alkavat varmaan olla takanapäin enkä tiedä miten olisin voinut viettää paremmin tätä viimeistä, kuvankaunista ja sopivati hieman viileää kesäiltaa. Rakastan livemusiikkia lähestulkoon sen kaikissa olomuodoissa ja tänä kesänä se on harmillisesti jäänyt kovin vähälle. Minulla oli jo liput James Bluntin keikalle sekä kolmipäiväiseen TikkurilaFestivaaliin, mutta kumpainenkin tapahtuma siirtyi ensi kesälle. 

Onneksi kuitenkin oli edes tämä yksi ilta ja yksi hetki, joka sai minut taas eloon. 

"Koulussa kun kysyttiin

Mikä musta tulee isona

Laulaja tai lätkänpelaaja

Ei lapsena häpeää tunneta

Ennen ku joku luokas nauraa

En koskaan vastannut tehtävänantoon

Mieli samos metsiä, raaputin pulpettia

Tutkin kämmenen viivoja

Ja ne kertoi ei musta mitään tuu

Unelmani täyteen panee joku muu

Lauletaan kovempaa

Kun pitäs olla hiljaa

Ei paineta leukaa rintaan

Ennen ku kasvetaan viljaa

Nostetaan keskikaljamaljat ilmaan

Tänään ihmisen puolikas

On huomenna leijonakuningas"

Kun lohi meni Lähi-itään

Joskus on vaikea keksiä mitä ruokaa laittaisi, mutta onneksi on ruokaohjelmat. Eilen illalla mietimme miehen kanssa päämme puhki, että mikä ruoka olisi seuraavana, mutta mikään ei oikein houkuttanut. Onneksi päädyimme keskiyöllä katsomaan Girl meets farm -ruokaohjelmaa, jossa ruokabloggaaja ja -kirjailija Molly Yeh valmistaa kaikkea herkullista ja inspiroivaa. Eilisessä jaksossa Molly valmisti Lähi-itään vivahtavia ruokia ja juuri siksi meidänkin lohi suuntasi tänään sinne. 

Lähi-idän makuja ovat mm.pitaleivät, oliivit, kikherneet, hummus, jogurtit ja yritit. Valmistin näistä hieman omanlaistani, Lähi-itään vivahtavaa ruokaa ja taisi tuo harissatahna käydä vähän Pohjois-Afrikankin puolella. Kuitenkin, ruokapöydästä löytyi tänään harissapaahdettuja kikherneitä, hummusta, za'atar uunilohta tahini-jogurtti kastikkeella sekä harissaperunoita. 

Aluksi paahdoin kikherneet, sillä ne ovat jäähtyneenä rapeampia kuin uunituoreina. Olen maistanut näitä joskus viime talvena ravintolassa ja siitä asti minun on pitänyt kokeilla niitä kotona. Käytin suolavedessä olevia kikherneitä, mutta jos käytät kuivattuja, niin pitää niitä ensin liottaa. Huuhtelin kikherneet siivilässä ja kuivasin laakealla vadilla talouspaperin avulla. Kaadoin ne kulhoon ja sekoitin niihin teelusikallisen harissatahnaa. Harissa antaa mukavasti potkua ja vähän savuisuuttakin. Levitin kikherneet tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle ja rouhin myllystä vielä hieman suolaa päälle. Paistoin niitä 200 asteessa reilu 20 minuuttia, jonka aikana sekoitin niitä kerran. Kikherneet kutistuvat ja kuivuvat uunissa, joten lopputuloksena on ihanan rapsakka ja herkullinen lisuke. Lisäksi nämä sopii ihan sinänään naposteltavaksi esimerkiksi sipsien tilalle ja ovat tällöin myös paljon terveellisempi valinta. Mausteita voi vaihdella miten päin vain, mutta kuivamausteita käytettäessä kannattaa lisätä hieman öljyä. 

Lohta varten sekoitin za'atar mausteseoksen, joka oli kyllä hieman epäaito, sillä lähikaupasta ei löytynyt sumakkia. Laitoin siihen kuivattua oreganoa sekä timjamia, seesaminsiemeniä ja sitruunapippuria. Sumakki on maultaan hivenen sitruksinen, ja sen tilalla voi käyttää raastettua sitruunan kuorta, mutta en pidä siitä, joten käännyin sitruunapippurin puoleen. Seesaminsiemet olisi pitänyt paahtaa ensin kuivalla pannulla, mutta en tehnyt niin, koska mauste meni kalan päälle ja uuniin, niin ajattelin niiden paahtuvan siinä ihan riittävästi. Za'atarin lisäksi laitoin kalaan tottakai myös suolaa. Paistoin sen uunissa kypsäksi ja lisäsin päälle turkkilaisesta jogurtista, fetajuustosta ja tahinista sekoitetun tahnan. Maustoin sen tasapainoisemmaksi suolalla, sokerilla ja sitruunamehulla. Tahna toi kalalle mukavaa täyteläisyyttä ja raikkautta, ja tahini sopi paahdettujen kikherneiden pähkinäiseen makumaailmaan. Koristelin kalan vielä pistaasipähkinöillä - myös kauniin punaiset granaattiomenan siemenet olisivat sopineet tähän täydellisesti. 

Kalan kypsyessä paahdoin pannulla aiemmin keittämiäni perunoita, joihin olin sekoittanut lusikallisen harissaa, hieman suolaa ja lopun feikkiza'atarini. Paistoin ne kauniin rapeaksi ja ne olivat juuri täydellisiä hummuksen kera. Aivan mahtava ateria ja voin sanoa, että lohi menee meillä varmasti jatkossakin Lähi-itään. Kunhan vain löydän ensin oikeaa za'ataria jostain.

Kun kaappi on täynnä

Joku voisi sanoa, että olen hamstraaja, mutta minä väitän, että olen vain hyvin varustautunut. Olen kasvnut maalla ja jo äidinmaidossa minuun on siirtynyt ajatus, että kaikkeen pitää varautua. Ihan ydintuhoon en ole varautunut, mutta jos ruoka loppusisi kaupasta, niin meiltä se ei kyllä ihan ensimmäiseksi loppuisi. Niin kuin ei myöskään tiskiaine, roskapussit, hygieniatarvikkeet eikä moni muukaan asia. Tämä varautuminen tuottaa kuitenkin näin kerrostalo-olosuhteissa minulle välillä vaikeuksia, sillä tila meinaa loppua kesken. Olen tottunut siihen, että ympärillä on iso talo, ja jos sieltä loppuu säilytystila, niin aina löytyy ulkorakennus jos toinenkin. Meillä kuitenkin on nyt vain pari hassua keittiön kaappia, siivouskaappi sekä vaatehuone. 

Imuri syö oikeastaan koko tilan siivouakaapista ja keittiön kaappeihin ei mahdu ikinä sitä avaamatonta pakettia. Asioita tulee kuitenkin osteltua kun ne ovat tarjouksessa tai melkein loppumassa. Tähän asti olen tunkenut keittiön kaapit äärimmilleen niin, ettei niistä löydä mitään ja loput ovatkin sitten asuneet ikkunalaudalla. Elintarvikkeita ei kuitenkaan voi säilyttää suorassa auringonvalossa, eli ikkunalaudalle ovat päätyneet lähinnä avaamattomat folio- ja leivinpaperirullat. Se ei sitten taas miellytä esteettistä silmääni, ja tässä on se oravanpyörä, jolle oli pakko tehdä jotain. 

Meillä on tv:n alla kori, jonne siivotaan aina kaikki mille ei ole selkeää paikkaa tai jotain mitä tarvitsee sen verran usein, ettei aina jaksa viedä paikoilleen. Sieltä korista löytyy mm. kyniä, latureita, vitamiineja, verenpainemittari ja paljon muuta yleishyödyllistä. Tuosta nimenomaisesta korista sain myös idean uusille koreille - toinen elintarvikkeille ja toinen ei-syötäville asioille. Nämä korit puolestaan majailevat vaatehuoneessa, sillä se uusi jauhopussi on ihan yhtä kätevä hakea sieltä kuin ottaa kaapista. Elintarvikekoreja olisi tosin heti kättelyssä pitänyt ostaa ainakin kolme, mutta nyt keittiön kaapista löytää etsimänsä eikä imuria ottaessa kaikki kaadu päälle siivouskaapista. Mikä täydellinen ratkaisu.  Katso miten tilavaa keittiön kuiva-ainekaapissa onkaan!

Vispipuuro

Puuro on helppo ja terveellinen aamu-, väli- tai iltapala, ja se on hyvin sovellettavissa. Itse pidän monista erilaisista puuroista ja vaikka kaurapuuro voisilmällä ja sokerihunnulla onkin ihan parhautta, niin välillä sitä kaipaa vaihtelua. Keittelen usein iltaisin erilaisia puuroja yhdistämällä mm. kuivahedelmiä, kasvimaitoja, kaurahiutaleita ja puuroriisiä. Myös vaniljainen riisiipuuro vadelmahillolla tai ihanan pehmeä perunasuurimoista keitetty helmivelli kuuluvat suosikkeihini. Lisäksi puurot vievät makumatkalle lapsuuteen, sillä mummulla oli joka päivä jälkiruokaa ja useimmiten jälkiruokana oli jonkinlainen puuro. Lemppareitani oli silloin omenariisipuuro ja juurikin tuo helmivelli, jota odotin kuin kuuta nousevaa.

Gluteenittomuuden jälkeen olen kaivannut vispipuuroa, sillä sehän tehdään perinteisesti mannaryyneistä jotka ovat vehnää. Itse tein ennen myös ruisjauhoista, mutta sekään ei nyt sovi. Onneksi kuitenkin törmäsin karkeaan riisijauhoon, josta kuulemma saa aivan yhtä hyvää vispipuuroa kuin mannaryyneistäkin. En uskonut, joten oli pakko kokeilla.

Kiehautin 1,5 litraa vettä, johon lisäsin pussillisen pakastemustikkaa ja -puolukkaa. Jotkut tykkäävät siivilöidä tässä marjojen kuoret pois, mutta mielestäni se on turhaa. Keittelin marjoja ensin viitisentoista minuuttia, jonka jälkeen vispasin joukkoon 3 desiä karkeita riisijauhoja sekä 1,5 desiä sokeria. Annoin puuron kiehua 10 minuuttia välillä sekoittaen, jonka jälkeen jäähdytin sen haaleaksi. Vispasin jäähtynyttä puuroa yleiskoneessa yli 10 minuuttia, jonka jälkeen se sai olla yön jääkapissa. Vispipuuro kun on parasta kylmänä ja tietysti maidon kanssa!

Ja voin sanoa, että siitä tuli yhtä hyvää kuin tavallisestakin. Siitä tuli itse asiassa niin herkullista, että olen syönyt sitä nyt parina päivänä sekä iltapalaksi että jälkiruoaksi, ja muistellut siinä samalla mummulan ruokahetkiä. Vielä näin aikuisenakin turvaudun siihen kikka kolmoseen, että syön vähemmän varsinaista ruokaa, jotta jälkiruoka mahtuu varmasti. Miksi turhaan aikuistua - varsinkaan kun kulhollinen vispipuuroa odottaa! 

Thaimaalainen grillimenu

Kesä tuli hetkeksi takaisin ja me suuntasimme viettämään kesäpäivää appiukon luo. Tarkoituksena oli grillata ja syödä yhdessä, mutta perus grilliruoka ei enää innostanut. Siksipä päädyin loihtimaan thaimaalaisen grillimenun ja sehän oli oikein jättimenestys! Kerroin aiemmin kokeilleeni JimLim by Farang -sarjan kastikkeita kotikeittiössä ja nyt testasin sarjan tuotteita grillissä. Menu koostui tuon kyseisen tuotesarjan valmiiksi marinoiduista lihoista, thaimaalaisittain maustetuista salaateista ja kalasta. Jälkkäriksi oli kookospannacottaa ja mango-lime kastiketta. Miltäs kuulostaa? 

Lihoissa tosiaan menin helpoimman kautta ja ostin JimLim -sarjan sataypossuvartaita sekä gai yang kananuijia. Grillauksen lopuksi voitelin kanat JimLim -karamellikastikkeella ihanan tahmeiksi ja possuihin laitoin lisää sataykastiketta. Niin helppoa ja maistuvaa. Kalan idea tuli höyrykalasta, jota välillä teemme, ja yritin miettiä kuinka toteuttaisin sen grillissä. Päädyin kalatiskin ohjetta noudattaen ostamaan kokonaisia siikoja, sillä ne eivät kuivu grillissä niin helposti kuin valmiiksi fileoitu pala. Laitoin kalan sisuksiin samat mauteet kuin höyrykalaankin eli paljon valkosipulia ja chiliä, kalakastiketta, limemehua sekä hieman suolaa. Sitten käärin kalat yksittäisiin nyytteihin - ensin leivinpaperiin ja sitten vielä tuplafolioon. Nyytti oli helppo vain heittää grilliin ja kala pysyi siellä mehukkana. Kananuijat puolestaan laitoin halsteriin, sillä siinä niitä on vain yksinkertaisesti kätevämpi käännellä ja halsterin läpi saa myös voideltua, jos haluaa voidella kanoja paiston aikana. 

Salaatteihin lähdin hakemaan makua pikapikkelöidyistä kasviksista, joita teen yleensä gua bao -sämpylöiden täytteeksi. Pikkelöin tällä kertaa myös inkivääriä, sillä se hieman pehmentää inkiväärin potkua ja mastuu näin ollen useammalle. Pikapikkelöintiin tarvitset saman verran sokeria, viinietikkaa sekä vettä, jotka kiehautetaan kuumaksi ja kaadetaan pilkottujen vihannesten päälle. Liemen ei saa antaa kiehahtaa, sillä silloin etikka haihtuu pois. Itse laitoin kurkkua ja porkkanaa tikkumaisiksi leikattuna, tuoretta chiliä viipaloituna ja hieman suolaa. 

Yleensä teen salaatteja, joissa kaikki sekoitetaan hyvin keskenään, mutta nyt halusin asetella sen kerroksittain laakealle vadille. Pohjalle revin rapeaa salaattia ja herneenversoja. Siihen päälle sokeriherneen palkoja, reilusti pikkelöityjä vihanneksia ja inkivääriä, tuoretta korianteria, salottisipulia sekä lopuksi vielä suolapähkinöitä. Salaatin päälle puristin yhden limen mehun ja laitoin sitä hieman koristeeksikin. Toinen salaatti on miehen oma suosikki ja sitä pitää olla aina kun teemme jotakin thaimaalaista. Som tam -salaatti tehdään yleensä papaijasta, mutta mies tykkää enemmän tästä omenaversiosta. Eli kirpeitä GrannySmith -omenoita paloina, salottisipulia, tuoretta chiliä ja reilusti korianteria. Salaatti maustetaan limenmehulla ja kalakastikkeella, halutessaan voi laittaa myös hieman sokeria. 

Kookospannacottaan sain idean tästä thaiteemasta, kun ei siihen oikein sopinut mikään tavallinen suklaakakku. Kookos ei oikein sovi omaan makumaailmaani kuin curryissa, enkä oikeastaan vieläkään osaa sanoa pidinkö tästä pannacotasta vai en. Se on siinä rajalla. 

Pannacottaa varten laitoin kylmään veteen liivatelehtiä, ja kiehautin 4 desiä kookoskermaa sekä 2 desiä kuohukermaa, johon lisäsin desin sokeria ja 2 teelusikallista vaniljasokeria. Kuumaan kermaliemeen sulatin ne neljä liivatelehteä ja kaadoin seoksen tarjoilukulhoon. Jos olisin tarjoillut tätä kotona, olisin annostellut jälkkärin suoraan annosmaljoihin, mutta näin se oli helpompi kuljettaa perille. Seuraavana päivänä koristelin pannacotan tuoreella passionilla ja sekoitin valmiin mangososeen joukkoon hieman limemehua tuomaan raikkautta. Luulin itseasiassa, että se ei ole edes hyytynyt, sillä se heilui kulhossa melkoisesti, mutta oikeastaan koostumus oli juuri sopiva - kiinteämpänä se olisi muistuttanut ehkä liikaa juustokakkua. 

Koko päivä ruokineen kaikkineen oli oikein onnistunut ja nuo JimLimin kanankoivet jäävät kyllä meillä käyttöön. Eiköhän niistä saa uunissakin oikein hyviä tai ainakin viimeistään karamellikastike kruunaa kaiken. Grillissä kannattaa ehdottomasti tehdä paljon muutakin kuin vain perus makkaraa tai pihvejä!