Kolmen kalan rullat

Vaikka kuumimmat hellepäivät ovat kai toistaiseksi takanapäin, niin tahdon esitellä teille mainion hellepäivän ruoan. Kesällä harvemmin tekee mieli höyryävää lihapataa tai perunaa ja nakkikastiketta. Ennemminkin kylmä kuskussalaatti tai kerrosleivät houkuttelevat. Tällä kertaa kuitenkin valmistin kolmen kalan wrappeja, jotka ovat täynnä makua, helppo tehdä ja ne voi ottaa vaikka puistoon mukaan.

Pielisen luonnonkala on uusi kalasuosikkimme. Purkki sisältää saatavuudesta riippuen erilaisia kotimaisia luonnonkaloja, yleensä mm. lahnaa ja säynettä. Tämä on ekologisempi vaihtoehto tonnikalalle ja vieläpä todella hyvää.

Nimesin nämä kolmen kalan rulliksi, vaikka eihän katkarapu edes ole kala, mutta se nimi vain sopi niin hyvin. Tein rullien väliin tahnan, johon käytin valmista rapuskagenia, kreikkalaista jogurttia, tölkillisen tuota luonnonkalaa sekä mausteeksi pippuria ja sitruunanmehua. Suolaa en lisännyt, sillä skagenissa ja graavilohessa on sitä jo aivan riittämiin. 

Rullan pohjana käytin gluteenittomia tortillalettuja, mutta näihinhän voi käyttää vaikka juuri paistettuja suolaisia lettuja. Aloitin rullien täyttämisen rapealla jääsalaatilla, jonka päälle laitoin siivun graavilohta, sen päälle sitä skagen-kala tahnaa, kurkkua, tilliä, katkarapuja sekä aurinkokuivattuja tomaatteja makeutta tuomaan. Sitten vain rullalle, keskeltä poikki ja kauniisti tarjolle. Erittäin herkullinen ja raikas kesäruoka, jota voi muunnella oman mielen mukaan. 

Kaksi uutuutta

Keittiööni on ilmaantunut taas täysin uusis asioita. Tai ei nyt ehkä ihan täysin uusia, mutta sinnepäin. Olen innostunut tuoreesta, esikypsentämättömästä maissista sekä purppurabataatista. Olen jo kauan miettinyt onko tuollaisen tuoreen maissin valmistaminen jotenkin vaikeaa ja tänä kesänä päätin vihdoin kokeilla. Maissintähkät ostoskoriin ja kotona sitten ihmeteltiin, että mitähän niille oikein tulisi tehdä.

Löysin ohjeen, jossa maissintähkiä keitettiin ensin viisi minuuttia ja sen jälkeen paistettiin toiset viisi minuuttia. Kuoret kirjaimellisesti vain revitään pois ja kaikki siimaa muistuttavat jouhet kannattaa nyppiä huolellisesti irti. Sitten vain tähkät kiehuvaan ja suolattuun veteen, sieltä voin kanssa paistinpannulle ja lopuksi ripaus suolaa päälle.

Mietit varmaa, että oliko niissä nyt sitten eroa niihin esikeitettyihin! No oli! Maissi oli oikeasti rapeaa ja rouskuvaa. Se ei myöskään ollut niin makeaa kuin esivalmistellut ja se sellainen tietynlainen nahkeus oli tipotiessään. Ehdottomasti jatkoon!

Toisena uutuutena tulee bataatti. Eikä mikä tahansa bataatti vaan kauniin violetti purppurabataatti. Bataattejä löytyy eri väreissä aina vaaleasta oranssiin ja tähän violettiin, vähän niin kuin porkkanoita ja punajuuriakin on eri väreissä. Sanotaan, että violetin värinen lajike sisältää suurempia määriä antioksidantteja, joiten se saattaa ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Kaverini myös väitti, että tämä maistuu erilaiselta kuin se perinteinen oranssi bataatti, joten pakkohan sitä oli kokeilla.

Ihan perus kaupasta en tätä kuitenkaan löytänyt, vaan piti käydä kauppahallin vihannesmyyjän luona. Kuoren alta paljastui kaunis, hieman punakaalin sävyinen juures ja laitoin sen ihan vain lohkoina uuniin - suolan, pippurin ja öljyn kera.

Tästä bataatista en osaa nyt varmaksi sanoa, että maistuiko se todellakin erilaiselle vai kuvittelinko vain, koska se ei näyttänyt perinteiselle bataatille. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että se ei ollut ihan niin makea kuin oranssi versio. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia kumpikin!

Bisque de homard

Hummerikeitto on ollut juhannusperinteeni jo muutamana vuonna, ja taas ajatus alkoi kummitella mielessäni ennen aattoa. Varsinainen juhannus kylläkin oli ja meni jo, mutta vasta tänään ehdin paneutua tähän. Tällä kertaa en saanut anopilta valmiita hummerinkuoria, vaan piti teurastaa koko otus itse, ja niinpä ostin pakastetun ja valmiiksi keitetyn hummerin, sillä muuten en olisi kyllä osannut sitä tehdä.

Annoin hummerini sulaa rauhassa, jonka jälkeen hyvin väkivaltaisesti laitoin sen osiksi ja irroitin kaiken syötävän. Minulla ei ollut tähän tarkoitettuja välineitä eikä osaamista, joten homma kävi välillä hieman haastavaksi eikä sotkulta vältytty. Kun olin erotellut lihat kuorista ja saksista, huuhtelin kuoret, sillä tarvitsin niitä vielä keiton pohjaan ja lihat laitoin jääkaappiin odottamaan. 

Seuraavaksi pilkoin valmiiksi sipulia, porkkanaa, fenkolia ja tomaatteja. Freesasin sipulia ja hummerin kuoria hetken aikaa ison kattilan pohjalla, lisäsin loput vihannekset, tölkin tomaattipyrettä, suolaa, pienen kourallisen mustapippureita sekä pari litraa vettä. Kun liemi alkaa kiehumaan, se saa kiehua maksimissaan parikymmentä minuuttia, sillä jos hummerin kuoria keittää liian kauan, keittoon voi tulla kitkerä maku. Keittämisen jälkeen liemi siivilöidään ja keitellään hiljalleen kasaan. Joukkoon lisätään vielä cayennepippuria, kermaa, hummerifondia sekä sahramia ja valkoviiniä, jos sellaisia sattuu kotoa löytymään. Itse jätin ne pois. Lopuksi keittoa suurustetaan maizenalla ja tarkistetaan maku. Keittolautasen keskelle nostetaan ensin hummerista saadut lihat ja sitten kuumaa keittoa päälle. Toisen lautasellisen söimme surimin kera, mutta joukkoon voi lisätä jokiravun pyrstöjä tai vaikka enemmän hummeria. 

Keittoa on parasta nauttia vaalean leivän kanssa, mutta koska tämä oli meidän päivällinen, niin tein lisäksi vielä katkarapuleipiä. Suosittelen kyllä lämpimästi, hummerikeitto on ehkä paras ruoka maan päällä. 

Vaikeuksien kautta voittoon

Tämä juhannusaatto oli kyllä sellainen vaikeuksien kautta voittoon -päivä. En viitsi nyt tähän kirjoittaa kuinka luonnehdin tätä keskikesän juhlapäivää tuossa aiemmin päivällä, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Päädyimme lopulta viettämään juhannusaattoa Sipoonkorven kansallispuistoon, Storträskin järvelle. Olimme siellä viime kesänäkin ja silloin harmitti, kun ei ollut onkea mukana. Tällä kertaa nappasimme mato-ongen kainaloon ja kuten hommaan kuuluu, maksoimme päiväkohtaisen kalastusmaksun. Yleensä mato-ongelle voi istahtaa melkeinpä minne vain, mutta poikkeuksiakin löytyy. Silloin pitää vain maksaa siitä ilosta, mutta eipä se nyt ole kovin paha panostus.

Kun pääsimme paikanpäälle, oli ensin pakko syödä hieman eväsleipää ja keittää trangialla vahvat kahvit, sillä kotona ei juurikaan ehtinyt haukkaamaan mitään. Pienen välipalan jälkeen oli hyvä alkaa onkimishommiin ja kyllähän sieltä saalistakin tuli - yksi lumpeenlehti ja pari pienen pientä ahventa. Niistä ahvenista ei ollut syötäviksi, joten kylmälaukussa lymyilevät makkarat pääsivät nuotiolle. Kävin reilu viikko sitten Hakaniemen kauppahallissa ja mukaani tarttui peuranakkeja, chiliwurstia sekä kaupan tiskiltä löytyi parmesan-porsas raakamakkaraa. Oli hauska kun jääkaappiin oli kertynyt erilaisia makkaroita eikä aina vain perus kabanossia.

Kun makkarat tirisivät nuotiolla, minä paistoin juhannuksen kunniaksi kasan lettuja trangialla. Siitäkään ei meinannut tulla oikein mitään, mutta samalta ne maistui vaikka olivatkin vähän riekaleisia. Ja jos ihmettelet trangian alla olevia tulitikkuja, niin piti vähän suoristaa kun pöytä oli vinossa ja lettutaikina valui pannun toiseen reunaan. Hyvin toimi!

Järven rannalla oli ihana syödä ja nautiskella, kun ilta alkoi tyyntymään ja järvi oli yhä kauniimpi. Lopuksi vielä  tiskasin paikanpäällä, sillä olen kyllästynyt kuljettamaan likaisia astioita ja pannuja kotiin. Retkellä tiskaaminen oli ihan helppoa - reppuun vain pesusieni, suihkepulloon valmiiksi tiskiainevettä ja sitten vain lopuksi huuhtelu. Juomavettä joutuu tosin varaamaan vähän enemmän, kun en viitsinyt järvivedellä tiskata, mutta yllättävän pienellä ne huuhtoutuu. Aika pian pitikin jo lähteä takaisin, sillä koira jäi liikkumiskiellon vuoksi yksin kotiin.

Kuinka Sinun juhannusaattosi sujui?  

Kanelikorppu

Kanelikorput kuuluu ehdottomasti kesään. Viime kesänä löysin kaupasta valmiita gluteenittomia korppuja, mutta ne olivat niin kovia, etten saanut niistä palaakaan irti. Tänä kesänä ajattelin korjata tilanteen valmistamalla niitä itse. Teoriassa se vaikutti helpolta, mutta kuinkas sitten kävikään.

Tutkin netistä korppujen ohjeita, ja useammassa sanottiin, että pohjaksi käy myös vaalea leipä. Minulla sattui pakastimessa olemaan juuri sopivasti gluteenitonta, täysin vaaleaa paahtoleipää sekä gluteenitonta ranskanleipää. Annoin niiden sulaa ja leikkasin sopiviksi paloiksi - ranskanleivän siivutin ja paahtoleivän siivut leikkasin kolmioksi. 

Seuraavaksi laitoin kulhoon maitoa ja toiseen kulhoon kaneli-sokeri sekoitusta. Kaneli-sokeria kului aika huolella, eli ihan pari lusikallista ei riitä. Sitten vain pyörittelin leivät maidossa, sen jälkeen kaneli-sokerissa ja laitoin uuniin ohjeen mukaisesti 125 asteeseen kahdeksi tunniksi. Siinä ajassa ei kuitenkaan tapahtunut vielä mitään kuivumista, vaan leivät olivat yhtä veteliä kuin ennen uunia. Minun oli kuitenkin otettava ne ulos, sillä piti lähteä pois kotoa enkä voinut jättää niitä yksinään uuniin.

Kotiin tultuani jatkoin korppujen kuivattamista vielä lähemmäs 3 tuntia ennen kuin lopputulos oli tarpeeksi korppumainen. Kanelikorput pitää aina syödä kahvin kanssa, kahviin kastettuna ja nämä olivat kyllä ihan hyviä, vaikkakin sokeria olisi pitänyt saada tarttumaan vielä lisää. Ei siis vielä täysi kymppi, mutta tästä voi pistää vain paremmaksi. Tai sitten täytyy vain olla kesä ilman korppuja.

Suorituspaineeton

Viimeisen viikon aikana on ollut aivan ihanat kesäilmat ja olenkin yrittänyt nauttia niistä ulkosalla mahdollisimman paljon. Olemme juoneet aamukahvit monena aamuna lähipuistossa ja samalla on hyvä vähän ottaa aurinkoa. Välillä lasissa on kuumaa kahvia, välillä jääkahvia. Välillä viihdymme siinä vartin, välillä toista tuntia. 

Jos en ole juonut aamukahvia miehen kanssa, niin sitten olen suunnannut heti aamutuimaan piknikille kaverin kanssa. Olemme jo pariin otteeseen viettäneet kesäpäivää Hietaniemen rannoilla ja kauniissa Lapinlahden sairaalan puistossa. Olen täysin rakastunut siihen miljööseen ja ainakin vielä yhden reissun teemme sinne suunnalle, sillä vasta eilen eväät syötyämme tajusimme, että siinä aivan lähellähän olisi ollut Helsingin jäätelötehtaan kioski. Ja se jos mikä pitää kokea ainakin kerran kesässä.

Vaikka festarit ja keikat siirtyivätkin ensi vuodelle, niin minulla on vahvasti sellainen olo, että tästä kesästä on tulossa aika mainio. Oikeastaan on enemmän sellainen fiilis, että on lupa vain olla, kun kaikkea väenpaljoutta tulisi välttää. On ihan okei olla olkihatussa ja paistatella päivää koiran kanssa. Tällä kertaa kesää ei tarvitsekaan suorittaa.

Kotikeittiön ihmevoide

Terveisiä taas kosmetiikan kotikeittiöstä! Tällä kertaa paneuduin jalkavoiteisiin, sillä yhdellä jos toisellakin tuntuu olevan kantapäät kuivana ja halusin ilahduttaa. Jalkavoiteita varten tilasin shea- ja kaakaovoita, sekä eteeristä laventeliöljyä ja E-vitamiinitippoja. Shea- eli karitevoi valmistetaan karitepuun pähkinästä, ja se sisältää jo luonnostaan paljon vitamiineja. Se hoitaa, kosteuttaa, vahvistaa sekä suojaa ihoa. Sheavoi auttaa myös ihosoluja uusiutumaan nopeammin, jonka ansiosta pienet haavaumat ja ihon vauriot, kuten raskausarvet, paranevat nopemmin.

Kaakaovoi puolestaan on kaakaopapujen siemenistä uutettua rasvaa. Sheavoin tavoin kaakaovoi syväkosteuttaa ihoa ja sen korkea E-vitamiinipitoisuus auttaa korjaamaan ihosolujen uudistumista. Kaakaovoi on kuitenkin hyvin rasvaista ja tukkii ihohuokosia, siksi sitä ei suositella kasvojenhoitoon.

Laitoin vesihaudekattilan yläosaan suurinpiirtein yhtä paljon sheaa ja kaakaovoita eli ehkä noin 100 grammaa kumpaakin. Lisäksi käytin huulirasvoista ylijääneen mehiläisvahapalan, ja kun rasvat olivat sulautuneet yhteen, niin lisäsi vielä noin desin manteliöljyä. Kaadoin kuuman seoksen vatkauskulhoon ja annoin jäähtyä pöydällä kymmenisen minuuttia. Jäähtynyttä seosta vatkattiin sähkövatkaimella hetken aikaa, jonka jälkeen se meni jääkaappiin jäähtymään vielä noin kymmeneksi minuutiksi. Kannattaa valita tarpeeksi syvä vatkauskulho, sillä rasva roiskui melkoisesti vatkatessa.

Jääkaapissa jäähtynyt rasvaseos vatkattiin vielä uudestaan, ja lopputuloksena oli silkkisen pehmeä, hieman majoneesimainen vaahto. Lopuksi lisäsin mukaan kymmenisen tippaa tuoksuvaa ja hoitavaa laventeliöljyä sekä E-vitamiinitippoja. Laventelia on kautta aikojen käytetty ihonhoidossa, ja itse innostuin laventelista viime syksynä. Sen eteerinen öljy ehkäisee ihotulehduksia ja edistää haavaumien paranemista. Lisäksi laventeli lisää ulkoisesti käytettynä myös pintaverenkiertoa, joten se on juuri oivallinen tähän jalkavoiteeseeni.

Lusikoin valmiin jalkavoiteen puhtaisiin purkkeihin, ja ylijääneen lusikallisen levitin testiksi omiin jalkoihini. Voide oli ihanan pehmeää, ja se tuoksui huumaavasti laventelin ja kaakaovoin yhdistelmälle. Se kuitenkin oli hyvin, hyvin rasvaista eikä oikein tahtonut imeytyä, joten laitoin yöksi sukat jalkaan. Laventelin ihana tuoksu seurasi minua koko illan ja aamulla yllätyksekseni rasva ei ollut vieläkään imeytynyt. Jalat oli ennemminkin vain tahmeat, joten jouduin pesemään rasvan pois. Lopputuloksena oli kyllä pehmeät jalat, mutta jatkossa tiedän, että itse laitan tätä vain yöksi, jos olen menossa aamulla suihkuun. Mutta toisaalta, tämä on varmasti tosi hyvä tuote juurikin niille lohkeileville kantapäille, joista alussa puhuin. 

Seuraavaksi pitäisi keksiä kuinka saisin tehtyä hieman kevyemmän voiteen, jota voisi käyttää koko kropalle tahmaamatta kaikkia vaatteita tai lakanoita. 

DIY huulivoide

Tämä kevät on ollut kaikin puolin poikkeuksellinen. Kotona on ollut pakko keksiä tekemistä, joten kehitin itselleni jonkinlaisen harrastuksen. Aloin nimittäin kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta ja etenkin siitä, että miten sitä voisi tehdä itse. Kaikki alkoi siitä, että kaverini suositteli kokeilemaan ruusuvettä kasvoille. Muutamassa viikossa huomasin kuinka kasvojen iho pehmeni ja tuntui kosteammalta, vaikken edes käyttänyt kasvovoidetta. Sitten tapahtui hullaantuminen, aloin lukemaan asiasta ja tässä sitä nyt ollaan - ensimmäiset omat huulirasvat on purkissa!

Se mistä hullaannuin eniten, oli juuri nimenomaan ruusu. Huumaavan tuoksun lisäksi ruusulla on monia hyviä vaikutuksia kuten antiseptisiä ominaisuuksia ja näin ollen se rauhoittaa tulehtunutta ihoa, ja lisäksi se auttaa ihoa säilyttämään pH-arvonsa. Kaikkia luonnonmukaisesti viljeltyjä ruusuja voi käyttää sisäisesti sekä ihonhoidossa. Esimerkiksi vanha tuttu juhannusruusu käy kosmetiikkatarkoitukseen erinomaisesti. Terälehdet pitää poimia silloin kun kukinta on parhaimillaan, tuoksu voimakkaimmillaan ja kukka on kunnolla auki. Kuivattuna terälehdet säilyy jopa 2 vuotta, joten arvaatte varmaan mitä minä aion hamstrata tänä kesänä.

  Innostukseni alkutaipaleella kävi aika pian selväksi, että toukokuussa kemikaalittomien luomuruusujen ostaminen on melkoisen hankalaa, sillä paras aika niitä olisi kerätä kesällä. Loppujen lopuksi sain vihiä yhdestä nettikaupasta, joka myy Pohjanmaalla kasvatettuja myrkyttömiä ja kuivattuja ruusun terälehtiä. Tilasin niitä pari pussia ja samalla tilasin myös Ruohonjuuresta kaikenlaisia rasvoja ja öljyjä. Huulirasvaa varten kuitenkin riittää kun sinulla on kosmetiikkalaatuista mehiläisvahaa sekä jotain mietoa öljyä, joka tekee mehiläisvahasta hieman juoksevampaa.

Aluksi kannattaa muistaa, että työvälineiden ja purkkien tulee olla steriloituja, eli keitä ne ennen aloittamista. Huulirasvaa ajatellen minun piti ensin saada uutettua manteliöljystä ruusuöljyä ja öljyyn kun ei saa ajautua ollenkaan vettä, niin siksi juuri nämä kuivatut terälehdet sopivat tähän. Eteerinen ruusuöljy on todella kallista, mutta ehkä seuraavaa erää varten sitä on pakko ostaa. Löysin nimittäin ohjeen, jossa uuttamisen kerrottiin tapahtuvan vesihauteessa ja kaikki kuulosti oikeastaan aika helpolta. Aloitin projektin ja tein kaiken niin kuin ohjeessa sanottiin: laitoin kerroskattilan alaosaan vettä ja yläosaan pari desiä manteliöljyä sekä kuivattuja ruusun terälehtiä. Pidin sitä hiljaisella lämmöllä pari tuntia, kun sanottiin ettei se vesi saa kiehua liian kovaa, ja sekoittelin sekä painelin puulusikalla terälehtiä aina välillä. Lopuksi kaadoin öljyn tiheän siivilän läpi lasipurkkiin ja annoin jäähtyä. 

Kaikesta huolimatta minulla meni tässä kyllä jokin pieleen. En tiedä pidinkö hellaa liian miedolla lämmöllä vai mitä tapahtui, mutta ruusun tuoksu ei juurikaan tarttunut öljyyn. Väri ei myöskään hirveästi muuttunut, mutta siihen varmasti vaikuttaa se, että terälehtien joukossa oli paljon vaaleita kukkia. Päätin kuitenkin käyttää tämän öljyn, sillä nämä tarpeet eivät ole ilmaisia ja ehkä siihen nyt kuitenkin päätyi edes jotain niistä ruusun hyvistä ominaisuuksista. 

Itse huulirasvaan käytin lopulta mehiläisvahaa, kaakaovoita sekä tuota ruusuöljyäni. Löysin ohjeen jossa oli 1 ruokalusikallinen mehiläisvahaa ja 2 ruokalusikallista öljyä. Siispä leikkasin mehiläisvahasta palan, sulatin sen vesihauteessa ja lähdin mittailemaan. Mutta ennen kuin sain sulatetun mehiläisvahan pöydälle ja lusikan käteen, niin se vaha oli ehtinyt jo jähmettyä kattilan pohjalle. Lopulta tein kaiken summanmutikassa vesihöyryn päällä ja kaakaovoitakin heitin mukaan ihan vain koska se tuoksui niin hyvälle! Ruusuöljystä meni noin puolet ja koko seoksesta sain kuusi tuollaista pientä huulirasvarasiaa. Vähän jäi ylikin, mutta laitoin sen talteen, jotta voin sulattaa sen johonkin muuhun käyttöön.

Kaikenkaikkiaan aikamoinen kokemus tämä tee-se-itse kosmetiikka, mutta tästä opittiin ja ensi kerralla vältetään sudenkuopat. Pääasia, että on mielekästä tekemistä ja aika kuluu ilman älylaitteita tai ruutuja. Valmiilla tuotteilla on myös ihana hemmotella itseään ja ilahduttaa ystäviä.

Toinen makusuunta

Löysin tässä taannoin kaupasta ihan uudenlaista kikhernepastaa. Kikhernepastassa on monia hyviä tekijöitä, kuten hitaasti imeytyvät hiilihydraatit ja runsaasti kuitua, mutta itse tartuin pakettiin kuitenkin gluteenittomuuden vuoksi. Ostin tavallista sekä nokkosella maustettua, mutta tämä perusversio pääsi nyt ensin testiin. Ja kun oli täysin uusi pasta, niin en halunnut tylsistyttää sitä perinteisellä jauhelihabolognesella. Kaveri kertoi kokeilleensa pastakastiketta linsseistä ja niinpä lähdin soveltamaan tätä ideaa, samalla unohdin perinteiset oreganot ja menin aivan toiseen makusuuntaan.

Aloitin kastikkeen teon kuin minkä tahansa muunkin kastikkeen, eli kuullottamalla pieneksi silputtua sipulia ja valkosipulia. Seuraavaksi lisäsin pannulle kaksi tölkkiä valutettua tonnikalaa, pari haarukallista aurinkokuivattuja tomaatteja ja hieman mausteita - harissatahnaa, garam masalaa, suolaa ja pippuria. Pyörittelin hetken ja lisäsin loput ainekset; purkillisen paseerattua tomaattia, kerman ja 2 desiä kuivattuja linssejä. Linssit kannattaa huuhdella aina ennen käyttöä, joten voit vaikka alottaa koko prosessin niistä ja jättää ne siivilään valumaan kunnes ne lisätään pannuun.

Annoin kastikkeen muhia n. 15-20 minuuttia, jotta linssit kypsyivät ja sen jälkeen aloin maistelemaan. Lisäsin suolaa, mutta jotain puuttui edelleen. Pyörittelin mielessäni kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja lopuksi sen keksin - balsamicoetikka! Reipas loraus sitä teki tarvittavan viimeisen silauksen ja viimein oli aika alkaa keittämään pastaa.

Paketissa sanottiin keittoajaksi 2-4 minuuttia, mutta omaan makuuni sopi paremminkin sellainen lähemmäs 6-7 minuuttia. Yksinään tämä kikhernepasta ei ollut kovinkaan kummoista, mutta kastikkeen kanssa ei huomannut eroa tavalliseen. Päälle vielä reilusti parmesanlastuja, ja tässäpä sinulle maistuva ja terveellinen ruokaidea viikonlopulle. Täysin vegaanisen saat helposti korvaamalla tonnikalan kokonaan linsseillä ja vaihtamalla kerman kaurakermaan. Pakko vielä lopuksi tunnustaa, että kastike oli niin hyvää, että lisää ottaessani söin sitä ihan pelkästään!

Nautiskelua

Tänään oli aivan upea kesäpäivä ja lähdimme koko perheen voimin grillaamaan. Ostin ensimmäistä kertaa ikinä kertakäyttögrillin, sillä se antaa vapautta ja siinä kuitenkin onnistuu ihan perus makkarat. Kertakäyttögrillin kanssa on kuitenkin tiedettävä vastuunsa, eli sitä ei saa käyttää kuin kivi- tai hiekkapohjalla. Siksi valitsimmekin lähistöltä rauhaisan puistoalueen, johon paistoi aurinko ja josta löytyi hieman kalliopintaa grilliä varten.

Meillä oli ihan yksinkertainen piknik; grillattua makkaraa, retkiradio ja aurinko. Samalla kun makkarat paistuivat, niin minä grillasin itseäni ja nautiskelin lämmöstä. Tällaisia päiviä lisää, kiitos!

Kahden raparperin piirakka

Raparperikausi on taas täällä ja olen siitä enemmän kuin innoissani. Appiukon pihalta löytyy makoisa raparperipuska, josta saan onneksi aina oman osani. Kuusi purkkia hilloa on jo jääkaapissa, mutta eihän se riitä mihinkään. Teen ilmeisesti liian hyvää raparperihilloa, sillä sain pitkin kevättä tilauksia vähän sieltä sun täältä. Tänään sain toisen, huomattavasti ensimmäistä isomman raparperilahjoituksen ja ihan ensitöikseni leivoin piirakan, sillä olin kai viimeksi jotenkin niin hilloamisen lumoissa, että unohdin raparperin taipuvan vaikka mihin. Ja mikäpä nyt olisi kesäisempi herkku kuin uunituore raparperipiirakka.

On olemassa monia herkullisia raparperipiirakoita, mutta tämä viime kesänä kehittelemäni variaatio on ehdoton suosikkini. Kutsun sitä kahden raparperin piirakaksi, sillä siihen tulee sekä tuoretta raparperia että keittämääni raparperihilloa. Hilloa varten tarvitset vain muovikassillisen raparperia, kanelia, hillosokeria sekä lasipurkkeja. Raparperit kuoritaan ja pilkotaan isoon (5l) kattilaan. Mukaan lisätään 2-3 desiä vettä ja annetaan raparperien kiehua hiljalleen mössöksi, mutta pinnalle kertyvää vaahtoa kannattaa kuoria pois aina ennen sekoittamista. Lopuksi joukkoon lisätään 4-5 desiä hillosokeria sekä pari teelusikallista kanelia. Sitten vain keitellään kymmenisen minuuttia ja purkitetaan kuumennettuihin, steriloituihin purkkeihin. Tämä hillo jää aina hieman löysäksi kun en halua siitä liian äkkimakeaa, mutta eipä se koostumus käyttöä haittaa.

Piirakkaan käytän nykyään melkeinpä aina valmiita pakastepohjia, sillä ne vain ovat niin helppoja. Gluteeniton murotaikinapohja käy tähän piirakkaan mainiosti ja sen lisäksi tarvitset vain munan, yhden raparperin varren kuorittuna ja pilkottuna sekä yhden kermaviilin, rahkan tai kerman. Sekoita muna, kermaviili, puoli desiä sokeria ja reipas puoli purkkia hilloa. Ripottele raparperinpalat pohjan päälle ja kaada täyte. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Eikö olekin kerrassaan täydellinen piirakka?