Come on, Barbie, let's go party!

No niin, nyt on aika paneutua viime viikonlopun juhlahumuun. Kaikki meni oikein kivasti, paremmin kuin uskoinkaan, vaikka osa vieraista perui tulonsa jo juhlien alettua. Ihan hyvä porukka saatiin kuitenkin paikalle, ja eihän niistä nyt mitkään megabileet tullut, mutta yhtään ei harmita, että ne järjestin. Sen rahan olisi toki voinut käyttää monella muullakin tapaa, mutta en tiedä kuinka moni asia olisi tuonut enemmän iloa kuin hyvät juhlat?

Ideanani oli alusta alkaen, että tilaisuus on hieman cocktailjuhliin suuntautuva, niin kuin Sinkkuelämää sarjassakin. Carrie käy ystäviensä kanssa usein erilaisissa cocktailtilaisuuksissa, joissa tarjolla on kuohujuomaa ja pieniä syötäviä. Ravintolalle tämä onneksi kävi mainiosti ja näin ollen ruokapuoli koostui ihanista pikkusyötävistä. Pöydässä oli minihamppareita, mozzarella-tomaattitikkuja, oliivi-manchego kulhoja, pikku pizzoja, tahmeita kanavartaita, minibrownieita sekä minijuustokakkuja. Lopuillaksi olin varannut vielä hodaribuffetin, sillä tiedän jo, että yleensä muutaman drinkin jälkeen maistuu suolainen syötävä. Tarjoilut saivat kehuja eikä syyttä, sillä kaikki oli äärettömän herkullista. Ehdoton lempparini oli minipizzat, juustokakku ja oliivikipoista kävin napsimassa pelkkiä juustoja. Olinhan päivänsankari, niin sain tehdä poikkeusjuttuja. 

Tilan koristelut pysyi melko maltillisina, mikä on hieman outoa minut tuntien. Budjetissa tuli kuitenkin raja vastaan, ja ravintola oli itsessään jo niin kiva, ettei sitä oikeastaan tarvinnut ihmeemmin koristella. Ilmapallot hain samana päivänä ja pakko sanoa, että 24 heliumpallon kuskaaminen julkisilla kulkuvälineillä oli vähintäänkin mielenkiintoista. Perille päästyämme ne olikin sitten sen verran solmussa, että saimme unohtaa kolme nättiä asetelmaa ja tyytyä yhteen megaisoon rykelmään. 

Askartelemani kyltit sopivat hyvin teemaan ja täydensivät kokonaisuutta. Miehen kanssa käytiin pienimuotoista väittelyä niiden asettelusta, mutta lopulta minä päätin. Tietysti. Kolmantena koriste-elementtinä toimi askartelemani taulut buffetpöydällä. Iltaa varten kustomoitu cocktaillista ja kehoitus tanssia pöydillä kullan sävyissä tähdittivät pöytää. Coctaillistan idean bongasin talvella jostain netistä ja siinä siis on jokaiselle sarjan päähenkilölle niin sanotusti oma drinkki. Toki baarista sai tilata mitä vain, mutta halusin tämän silti toteuttaa. Ja itse nautiskelin tottakai pelkkiä cosmopolitaneja koko illan... 

Koko illan olin 110 prosenttisen tyytyväinen valitsemaani juhlapaikkaan, sen henkilökuntaan ja tarjoiluihin. Kaikki ideat oli toteutettavissa, pöytiä sai siirrellä niin kuin halusi ja baari toimi moitteettomasti. Jos joskus vielä täytyy jotkut juhlat järjestää, niin aion kyllä kääntyä Southparkin puoleen. On ilo saada rahalle kunnon vastinetta. Iltaan ei sinänsä sisältynyt mitään erityisempiä ohjelmanumeroita, vaan halusin vain, että ihmiset viihtyvät. Kaukaa tulleet joutuivat lähtemään ajoissa, mutta kyllä muutama oli ihan tappiin asti. Tanssilattia ei ollut niin suosittu kuin olin ajatellut, mutta ehkä kaverini tokaisu piti paikkansa - me kaikki olemme jo niin vanhoja!

the Dress

Nyt on kaikenlaiset juhlinnat suoritettu kolmenkympin osalta, mutta juhlakuvia saatte vielä odotella pari päivää. Nyt voin nimittäin vihdoin esitellä juhlapukuni teille, kun se on jo tovin poltellut kirjoittamaan, mutta halusin pitää sen yllätyksenä juhliin asti. Sain mekon siis lahjaksi ja olen siitä erittäin iloinen - tämä on ehkä kaunein asu mikä minulla on ikinä ollut. 

Päädyin lopulta mekkoon, jota täälläkin jo aiemmin aprikoin ja se olikin lopulta paljon ihanampi kuin olin ikinä osannut edes kuvitella. Olin huolissani sen istuvuudeta kun istun pyörätuolissa, mutta onnekseni kangas oli melko painavaa ja hyvin laskeutuvaa. Se siis asettui kohdilleen kuin korkokenkä Carrien jalkaan. Mekko tilattiin Bubbleroomilta ja ensimmäisen sovituksen jälkeen se pääsi suoraan ompelijan käsittelyyn. Vetoketju ei ihan mahtunut kiinni ja helmassa oli pikkuisen liikaa pituutta, mutta onneksi nämä ongelmat oli helposti ratkaistavissa. 

Alunperin ajattelin yhdistää pukuun glitterkorkkarit, mutta juhlapäivänä ei tuntunutkaan yhtään siltä. Punaiset korkkarit sopivat paremmin huulipunan kanssa yhteen ja teki asua kokonaisemmaksi. Hiuskoristeista luovuin myös juhla-aamuna, sillä oksennustaudin vuoksi minulla ei ollut voimia tehdä minkäänlaista koekampausta, enkä halunnut viittä vaille juhlia ottaa riskiä, ettei tukasta tule yhtään mitään. Niinpä vain vähän kääntelin sitä suoristusraudalla ja suihkutin puoli pulloa lakkaa päälle. Voíla! 

Asu sai kovasti kehuja ja tukka myös. Sen verran pakko paljastaa, että vaikka mekkoa lyhennettiin reippaasti, niin se oli silti vielä liian pitkä. Pyörätuolin yksi plussapuolista on kuitenkin se, että jalkojen taakse voi kääriä ylipitkän helman pyykkipojilla - ilman, että kukaan huomaa mitään!

Syntymäpäivä

Synttäriaamun aloitin vaatimattomasti täytekakulla, sillä kyllähän kolmekymppisenä saa aloittaa aamunsa juuri niin kuin tahtoo. Tuon kakkukoristeen olen ostanu jo joskus viime kesänä, kun se tuli eteen ja näytti juuri sopivalta. Nyt sitä sitten tarvittiin ja lauantain juhlissa aion sitä myös käyttää. Kakun seuraksi nautiskelin aamukahvin vitriinin kauneimmasta kupista, jonka jälkeen suuntasinkin jo kaupungille. 

Kaveri halusi viedä minut synttärilounaalle ravintola Paseoon Helsingin Lauttasaareen. Kävimme siellä viime kesänäkin ja ihastuimme sekä sijaintiin, että ruokaan. Mahtavia burgereita merinäköalalla - täydellistä. Lounaan jälkeen tulin muutaman mutkan kautta kotiin, jossa odotti kimppu neilikoita ja pieni pullo rosekuoharia. Illalliseksi valmistin tuoretta kuhaa ja kesän ensimmäiset uudet perunat. Sitten muutaman tunnin päästä olikin edessä syntymäpäivän paras osuus - aloin oksentamaan! Jostain oli joku kiva pöpö hypännyt kyytiin ja vasta tänään olen ensimmäistä kertaa elävien kirjoissa. Nukuin kahden vuorokauden aikana lähemmäs 40 tuntia, aina välillä oksentaen. Että olisi tämä kolmekymppisyys voinut hieman hehkeämminkin alkaa, mutta toisaalta, tästä ei ainakaan paljon pahemmaksi voi enää mennä. Kuvat kertokoot loput, sillä pää käy vielä hieman hitaalla.

Mä oon kolmekymppinen!

Tänään täytän 30 vuotta. Tämä on se päivä, jota minun ei joidenkin oppien mukaan olisi kuulunut nähdä. Olen perussairaudestani johtuen kuullut elämäni varrella useita väitteitä ja olettamuksia, että elinikäennusteeni olisi maksimissaan 25 vuotta. Nuorena luin myös artikkeleita aiheesta, mutta nykyään tietoa on onneksi enemmän ja toivon, ettei lapsille enää jaella tällaista informaatiota. Eihän kukaan täällä tiedä kauanko elää. Tässä kuitenkin nyt istun, hengitän ja kirjoitan teille.

Voisin kertoa tarinan jos toisenkin tämän kolmenkymmenen vuoden ajalta, mutta sen sijaan ajattelin kertoa millainen on kolmekymppinen Anna. Olen maalla kasvanut, sittemmin helsinkiläistynyt nuori nainen ja asun aviomiehen, koiran sekä kanin kanssa. Tämän hetkisenä tukikohtana toimii neljä huonetta ja keittiö, lasitettu parveke sekä kävelymatka merenrantaan. Olen äärettömän lapsirakas, aina auttamassa muita, mutta turhaa kärsivälliyyttä minulle ei ole suotu. En ole koskaan syönyt Hesburgerissa muuta kuin juustoaterian ja pelkään, että hämähäkki tai kärpänen munii korvaani. En ole ikinä kävellyt tai kontannu, mutta en siltikään esittele itseäni vammaisuuden kautta. Ensisijaisesti olen vaimo, bloggaaja, koiranomistaja, parvekepuutarhuri, runoilija, intohimoinen kokki ja mitä vielä. Pyörätuoli pitää minut vain liikkeellä ja hyvä niin - vierivä kivi kun ei sammaloidu.

Henkiseti tämä kolmenkympin rajapyykki on hieman haastava, kun ympäristöpaineet on niin suuret. Tähän ikään mennessä ihmisellä pitäisi kaikkien normien mukaan olla jo omistusasunto, vakituinen työ, ainakin kaksi lasta ja perheauto. Lisäksi pitäisi harrastaa spinningiä, joogaa ja lenkkeilyä, ja mieluiten niitä kaikkia yhtäaikaa. Kuuluisi syödä kaikkien mahdollisten buumien mukaan ja ennen kaikkea mahtua tietyn kokoisiin vaatteisiin. Minä en ole mitään näistä, enkä tule koskaan olemaankaan. En ikinä nuorena suunnitellut elämääni näin pitkälle, kun ei sen pitänyt näin mennä, joten mitä minun kuuluisi näin kolmeymmentä vuotiaana tavoitella?

Tässä iässä haaveet ainakin on hieman eri luokkaa kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Nuorempana haaveilin suuresta tähteydestä, laulajanurasta ja siitä, että julkaisisin läjäpäin menestyksekkäitä runoteoksia. Nyt sitä unelmoi kaikenlaisesta vakaudesta, isommasta kodista ja toisesta koirasta. Haaveilen keittiöstä, jossa olisi iso tiskiallas, asunnosta jossa olisi kodinhoitohuone ja mankeli sekä koirasta, joka täydentäisi laumaamme. Kaikenlaiset urahaaveet liittyy pitkälti journalismiin ja kirjoittamiseen, mutta en tiedä olenko mikään uraohjus. Haluaisin myös joskus olla kaunis, mutta ehkä seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana onnistun kaivamaan itsetuntoni jostain maanrakosesta tai ehkä vihdoin opin, että sillä ei oikeasti ole mitään väliä.

Vielä en osaa sanoa miltä tämä kolmekymppisyys tuntuu, mutten ainakaan herännyt vanhana ja kurttuisena. Ehkä tämä vuosikymmen on kaikille uusille jutuille, seikkailuille ja itsensä löytämiselle. Koskaan ei ole liian myöhäistä päästää irti menneisyyden haamuista, ja vaikka se onkin vaikeaa, niin ehkä se hetki on juuri tässä. Olen kuullut useita lupauksia siitä, että kolmenkympin jälkeen elämä on kaikin puolin parempaa. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta jään innolla odottamaan! Nyt kuitenkin lähden viettämään ja juhlistamaan tätä virstanpylvästå, ja kerron sitten myöhemmin kuinka tämän päivän kulutin. Tähän loppuun haluan siteerata erästä Samuli Putron biisiä, sillä jotenkin se soi päässäni juuri tänään, vaikken ole edes kuunnellut sitä aikoihin.

Elämällämme on tarkoitus
Ja joka hetkessä kauneutta
Emme ole automaatteja
virhelyöntejä ruudulla

Elämällämme on tarkoitus
Jokaisen tarina on arvokas
Emme ole tyhjänpantteja
Tuhkaa korulippaassa

New York?

Juhliini on aikalailla tasan viikko aikaa ja juhlastressi on melkeinpä huipussaan. Alkuvuodesta olin todella innoissani juhlista, sitten se lopahti ja nyt se on taas palannut. Kuten jo aiemmin kerroin, niin juhlapaikka hoitaa onneksi suurimman osan järjestelyistä, mutta koristelu on minun vastuullani. On ollut hieman vaikeaa orientoitua New York -tyyliin, kun niin helposti alan suunnittelemaan kaikkea maalaisromanttista. Se kun on enemmän minun tyyliäni, mutta yritän nyt sisäistää ja toteuttaa tämän teeman tosissani.

Koristelut pysyvät budjetin vuoksi melko pieninä, mutta jotain olen itse askarrelut. Esimerkiksi tuollaiset New Yorkin katukyltit on mielestäni pakko saada, niin askartelimpa ne sitten pahvista ja akryylimaalista. Sain kyllä onneksi pari kaveria mukaan kylttitalkoisiin, kun itsellä ei olisi kärsivällisyys riittänyt alkuunkaan. Kyltit ovat viittä vaille valmiit ja sitten puuttuukin enää...

- Ilmapallot. Haluaisin juhlapaikkaan paljon ilmapalloja, mutta tämä on vielä tiukassa harkinnassa.

- Puku. Sain maailman kauneimman mekon anoppipuolelta lahjaksi, mutta tällä hetkellä mekko majailee vielä ompelijalla. Toivon, että se ehtii ajoissa valmiiksi.

- Kukat. Olen suunnitellut, että paikalle tulee vain yksi kukkakimppu, mutta sitäkin näyttävämpi. Haluan nähdä kukkauppiaan ilmeen, kun kerron, että tarvitsisin kimpun tällä teemalla.

- Miehen paita. Jostain pitäisi löytää fabulous kauluspaita ja/tai rusetti. 

- Koekampaus. Ihana ystäväni osti varsinaisen lahjan lisäksi minulle vielä pukuuni sopivat hiuskoristeet, ja nyt pitäisi enää ehtiä tekemään jonkinlainen koekampaus. Kenties kiharaa? 

Ehtii ehtii. Tässä on vielä viikko aikaa. 

Raparperitaivas - se on sun ja mun piilopaikka yhteinen

Kaupasta sattui yks kaks yllättäen raparperi hyppäämään ostoskärryyni. Kotona sitten ihmettelin, että no mitäs hitto minä tälläkin teen, kun olen herkkulakossa. Onneksi ystävät ovat tällaisia tilanteita varten. Laitoin nätit pikkuiset kahvikupit pöytään, espressopannun tulille ja istutin kaverin raparperitaivaan ääreen. 

Sain siis päiväkahviseuraa ja kahvin sivuun leipaisin paria sorttia raparperipiirakkaa. Toinen oli yksinkertainen raparperikaurahyve, jota tarjoilin vaniljajäätelön kera. Kauramurupaistokset on aina niin hyviä ja helppoja, että teen niitä mielelläni, mutta mielenpäälle jäi kutkuttamaan vielä toisenlainenkin piirakka. Muistatteko kun viime keväänä tein raparperipiirakoiden mestariteoksen? Nyt en kuitekaan halunnut lähteä ihan noin vaativalle linjalle, vaan halusin panostaa, että saan täytteestä maistuvamman.

Nyt on pakko myös tehdä salainen tunnustus, sillä käytin valmispohjaa. Ihan vain laiskuuttani. Painelin sen pyöreään piirakkavuokaan ja sekoitin täytteen kermasta, munista, kermaviilistä ja lopuksi lisäsin joukkoon purkillisen viime kesänä keittämääni raparperihilloa. Maistelin hieman ja maustoin täytettä vielä sokerilla, kanelilla sekä vaniljasokerilla. Nyt piiras oli valmis 200 asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi, jonka jälkeen pudotin lämpöä 175 asteeseen ja jatkoin paistamista toiset 20 minuuttia. Lopuksi asettelin päälle vielä tuoretta raparperia ja laitoin sen vielä hetkeksi uuniin. Onnekseni voin sanoa, että nyt ei puuttunut raparperin makua! 

Kuudennen kerroksen kasvihuone

Olen koko viikon touhuillut parvekkeen parissa ja vihdoin se alkaa muistuttaa enemmän kesäistä olohuonetta kuin varastoa. Talven aikana parvekkeelle tulee aina heitettyä kaikennäköistä, ja vaikka perunat ovatkin siellä jo kuukauden päivät kasvaneet, en ole saanut sitä siivottua. Nyt tartuin tuumasta toimeen, varastoin tavarat ja laitoin kesäkukkia tilalle. 

Alkuviikolla kävin Pirilän Kukkatalossa Plantagenin sijaan, sillä mies halusi välttämättä mennä juuri tuonne. Kukkatalo oli kyllä mielestäni monipuolisempi ja halvempi kuin kilpaileva yritys, ja puutarhajuttuja etsiessäni suuntaan sinne varmasti jatkossakin. Ihan hyvä idea siis mieheltä, vaikka lopulta hän ei kuitenkaan tullut mukaan. 

Parvekkeella kasvaa tänä vuonna yli puolet enemmän perunaa kuin viime keväänä, ja yhden säkin istutimme taktisesti kuukautta myöhemmin kuin muut. Tällä kertaa valitsimme kasvatukseen kolmea eri lajiketta, joista siikliä on eniten. Ikean epäkäytännölliset jättikassit löysivät vihdoin elämäntarkoituksen perunoiden kasvualustana ja niiden lisäksi käytössä on viime vuonna hankitut kasvatussäkit.

Perunan lisäksi hyötykasveina löytyy kurkkua ja yrttejä. Kukkaloistoa tarjoaa pelargoniat, marketta, kellokukka, samettikukat, orvokit ja itse kasvatetut auringonkukat. Kukkia pitää mielestäni olla paljon, sillä ne tuovat väriä ja eloa, ja lisäksi voimakkaasti tuoksuvat samettikukat ja pelargoniat hillitsevät kaikenlaisia pikku ötököitä.

Lannotteeksi ostin tänä vuonna Kekkilän kanankakkaa, sillä äiti aina kehuu kanankakan hyviä puolia. Käyttöä aloitellessa meni kuitenkin sormi suuhun, mutta onneksi tukihenkilö oli vain yhden soiton päässä - otin siis puhelun äidille. Ja sehän oli hyvä, että soitin, kun muuten olisi mennyt ihan plörinäksi koko homma. Sain vinkiksi, että kaikelle muulle voi antaa paitsi perunalle, ja että multaan kannattaa tehdä kolo lannoitetta varten. Kakankakka saattaa alkaa haisemaan jos se jää ruukun pinnalle, joten ruukun reunalle painetaan sormella kolo, johon laitetaan ruukun koosta riippuen sopiva määrä lannoitetta. Itse laitoin ehkä noin teelusikallisen aina ruukkua kohden. Toki parasta on, jos ymmärrät tehdä lannoituksen ennen kasvien istutusta, toisin kuin minä - silloin kanankakan voi nimittäin vain sekoittaa multaan tasaisesti. 

Vanhaa vitriiniä hyödynsin taas kasvihyllykkönä ja verhonkin asettelin hieman eri tavoin kuin viime vuonna. Kaappi antaa hyvin varjoa ja suojaa kasveille, jotka eivät viihdy suorassa paahteessa, ja on se mielestäni nättikin. Parvekkeella asustaa nyt myös ihka ensimmäinen puutarhatonttumme, vanha herra Kani. Puolisoni sai sen äidiltään syntymäpäivälahjaksi, kun mies on kuulemma nyt päässyt puutarhatonttuikään. En tiedä tuosta ikäluokituksesta, mutta kanipatsas istuu parvekkeellemme kuin nenä päähän!

Puiston kainalossa

Kävin tänään lounaalla ravintola Southparkissa eli samassa paikassa missä 30v juhliani vietetään muutaman viikon päästä. Menin lounaalle ihan tarkoituksella, että saan vihdoin esiteltyä juhlapaikan myös teille ja samalla sovittua viimeisistä yksityiskohdista. 

Ravintola Southpark on moderni ja melko intiimi lounasravintola, jota saa vuokata myös yksityistilaisuuksiin. Kuulin tästä paikasta ihan sattumalta kaverin siskolta ja ihastuin oitis. Kävin talvella jo paikanpäällä puhumassa juhlista, mutta näin keväällä paikka oli vielä kauniimpi, kun maisema aukeaa vihreään puistoon. Paikka sijaitsee siis aivan Sinebrychoffin puiston kainalossa ja ravintolan terassi on puistoon päin. Mahtavaa!

Ensikertaa käydessäni tykästyin paikan kokoon ja henkilökuntaan - tila on juuri sopivan kokoinen juhlilleni, valoisan avara ja olen saanut vain hyvää palvelua. Kaikki mitä olen halunnut tai toivonut on toteutettu tavalla tai toisella. Pääsen juhlapäivänä koristelemaan ravintolaa hieman teemaan sopivaksi ja keskeltä siirretään pöytiä pois, jotta saadaan tilaa tanssilattialle. Nämähän kun eivät ole mitkään pönötyskekkerit vaan vuosisadan bileet! 

Juhlien järjestäminen Southparkin kanssa on ollut helppoa myös siksi, että he käytännössä hoitavat kaiken paitsi koristelun. Minun ei siis tarvitse erikseen huolehtia cateringistä tai juomapuolesta, ja musiikkiakin saadaan soittaa juuri niin kuin haluamme. Minua hieman kyllä harmittaa, että aika moni kutsutuista on jo perunut tulonsa, mutta ehkä tässä kohtaa pitää vain luottaa vanhaan sanontaan - väki vähenee ja pidot paranee!