Keltainen kurpitsacurry

Teen kasvisruokaa ehkä viisi kertaa vuodessa ja eilen oli yksi niistä harvoista päivistä. Osaan kyllä tehdä hyviä kasvisruokia ja ne on ihan maistuvia, mutta jostain syystä ei vain tule useammin tehtyä. Nyt olen kuitenkinnjo pitkään halunnut kokeilla lempeän tulista kurpitsacurrya ja lopulta siitä tulikin ihan täysin vegaaninen ateria - jos pientä kalakastiketilkkaa ei lasketa. 

Curryyni tuli herkkusieniä, pitkiä papuja, tofua, kookosmaitoa ja tottakai kurpitsaa. Käytin valmiiksi marinoitua tofua, mutta vaikka tofua maustaisi miten päin tahansa, niin eipä se oikein koskaan sitä makua ime itseensä. Tämä kyseinen tofupaketti oli itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta tykästyin siihen, koska tofu oli pienen pieninä paloina. Isot, pehmeät tofupalat eivät ole mieleeni, mutta pienenä ja rapsakkana se on ihan hyvää.

Paahdoin ensin kuivalla pannulla cashewpähkinöitä, sillä paahdettuna niistä tulee aivan järkyttävän hyviä ja ne sopivat täydellisesti lisukkeeksi tällaisiin ruokiin. Seuraavaksi kuutioin yhden myskikurpitsan sopiviksi paloiksi ja pilkoin rasiallisen herkkusieniä valmiiksi. Sen jälkeen paistoin tofua rapeaksi, ja lisäsin kasvikset pannulle. Tähän curryyn käytin keltaista currytahnaa, joka on paljon miedompaa kuin punainen, jota yleensä käytän. Lisäsin tahnaa kaksi reilua teelusikallista ja pyörittelin sen pannulla tofuun sekä vihanneksiin. Lopuksi lisäsin vielä limeä, tamarindia, kalakastiketta sekä kookosmaitoa, ja annoin curryn hautua kannen alla niin kauan, että kurpitsat kypsyivät. Haudutuksen jälkeen maistelin hieman ja lisäsin vielä lusikallisen currytahnaa. Sitten vain curry tarjolle riisin, tuoreen korianterin sekä pähkinöiden kera. 

Täydellinen lohturuoka kylmiin talvi-iltoihin - mutta vain talvi puuttuu!

 

Amerikkalainen unelma?

Tänä vuonna meille tuli ensimmäistä kertaa muovinen joulukuusi. Olen aina vannonnut aidon kuusen nimeen, mutta ehkä minusta on tullut vanha tai jotain, kun tuntui, etten vain jaksa. En jaksa sen hoitamista, neulasten jatkuvaa lakaisemista enkä niitä kuusesta heräilevien ötököiden metsästystä. Lisäksi tänä vuonna halusin laittaa kuusen ajoissa, enkä usko, että aito kuusi olisi kuukauden päästä enää kovinkaan komea ilmestys. 

Yleensä olen siis laittanut kuusen noin viikkoa ennen aattoa, mutta sitten luin, että joillain on tapana tuoda kuusi tupaan itsenäisyyspäivänä. Suunnittlin sitä itsekin tänä vuonna, mutta en malttanut odottaa edes sinne itsenäisyyspäivään kun kuusi tänään saapui. Aamulla en ehtinyt edes tukkaa kampaamaan, kun oli niin kiire päästä kuusen kimppuun. Joten siinä se nyt on, koko komeudessaan ja loistossaan olohuoneen parhaimmalla paikalla.

Kun lähdimme tilaamaan muovikuusta, niin sanoin heti, että haluan valkoisen. Mies oli hieman skeptinen, mutta mielestäni jos kuusi ei ole aito, niin miksi sen sitten pitäisi edes mukailla sitä. Kun kuusi oli saatu paketista kasaan, niin mieskin myönsi, että ihan hyvältä se nyt näyttää. Emme ostaneet mitään kalleinta ja laadukkainta loppuelämän joulupuuta. Maksoimme kuusestamme muutaman kympin ja se palvelee meitä varmasti tarpeeksi monta joulua. Ja mistä sitä tietää, jos ensi jouluna haluamme taas aidon tai jos pääsemmekin taas reissuun eikä kuusta tarvita laisinkaan. Siksi siitä ei kannata maksaa satoja euroja.

Aluksi hieman järkytyin, kun näytti siltä, että kaikki rungon metalliosat paistavat näkyviin kuin täysikuu, mutta kun oksia väänteli ja käänteli, niin kyllä siitä tuli oikein mukavan tuuhea. Tämä kuusi on 180 senttiä korkea, ja pienempi olisi kyllä ollut liian pieni. Läheltä katsottuna tällainen valkoinen muovikuusi näyttää siltä kuin olisi pulloharjoja liimattu vieri viereen, mutta koristeiden kanssa siitä tuli kuitenkin oikein hieno. 

Alunperinhän tämän joulun teema, niin kuin monesti aiemminkin, piti olla rustiikkinen ja maalaisromanttinen. Tämän valkoisen kuusen myötä koristelu kuitenkin muuttui yhä enemmän ja enemmän sellaiseen amerikalaisempaan tyyliin, kultaisin ketjuin ja karkkikepein. Punainen ja kulta olivat ainoat värit mitä kuuseen laitoin ja ihan ensimmäistä kertaa laitoin kuusen ympäri myös helminauhaa. Vaikka itse sanonkin, niin sehän näyttää erittäin kivalle ja pidän siitä miten se laskeutuu oksille. Löysin myös palloja, joiden sisällä palaa pieni led-valo, ja ihastuin niihin oitis.

Kuusimattona käytin perinteisen sijaan vaaleaa taljaa, kun ei tarvitse murehtia, että tippuuko siihen vettä. Muovista jalkaa olisin halunnut jotenkin piiloon ja suunnittelinkin siihen aluksi jotain juuttikangasjuttua ympärille, mutta se ei kuitenkaan enää sopinut tähän ilmeeseen. Nyt voin siis vain toivoa, että kuusen alle ilmestyy kasapäin lahjoja rumaa jalkaa peittämään! 

Kaikenkaikkiaan kuusessa roikkuu nyt 8 metriä valoja, 12 metriä koristenauhaa, 8 metriä helmiä, 8 karkkikeppiä sekä lukematon määrä palloja. Olisikohan johonkin rakoon vielä mahtunut jotain?

Kauraparta

 

Löysin Hakaniemen kauppahallin Keliapuodista tuollaista uutta jauhoseosta. Innostuin tuotteen kotimaisuudesta ja myös rustiikkinen pakkaus veti puoleensa - sekä tottakai hassun hauska nimi! Kauraparta -jauhoseos on siis 75 % kotimaisesta kaurasta valmistettu tuote, ja lisäksi se on gluteeniton, soijaton, vegaaninen sekä runsaskuituinen. Kauraparta on kotoisin Kuopion seudulta ja käsittääkseni tämä on melko uusi tuote. 

Ohje oli helppo - pussin sisältö vain kulhoon, joukkoon 5 desiä vettä sekä minuutin sekoittelu. Taikinan annettiin kohota lämpimässä tunnin ajan, mutta minulla se ei ainakaan liiemmin kohonnut. Paketin kyljessä neuvotaan leipomaan pikkuisia leipiä noin 8 kappaletta, mutta halusin rikkoa rajoja ja tehdä tästä pataleivän. Ei ehkä paras ideani, myönnetään, mutta jos keittiössä ei kokeile, niin ei kyllä mitään opikkaan.

Kaadoin siis kohotetun taikinani öljyttyyn uunipataan ja laitoin ohjeen mukaisesti 225 asteiseen uuniin. Pikku leipäsiä neuvottiin paistamaan 30 minuuttia, joten paistoin leipääni hieman kauemmin. Siitä ei tullut aivan niin kuohkea ja kaunis pataleipä kun olin ajatellut, mutta ei se mitään. Leipä siitä kuitenkin tuli, ja ihan hyvä sellainen. Jauhoseoksessa siementen osuus on jopa 22% ja siemenet maistuvat leivässä myös melko voimakkaasti. Kaiken kaikkiaan siis kelpo tuote, oletko sinä jo törmännyt Kaurapartaan? 

Appelsiininauha

En ole ikinä ihan ymmärtänyt niitä neilikoin koristeltuja kokonaisia appelsiineja, mutta päätin lähestyä asiaa toisesta kulmasta. Kuivatut appelsiinit ovat hivelleet sisäistä jouluttajaani jo koko syksyn ja nyt viimein oli aikaa kokeilla niitä. 

Aikaa näiden kanssa tosiaan tarvitsikin, sillä kuivattamiseen meni lähemmäs kuusi tuntia. Leikkasin appelsiinit mahdollisimman ohuisi viipaleiksi, mutta kuitenkin niin, ettei ne ole aivan paperisen ohuita. Levitin siivut leivinpaperin päälle ja laitoin ne 75 asteiseen uuniin kuivumaan. Uunin luukun väliin kannattaa laittaa esimerkiksi ruokalusikka, jolloin kosteus pääsee ulos ja kuivuminen tehostuu. Käänsin appelsiinin viipaleet toisin päin kolmen tunnin kohdalla ja lopuksi käänsin vielä uunipellin toisin päin, eli etureunan taakse. 

Kun otin ne uunista ulos, siirsin viipaleet vielä yöksi ritilän päälle. En tiedä onko näistä edes mahdollista saada täydellisen kuivia, kun appelsiini on niin mehukas, mutta tämän kuivempia en ainakaan itse niistä saanut. 

Seuraavana päivänä pujottelin viipaleita neulan ja langan avulla nauhaksi kanelitankojen sekä tähtianisten kera. Laitoin yhteen nauhaan allekkain viisi appelsiinin siivua ja niiden jokaisen väliin mausteita. Kädenkäänteessä oli valmiina ihanan rustiikkinen koriste vaikkapa kuuseen ja samassa paketissa joulun mahtavain tuoksupaletti. Itse ajattelin hyödyntää näitä kuivattuja appelssiineja vielä ainakin joulukortteihin, mutta palaan siihen kun sen aika on. Mitäs tykkäätte tästä?

Maa-artisokkaa joulupöytään

Otin myös jo toisen askeleen kohti joulua. Ruokia tai leivonnaisia on kiva valmistella ajoissa pakastimeen, niin ei tule sitten kiire ja hoppu. Tuossa syksymmällä saimme ison säkillisen maa-artisokkia appiukon pihamaalta ja halusin tehdä niistä jotain ennen kuin menevät pilalle. Sipsit ja uunilohkot tulevat jo korvista, joten oli aika taikoa jotakin uutta.

Sain päähäni, että maa-artisokastahan voisi tehdä jonkun imelletyn perunalaatikon tyyppisen laatikon joulupöytään ja nettiä selaillessani huomasin, etten ollutkaan yksin ideani kanssa - joku oli keksinyt sen jo. Laatikkoa varten piti kuoria kilon verran maa-artisokkia ja siinäpä oli tämän laatikon hauskuus. Kuorimisessa taisi vierähtää pitkälle toista tuntia eikä vaaka tuntunut millään kohoavan kiloon asti. Joten jos vain mahdollista, suosittelen valmiin soseen ostamista. 

Keitin maa-artisokat suolatussa vedessä, ja niiden kiehuessa lämmitin uunin 175 asteeseen sekä voitelin uunivuoan valmiiksi. Kypsistä artisokista kaadettiin vesi pois ja joukkoon lisättiin 50grammaa voita, purkillinen kermaa, desi gluteenittomia korppujauhoja sekä ripaus muskottipähkinää, suolaa ja valkopippuria. Siirappi oli loppunut, joten laitoin sen tilalle reilun ruokalusikallisen hunajaa ja survoin kaikki sauvasekoittimella tasaiseksi. Sitten lopuksi vielä yksi muna joukkoon, samettisen pehmeä seos vuokaan ja pinnalle korppujauhoja sekä pari voinokaretta. Paistoin laatikkoa 175 asteessa noin tunnin ja seuraavana päivänä pakastin sen joulua varten. Mies maistoi laatikkoa ennen paistamista sen verran, ettei se ole ihan syömäkelvotonta tai täysin suolatonta. Oli kuulemma hyvää, joten jään innolla odottamaan jouluaattoa. Otan sen ajoissa sulamaan ja paistan aattona vielä ainakin puolen tunnin verran. 

Kierrättäjän adventtikynttilät

Marraskuu on jo hyvässä vauhdissa, joten joulutuskin voi alkaa. Jouluttaminen on kaltaisteni jouluihmisten mielentila, joka alkaa jonain vuonna syyskuussa ja joskus vasta tässä marraskuussa. Joinain vuosina jouluttajan joulu ei tule ollenkaan, ainakaan minulla. Joulutan silloin kun se tuntuu hyvälle - eli nyt.

Aloitin tänä vuonna koristeiden tekemisestä, sillä monen muun perheen tavoin vietämme joulun kotona koronan vuoksi. Olisimme halunneet Viroon niin kuin aiemminkin, mutta se olisi nyt liian iso ja turha riski. Linnottaudumme siis olohuoneeseen hyvän ruoan, joulukuusen, lemmikkien ja typerien jouluelokuvien kanssa. 

Meillä ei ole ollut ikinä adventtikynttilöitä, sillä en vain ole löytänyt mieluisia. Ostin tuossa taannoin 101 ideaa jouluun -lehden ja sieltä tämä pompsahti silmilleni - adventtikynttilät lasipulloissa. Jos jotain niin lasipulloja minulla riittää, sillä minulla on tapana hamstarata keittiöstä kaikenlaisia tyhjentyviä lasipulloja ja -purkkeja. Sieltä jemmasta kun aikani kaivelin, niin löysin neljä vihreää pulloa. Askartelukaapista loput tarpeet ja kynttilälaatikosta neljä kruunukynttilää. Tälle joulukoristeelle tuli hintaa siis pyöreät 0 euroa.

Tein adventtikynttilöiden numerot nuottipaperista, jota olen joskus käyttänyt joulukortteihin. Ohjeessa ne oli vain liimattu pullon kylkeen, mutta halusin jotain enemmän. Löysin kuin löysinkin kätköistäni ohutta kultaista nauhaa, jolla laitoin numerot roikkumaan pullon kaulasta. Ne jäivät kuitenkin inhottavasti törröttämään eri suuntiin, joten pienellä kaksipuolisella teipillä asettelin numerot vielä pulloihin kiinni. Viimeistelin nämä vaaleilla kruunukynttilöillä, joiden alaosia piti vähän vuolla, jotta ne sopivat pulloihin turvallisesti. Mutta kun ne olivat paikoillaan, niin mielestäni näistä tuli ihan täydelliset! Ihanan yksinkertaiset, hieman eripariset ja rosoiset, mutta kuitenkin jouluiset.

Nämä helpot ja juuri itsesi näköiset adventtikynttilät askartelet helposti kodin tarpeista. Numerot voi tehdä melkeinpä mistä vain materiaalista ja kun et liimaa niitä kiinni, niin pulloja voi jatkossa käyttää vielä muuhunkin tarkoitukseen. Nyt kaikki jouluttajat herätys ja jouluttamaan oikein urakalla!