keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Ruokaa omasta maasta





Viime viikolla, ennen kuin suuntasin kotipuoleen, nostin omat perunat ylös. Istutin siis alkukeväällä parvekkeelle kahteen kasvatussäkkiin siikliä ja yhteen ämpäriin annabelleä. Kumpikin kasvoi oikein komeasti, mutta odottelin vain, että ne alkaisivat kukkimaan. Loppumetreillä minulle kuitenkin selvisi, että perunat ovat aivan syötäviä ilman kukintoakin, kun minä luulin, että niissä on jotakin vikaa. Äiti oli unohtanut tästä mainita. 

Perunan kasvatus näin parvekeoloissa oli ihan helppoa, vaikka kovin suurta satoa ei saatukaan. En huomannut juurikaan eroa itse idätetyn tai kaupassa idätetyn siemenen välillä, ja sanoisin, että tuo erikoisistutusmultakin oli aivan turhaa. Tämä ei myöskään ole mitenkään kallista hupia, joten varmasti tulee kokeiltua uudestaankin. Olisi toki voinut nytkin istuttaa vielä toisen erän, mutta ehkä sitten ensi vuonna. Pitäisi keksiä vain jokin isompi laari johon istuttaa, jotta saisi enemmän satoa. Osa perunoista oli jo ihan hyvän kokoisia ja pienemmätkin olisivat varmasti ajan kanssa kasvaneet. Saimme siitä kuitenkin kattilallisen uutta perunaa juhannuspöytään! 




sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Keskikesällä










Keskikesän juhla eli juhannus on nyt iloisesti taputeltu. Tulin viettämään sitä maalle, joten ohjelma oli tietysti simppeli ja supisuomalainen - sauna, ruokaa ja sateen ropinaa. Sää ei tosiaan juhannusaattona liiemmin suosinut, joten äiti grillasi sateessa ja minä värjöttelin sisällä viltin alla. Juhannussauna onneksi lämmitti kehoa ja mieltä, hyvästä ruoasta puhumattakaan. Päivällä keittelin anopin ohjeella ihanaa hummerikeittoa ja iltamyöhään nautiskelimme äidin grilliruokia. Ei siis mitään ihmeelistä, vain perus rauhallinen ja rentouttava juhannus takanapäin. 

torstai 21. kesäkuuta 2018

Parvekkeella







Kuten ehkä muistatte, istuttelin parveketta varten keväällä taas kaikennäköistä hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä. Nyt on tullut aika näyttää, että mitä sinne parvekkeelle oikein kuuluu.

Auringonkukista alkoi kaikki taimet kasvamaan, kun sen sijaan 16 kurkun taimesta vain neljä olivat tarpeeksi vahvoja. Chili tuottaa jo hedelmää ja sitrushedelmätkin ovat alkaneeet kypsymään. Basilikoista on saatu jo yksi pesto tehtyä, ja kukat kukkivat kauniina edelleen. Perunasadosta kerron toisella kertaa, sillä se olikin jännittävä projekti!


Kasvien hoidon ohella aloitimme tänä keväänä pitämään eräänlaista kasvikalenteria. Jokaiselle kasville on varattu muutama sivu tilaa, ja sinne on kirjattu perustiedot kuten kylvöpäivä, ulos siirtyminen ja mahdollisen kukinnan alkaminen. Siihen on jätetty tilaa myös muille huomiolle ja toiselle sivulle on nidottu kiinni siemenpussi tai taimen mukana ollut kyltti. Näin voi seuraavina vuosina tarkkailla mitkä siemenet kasvavat, mitkä viihtyvät parvekkeella ja kuinka nopeasti saa satoa. Tähän vihkoon on tarkoitus jatkaa myös seuraavien vuosien parvekeistutukset, ja kerätä tietoa kasvattaaksemme parempia kasveja.





maanantai 18. kesäkuuta 2018

Urbaani retki









Eilen illalla teimme taas pienen retken, tosin ihan lähiseudulle. Urbaani retkikokemuksemme sisälsi siis kuvista pois rajatun metroreitin. Minä keskityin kuvaamaan muita maisemia.

Meillä oli onki, koho siimoineen ja koukkuineen sekä purkillinen matoja. Menimme ihan tarkoituksella iltasella, että olisi vähän rauhallisempaa ja kala ehkä nappaisi syötin. Varauduin kylläkin myös siihen, että mies ei saa meille ravintoa hankittua ja hyvä niin, sillä eihän se kala syönyt. Se oli kuitenkin hauskaa ajanvietettä.

Kun kala-ateria jäi saamatta, kiehautin trangialla vähän sienikeittoa. Lisäksi meillä oli evässämpylät ja loppuillasta keittelin vielä makoisat kahvit. Suloiset sorsat viihdyttivät meitä läsnäolollaan ja lämmin kesäilta laskeutui mailleen. Ah, retkeily on sitten parasta!  


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kaupunki on kauneimmillaan



Tämä viikonloppu on ollut kerrassaan kesäinen ja mahtava! Olemme käyneet ulkona syömässä, appiukon luona grillaamassa, ongella ja kaiken kruunasi rauhallinen iltalenkki koiran kanssa. Kerrankin onnistuin ajoittamaan ulkoilun juuri sopivaan aikaan, kun aurinko oli painumassa mailleen ja maisemat olivat mitä valokuvauksellisimmat. Oli niin ihanaa kulkea rauhakseen koiran kanssa rantoja pitkin ja nauttia tummenevasta kesäyöstä. Se on se hetki milloin kaupunkikin on kauneimmillaan - kesäyö.

Meri on ollut minulle aina tärkeä ja rakastan sekä sen kohinaa että tyyneyttä. Peilityyni meri on jotain mitä voisin katsella loputtomiin ja sen äärellä jotenkin rauhoitun. Siksi se näkyy myös vahvasti maisemakuvissani ja koko Helsingissä asutun ajan olen aina asunut meren äärellä. En oikeastaan tiedä haluanko enää pois meren läheisyydestä, vaikka se talvisin puhaltaakin kylmän viiman joka soluuni. 

Otin tottakai kuvia myös uljaasta koirastani ja viimein sain meistä myös kauan toivotun yhteiskuvan. Olen halunnut tuollaista kasvot merelle, selkä kameraan -kuvaa siitä asti kun koira tuli taloon. Ei mennyt kuin neljä vuotta ja viimein koitti se hetki kun sain kuvan toteutettua. Se on juuri niin kaunis, herkkä ja rakkauden täyteinen kuin ajattelinkin. Minä ja paras ystäväni kesäyössä. 










torstai 14. kesäkuuta 2018

Anna ja suklaatehdas




















Viime viikonloppuna kävimme miehen kanssa Vantaalla Fazerin vierailukeskuksessa. Kiusasin menomatkalla miestä, että aion kysyä oppaalta missä ne umppalumpat oikein ovat ja kun karkkimetsä mainittiin, niin kiusaus kävi vielä suuremmaksi. En sitten kuitenkaan kysynyt. Osallistuimme siis opastetulle kierrokselle, mikä oli kyllä ehkä hieman pettymys. Odotin, että pääsen näkemään kuinka suklaata valmistetaan, mutta sen sijaan kierros paneutui vain Fazerin historiaan. Oli sekin toki mielenkiintoista, mutta itse makeistehtaan työhön olisin halunnut enemmän perspektiiviä kuin viiden minuutin videon.  

Kierroksella nähtiin historiikkiin liittyvä video, tutustuttiin tehtaan historiaan vanhojen esineiden avulla ja koettiin yli 9000 tyhjästä munankuoresta valmistettu pupu. Vanhat käärepaperit ja tarinan alku olivat kyllä kiehtovia, mutta enemmän jotain konkreettista olisin kaivannut. Niin kuin vaikka sen tehdaspuolen. Lisäksi trooppisessa sisäpuutarhassa näimme Fazerin tuotteissa käytettäviä aineksia kuten chilin, kanelin, inkiväärin ja kaakaopuun, jossa oli ihan oikea kaakaopapu! Paras osuus oli tottakai se paljon puhuttu karkkimetsä, joka oli täynnä karkkia, suklaata sekä lakritsia, ja niitä sai tietysti syödä niin paljon kuin napaan mahtui. Tosin syömisaika oli kyllä liian lyhyt - ei siinä ehtinyt edes kunnon sokerihumalaan.

Virallisen kierroksen jälkeen kävimme Fazer puodissa, josta ostin ihanan vihon muistoksi ja vähän suolaisia uutuusherkkuja. Jotenkin ei karkkia tehnyt mieli... Aivan lopuksi kyytiä odotellessa kävimme vielä kahvilla ja kahvin seuraksikin valikoitui kakkupalan sijasta jotain suolaisempaa. Voisi sitä huonomminkin lauantaisen aamupäivän viettää!