keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Se viimeinen joululahja

kuva
Tänään oli kiva päivä! Tein vuoden viimeisen, parhaimman ja ehdottomasti kalleimman hankinnan. Häät ja Pariisin reissu söivät kaikki säästömme ja olemmekin siitä asti keränneet rahaa sukanvarteen. Tänään oli se hetki kun sukanvarsi tyhjennettiin lähes täysin ja kohteeksi valikoitui kamera. Piti ostaa kamera ja kannettava tietokone, mutta kuinkas kävikään. Olen jo pitkään haaveillut pienikokoisesta järjestelmäkamerasta ja nyt sellainen on meille kotiutunut. Tuossa se nurkassa nököttää ja lataa akkujaan. Ihanaa! 

Kamera on Sonyn uusimpiin malleihin lukeutuva a6000 + 16-50mm F/3.5-5.6 pz oss. Lisäksi ostin 30mm F2.8 DN -objektiivin, jolla saan sitten niitä haluamiani parempia sisätilakuvia paremman valovoimaisuuden vuoksi.

Kamerahankinnan tein Rajala ProShopista, ja voin kyllä suositella. Palvelu on asiantuntevaa ja asiat selitettiin myös ihan selkokielellä, mikä on hyvä näin harrastelijan näkökulmasta.

Nyt sitten vain opettelemaan uuden vekottimen käyttöä!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Sukkapuikkokammoisen pelastus

 

Tänä vuonna sain taas tehtyä joululahjat pitkälti itse. Jo lokakuun puolella postiluukusta tipahti joululehti, ja tämä idea syöpyi heti mieleeni. En ole ikinä voinut antaa lapasia lahjaksi, sillä inhoan kutomista. Mutta nyt, leikkasin vain vanhoista neulepaidoista lapasen malliset palaset, fleecetakista samanlaiset ja surautin ne ompelukoneella yhteen. Ja vaikka itse sanonkin, tuli lopputuloksesta aika hieno! Harmittaa vain kun unohdin ottaa valmiista tuotoksista kuvia... eli lopputuloksen näkee vain ne jotka sellaset paketistaan löysivät :)


perjantai 25. joulukuuta 2015

Perinteisempää herkuttelua



Tänään puolestaan herkuttelimme kotosalla. Meillä on ehkä hieman enemmän sellainen joulupöytä mihin olen itse tottunut. Jouluruokiin mielestäni kuuluu laatikot, todella pelkistetty rosolli, ihanan ylikypsä kinkku, muutamaa eri kalaa ja ehdottomasti juustotarjotin. On vähän kuin olisi istunut äidin pöytään :) 


Jouluaatto










Tuolta se meidän jouluaatto näytti. Jouluun kuuluu suurena osana ruoka ja me vietimme aaton anopilla, missä ruokaa kyllä riitti. Päivä aloitettiin riisipuurolla, sitten oli vuorossa kala-/äyriäispöytä ja loppuillasta kinkkua, kalkkunaa sekä laatikoita. Hyviä kaikki, vaikka itse kaipaan jouluna ihan vain tiettyjä ruokia. Kaiken kruunasi kahvi ja leivonnaiset, joiden jälkeen olikin hyvä pyöriä kotiin. 

Ruokien välissä aikaa kulutettiin lautapelien voimalla, Samu Sirkan joulutervehdyksellä sekä tietenkin pakettien avaamisella. Lahjakääröistä paljastui kaikkea hienoa, kuten pyjama, astioita, leivontajuttuja, ravintolalahjakortti, käsilaukku (suoraan Roomasta!) sekä ehkä se kaikkein yllättävin; saimme ulkomaanmatkan! Aika mieletöntä :)

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulun kaava


Kysyin ystävältä tuossa jokin aika sitten, että kuinka saavuttaisin joulumielen. Tiedätkö, sen sellaisen lapsenomaisen ilon ja riemun kun kuusi tuodaan sisälle, kun aamiaiseksi saa kylmää maitoa ja pipareita. Ystäväni vastasi, että perinteet luovat joulun. Minun lapsuudenkodissa perinteet olivat jouluisin hyvin vahvassa roolissa ja asiat tehtiin aina kutakuinkin samalla kaavalla. Pidin siitä ja pidän edelleenkin. Mutta mikä sitten luo ne perinteet? Nyt kun ollaan naimisissa, niin miten se valitaan, että tämä perinne otetaan meiltä ja tämä teiltä? Mitkä perinteet ovat parhaita ja voiko niitä olla liian paljon? Vai onko se vasta sitten 10 vuoden jälkeen kun meillä on omat jouluperinteemme ja jättääkö ne taakseen nuo lapsuudenkodin kaavat?

tiistai 22. joulukuuta 2015

Pientä puuhastelua







Ylihuomenna on jouluaatto ja vähitellen alkaa olla hommat kasassa. Äiti kävi sunnuntaina tuomassa laatikoita ja leivonnaisia, isä puolestaan oli käynyt kaatamassa kuusen. Viikonloppuna koristelimme kuusen, kuurasin kylpyhuoneen lattiasta kattoon ja leivoin joulupukin peukalonjälkiä. Tänään pyöräytin vielä muutaman joululeivän, yhden taatelikakun, laitoin kinkun uuniin sekä siivosin ohimennen keittiön kuiva-ainekaapit. Huomiselle jäikin sitten enää kinkun kuorrutus, rosolli, juustokakku ja mummun makaronilaatikko, mies puolestaan saa harteilleen imuroinnin ja lattian pesun. 

Yritin myös saada karvakuonosta joulukuvaa, mutta kohde oli hieman liian aktiivisella päällä... ehkä siis kokeilen huomenna uudelleen :)

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Oodi sinapille


Joulupöytä ei ole mitään ilman kunnon sinappia. Ja kunnon sinapilla tarkoitan sellaista maultaan sopivan lempeää, koostumukseltaan samettisen pehmeää, ja ennen kaikkea - itsetehtyä. Äidilläni on the one and only joulusinappiohje ja olen sitä vaalinut. Tämän avulla olen sulattanut anopin ja monen muun makunystyrät ja saankin aina jo syyskuun tietämillä ensimmäiset tiedustelut - kai teet jouluna sitä sinappia? Jos siis olet kinkkufani ja etsit täydellistä kumppania kinkkusiivullesi, nyt on aika tarttua kauhanvarteen! 

Yksinkertaisesta ohjeesta tulee juuri ja juuri yksi purkillinen, joten resepti kannattaa ainakin tuplata. Tänä vuonna tein vaatimattoman annoksen ja kuusinkertaistin ohjeen. Suosittelen ehdottomasti teflonkattilaa, vaikka kattilasta huolimatta itselläni tämä homma menee aina lopulta siivilöinniksi. Kauhasta ei kannata irtautua hetkeksikään ja levy tulee pitää maltillisilla lukemilla. Tämä sinappi on myös siitä kätevä, että se säilyy pitkään, koska alkoholia ei keitetä pois. Itseasiassa se kannattaakin valmistaa ainakin pari päivää ennen tarjoilua, jotta se ehtii kunnolla maustua. 

Tarvitset siis 1,5dl sokeria, sinappijauhetta sekä kuohukermaa. Sekoita sokeri ja sinappijauhe kattilassa, lisää kerma ja 2 keltuaista. Sekoita tasaiseksi ja kiehauta. Anna jäähtyä kunnolla ja mausta käyttäen 1 tl valkoviinietikkaa sekä 2-3 rkl konjakkia. Purkita tiiviiseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä. 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Vuoden stressaavin juhla





Viime viikolla se iski. Eräänä unettomana yönä se lävähti vasten kasvoja; ilkeä joulustressi. Niinpä olen tässä kolmen päivän aikana kunnostautunut ja hoitanut lähes kaiken. Verhosin asunnon joulumaaksi, hankin kaikki lahjat yhdessä päivässä ja postitin joulukortit. Nyt hellalla porisee anopin himoitsema joulusinappi ja taatelikakku odottaa leipojaansa. Kaikki siis alkaa olemaan mallillaan. 

Kuusi sisään ja kinkku pöytään, olen valmis! 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

maanantai 7. joulukuuta 2015

Sulattajaiset





Tänään tein miehen työn. Ensin ei pitänyt, mutta niin nyt vain kävi. Sulatin nimittäin pakastimet. Lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että järjestelen vain hieman. Vaan jäätä olikin niin paljon, että ei muuta kuin tavarat ulos ja höyryävät vesikattilat sisälle. 

Meillä on kaksi korkeaa jääkaappi-pakastinta ja kummatkin pakastimet olivat läpeensä tukossa. Joulu on tulossa ja tiedän, että äiti raahaa selkä vääränä meille ruokaa. Pakastimeen oli siis saatava tilaa. Ajattelin ensin, että paljonkin vanhaa tavaraa lentää roskiin, mutta ei sitä poisheitettävää ollutkaan niin mahdottomasti. Jääpalat ja kylmäkallet otin pois tilaa viemästä, niitä kun ei liiemmin talvella tarvita ja totesin, että leipää ei osteta ennen kuin se pakastimesta loppuu. Kuin ihmeeen kaupalla, kun kunnolla järjesteli, niin yksi hylly jäi jopa ihan tyhjäksi! 

Joten äiti hei, nyt on taas pakastimessa tilaa.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Koditon



Viime vuonna vietimme ensimmäistä kertaa joulua aivan kahden kesken. Yleensä menemme jomman kumman vanhemmille, tänäkin jouluna kutsu kävi anoppilaan. Viime jouluna myös ensimmäistä kertaa laitoin joulun itse; meillä oli kuusi, koristeet ja kaikki mahdolliset ruoat. Jokin ei vain tuntunut oikealta ja kuusta koristellessani ajattelin, että tämä olkoon ainut joulu tässä asunnossa. 

En tiedä mikä tässä asunnossa on vialla, mutta se ei vain tunnu kodilta. Vaikka laittaisin asiat miten päin ja asettelisin huonekalut tuhennaesti uudestaan, ei tästä saa kotia. Niinpä olemme jo yli vuoden pävivät etsineet uutta kotia, mutta tuloksetta. Yhtä kävimme jopa katsomassa, mutta se ei vain tuntunut oikealta. Tähän muutimme, koska oli pakko saada asunto jostain ja kaiken piti olla vain väliaikaista. Pelkään, että viiden vuoden päästä huomaan yhä istuvani tämän keittiön pöydän äärellä, elämässä tätä väliaikaista vaihetta.

Miksi sitä kotia ei sitten löydy? En tiedä. Aina kun rakastun keittiöön, on kylpyhuone ahdas ja epäkäytännöllinen. Tai sitten asunto onkin kahdessa kerroksessa tai muuten vain täysin soveltumaton pyörätuolin käyttäjälle. Ja siellä pitäisi olla myös se jokin kodikas tunnelma eikä pelkkiä valkoisia tiiliseiniä.

Nyt kun joulu kiirehtii kamalaa vauhtia kohti, en tiedä miten päin olisin. Kaikki sisutaminen ja muu tuntuu niin turhalta, kun ajattelen, että ostan mielummin sen uuden lampun tai pöydän sitten uuteen kotiin. Vaan tuleeko sitä hetkeä koskaan?

lauantai 28. marraskuuta 2015

Harjoitusjoulu



Joulu hiipii vähitellen luoksemme. Ensin hyllylle ilmestyi joulutähti, sitten vähän kynttilöitä ja tänään otimme aimo harppauksen, sillä päivälliseksi oli jouluruokia! Kokosimme yhteen vain parhaat; kaupasta löytyi pieni 1,5 kg kinkku, pakastimesta graavilohta ja äidin tekemää lanttulaatikkoa sekä kaveriksi hieman herneitä ja kaupan imellettyä perunalaatikkoa. Harjoitusjoulu on mainio idea jos kaipailee jo nyt kaikkia ihania makuja :) 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Epäkäytännöllisyyden huipentuma




Tänään oli kerrassaan kummallinen aamu. Heräsimme jo yhdeksän aikaan ja parin tunnin sängyssä pyörimisen jälkeen mies kävi kaupasta hakemassa brunssitarpeet. Pekonia, munakokkelia, paahtoleipää ja hedelmiä. Pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään synttärilahjaksi saamaani paahtoleipätelinettä ja kerrankin saimme brunssin aikaiseksi oikeaan aikaan eikä vasta viideltä iltapäivällä. 

Ihannoin Downton Abbey tv-sarjaa ja huokailen aina nähdessäni siinä kauniita esineitä. Mies oli pistänyt tämän merkille ja viimein minulla on yksi tuon aikakauden esine. Saamani teline on peräisin 30-luvun englannista ja siihen kuuluu myös kulhot voille sekä marmeladille. Teline on todella ihana ja ah, niin epäkäytännöllinen, sillä jouduimme halkaisemaan paahtoleivät, jotta je mahtuivat telineeseen. Mutta ei se haittaa! Ehkä juuri se teki tästä maanantaista niin paljon paremman :)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Leivontaterapiaa


Olen koko viikonlopun tehnyt jotain äärimmäisen hienoa. Olen mitannut, sekoittanut, vatkannut ja sulattanut. Välissä paistanut rakuunakalkkunaa (kiitos kummitädille vinkistä!) ja pessyt pyykkiä. Sitten taas rikkonut kasapäin munia ja hakenut lähikaupasta aina vain lisää ja lisää sokeria. Aikani on siis kulunut leipoessa ja se on aivan mahtavaa! Rakastan niin leipomista ja vaikka koko viikonlopun on ollut ihan kammottava kiire ja tohina, en ole ollut yhtään kärttyinen. Koska leipominen on parhautta. Se on kuin jonkinlaista terapiaa.

Pidän siitä kun saan leipoa suuria määriä, tuplata ohjeita tai ehkä jopa triplata. Omassa arjessa tulee vain silloin tällöin leivottua jokin kakku, sillä ei niitä tule syötyä niin paljoa. Nyt oli kuitenkin tilaisuus pöllyttää jauhoja oikein kunnolla, kun myyjäisiin kaipailtiin kuivakakkuja ja piirakoita. 

Viimeinen piimäkakku tulee kohta uunista ja sitten se on taas ohi. Mittakupit kaappiin ja reseptivihko kiinni.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Sapettaako?


Olen luonut itselleni uuden, elämänmittaisen suhteen. Kesällä jyllänneiden kovien vatsakipujen aiheuttajaksi paljastuikin sappikivet. On mukavaa, että syy selvisi, mutta vielä mukavampaa olisi jos sille voisi jotain tehdä. Olin jo menossa leikkaukseen, kunnes se erinäköisistä syistä johtuen peruttiin ja todettiin, että ruokavaliolla pystytään kontrolloimaan kipuja riittävästi. Todellakin toivon niin. Käteeni sain vain sappipotilaiden yleisoppaan ja toivonkipinän siitä, että pääsisin ravintoterapeutin kanssa asiasta juttelemaan.

Itselläni pahimpia kivun aiheuttajia ovat kala, tulinen ruoka, tuore porkkana ja paprika, omena, pavut sekä linssit. Vihkosesta opittuani vältän nyt myös voimakkaasti savustettuja ruokia ja erinäisiä makeutusaineita. Ärsyttävintä on se, että jonkin ainesosan sopimattomuus selviää vain kokeilemalla - ehkä tulee kipuja, ehkä ei. Tämä on siinä mielessä harmillista, että sappikivien aiheuttama kipu on yksi pahimmista. 

En oikein vielä tiedä kuinka asian kanssa tulisi elää. Minulla ei ikinä ole ollut mitään ruoka-aine allergioita ja nyt yhtäkkiä kiellettyjen listalla on yhtä jos toista. Välillä kun saan eteeni jotain mitä en ole syönyt aikoihin, huomaan ensimmäiseksi miettiväni voinko syödä tätä. Sen jälkeen teen pikaisen katsauksen netissä, että onko sillä ruoalla mahdollisesti jokin yhteys sappikohtauksiin. Joskus sitten taas en välitä ollenkaan, mikä kaduttaa kipujen alettua. 

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kouluruokalasta kotikeittiöön

 

Ihmiset aina haukkuvat kouluruokaa, mutta itselleni ei ole jäänyt mitään huonoja muistoja. Kouluruoka oli maittavaa ja joukosta löytyi aina ne suosikit. Tänään peruskoulun yksi vakioruoka siirtyi kotikeittiöömme. Kanankoivet, pihvit ja suikaleet alkaa tulla jo korvista, mutta jotain kanasta piti keksiä. Niinpä nappasinkin kaupan lihahyllytä 800 grammaa broilerin jauhelihaa ja pyöräytin herkullisia broilerpullia. 

Taikinan tein ihan kuten tavallisetkin lihapullat, vaihdoin vain perusmausteet paprika- ja curryjauheeseen. Pyöryköiden sisälle jemmasin fetajuustokuutioita ja lisukkeeksi riisiä sekä kermaista curry-hunaja kastiketta. Suosittelen!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Pienen tytön haave

Ajattelin kertoa jostain, mistä en yleensä liiemmin puhu. Asiasta, joka saa minut lentämään taivaisiin. Asiasta, jota ilman en voisi olla. Se ei ole aina ollut itsestäänselvyys, siihen on kasattu paljon huonoja asioita, nimittelyä ja siihen on kohdistunut häpeilyä. Joskus se oli jotain, mitä tein vain ja ainoastaan yksin ollessani.

Nyt tämä asia on minulle jonkinlainen henkireikä, oma asia ja pako arjesta. Ilman laulamista tuskin kestäisin maailmaaa. Niin kammottavan kliseiseltä kuin se kuulostaakin, jokin aina liikahtaa sisälläni kun saan mikrofonin käteen. Biisin ajan tämä maailma on parempi paikka, sen hetken koen olevani riittävä.

Aina näin ei ole ollut. Pidin jo pikkutyttönä laulamisesta ja äidin siivotessa sain kuulla monia lauluja. Tämä tapa on periytynyt, itsekin laulan imurin huristessa. Kuitenkin, olin ehkä toisella luokalla kun sanoin äidille, että haluaisin laulaa koulun joulujuhlassa. Äiti neuvoi, että pitää kertoa opettajalle, ja jo siinä kohtaa ylitin itseni. Minulle opettaja oli aina jumalasta seuraava, hyvin auktoriteettinen hahmo, jota ei saisi turhaan vaivata. Opettaja kuitenkin ilahtui ideastani ja näin ollen kapusin liikuntasalin lavalle koko koulun ja kaikkien vanhempien ollessa paikalla. En vain muista tilannetta kovin hyvällä, ei siksi, että olisi jännittnyt, vaan siksi, että erään luokkatoverini käytös on piirtynyt niin vahvasti mieleeni. Muistan kuinka hän sanoi opettajalle, ettei aio tulla paikalle jos laulan siellä. Pakkohan hänen oli tulla ja koko sen ajan hän irvisteli minulle yleisöstä. Pienen tytön haave oli pilalla.

Vuosia lauleskelin yksin kotona, matkalla bussipysäkiltä kotiin, kuljeskellessani kauppakeskuksen käytävillä ja pari kertaa uskaltauduin karaokeenkin, kuitenkin aina jossain muualla kuin asuinkaupunkini baareissa. Pelkkäsin, että joku tuttu olisikin siellä samassa baarissa. Jokin vuosi sitten kaverin rohkaisemana keräsin itseni ja lähdin käymään eräissä bänditreeneissä. Ilmoitus laulajan paikasta oli ollut tiedossani jo pitkään ja ajatus kutkutti, mutta jokin esti minua menemästä paikalle. Ajattelin vain, että kaikki nauravat minut ulos sieltä enkä tahtoisi kokea sitä. Olin kuitenkin liian utelias ja päädyin menemään paikalle. He eivät heittäneet minua ulos, eivät nauraneet eivätkä pilkanneet. Yhtäkkiä olin osa bändiä, mikä tuntui aivan absurdilta. Vähitellen opin nauttimaan siitä, sain itsevarmuutta ja toinenkin haaveeni täyttyi - pääsin laulutunneille. Laulamiseni laajeni kotoa pienille esiintynmislavoille ja erilaisiin tilaisuuksiin. En voinut ymmärtää sitä.

Aluksi kai jotenkin vielä häpeilin asiaa, sillä en kertonut kovin monelle uudesta harrastuksestani. Edelleenkin on vaikea ottaa vastaan sitä keikoilta tulevaa positiivista palautetta, sitä kuinka kaikki kehuvat laulutaitoani. Lauluopettajani on aivan mahtava tyyppi, mutta siinäkin kesti, että opin uskomaan hänen sanaansa. Aluksi kyselin ja varmistelin, että puhuuhan hän totta eikä kehu vain koska hänelle maksetaan siitä. Nykyään aina tunnilta lähtiessäni olo on jotenkin kevyt ja innostunut, kun saa oppia tulemaan paremmaksi ja hämmästelen aina sitä, mitä kaikkea äänestäni saakaan esille oikeilla harjoituksilla.

Matka on ollut huima. Tänä päivänä laulan kokoajan ja jokapaikassa häpeilemättä ja miettimättä mitä muut ajattelevat. Ihan varmasti löytyy ihmisiä joiden mielestä en ole taidokas tai minun ei kuuluisi olla mikrofonin äärellä, mutta mitä sitten? Nautin niin suunnattomasti esiintymisestä, laulamisesta ja sen harjoittelemiseta, etten tiedä mitä tekisin, jos joku ottaisi minulta tämän kaiken pois. Laulaminen ja musiikki ylipäänsä on mahtava keino kanavoida ajatuksia ja haaveilen, että vielä joskus onnistun kirjoittamaan oman biisin. Haaveilen, että joskus vielä kuulen itseni radiosta. Varmaan naurahdit juuri luettuasi edellisen lauseen, mutta ihan totta puhuen, ei kai haaveilussa ole mitään pahaa?

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Salaatti-ateria


  Toisinaan on ihan mahdottoman vaikeaa keksiä, että mitä laittaisi ruoaksi, mutta tällä kertaa onneksi sain kivan vinkin. Niinpä tein pienen ja vaatimattoman 12 perunan annoksen perunasalaattia ja kutsuin kaveritkin syömään. Salaatti poikkesi perinteisestä sen verran, että laitoin joukkoon myös palvikinkkukuutioita. Koko homma meinasi mennä ihan pieleen, kun kiinteänä myydyt perunat olivatkin jauhoisia eikä peruna näin ollen oikein tahtonut pysyä kuutioina. Tämä perunasalaatti oli hyvää ja aion teidä kyllä toistekin, mutta vasta sitten kun sappikivet ovat poissa. Mies herkuttelee salaatilla tänään ja varmaan vielä huomennakin, itse joudun olosuhteiden pakosta palaamaan kana-riisi -linjalle. 

Laitoin perunasalaattiin maustekurkkua, omenaa, perunaa ja kinkkua. Erillisissä kipoissa oli sitten vielä sipulia ja kapriksia, niin jokainen sai laittaa niitä annokseensa, jos halusi. Kastikkeeseen lorautin majoneesia, smetanaa, pippuria, suolaa, etikkaa ja sinappia. Salaatin kaveriksi paistoin patonkia ja tietenkin nakkeja. 

Yksinkertaista ja niin hyvää.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Pakkopulla



Jääkaapissa on jo pidempään pyörinyt litra punaista maitoa ja mieltä on kutkuttanut ajatus pullan leipomisesta. Tänään oli juuri oiva päivä hiippailla kotona pyjama päällä ja pyöräyttää pulla jos toinenkin. Intouduin tekemään vähän liian ison taikinan ja koko hommasta meinasi tulla ihan silkkaa pakkopullaa. Kun sain viimeisen pellillisen uuniin, taisin tokaista ääneen, etten olisi uskonut sitä hetkeä näkeväni. 

Note to myself: tee vain puolen litran taikina. 



Valmistin taikinan kahdessa osassa, jotta yleiskone jaksoi sen vaivata. Se on aika kelpo peli tällaisessa. Ihanan pehmeän taikina tein siis perinteisesti maidosta, hiivasta, sokerista, rusinoista, suolasta, munista ja jauhoista. Unohtamatta pullan sydäntä eli kardemummaa. Pulla ilman kardemummaa on kuin morsian ilman sulhasta. Nostatin taikinaa noin tunnin ja kuten kuvasta näkyy, niin hyvinhän se kohosi. Puolet taikinasta käytin pitkoihin, jotka letitin oikeaoppisesti neljällä säikeellä niin kuin mummu on opettanut. Toisesta puolesta väkersin makoisia kanelikierteitä. Niitä tuli noin miljoona kappaletta, joten pakastin suorastaan tursuaa pullaa. Leivoin niin paljon pullaa, ettei tee edes mieli syötä sitä. Tai ehkä se johtuu siitä taikinamäärästä jonka maistelin

Jos mielit pullaa, poikkea kahville.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Voikana


Anoppi ja appiukon puolikas kävivät tänään pitkästä aikaa syömässä. Päätimme tehdä bravuuriateriamme eli sunnuntain päivällinen intialaisittain. Tarjolla oli pehmeän mausteinen, tomaattipohjainen butter chicken riisin kera ja lisukkeeksi dalia, naan-leipää, mangolassia sekä kammottavan pahaa mangochutneyta. Kyllä, se oli suoraan purkista ja se oli pahaa.

Butter chicken on helppo, joskin työläs ruoka. Kanan koipireisiä marinoidaan jogurttimarinadissa 4-5 tuntia, mieluiten kuitenkin yön yli. Marinadi valmistuu käden käänteessä sekoittamalla yhteen turkkilaista jogurttia, valkosipulia, chiliä, raastettua inkivääriä, limemehua, paprikajauhetta, suolaa, öljyä sekä garam masala -mausteseosta. Kanoista suosittelen ottamaan nahan pois, niin liha maustuu paremmin. Marinoituneista kanoista kannattaa pyyhkiä enimmät marinadit pois, jonka jälkeen ne paistetaan uunissa kypsiksi. Tällä välin voi esimerkiksi kattaa pöydän ja imuroida.

Kun koivet ovat jäähtymässä, valmista kastike. Valitse sauvasekoittimen kestävä kulho ja lisää sinne paseerattua tomattia, kuorittu sipuli, valkosipulia, raastettua inkivääriä (se ei murskaudu sauvasekoittimella), kanelia ja suolaa. Vedä se tasaiseksi sauvasekoittimella ja keitä hiljalleen kastiketta kasaan. Lisää joukkoon 8 ruokalusikallista voita (kyllä, kahdeksan ruokalusikallista), vähän kermaa, hunajaa ja tarkista maku. Kanat voi lisätä jokkoon heti, kun näpit kestävät niiden repimisen. Mitä kauemmin keität, sitä parempi.

Dal on intialainen linssimuhennos ja itse pidän siitä kovasti. Miehen mielestä se on aina jotenkin vetisen makuista, mutta nyt kun tein sen ilman reseptiä - kas, se maistui hänellekin. Luota siis vaistoosi. Tähän voit käyttää minkä värisiä linssejä tahansa, tänään käytin punaisia linssejä ja mustia beluga-linssejä. Punaiset menevät enemmän mössöksi kun taas mustat luovat purutuntumaa. Huuhtelin linssit siivilässä ja maustoin keitinveden tomaattipyreellä, garam masalalla sekä juustokuminalla. Vettä joutuu välillä lisäilemään, sillä linssit imevät melkoisesti. Myöhemmin laitoin joukkoon hieman hunajaa, chiliä, suolaa, kermaa ja vähän lisää garam maslaa. Sitten vain haudutin niin pitkään, että linssit olivat sopivan kypsiä ja koostumus lähemäpä mössöä kuin vetistä. Tämä dal oli anopinkin mieleen.

Mangolassi on joidenkin mittapuulla jälkiruoka, mutta omasta mielestäni se sopii aterian kaveriksi. Varsinkin jos on jotain tulista tarjolla, lassi viilentää mukavasti. Sen valmistat helposti sekoittamalla turkkilaista jogurttia ja mangososetta. Koostumuksesta saat juotavan ohentamalla sitä maidolla. Ta-daa! Ei tarvita sokeria eikä muitakaan niksejä. 

Niin ja se naan-leipä. No se oli paketista.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lihansyöjän paratiisi





Hyvät pihvipaikat on usein kiven takana. Yleensä, jos miehen kanssa mielimme pihviä, suuntaamme kohti Brasserie Kämppiä. Nyt kuitenkin mieli teki jotain uutta ja netin uumenista löytyi ravintola Grotesk. Ennen fine dining paikkana tunnettu Grotesk tarjoilee nykyään rehellisen kokoisia pihviannoksia laadusta ja mausta tinkimättä. Oman vivahteen ruokahetkeen toi annosten jaettavuus ja muunneltavuus; listalta löydät vaihtoehdot ja voit koota niistä mieleisesi kokonaisuuden. Ruoat tuodaan keskelle pöytää ja koko pöytäseurueella on mahdollisuus maistaa kastiketta, jonka valitsit itsellesi. Kätevää! Ei tarvitse salaa napostella vierustoverin lautaselta.

Ravintolan sisäänkäynnillä oli muutama porras, mutta kaiteessa olla tönötti porrashissi. Palvelualtis ja ennakkoluuloton henkilökunta - kokkia myöden - avustivat meidät ylös asti, 
hieman temppuilevan porrashissin kanssa.

Söin elämäni ensimmäistä kertaa entrecote-pihviä ja voin sanoa, että en ole ikinä syönyt parempaa pihviä. Niin mehevää ja suussasulavaa. Ja melkeinpä voisin väittää, että ne kolmeen kertaan paistetut ranskalaiset taitavat olla Helsingin parhaimmat perunat. 
Suosittelen.





Ainoat miinukset langetan crème brûléen ja taustamusiikin ylle. Liiallinen taustamusiikki saa ihmisten puheäänen vain kovenemaan, ja lopputuloksena on melu, jossa tarjoilija ei kuule tilaustasi kunnolla. Ja tuon klassikkojälkkärin tummasuklaa -versio ei vain sulanut suuhuni, mutta olen valmis antamaan sen anteeksi hyvän palvelun vuoksi. 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Veljekset









Voitteko kuvitella! Pikku palleroni on kasvanut jo hirmuisesti. Ikää on reilut 3 kuukautta ja painoa jo 500 grammaa. Kohta sitä ei voi kutsua enää vauvaksi! 

 Yksi ehdoton aktivointisuosikki on salaattipallo, jota Elviksen mielestä kylläkin täytetään aivan liian harvoin ^^ Pallo antaa mukavasti puuhaa eikä tule ahmittua. Uni maistuu parhaiten heinähäkissä ja olkapäällä on mukava vaan hengailla ja nuuskutella. Lempiherkuksi on salaatin lisäksi muodostunut banaani ja koira on paras kaveri. Pusuja vaihdetaan puolin ja toisin. Taisto välillä meinaa olla mustasukkainen, ja esimerkiksi syö salaattia, koska toinenkin syö sitä. Oikeasti se ei pidä salaatista. 

Elviksellä alkaa myös luonnetta löytymään ja pahuuksia tehdään, jos vain silmä välttää. Kielletyt asiat, kuten kukkaruukkuun kiipeily ja kaiuttimien taakse ryömiminen, ovat jokapäiväisiä harrastuksia. Koiraa on myös kiva härnätä.

On ne vaan aika ihania