keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Chailatte



Kahvi on juoma, jota aika moni meistä tarvitsee aamuisin käynnistyäkseen. Toiset nautiskelevat pikku kupillisen sievästi siemaillen, toiset ryystävät sitä ämpäri kaupalla. Polttoaineen lisäksi kahvi voi olla myös herkkujuoma tai jopa jälkkäri.

Kotona juomme yleensä pannukahvia, mutta kahviloissa otan aina erikoiskahveja. Suosikkejani on ihan perus latte sekä syksyisin Starbucksista löytyvä pumpkin spice latte. Uusin tuttavuuteni on chailatte, joka pääsee aika lähelle pumpkin spicea, ja juurikin tästä syystä se on päässyt listani kärkisijoille.

Chailatte on ihanan mausteinen ja lempeä juoma, joka perinteisesti haudutetetaan maitoon. Siinä ei alkuperäisesti ole kahvia, mutta espresson kera siitä tulee aivan fantastinen herkku. Kahviloiden chai on jopa minun mielestä liian makeaa, joten olen jo pidempään halunnut kokeilla tehdä sitä itse. Jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi. 

Eilen päätin, että oikaisen hieman, ja ostin valmista chai teetä. Siinä on nuo kaikki mausteet valmiina, joten ei tarvitse kuin keittää maitoa ja kahvia. Tänään sitten haudutin tuota chai teetä kuumaan maitoon, lorautin joukkoon espressoa, lisäsin hieman sokeria ja viimeistelin maitovaahdolla. Siitähän tuli oikein hyvä ja mausteinen chailatte, vaikka seuraavaksi aion kyllä vielä pikkuisen lisätä mausteita maitoon haudutusvaiheessa. Joskus voi siis mennä siitä mistä aita on matalin.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Monipuolinen myslimaailma


Syksyllä aloittamani myslikokeilu saa nyt jatkoa. Kovin montaa variaatiota en ole ehtinyt kokeilemaan, mutta tässä pari yritystä. Ensimmäisen myslikokeilun jälkeen tein heti seuraavan erän, mutta siitä en pitänyt niin paljoa. Siinä samalla se into tavallaan vähän laantui eikä purkkikaan tyhjentynyt enää yhtä hanakasti. Nyt kuitenkin taas uudella tarmolla eteenpäin ja kohti täydellistä mysliä.

Siihen ei niin makuhermoja kutkuttavaan mysliin laitoin kaurahiutaleita, neljän vilja hiutaleita, pähkinöitä, erilaisia siemeniä, rusinoita, suklaahippuja sekä pakastekuivattua vadelmaa. Mukaan sekoitin tietysti myös hunajaa sekä öljyä, ja paahdoin uunissa 175 asteessa, kuten ensimmäiselläkin kerralla. En tiedä laitoinko liian vähän hunajaa vai eivätkö siemenet sopineet makumaailmaani, mutta se ei vain yksinkertaisesti ollut niin herkullista kuin se ensimmäinen. Ei maidon eikä jogurtin kanssa.


Eilen tein kaverille purkillisen tätä kuituherkkuja, ja tarkoituksena oli tehdä makuparien ykkönen eli omena-kaneli sekoitus. Valmistin myslipohjan pähkinöineen ja hiutaleineen valmiiksi, ja ajattelin, että lisään kuivatut omenat myöhemmin. Harmikseni niitä ei kuitenkaan lähikaupassamme ollut, joten myslistä tulikin vain kanelinen pähkinämysli. Hieman tylsää, vaikka tuskin sekään pahaa on. Harmittaa vain kun alkuperäisidea meni pieleen.

Näitä kotitekoisia myslejä on kyllä valtavan helppo tehdä ja niitä on todella kiva syödä itse tai antaa lahjaksi. Tiedät tarkalleen mitä purkki sisältää ja milloin se on valmistettu. Voit mukailla makutottumuksiasi tai yllättää kaverisi jollain aivan uudella. Koko mahtavan monipuolinen myslimaailma on avoinna meille kaikille!




maanantai 22. tammikuuta 2018

Yksien ovien sisällä


Kotonamme myllää hurjat muutoksen tuulet, sillä vitriinien lisäksi myös tietokonehuone koki aika kokonaisvaltaisen kasvojenkohotuksen. Se on kuitenkin toistaiseksi vähän vaiheessa, joten keskitytään tällä kertaa vielä vitriineihin. Keittiö sai myös ihan pienen ilmeenmuutoksen, sillä ylempi avohylly on ennen toiminut astioiden ja aterimien säilytyspaikkana. Nyt sain hyllyn parempaan käyttöön ja keittiön ilmeestäkin tuli heti paljon kevyempi. Tämä on minusta keittiömme nätein kohta ja vihdoin joululahjaksi saamani valotaulukin pääsi kunniapaikalle. Sen viesti on ytimekäs ja sopii keittiöömme - meillä kun keittö on auki ympäri vuorokauden ja lettuja tai ruokaa tehdään vaikka aamuyöllä jos siltä tuntuu. 



Mutta tosiaan, viihdytään hetki vielä vitriinirintamalla. Jaoin vitriinit kahteen ryhmään - toisessa kaapissa on ns. arvokkaammat astiat, kuten Arabian Runo astiasto sekä Iittalan ja Riedelin viinilasit, ja toisessa puolestaan kaikki kirpputorilta haalitut tai tunnearvoltaan tärkeät yksilöt. Kaapin päälle, paraatipaikalle, sain näkyviin kaikki Iittalan maljakot sekä Runo astiaston tarjoiluvadin. Se on niin hieno, että haluan sen olevan kunnolla esillä. 

Meni pieni tovi, että kaikki astiat edes pääsivät kaappiin asti. Halusin lopputuloksen olevan siisti ja huolitellun näköinen, ja halusin tehdä sen kerralla hyvin. Tavarat siis hakivat paikkojaan ja välillä totesin vain että ei, aloitetaanpa alusta. Nyt kuitenkin kaapit ovat tasapainossa ja asioissa on joku järki. Vitriineihin mahtui mukavasti myös pari valokuvaa sekä keittokirjoja, ja laatikoihin sain näppärästi kätkettyä servetit, kakkuottimet ynnä muut pientavarat. Kaapit on täytetty tällä hetkellä aika väljästi, joten jos astioita joskus tulee lisää, niin säilytys ei ainakaan liene ongelma.

Uskomattominta tässä kaikessa on se, että viimein on se hetki kun kaikki astiamme ovat yksien ovien sisällä eikä ympäri kämppää. Jopa ihana, mutta suurensuuri Oiva sarjan tarjoiluastia sekä Villeroy&Bochin jättimäinen aterinlaatikko mahtuivat kaappiin. Aivan mahtavaa! 

Mitäs pidätte lopputuloksesta?














perjantai 19. tammikuuta 2018

Jonkun mummon karjalanpiirakat


Tänään tunsin itseni taas kovin vanhaksi, kun perjantai-iltana väännän kotosalla into pinkeänä karjalanpiirakoita. Mutta hei, mikäs siinä jos se tuottaa iloa ja nautintoa! 

En ole aiemmin itse näitä ruisherkkuja tehnyt, mutta mies kokeili taitojaan tuossa syksyllä. Muuten meni ihan hyvin, suola vain unohtui kuormasta, joten halusimme kokeilla näitä vielä uudestaan. Koko päivä tähän meni kun hissukseen kiireettömästi ahersi, mutta varmasti näitä syntyy nopeamminkin jos ei ole ensikertaa liikenteessä. Helppoja sinänsä, mutta käsityössä menee aina aikaa.




Ensin päivällä haudutin tuon ainoan ja oikean karjalanpiirakan täytteen eli riisipuuron. Puuro sai jäähtyä sillä välin kun mies teki taikinan ja minä touhusin muuta. Taikina oli todella simppeli ja sen voi ihan hyvin tehdä ajoissa valmiiksi. Oman mummuni en muista piirakoita tehneen, joten nappasin netistä jonkun toisen mummon reseptin.

Taikinaan sekoitettiin 4,5 desiä ruisjauhoja, 0,5 desiä vehnäjauhoja, 1 tl suolaa sekä 2 desiä vettä. Niistä vaivattiin tasainen ja jämäkkä taikina, tosin vettä joutui lisäämään hieman ohjeen lukemaa enemmän. Taikinapallosta pitäisi tulla parisenkymmentä piirakkaa ja taikina kannattaa pitää kelmussa, sillä muuten se kuivuu käyttökelvottomaksi.



Taikinasta kannattaa ottaa ensin käsittelyyn vain puolet ja antaa toisen puolen olla kelmussa. Puolikkaasta muotoillaan tanko, josta leikataan n.10 palaa. Palat on myös suositeltavaa pitää vaikka pakastepussissa sillä välin kun työstää paria torttua. Jos palat pääsevät kuivahtamaan, niin käsittely vaikeutuu ja taikina halkeilee rypytettäessä.

Varsinaista piirakkapulikkaa en omista, mutta ihan tavallisella kaulimellakin se sujui. Jos taikina takertuu kaulitessa pöytään, voi ruisjauhoja käyttää apuna. Pikku taikinapalloista kaulitaan siis ohuita lettusia, joiden keskelle levitetään riisipuuroa. Pitkät reunat taitetaan keskelle ja rypytetään sormin kauniiksi karjalanpiirakaksi. Tähän kohtaan löytyy netistä paljon ohjeita ja videoita, joita itsekin hyödynsin. Piirakoita paistetaan todella kuumassa uunissa eli 250-275 asteessa noin 12 minuutin ajan. Paistamisen jälkeen ne voidellaan lämpimällä maito-voi seoksella, mutta pakko sanoa, että ensi kerralla aion kyllä voidella ihan vain pelkällä voisulalla.




Kyllä niistä kaiken tohinan jälkeen tuli ihan karjanpiirakan näköisiä ja makuisia. En tiedä mitä joku karjalaismummo olisi näistä mieltä, mutta luulen, että omalle mummulleni nämä ainakin olisivat kelvanneet. Karjalanpiirakoiden kanssa pitää tietysti olla munavoita ja janojuomaksi iso lasi maitoa - mitä muuta oikeastaan voit enää perjantailta odottaa.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Kuppikakku päivässä pitää onnellisena


Sain joululahjaksi syötävän suloisen leivontakirjan ja nyt viimein sain aikaiseksi kokeiltua ohjeita. Kirja esittelee herkullisella ja selkeällä tyylillä yli 100 kuppikakku reseptiä. Kirjan alussa kerrotaan vinkkejä onnistuneisiin leipomuksiin ja neuvotaan myös, että mikä meni pieleen jos kakkuset eivät vaikka kohoa tai jos ne lässähtävät aivan tyystin. 

Kokeilin ensimmäisenä vaaleanpunaisia limonadikuppikakkuja. Nimi oli hieman outo, mutta sitruksinen makumaailma houkutteli. Kirja on selkeästi suuomennettu jostain amerikkalaisesta teoksesta, tai ainakin mitat ja paistoasteet viittaavat mielestäni siihen suuntaan. Tästä kirjasta leipoessa paras työväline on keittiövaaka, sillä melkeinpä kaikki ainesosat on ilmoitettu grammoina. 

Ohje oli selkeä ja virtaviivainen, eikä poukkoillut ärsyttävästi asiasta toiseen. Taikina oli helppo, mutta aluksi se hämäsi minua. Olen tottunut siihen, että yleensä vaikkapa voi ja sokeri vaahdotetaan, ennen kuin mukaan lisäään mitään muuta. Tässä ohjeessa puolestaan kaikki vain sekoitettiin yhteen.



Eli siivilöi ensin taikinakulhoon 115 grammaa vehnäjauhoja sekä 1,75 teelusikallista leivinjauhetta. Lisää mukaan 115 grammaa sokeria, 115 grammaa pehmeää voita sekä kaksi munaa. Itse lisäsin myös ehkä noin teelusikallisen vaniljasokeria. Sitten nämä kaikki sekoitetaan sähkövatkaimella tasaiseksi sen suurempia vaahdottelematta. Taikina jaetaan 10 paperiseen muffinssivuokaan ja paistetaan 15-20 minuuttia 180 asteessa. Taikina oli melko tahmeaa eikä näin ollen tasoittunut vuokiin nätisti, mutta asettui onneksi uunissa tasaiseksi.

Kun muffinssit paistuvat, on aikaa valmistaa sitruunaiirappi. Tämä siirappi oli näiden kuppikakkujen paras juttu, sillä se teki niistä ihanan kosteita ja meheviä. Kattilassa siis kiehautetaan 55 grammaa raesokeria ja yhden sitruunan mehu. Siirappia kannattaa sekoittaa kokoajaan ja se on valmista kun sokeri on sulanut. Paistuneet muffinssit pistellään haarukalla ja valellaan ihanalla sitruunasiirapilla. 

Jotta saataisiin aikaiseksi very pretty cupcakes, niin on tehtävä vielä herkullinen voikreemi. Kulhoon puristetaan yhden sitruunan mehu ja raastetaan yhden sitruunan kuori. Joukkoon lisätään 115 grammaa pehmeää voita, jota vaahdotetaan vaaleaksi vaahdoksi. Vaahtoon lisätään vatkaimen avulla vielä neljä ruokalusikallista kuohukermaa sekä 225 grammaa tomusokeria siivilöitynä ja pienissä erissä. Lopuksi vaahto värjätään elintarvikevärillä ja lusikoidaan muffinssien päälle.

Omassa kuorrutuksessani meni joku pieleen, sillä se leikkasi kiinni ja muuttui rakeiseksi. Makuun se ei vaikuttanut, mutta ulkonäöstä ei tullut aivan ensiluokkainen. Toisaalta, nämä tulivat vain meille arki-illan herkuksi ja onneksi strösseleillä voi pelastaa paljon!

Yleensä kuppikakut ovat melkoisen ylimakeita, mutta nämä puolestaan olivat melko kirpeitä. Oli myös jotenkin hämäävää syödä vaaleanpunaista kuppikakkua, joka maistuukin kirpakalle sitruunalle eikä esimerkiksi mansikalle. Ehkä siitä nimi limonadikuppikakut - saattaahan punainen limukin maistua vaikka vadelmalle ja sitruunalle!

torstai 11. tammikuuta 2018

Olohuoneen ongelmakohta


Meillä on miehen kanssa tapana säästää aina pikkuhiljaa rahaa johonkin isompaan hankintaan. Viimeksi säästöt kuluivat kameraan ja sen jälkeen aloimme tietoisesti säästämään huonekaluihin. Tarkoituksenamme on ollut muuttaa uuteen kotiin jo useamman vuoden ajan, mutta sopivaa asuntoa ei vain löydy tai sitten se ehtii mennä aivan nenän edestä. Siksipä päätimme, että nyt lopetamme odottamisen ja sisustamme uuden asunnon sijasta hieman tätä nykyistä pesäkoloamme. Saahan nämä huonekalut kuitenkin sitten sinne uuteen - jos sellainen joskus sattuu löytymään.


Ensimmäisenä iskimme kiinni olohuoneen ongelmakohtaan eli vitriiniin. Vanha vitriini oli aivan hyllyt kippuralla kaiken sen painon vuoksi, ja minua hirvitti, että kaikki ihanat astiani tuhoutuvat kaapin pettäessä. Lisäksi läheskään kaikki astiamme eivät mahtuneet edelliseen kaappiin, vaan olin jemmaillut niitä aina liinavaatekaappia ja vaatehuonetta myöden. Kävimme pienen kädenväännön, että kuinka paljon astioita yksi talous tarvitsee, mutta miehen järjenkäyttö ei sopinut tähän hetkeen ollenkaan. Kuinka niitä voisi olla liikaa?

Niinpä päädyimme Jyskin alennusmyynteihin ja löysimme superhyvällä tarjouksella nämä Ryslinge vitriinit. Ensin oli tarkoitus ostaa yksi yksiovinen ja yksi kaksiovinen, mutta pienen tuumailutuokion jälkeen päädyimme kahteen kaksioviseen. Pari päivää, 182 naulaa ja 76 ruuvia myöhemmin kaapit olivat kasassa ja en voisi olla tyytyväisempi. Valinta oli täysin oikea ja nämä vitriinit ovat kyllä ilo silmälle! Lisäksi nämä ovat täyspuuta, eli kestävyys pitäisi olla hieman eri luokkaa kuin edellisen lastulevykaapiston. Keksin tosin vanhallekin vitriinille jo uuden käyttötarkotuksen, mutta jatketaan siitä kunhan ilmat lämpenevät ja kevät alkaa tehdä tuloaan.


Kaappien järjestely on vielä vähän kesken, mutta en vaan voinut olla esittelemättä näitä teille. Osa astioista piileksii vielä liinavaatekaapin perukoilla ja aikaa on kulunut myös siihen, että päätin pestä kaikki kaappeihin tulevat astiat. Ei ole kiva laittaa uutuuttaan hohtavaan kaappiin pölyisiä lautasia tai sormenjäljillä kuorrutettuja laseja. Palaan siis vitriinien merkeissä vielä toisenkin kerran, kunhan vain saan kaikki järjestykseen! 

perjantai 5. tammikuuta 2018

Maailmankaikkeuden ihanin pataruoka


Näin pyhien ja juhlien jälkeen on mukavaa paneutua taas hieman arkiruokailuun. Tällä kertaa päädyin makoisaan kanapataan, ja kokeilin jotain uuttakin siinä samalla. Aika usein kun kokkailen tällälailla uutta keksien, heiluu pääni sisällä sellainen pieni Jamie Oliver, joka puhuu isoeleisesti käsillään ja hokee "beautiful, beautiful and tasty food!" Niin kävi tälläkin kertaa, kun valmistin tätä täydellisyyttä hipovaa sherry-kanapataa.

Kanapataani tuli broilerin rintapaloja, porkkanaa, sipulia, palsternakkaa ja uutena tuttavuutena fenkolia. Se tuoksui niin ihanasti anikselle, että ajattelin sen olevan hyvää. Maistamisasteelle en kuitenkaan vielä rohjennut, mutta antoi se liemeen kuitenkin oman makunsa. 



Paistoin rintapaloja pannulla voin kanssa nahkapuoli alaspäin, jotta saisin nahasta mukavan rapsakan. "Golden and crispy" hoki Jamie tässä kohtaa. Otin kanat sivuun ja kuullotin juureksia hetken aikaa. Loppuvaiheessa lisäsin niihin ripauksen suolaa ja muutaman tilkan sherryä, ja kaadoin kaiken liemineen päivineen uunivuoan pohjalle. Pannuun lisäsin vettä, pari kanaliemikuutiota, hunajaa ja mustapippuria. Suurustin sen maizenalla ja kaadoin pataan. Jätin tahallani liemen määrän minimiin, sillä en halunnut tästä aivan tyypillistä pataruokaa. Tavoitteenani oli, että kanat ovat vain osaksi liemessä, jotta rapeaksi paistamani nahka ei vetisty. Ja minähän onnistuin! Paistoin pataa ensin kannen alla, ja loppuvaiheessa ilman kantta, että nahka sai vielä viimeistellyn rapeuden. Aivan lopuksi lisäsin mukaan maissintähkiä ja voi että - maailmankaikkeuden ihanin pataruoka oli valmis. "Beautiful and full of taste!"

Liemi oli vihannesten ja sherryn johdosta todella maukasta, eikä niiden lisäksi tarvittu kuin pippuria, hunajaa ja hieman suolaa. Alunperin tähän ultimaattiseen pataan piti tulla valkoviiniä, mutta unohdin ostaa sitä. Oikeastaan parempi niin, sillä nyt tiedän kuinka hyvää sherrykana on. Tarjoilin sen kotoisasti perunamuussin ja höyrytetyn parsakaalin kera. Jos et ole vielä keksinyt viikonlopun ruokaa, niin kenties tämä olisi hyvä vaihtoehto.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Hurmaava tiikeri




Uusivuosi sujui rauhallisesti kotosalla. Söimme hyviä ruokia, katselimme leffaa sekä yhden minisarjan alusta loppuun. Pidimme eläimet suojassa pamauksilta ja veimme niiden huomion muualle. Tänään päädyinkin sitten leipomaan vuoden ensimmäiset leipomukset ja samalla sain testattua joululahjaksi saamaani vuokaa. Vuoka on Tupperwaren silikoninen leipävuoka, jossa voi tietysti tehdä myös kuivakakkuja. Kokemukseni silikonisista keittiövälineistä ei ole kovinkaan hyvä, mutta pakko sanoa, että tämä tupperin vuoka oikeasti toimii. Se on jotenkin tukevampi kuin silikonivuoat yleensä, eli taikina ei valu ulos vuoasta kun vuokaa nostaa uuniin. Kakku myöskin irtosi vuoasta kuin itsestään, vaikka vuokaa ei voideltu ja jauhotettu niin kuin yleensä kuivakakkuja tehdessä. Vain huuhtelu kylmällä vedellä ennen käyttöä riitti. Olin äimistynyt. 

Ensikokeiluna toteutin kaikkien aikojen klassikon eli tiikerikakun. Siitä tuli hurmaavan herkullinen sekä nätti raitoineen kaikkineen. Appelsiinimehu antaa kakkuun mukavaa mehevyyttä ja suklaaraitaa pitää olla kunnolla, siksi jaan taikinan aina puoliksi. Täytyy kyllä piakkoin kokeilla myös jotain hyvää vuokaleipää, kun vuoka oli noin täydellinen. 

250 g voita
2 1/2 dl sokeria
4 munaa
1 dl appelsiinimehua 
4 1/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl kuohukermaa

Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat joukkoon yksitellen. Sekoita vaahtoon appelsiinimehu sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Ota taikinasta erilleen noin puolet ja sekoita siihen kaakaojauhe sekä kuohukerma. Asettele taikinat kerroksittain voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa tunnin ajan. Kumoa lämpimänä.