lauantai 25. helmikuuta 2017

Keväinen elvytys


Ajattelin kertoa nyt vielä vaihe vaiheelta kuinka minä vaihdan mullat. Jos vaikka jonkun muunkin huonekasvit kaipaavat keväistä kohennusta, niin tässä omat vinkkini. Juuri nyt on nimittäin hyvä aika tälle askareelle, sillä kasvukausi on vasta alussa. Kasvit saavat uudesta mullasta lisää puhtia ja tarvittaessa kasvi kannattaa siirtää isompaan ruukkuun, jotta on tarpeeksi tilaa kasvaa. Joitakin kasveja taas ei tarvitse edes joka kevät käsitellä, vaan riittää, että vaihtaa ruukkuun tuoretta pintamultaa. 


Muistan kun ensimmäisä kertoja olen vaihtanut kasveilleni mullat, niin olen ollut aika kauhuissani. Ajattelin silloin, että pitää toimia todella hellästi ja nopeasti tai muuten ne kuolevat. Kokemus on kyllä tuonut viisautta tässäkin asiassa ja voin sanoa, että tästä puuhasta on hellyys kaukana. Tietysti varovainen pitää olla, joistakin kasveista kun oksat ja lehdet katkeavat vähän turhankin helposti. Mutta voisin silti väittää, että jotkut kasvit jopa tykkäävät kun juuria vähän runtelee ja kohtelee kaltoin. Kasvit eivät myöskään kuole sekunneissa, eli mullan vaihdossa ei ole mikään hoppu. Ne kestävät yllättävänkin kovaa käsittelyä ja elpyvät kyllä, vaikka muutama juurikin menisi poikki.



Itse teen siis näin: 
  • suojaan työalueen sanomalehdellä ja otan esille kaiken tarvittavan; multasäkin, sakset, pienen lapion sekä pussin tai ämpärin vanhalle mullalle 
  • irroitan kasvit varoen ruukusta. Yleensä ne lähtee kevyesti vetämällä. Kaikissa ohjeissa kehoitetaan kastelemaan multapaakku, mutta omasta mielestäni multa lähtee helpommin irti kuivana eikä se ole niin sotkevaa, kuin märkä multa
  • hieron mullan irti juurista ja katson, että juuret ovat kunnossa. Jos kasvi on kasvattanut samaan ruukkuun liian monta yksilöä, erottelen ne juuristaan irti, ja istutan eri ruukkuihin
  • tässä välissä kasvin voi huuhdella suihkussa; lehdistä saa kätevästi pölyt pois ja juuret puhdistuvat mullasta
  • kasvit saavat levätä sanomalehden päällä sen aikaa, että pesen ruukut
  • ruukun pohjalle, reiän päälle laitan palan sanomalehteä 
  • seuraavaksi kauhon ruukkuun uutta multaa. Kasvin koosta riippuen multaa tulee enempi tai vähempi ruukun pohjalle. Jotkin kasvit on hyvä istuttaa hieman syvemmälle, jotta ne pysyvät pystyssä
  • kannattaa olla tarkkana, jos kasvissa on pitkät, irtonaiset juuret, että ne menee
    hyvin ruukkuun - juuret eivät saisi kiertää kehää tai kohota kohti pintaa 
  • sitten ladon ruukkuun multaa niin, että kasvi on keskellä ja painelen mullalla tukevasti kasvin paikoilleen  
  • lopuksi laitan pinnalle kerroksen multaa, jota ei painella laisinkaan. Kutsun tätä irtomullaksi enkä todellakaan tiedä miksi näin tehdään, mutta tämäkin on mummulta opittua 


Tämä ei siis ole mitään tähtitiedättä vaan hieman vaaleamminkin vihertävä peukalo selvinnee tästä. Itse olen ainakin todella helpottunut kun kaikki ovat saaneet uuden mullan ja nyt on enää
kohtalolla sormensa pelissä - auttoiko tämä keväinen elvytys vai ei

torstai 23. helmikuuta 2017

Pasta speciale


Ajattelin jakaa teillekin tämän ystävänpäivän lihapullapastan ohjeen, sillä se oli melkoisen hyvää. Teen tomaattista jauhelihakastiketta spagetin kera melko usein, ja nyt olikin hieman haastavaa olla tekemättä tästä täysin saman makuista. Periaatteessa kun kaikki ainekset kuitenkin ovat aika samat, liha vain on pyöreämmässä muodossa. Katsoin hieman suuntaviivoja Nigella Lawsonin ohjeesta, mutta oikeastaan loppupeleissä vedin kyllä kaiken ihan hatusta. 


Käytin n. 500 grammaa jauhelihaa, josta osa oli possua. Yleensä teen lihapullat pelkästä naudan jauhelihasta, mutta näihin ajattelin ottaa hieman possua mukaan. Pullat olivat kovin pehmeitä ja meheviä, en tiedä johtuuko se possusta vai siitä, että niitä ei sinänsä paistettu vaan keiteltiin siinä tomaattikastikkeessa. 

Mutta, jauhelihan joukkoon laitoin siis kermaa, korppujauhoja, munia, raastettua parmesaania, sipulia ja valkosipulia. Maustamiseen käytin pelkästään mustapippuria, suolaa ja oreganoa. Annoin taikinan hetken aikaa maustua ja valmistin sillä välin tomaattikastikkeen.

Tomaattikastikkeeseen käytin kaksi tölkkiä tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia, balsamicoa, suolaa, sokeria, oreganoa, mustapippuria ja tuoretta basilikaa. Laitoin vähän myös vettä, sillä keittelin sitä aika pitkään. Sitten vain pyörittelin pienen pieniä lihapullia kastikkeen sekaan ja annoin hautua kannen alla kypsäksi. Osan lihapullataikinasta laitoin pakastimeen, sillä pullia olisi tullut liikaa suhteessa kastikkeen määrään. Lopuksi keitin spagettia ja sekoitin sen kastikkeen joukkoon. Päälle vielä hieman raastettua parmesaania ja täyteläinen lihapullapasta oli valmis nautittavaksi!

maanantai 20. helmikuuta 2017

Nuoriherra Taisto






Vuosi on rientänyt ja jälleen on tullut aika juhlistaa pikku pirpanan syntymäpäivää. Ikäähän on mittarissa jo kolmen vuoden verran eli ihan aikuinen poika alkaa olla kyseessä. Tässä viimeisen vuoden aikana on kyllä tapahtunut käytöksessä selvää rauhoittumista, vaikka tietysti edelleen leikitään ihan täysillä. Viimeisimmän vuoden sisällä on opittu myös pari uutta temppua perusjuttujen ohelle - pyöriminen ja tassun antaminenkin siis sujuu jo, jos palkinnosta vain sovitaan. 

Parasta tuon kolme vuotiaan terrierin mielestä taitaa olla päiväunet, kunnon riehumisleikit sekä tietenkin ruoka. Talvisin on kiva peuhata lumessa ja kesäisin makoillaan auringossa. Sanoisin, että kaveri on melkoinen nautiskelija ja ihan onnellinenkin taitaa tuo pieni karvakuono olla.

Tällä kertaa päivänsankarin kakku kasattiin Maukkaan raakamakkarasta, koristeinaan nappuloita ja kurkkua. Ja taas kerran lempiherkku, eli kurkku, häipyi lautaselta ensimmäisenä. Vaikka kakku varmasti houkutteli, suostui nuoriherra kuitenkin hetken poseeraamaan todella kiltisti. Kakun jälkeen olikin sitten hyvä retuuttaa uutta jättipöllöä, joka toivottavasti kestää kauemmin kuin vain tämän päivän...

torstai 16. helmikuuta 2017

Viherterapiaa


Taas on koittanut se aika vuodesta, kun ystävämme viherkasvit kaipvaavat hieman enemmän huomiota. Hieman enemmän kuin vain sen viikoittaisen kastelun. Kyseessä on siis multien vaihto, eli operaatio, johon menee useampi tunti - ellei jopa päiviä. 

Meillä kasveja on ympäri kämppää ripoteltuna yhteensä noin parisenkymmentä kappaletta, eli multaa tarvitaan jonkin verran. Niinpä raahasin sitä kaupasta 50 litraa, joka oli kyllä ehkä hieman liioiteltua, mutta jääpähän vähän kesälle. Parvekkeellekin kuitenkin tulee jotain laitettua, jos ei muuta niin edes kukkia. Syötävät kasvit nimittäin taitavat taas jäädä parvekekasvatuksesta pois, sillä aurinko paahtaa sinne kesällä aivan liian kuumasti.

Ja kuten kasvien määrästä voi päätellä, työhön tosiaan menee tovi jos toinenkin. En edes saanut yhdellä rupeamalla tätä urakkaa valmiiksi, vaan fiikukset sekä värinokkonen odottavat vielä vuoroaan. Tällä kertaa tähän touhuun meni tavallista enemmän aikaa, sillä päätin olla äärettömän perusteellinen. Tämän pimeän kauden aikana kasvini ovat nimittäin olleet melkoisessa matalasuhdanteessa, ja olen yrittänyt niitä parhaan kykyni mukaan pelastaa jo pitkin talvea. Olen ottanut pistokkaita ja istuttanut kasveja uudelleen, osan jopa useampaan kertaan. Siltinkin ne vain kuolevat, tappavat juurensa ja jättävät tämän maailman. En ymmärrä miksi.

Yleensä multienvaihdon yhteydessä pesen ruukut, mutta nyt pesin myös kasvit. Ajattelin, että teen kaikkeni kasvien pelastamiseksi, jotten voi sitten jälkeenpäin sanoa, että olisi pitänyt edes yrittää. Niinpä otin vanhat mullat ja kuivuneet lehdet pois, vein jokaisen yksitellen suihkuun ja huuhtelin haalealla vedellä. Ja tietysti myös juttelin kasveille, niin kuin mummu opetti. Käytin juurakkoon veden lisäksi hieman mäntysuopaa, jotta kaikki mahdolliset öhkömönkiäiset kuolisivat pois. Pesin lehdet ja juuret varoen puti puhtaiksi, ja ruukut hinkkasin etikan ja mäntysuovan voimin. Etikka poistaa niistä hyvin kalkkisaostumia sekä mahdollisia homeitiöitä, ja mäntysuopa on muuten vain turvallinen aine kasvien kanssa.

Osan kasveista istutin isompiin ruukkuihin ja osan kasveista jaoin jälleen kerran useampaan osaan. Anopin kielestä sain taas kolme täysin uutta yksilöä, kun taas kultaköynnös oli niin huonossa hapessa, että mietin kannattaako sitä istuttaa ollenkaan. Jotenkin useamman kasvin juuret näyttivät surullisen väsyneiltä ja pelkäänkin, ettei ne kauaa enää jaksa. Toivon vain, että virkistävä pesu, uusi kasvualusta ja ravintorikas lannoite auttaisivat asiaa. Ajattelin ottaa myös sumutinpullon käyttöön, sillä jossain mainittiin, että kasvit arvostavat kosteaa sumuttelua.


Tähän asti olen antanut kasveilleni Substralia, mutta nyt päätin käydä ihan kukkakaupasta pyytämässä jotain oikein kunnon tavaraa. Tuota Neko -kasviravinnetta suositeltiin kasvukaudelle ja ensi talveksi pitäisi ostaa sitten jotain muuta. Vaikka tässä touhussa kestää ja menee helposti koko päivä, on se samalla myös jotenkin terapeuttista. Jotenkin se on niin kiva nähdä, kun muutaman viikon päästä kaikki ovat aina niin täynnä elämää. Toivon todella, että tälläkin kertaa käy niin.


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Elävä elokuva






Muistan lapsuudestani hyvin vahvasti kaksi lasten elokuvaa - Anastasia sekä Kaunotar & Kulkuri. Jos olisi pitänyt valita, jälkimmäinen olisi kyllä vienyt pidemmän korren. Olen katsonut sen lapsena niiiiin monta kertaa, että osaan vieläkin lähes kaikki vuorosanat ja laulut.

 Saimme miehen kanssa jo joskus joulun tienoilla ajatuksen, että voisi viettää sellaisen Kaunotar & Kulkuri -teemaillan. Ja mikä olisikaan oivallisempi hetki katsoa ja elää tätä herttaista tarinaa kuin ystävänpäivä? Erityisesti halusimme elävöittää kohtauksen, jossa Kaunotar ja Kulkuri nautiskelevat lihapullapastaa kynttilänvalossa, italialaisen ravintolan takapihalla. Tosin me pysyimme ihan sisällä, ruokapöydän ääressä.






Idea piti tietenkin toteuttaa suunnitelmallisesti ja harkiten, ja niinpä rekvisiitankin täytyi olla tilanteeseen sopivaa. Siispä kävin ostamassa puna-valko ruudullisen pöytäliinan ja pöytään koristeeksi laitoin hieman pastapurkkeja sekä kynttilän viinipulloon. Kuin italialaisessa ravintolassa! Meillä piti olla myös proseccoa ja italialaista punaviiniä, mutta minulla on ollut viime aikoina niin kovia päänsärkyjä, etten tohtinut edes viinilasillista ottaa.

Ja kun nyt oli oikein ystävänpäivä, niin emme tehneet pelkkää pääruokaa, vaan nautiskelimme koko kattauksen italialaisen teeman innoittamana. Meillä oli siis alku- pää- ja jälkiruoka, vaikka emme syöneet niitä kaikkia yhdeltä istumalta. Alkupalat nautiskelimme jo aika aikaisessa vaiheessa päivällä, jonka jälkeen vasta aloin valmistelemaan illallista. Näin sai kivasti kulumaan koko päivän ja seuraavalle ruokalajille oli hyvin tilaa, kun edellisestä oli jo aikaa. 

Alkuun meillä oli siis antipastolankku, joka sisälsi italialaisia herkkuja eli makkaroita, oliiveja ja juustoja. Tässä kohtaa täytynee kiittää joulupukkia, sillä kattaus ei olisi ollut noin hieno ilman tuota lankkua. Lisäksi oli tietenkin ihanaa maalaisleipää ja balsamico-oliiviöljyä. Täydellistä, sanoisin.



Pääruoaksi olikin sitten sitä mistä tämä kaikki sai alkunsa - eli lihapullapastaa. Reseptiä kirjoittelen toisella kertaa, mutta nyt voin vain todeta, että hyvää oli. Ateria piti tietenkin kattaa elokuvan innoittamalla tavalla, eli yhteiselle lautaselle. Tässäkin kohtaa kiitos joulupukille, sillä tämä Oivan iso tarjoilulautanen sopi tähän kuin nenä päähän!


Jälkiruoaksi oli vademasorbettia, joka oli kylläkin suoraan kaupan pakastealtaasta. Sekin piti itse tehdä, mutta kaikessa tohinassa se unohtui ja sitten oli vain helpompi marssia lähikaupan pakastealtaalle.

Illan päätteeksi katselimme tietenkin vielä tuon kyseisen elokuvan. Sanoisin, että ihan onnistunut ja ihan romanttinenkin ystävänpäivä. Tämän voisi joskus tehdä uudestaankin!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Poikkeuksien polku


Tiedättekö mitä? Tänään tuolla oli kevät! Siis tuolla ulkona, jokaisen kulman takana. Päivä alkoi muutenkin niin poikkeuksellisen aikaisin, että pitihän sillä poikkeuksien polulla jatkaa - ja lähteä oikein ulkoilemaan! Lähdimme liikenteeseen kera koiran ja kameran, tarkastelemaan ihanan lämmintä kevätsäätä ja juomaan kupposet kuumaa rantakahvilaan. 



Kahvila Kampela on yksi suosikkipaikoistani kesäisin, eikä se ollut yhtään hullumpi näin talvisaikaankaan. Siellä on istumapaikat lähinnä ulkosalla, mutta pienelle, lasitetulle terassille mahtuu hyvin pari henkeä. Onneksemme terasilla oli tilaa, sillä terassin suojissa aurinko lämmitti vieläkin paremmin eikä viileä merituuli päässyt tunnelmaa latistamaan.

Itse otin vain kuumaa kaakaota ja korvapuustin, mutta mies maistoi joka paikassa ylistettyä Kampelan lohikeittoa. Ja oli se kuulemma maineensa arvoista - maku oli maukas ja annos reilun kokoinen. Keitto ja kaakao lämmitti niin mukavasti, että jaksoi tassutella vielä karvakaverinkin kanssa kivan päivälenkin. Aivan ihanaa, ja piristävää!


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pilkahdus päivänvaloa


Mikä olisikaan parempi tapa päättää viikko, kuin hyvä aamiainen? Vihdoin vuorokauden kulku alkaa sopia minunkin aikatauluihini, ja näen päivittäin jopa pilkahduksen päivänvalosta. Tätäkään aamupalaa ei siis nautittu viralliseen aamupala-aikaan vaan enneminkin tuossa keskipäivän paremmalla puolella. 

Halusin tehdä hieman erikoisemman muna-pekoni aamiaisen. Toissapäiväisestä innostuneena, koversin jälleen kerran leipään aukon. Tällä erää käytin esipaistettuja sämpylöitä, sillä ajattelin sämpylöiden sopivan aamiaisteemaan. Leivän kuoppaan rikoin yhden munan ja paistoin uunissa parisenkymmentä minuuttia. Munan joukkoonhan voisi jo itsessäänkin sekoittaa esimerkiksi kinkkua, juustoa tai vihanneksia, mutta halusin nyt pitää munan munana ja pekonin pekonina. Yksinkertaisen helppo aamiainen sai näppärästi uuden vivahteen. Pieni piristys päivän alussa ei ikinä liene pahitteeksi! 

lauantai 4. helmikuuta 2017

Runebergin


Helmikuu on heti alkujaan jo parempi kuin tammikuu, sillä välittömästi löytyy useampikin syy leipoa. On Runebergin päivää, ystävänpäivää, laskiaista ja mitä vielä muuta.

Nyt on tullut aika Runebergin, tuon tunnetun kansallisrunoilijamme. Veikkaan kyllä, että useimmat meistä muistavat hänet vain kahvipöydän herkkuna, ja mikäs siinä muistaessa, kun on niin maukas teos. Yleensähän tämä kansallisherkku leivotaan korkeaksi leivokseksi, mutta itse ajattelin lähteä mukaan tähän kakkuvillitykseen. Sehän on vähän kuin suuren suuri Runebergin torttu.

Katsoin kakkuun ohjetta Yhteishyvästä, mutta hänmästelin kovasti piparinmurujen ja korppujauhojen funktiota. Hetken hämmästeltyäni päädyin korvaamaan piparit mantelirouheella ja puolet korppujauhoista mantelijauheella. Olin myös erittäin rohkea, ja käytin mummuni noin sadan vuoden takaista karvasmantelia. Ajattelin, että miksipä tuollainen aromi pilaantuisi ja ihan oikealta se ainakin tuoksui.


Kostutukseen kuuluisi oikeasti punssia, mutta en alkanut sitä kerran vuodessa tehtävän tortun vuoksi ostamaan. Niinpä käytin kaapista löytyvää rommia, johon sekoitin hieman sokerilientä. Kakun päälle levitin hyvän kerroksen vadelmahilloa, ja tottakai tomusokerikuorrutetta. Tein tästä vielä hieman paremman version laittamalla pinnalle pakastimesta kourallisen jäisiä villivadelmia. Avot!


Näin toteutin kuohkean ja maukkaan mantelisen Runebergin kakkuni:

200 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl mantelirouhetta
0,5 dl mantelijauhoa
0,5 dl korppujauhoja
2-3 tippaa karvasmantelia 
1,5 dl maitoa

Päälle vadelmahilloa ja vesi-tomusokeri kuorrutetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä vaahtoon. Mausta karvasmantelilla ja lisää lopuksi maito. Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia. Kumoa tarjoiluastialle, kostuta ja koristele.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Keitto leivässä


Joskus ihan perusruokakin maistuu paremmalle ja ateria saa uuden säväyksen, kun annoksen tarjoilee eri tavalla. Tänään lautanen tuntui kovin tylsältä vaihtoehdolta, joten ajauduin tarjoilemaan ruoan leivästä. Kyllä, luit oikein - leivästä. Leikkasin siitä hatun pois, koversin keskelle kolon, ja johan alkoi leipä muistuttaa kulhoa. 

Tunnusteltuani leipähyllyllä pussien läpi leipien pohjien kovuutta, päädyin ostamaan kaksi keskikokoista kauraleipää. Ajattelin, ettei pohjan sovi olla liian pehmeä, jottei keitto valu läpi. Leivän voi toki tehdä itsekin, mutta juuri tänään minulla ei ollut siihen aikaa.


Keittohan voi olla mikä tahansa - erityisesti suosittelisin sienikeitolle tätä ratkaisua. Sienikeitto kun ei ole kovinkaan tuhtia, niin leivällä saisi mukavaa ruokaisuutta siihen. Itse kuitenkin päädyin tällä kertaa kana-nuudelikeittoon, sillä sitä nyt vain sattui tekemään mieli. Laitoin siihen makeaa maissia, kuutioitua sipulia ja kuorimaveitsellä suikaloitua porkkanaa. Maustoin keiton currylla, sitruunalla, hunajalla, inkiväärillä ja ripauksella rakuunaa. Sakeutin lientä hieman maissijauhoilla ja lopuksi lisäsin lorauksen kermaa. Tein keitosta tarkoituksella hieman paksumman ja muhennosmaisemman, jotta se varmasti pysyisi leivän sisuksissa. Ja hyvinhän se pysyikin!


Tämä ei tosiaan ollut ehkä se kauraleipään helpoimmin yhdistettävä makupaletti, mutta ihan hyvää se oli silti. Leipää oli kiva murentaa kulhon reunoilta keiton sekaan ja ehkä juuri se teki tästä vähän paremman perjantaiaterian!