perjantai 19. helmikuuta 2016

Mummua muistaen

Tuntuu hieman kummalliselta kirjoittaa tätä. Lapsenomaisesti olen ajatellut, ettei mikään voisi mummua ja papaa satuttaa. Sitten tapahtuikin jotain, mikä sai maailman kääntymään ylösalaisin. Mummuni kävi läpi kovan taistelun ja surukseni hävisi sen. Vastustajana oli pahamaineinen syöpä. Muistan elävästi sen illan, kun äitini soitti ja kertoi mummuni lohduttomasta syöpädiagnoosista. Päälimmäisenä ei mielessäni ollut suru, vaan halusin huutaa. Olin niin käsittämättömän vihainen, enkä tiennyt ketä voisin tilanteesta syyttää. Lääkäreitä, kenties Jumalaa vai enkö ketään? Ajan myötä suru elää ja muuttaa muotoaan. Nyt haluan vain ajatella niitä hyviä hetkiä, joita mummun kanssa vietin, olla iloinen, että juuri tuo ihminen oli mummuni ja luottaa siihen, että hänellä on nyt hyvä olla.

Sain lapsuudessani viettää paljon aikaa mummulassa ja olen siitä kiitollinen. Vaikka olin erityislapsi, he eivät kääntäneet selkäänsä vaan antoivat minun kokea lapsuuteen kuuluvia asioita. Muistan kuinka mummun kanssa leivottiin usein, tehtiin käsitöitä ja iltaisin oli hyvä nukahtaa mummun viereen. Kävimme retkillä, hoidimme puutarhaa ja leikimme. Olimme onnellisia ja iloisia.  

Hän opetti minulle paljon elämästä. Talvella oli aina syytä pukeutua kunnolla, ettei saa "iäistä tautia" eikä niin suurta murhetta ollut, ettei sitä pullasiivulla ratkaistaisi. Kovat karkit oli pakko laittaa sokeripihdeillä vähintään puoliksi ja suuhun oli lupa laittaa vain yksi muru kerrallaan. Joskus taisin ihan tahallani ottaa useamman murusen kerralla. Mummu opetti myös täsmällisyydestä, kodinhoidosta, huonekaveista, ihmisten kunnioittamisesta, kädentaidoista ja ehkä se kaikkein tärkein - opin letittämään pullapitkon oikeaoppisesti. 

Pienenä tyttönä muistan kuinka halusin itselleni samaa käsirasvaa kuin mummulla. Ei siksi, että olisin käyttänyt sitä, vaan minä pidin sen tuoksusta. Availin pulloa ja nuuskin, se tuoksui mummun käsille. Se tuoksui välittämiselle, yhdessäololle, kodille, turvalle ja rakkaudelle.

Mummu sai minut tuntemaan itseni erityiseksi ja tärkeäksi. Esimerkiksi lapsena kun oli syöty, mummu tiskasi astiat lähes polttavan kuumalla vedellä ja minä sain kuivata aterimet. Muistan elävästi kuinka tulikuumat haarukat polttelivat pieniä sormiani pyyhkeen läpi, mutta en valittanut. Halusin auttaa mummua edes jossain, halusin olla mummun pieni sankari. Samoin lupasin syksyllä itselleni, etten itkisi mummun nähden. Halusin olla se sama mummun tyttö kuin haarukoita kuivatessani. Halusin nytkin auttaa, en vain tiennyt miten. Sairasvuoteen vieressä en edes tiennyt mitä sanoa. En osannut sanoa, ettei maailmassa voisi olla parempaa mummua ja etten pärjää ilman mummuani. Toivon, että hän tiesi sen.

Mummun ja papan yhteinen tie kantoi läpi monen vuosikymmenen ja yhdessä he kokivat varmasti monenlaista. He kasvattivat kaksi lasta, hoitivat maatilaa ja huolehtivat läheisistään. Mummulan ovet olivat aina kaikille avoinna, olitpa sitten perheenjäsen tai ohikulkeva kaupustelija. Pari vuotta sitten koitti mummun ja papan kultahääpäivä. Yli 50 vuotta yhteistä taivalta on melkoinen saavutus, ja mielestäni he ansaitsivat hienon päivän. Riikka-serkkuni kanssa suunnittelimme yllätysjuhlat, tosin juhlia vietettiin jo kuukautta aiemmin, jotta kaikki pääsivät paikalle. Kutsuin mummun ja papan meille kotiin ihan vain grillaamaan kesäpäivän iloksi, mutta kun he saapuivat paikalle, oli piha koristeltu, musiikki soi ja lapset sekä lastenlapset olivat kaikki paikalla. Voi sitä ilon määrää, joka mummun kasvoilla hehkui! Jälkikäteen valokuvia katsellessani mietin, miten viidenkymmenen vuoden jälkeenkin heillä on yhdessä niin hauskaa? 

Muutettuani kauas pois kotoa, ovat mummu ja papa aina olleet tiiviisti ajatuksissani. Kun olen ollut tulossa Luvialle, olen varmistanut äidiltä, että 'olethan kertonut mummulle ja papalle, että olen tulossa'. Tiesin aina, että ensimmäisten päivien aikana he tulevat käymään, juodaan yhdessä kahvia ja jutellaan. Kun olen ollut lähdössä takaisin Helsinkiin, tulevat he vielä käymään ja mummulla oli tapana ojentaa kassillisen ruokaa. Kutsuin sitä aina mummun hätäapupakkaukseksi, sillä se sisälsi kaiken tarvittavan - jauhoja, sokeria, voita, munia, kahvia ja kausittain vaihtuvia tuotteita. Välillä oli mummun tekemää mehua, toisinaan hilloa ja useimmiten myös leivonnaisia.

Minulle oli myös tärkeää, että sain kertoa mummulle tärkeistä asioista, niin isoista kuin pienistäkin. Menimme mieheni kanssa keskellä yötä kihloihin, ja malttamattomana odotin, että saisin aamulla soittaa mummulle. Sain myös esitellä aina uusimmat virkkuutyöni tai näyttää valokuvia. Viime vuosina tapasin leipoa mummulle ja papalle leipää ja mummun kanssa aina vaihdettiin leipomisvinkkejä. Tein hänen täydellisellä piirakkareseptillään muffinseja ja kas - seuraavan kerran kun menin mummun kahvipöytään, oli sielläkin piirakka vaihtunut muffinssin muotoon. 

Mummu oli monelle tärkeä ja moni halusi osansa hänestä. Mummu antoi varmasti kaikille osansa ja siksi olenkin iloinen - vaikkei hän ole täällä juomassa kahvia kanssamme, on hän taatusti meidän jokaisen sydämessä. Tiedän, että mummulla on nyt hyvä olla, rauhassa ja ilman kipuja. Ajattelen mummua joka ilta käydessäni nukkumaan ja minä lupaan, että vaalin näitä muistoja ikuisesti. Lepää rauhassa, olet sen ansainnut.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ei enää niin vauva





Pikku hauvavauvani täyttää jo kaksi vuotta! Virallinen päivä on vasta tulevana lauantaina, mutta silloin tuo ihana pikkuriiviö menee hoitoon. Niinpä kaveri sai kakun jo tänään ja sen sai tietenkin taas syödä pöydän ääressä. 

Tällä kertaa kakussa oli härkä-vihannespatee, nakki ja Taiston lempiherkkua eli kurkkua. Nakki upposi ensimmäisenä eikä loputkaan herkut kyllä kauaa lautasella olleet. Päivänsankari tykkäsi kakustaan tänäkin vuonna! 


maanantai 15. helmikuuta 2016

Tyttöjen juttuja


Viime keväänä tuskailin meikkivoiteen kanssa ja se sama on jatkunut tähän hetkeen asti. Olen ollut todella tyytymätön meikkipohjaan, tuntuu että aina naama kiiltää ja punottaa eikä ripsarikaan pysy paikoillaan. En ole ikinä uskonut niihin loputtomiin ylistysvirsiin pohjustusvoiteen tarpeellisuudesta, mutta koettuani sen, en enää palaisi entiseen. 

Loppukesästä ostin silmämeikinpohjustusvoiteen enkä ole varmaan ikinä ollut yhdestäkään meikkijutusta niin innoissani. Silmämeikki oikeasti pysyy paikoillaan! Niinpä innostuin kokeilemaan myös meikkivoiteen alle laitettavaa pohjustusainetta ja olen yhtä halttioitunut kuin silmienkin kohdalla. Ero on huima verrattuna pelkkään meikkivoiteeseen ja puuteriin. 

Suosin pääasiassa Lumenen meikkejä ja niin vain tämä tuoteperhe taas laajentui meikkipussukassani. Palasin myös takaisin tuttuun ja turvalliseen meikkivoiteeseen, mitä sitä hyvää vaihtamaan. 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Rakkauspakkaus




Vietimme ystävänpäivää viikinkimäisissä merkeissä. Olen jo pitkään tahtonut illallistaa Ravintola Haraldin rakkauspaketin merkeissä ja nyt se onnistui. Saimme joululahjaksi lahjakortin, jolla pystyimme tämän lemmenillallisen lunastamaan. 

Harald on yksi lempiravintoloistani, eikä pelkästään ruoan vaan myös miljöön vuoksi. Ravintolassa saa kokonaisvaltaisen elämyksen ja pidän siitä, että konsepti on loppuun asti mietitty. Lahjakortitkin olivat oravannahkoja eikä vain lahjakortteja. Parhaiten Harald -tunnelman tavoittaa mielestäni Oulun toimipisteessä, sillä siellä tarjoilijat pistävät kaikkensa peliin.

Ilta oli onnistunut ja maittava, teimme jopa ryöstöretken viikinkien tapaan! Nappasimme viereisestä pöydästä pari kynttilää, kun pöydässä ei ollut asiakkaita. Kohta siinä kyllä oli, onneksi heille tuotiin uudet tuikut. 

Mitenköhän tämä rakkauden ilta jatkuu? 

Tyytyväistä hyminää





Eilen illalla meillä kävi porukkaa kahvittelemassa. Halusin järjestää jotain kivaa ja tein tikusta asiaa; ystävänpäivä on hyvä syy kokoontua saman pöydän ääreen. 

Pääsin toteuttamaan itseäni ja pyöräytin pöydän täyteen herkkuja. Suolaiselta puolelta löytyi salaattia, pieniä katkarapuleipäsiä sekä tapastyyppisesti tarjoilin marinoituja valkosipuleita, oliiveja, pikkukurkkuja, juustoa ja salamia. Lisäksi kokeilin muffinsivuoassa pikku munakkaita, jotka eivät onnistuneet aivan odotusteni mukaisesti. Olen nähnyt sellaisista monesti kuvia ja ne ovat näyttäneet helpoilta. Voitelin muffinsipellin, laitoin pohjalle paprikaa, juustoraastetta ja kinkkua. Päälle rikoin munan ja varoen vähän rikoin keltuaista. Paistamisen jälkeen munakkaat ei kuitenkaan irrottautuneet vuoasta niin helposti kuin luulin. Varoen lusikalla kaivoin ne ja sain jotenkuten pysymään muodossaan. Mutta mikä meni pieleen?



Makealta puolelta löytyi vadelmacupcakeja, täytekakkua ja suklaa-vaahtokarkkikakkua. Tein suklaafondant ohjeella kakun sydämen mallisessa irtopohjavuoassa, paistoin ja annoin hetken jäähtyä. Irrotin vuoan reunat ja kuorrutin kakun vaahtokarkeilla. Sitten vain hetkeksi uuniin grillivastuksen alle ja herkku on valmis tarjoiltavaksi. Oi nam! Lisäksi kuorrutin taateleita tummalla suklaalla, koska tarvitsin myös vegaanisen herkkupalan kahvin kanssa tarjoiltavaksi. Niihin ihastui kyllä muutkin! 

Se on aina paras kiitos,  kun joka puolelta kahvipöytää kuuluu tyytyväisiä hymähdyksiä. Kiitti kaverit, teille on aina kiva leipoa! :)

torstai 11. helmikuuta 2016

Lapsellisen helppoa


Yöllä on kiva tehdä asioita, kuten viettää lettukestejä. Tänä yönä on askarteluprojekti; koristetikkuja ystävänpäiväleivonnaisiin. Kuvioteippiä, hammastikkuja ja sakset. Voi kuinka helppoa! 

Viikonloppuna näette tikut in action. Varsinainen söpöyden multihuipentuma tiedossa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Seikkailujen seikkailu

Kuva

Tänään tein jotain jännää, minä nimittäin varasin matkan ulkomaille. Saimme matkan joululahjaksi ja olemme tässä joulusta asti sitä suunnitelleet. Tänään saimme matkatoimistolta lopullisen tarjouksen ja matkaan pääsemme toukokuun koittaessa! Such fun!

Kohteenamme on tällä kertaa Saksa, tarkemmin sanottuna Berliini. Tarkoituksena olisi lähteä oikein kunnon seikkailulle, emme nimittäin mene perinteisesti lentäen. Suunnitelmana on, että vuokraamme auton täältä kotosuomesta ja matkaamme laivalla kohti Saksaa. Finnlines tuudittaa meidät aluksellaan reilussa 24 tunnissa Travemündeen, josta jatkamme autoillen kohti Berliiniä. Tämä on meille helpoin ja stressaamattomin matkustusmuoto. 

Olen kuullut Berliinistä paljon hyvää, mutten oikein tiedä kohteesta mitään. Olenkin tässä illan aikana syventynyt netin uumeniin ja ihmetellyt mitä kaikkea kohde tarjoaa. 

Shoppailun ja kahvilakulttuurin lisäksi haluaisin nähdä ainakin seuraavat kohteet. 


Brandenburgin portti. Historiallinen kaupunginportti on yksi Beriliinin tunnetuimmista symboleista ja nähtävyyksistä. Tämä taitaa kuulua niihin pakollisiin nähtävyyksiin.


Zoologischer Garten. Se on yksi maailman suurimmista eläintarhoista ja eläinlajien määrällä mitattuna kai jopa suurin. Eläintarhassa on noin 14 000 eri eläintä ja 1500 eläinlajia 35 hehtaarin alueella. Sinne on pakko päästä!
Kaikenlaiset linnat ja palaisit. Eniten kiehtoo Charlottenburgin linna, joka on Berliinin jäljellä olevista linnoista suurin.  

Berliinin televisiotorni. Korkeat paikat vetää minua aina puoleensa ja niin tälläkin kertaa. Tornin keskiosassa oleva näköalatasanne on 204 metrin korkeudessa maanpinnasta. Wou! Harmi vain, ettei torni ole esteetön, joten tämä mahtavuus on syytä unohtaa... 

Holokaustin muistomonumentti. Minua kiinnostaa juutalaisvainohin liittyvät asiat ja toivonkin, että ehdimme käymään myös aihetta käsittelevässä museossa. Muistomerkki koostuu 2 711 erikokoisen kivilaatikon labyrintista 19 000 neliömetrin alueella. 

Viktoriapark-puisto. Matkoilla on kiva käydä paikallisissa ruokakaupoissa, ostaa eväät ja mennä piknikille. Uskon, että Viktoriapark-puisto antaa oivat puitteet siihen. Se sijaitsee Berliinin Kreuzbergin kaupunginosassa ja on pinta-alaltaan yli 12 hehtaaria. Puiston alueella sijaitsee Berliinin keskusta-alueen korkein luonnollinen kohta, 66 metriä korkea Kreuzberg-kukkula ja lisäksi sieltä löytyy muun muassa 24 metriä korkea keinotekoinen vesiputous. Toukokuussa ilmojenkin pitäisi jo sallia puistoilun.

Potsdam. Sinne on päästävä. Ihastuin siihen luettuani Palmuasemaa ja alusta asti olen tehnyt selväksi, että sinne on päästävä. Potsdam on Saksan Brandenburgin osavaltion pääkaupunki ja sijaitsee Havel-joen varrella Berliinin naapurissa. Berliinistä on sinne noin 30km matka, mutta kun meillä on auto koko ajan käytettävissä, niin se ei liene mikään ongelma. Potsdamissa voi nähdä monet, monet upeat palatsit ja mahtavat puutarhat, joita on yhteensä noin 20. Tunnetuin matkailukohde Potsdamissa on Sanssoucin palatsi puutarhoineen. Yksi Potsdamin suosituimmista alueista turistien keskuudessa on hollantilainen korttelisto, jossa on runsaasti kahviloita, pieniä kauppoja ja ennen kaikkea hollantilaistyylisiä tiilitaloja. Kuulostaa täydellisen idylliseltä! Historian havina ja kohteiden sympaattisuus vetoaa tähän turistiin.

 Jokisteily Spree-joella. Pariisissa ja Lontoossa käydessämme jäi jokiristeilyt kokematta, kuinkakohan Berliinissä käy?

Kaiken tämän lisäksi pitää tietenkin nauttia paikallista ruokaa, kuten currywurstia ja tietenkin yksi päivä pyhitetään ihan vain shoppailulle. Mahtavuutta! Olen niin innoissani reissusta, että tuskin maltan odottaa toukokuuhun. 

Onko sinulla vinkkiä Berliinistä, minne meidän kannattaisi mennä?  :)

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

tiistai 2. helmikuuta 2016

Laskiaispulla



Näin kevättalvella on monta syytä juhlaan mikä tarkoittaa tietenkin, että on monta hyvää syytä leipoa. On Runebergin päivää, ystävänpäivää, laskiaista ja mitä vielä. Tänään keskityin pullapainotteiseen leipomiseen eli laskiaispulliin. 

2,5 desilitran taikinasta tuli kymmenen pyöreää pullaa, toisin sanoen juuri sopivasti kahden ihmisen tarpeeseen. Itse en ole ikinä ymmärtänyt sitä mantelimassahömpötystä vaan täytteeksi sopii mielestäni vain hillo ja kermavaahto. Hilloksi puolestaan käy vain mansikka tai vadelma, tänään päädyimme miehen toiveesta vadelmaan. Onhan nämä hyviä, varsinkin tuoreena, mutta pakko todeta, ettei kyllä haittaa, että laskiainen on vain kerran vuodessa. 

Joulu sen sijaan voisi olla useamminkin.