perjantai 31. tammikuuta 2020

Hieman laihempi Runeberg


Muistatteko kun viime vuonna julistin tämän päivän juhlapäiväksi? Aion jatkaa valitsemallani tiellä ja juhlistan myös tänään tätä ihanaa juhlapäivää - tammikuun viimeistä. Inhoan tammikuuta ja olen yrittänyt paeta sitä käymällä lukemattomia kertoa kahviloissa ja elokuvissa, seikkailemalla Ikeassa sekä tilannut ja palauttanut aika monta vaatekappaletta alennusmyynneistä. Lisäksi olen katsonut suoratoistopalveluiden kaikki keskeneräiset sarjat, kärsinyt yhden vatsataudin ja tulppaanien innoittamana odottanut kuumeisesti kevättä. Sen sijaan kaikenlainen inspiraatio on ollut hukassa, joka on sitten näkynyt myös blogin hiljaisuutena.

Ensi viikolla vietetään Runebergin päivää ja halusin ennakkoon kokeilla gluteenitonta torttua. Perinteinen runeberg on jotenkin jo niin nähty, että halusin kokeilla jotain uutta. Viimeksi kaksi vuotta sitten tein runebergin kakun muotoon ja tällä kertaa siitä tuli kääretorttu. Se tosin jäi hieman hoikaksi, kun unohdin taas, että uunimme on kai jotenkin normaalia leveämpi. Olisi siis pitänyt muistaa tuplata ohje, mutta ehkä muistan sen ensi viikolla kun on virallinen aika tälle tortulle. 


Taikinaa varten vaahdotettiin kaksi munaa ja yksi desi sokeria sekä yksi desi fariinisokeria. Vaahtoon lisättiin tippa tai kaksi karvasmanteliöljyä sekä 100 grammaa sulatettua voita. Kuivat aineet sekoitettiin keskenään eli desi mantelijauhoa, puoli desiä perunajauhoa, puoli desiä mantelirouhetta ja teelusikallinen leivinjauhetta, ruokasoodaa, kardemummaa sekä kanelia. Sitten vain jauhoseos käänneltiin nuolijan kanssa vaahdon joukkoon ja taikina kaadettiin uunipellille. 

Pohjaa paistettiin 200 asteessa n. 10 minuuttia. Kuuma kääretorttupohja kumottiin sokeroidun leivinpaperin päälle, levitettiin pinnalle vadelmahilloa ja kääräistiin rullalle. Mummun tapaan kääräisin leivinpaperirullan vielä sanomalehteen ja laitoin tortun yöksi viileään. Seuraavana päivänä avasin lohduttoman laihan kääröni ja leikkasin siitä viisi leivospalaa. Jos olisin leikannut perinteisen kääretorttusiivun paksuisia siivuja, olisi niistä tullut sellaisia yhden suupalan kokoisia herkkupaloja. 


Tätä runebergin kääretorttua ei voi ainakaan kuivuudesta tai mauttomuudesta syytää. Ehkä juuri kapean ulkomuotonsa ansiosta se oli mitä maukkain ja kostein runeberg, eikä se mummulta peritty, vuoden -84 karvasmanteliöljykään ollut yhtään hullumpaa! 

Mutta tämä torttu pelasti tämän tammikuun viimeisen sateisen päivän, joten mitäs sanotte, jos jatkossakin juhlistettaisiin tätä päivää? 

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Tahmakastike ja muutama muu



Tänään sain pitkästä aikaa napattua ihanan ystäväni lounaalle kiireisen lapsiperhearjen keskeltä. Valmistin tietysti jotain muuta kuin perinteistä kotiruokaa, sillä sitä saa kotona varmasti riittämiin. Johdattelin hänet aasialaisiin tunnelmiin tulisen kaalisalaatin ja vietnamilaisten kevätrullien kera!

Minun kaalisalaattiini tuli vähän kaikkea, sillä vilkaisin vain paria ohjetta sivusilmällä ja loput vedin hatusta. Loppujen lopuksi salaattiin päätyi kiinankaalia, korianteria, porkkanaa, kevätsipulia ja kirpeää omenaa. Kastikkeen sekoitin käyttämällä kalakastiketta, limemehua, tuoretta chiliä ja inkivääriä pieninä paloina, chilimarinoituja valkosipulinkynsiä, riisiviinietikkaa ja sokeria. Välillä maistelin ja kaadoin kaikkea hieman lisää, kunnes se oli hyvää. Sekoitin kastikkeen salaatin joukkoon ja annoin sen maustua yön yli. Annoksen viimeistelin puristamalla päälle vielä tuoretta limeä ja loppusilauksen salaatti sai paahdetuista seesaminsiemenistä.


Salaatti yksinään olisi ollut hieman tylsä lounas, joten väkersin kylkeen vietnamilaisia kevätrullia. Ne ovat käteviä, sillä riisipaperin sisään voi kääriä melkeinpä mitä tahansa. Tällä kertaa laitoin lasinuudeleita, porkkanaa, tuoretta chiliä, kurkkua, surimia ja katkarapuja. Vihannekset kannattaa pilkkoa jo etukäteen samankokoisiksi suikaleiksi, jolloin voi vain rullata eikä tarvitse kokoajan heilua veitsen kanssa. Tein myös muutaman ekstrarullan kaverille, sillä hän pitää avokadosta, mutta minä en. Vegerulliin laitoin rapeaa friseesalaattia, kurkkua, chiliä sekä reilusti avokadoa, ja hyvin näytti maistuvan. 

Yleensä olen tarjonnut rullien kanssa perinteistä soija-lime-chili kastiketta, mutta nyt tein myös maapähkinäversion. Tuota peruskastikettakin siis pöydästä löytyi, sillä se on se juttu, mutta halusin myös jotain uutta. Soija-limekastikkeessa itseäni ärsyttää myös usein kun sitä tippuu joka puolelle, niin halusin jotain hieman tahmeampaa. Surautini sauvasekoittimella tahnaksi tuoreita taateleita, maapähkinävoita, limemehua, kalakastiketta ja tuoretta chiliä. Koostumus oli aika paksu, joten lisäsin joukkoon vettä, jolloin siitä tuli enemmän dippimäisempi. Se sopi rulliin yhtä täydellisesti kuin soijaversiokin ja menee näin ollen siis jatkoon. 

Joko sinä olet kokeillut näitä?

torstai 9. tammikuuta 2020

Keitto letuiksi


Pinaattiletut on kalapuikkojen ohella yksi harvoista einesruoista, jotka kuuluvat ostoskoriini. Ne ovat kuitenkin nyt jääneet, kun gluteenittomana en ole niitä kaupan hyllyltä löytänyt. Olen jo pidempään suunnitellut tekeväni niitä itse, mutta se on jäänyt, koska olen pelännyt, etten saa niistä oikean makuisia. En siis ole ikinä tehnyt tai syönyt itsetehtyjä pinaattilettuja, joten se einesletun maku on minulle se oikea

Onnekseni löysin kuitenkin mitä mainioimman vinkin, ja ajattelin jakaa sen kanssanne. Valmispinaattikeitosta saa tehtyä pinaattilettuja - wau! Tämä mullisti arkiruokaympyräni filosofian totaallisesti. Valmiista pinattikeittovaihtoehdoista pidän eniten pakasteversiosta, mutta gluteenittomuuden vuoksi nekin on nyt pois laskuista. Eineshyllystä löytyi kuitenkin Kokkikartanon keitto, joka on gluteeniton ja ainoa laatuaan, joten siihen oli tyytyminen. Taikina oli superhelppo - vatkaat vain neljä munaa kulhossa, lisäät mukaan kolme purkkia tuota kyseistä pinaattikeittoa sekä yhden desin kaurajauhoa ja yhden desin Sunnuntain vaaleaa jauhoseosta. Sitten vain voita pannulle ja letun paistoon! Ensin ajattelin, että lettusia tulee ihan valtavasti, mutta tästä määrästä tuli juuri sopivasti kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi.

Tällä systeemillä sai oikeasti aikaiseksi hämmästyttävän herkullisia pinaattilettuja helposti ja melko vaivattomasti. Maku oli juuri niin kuin pitikin ja miehellekin nämä maistui paremmin kuin ne einesversiot. Joten tämä jääköön pyörimään arkiruokalistaamme muussin ja puolukkahillon kera. 


maanantai 6. tammikuuta 2020

Loppiaispullaa



Kuten ehkä jo tiedätte, minulla on ollut käynnissä pieni kamppailu gluteenittoman pullan kanssa. Olen nyt saanut hyviä vinkkejä ja ohjeita, ja kokeilen niitä yksi kerrallaan. Ennen joulua ostin Moilasen gluteenittoman pulla- ja munkkijauhoseoksen tehdäkseni joulupullaa. Joulu kuitenkin oli ja meni ilman pullan pullaa, joten olkoon tämä nyt sitten vaikka loppiaispullaa. Mummulla oli aina jouluisin pullat punaisissa paperivuoissa, ja juhlavuuden vuoksi tein itsekin nyt samoihin vuokiin. 

En yleensä suosi valmiita seoksia, sillä se on mielestäni vähän huijaamista. Tätä nyt kuitenkin päädyin kokeilemaan, kun niin moni oli sitä kehunut. Purkin kyljessä oli 2,5 desin ohje eli juuri sopiva testauseräksi. Tein paketin ohjeen mukaan, mutta hämmennyin, ettei missään vaiheessa lisätty sokeria. Tarkistin, ja seoksessa olikin se jo mukana. Tietysti. Ohjeesta poiketen lisäsin kardemumman lisäksi myös vaniljasokeria, mutta muuten pysyttelin tiukasti reseptissä. Jauhoja en kylläkään laittanut yhtä paljoa kuin oli määrätty, ja siltikin tuli ehkä hieman kuivakka pulla minun makuuni.

Kun taikina oli valmis, kaulitsin siitä suorakaiteen muotoisen ja lisäsin päälle voita, kanelia sekä fariinisokeria. Yllätyin taikinan käsiteltävyydestä ja havaittavissa oli jopa ehkä hieman sitkon kaltaisia oireita. Kääntelin taikinan rullalle, ja tässä vaiheessa tuli ensimmäinen pulma, kun taikina oli tarttunut aika pahasti pöytään. Rullasta ei siis tullut kovinkaan nätti, mutta hoin itselleni, että ei se näkö vaan se maku. Leikkasin rullasta sopivia paloja, istutin ne paperisiin vuokiin ja laitoin puoleksi tunniksi liinan alle nousemaan. Huomattavaa kohoamista ei tapahtunut, joten hirmuisen pieniä pullia ei kannata tällä taikinalla tehdä. Lopuksi voitelin pullat munalla, ripottelin päälle raesokeria ja paistoin ohjeen mukaan 225 asteessa. Ohjeessa luki 20 minuuttia, mutta minulla ehti olla ehkä puolet siitä ajasta, kun meinasi tulla jo liian tummaksi. Ensi kerralla paistan miedommalla, ehkä sekin vaikutti lopputuloksen kuivamaisuuteen.

Vaikka rullaamisvaiheessa ulkonäkö otti vähän osumaa, niin lopputulos oli kuitenkin ihan nätti. Kun haukkasin valmiista pullasta, olin häkeltynyt - sehän maistui lähes oikealle vehnäpullalle! Ainut miinus tulee enää koostumuksesta, joka oli hieman kuivakka ja mureneva, mutta uskon, että pienillä loppusäädöillä sekin saadaan kohdilleen. Nyt olen taas huomattavasti optimistisempi gluteenittoman pullan suhteen ja ehkä kohta osaan tehdä sitä ihan ilman valmista seosta.