keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Arkiaamiainen


Muistatko kun keväällä tein näitä ihania ja hieman terveellisenpiä muffinsseja? Viime viikolla, erään unettoman yön jälkeen olin valtavan nälkäinen ja päätin alkaa leipomaan heti aamutuimaan. Muokkasin ohjeesta suolaisen version ja siitäkin tuli ihan supermahtava. Nopea aamiainen tämä ei ollut, sillä vasta pari tuntia myöhemmin sain laittaa kahvipannun tulille kun viimeiset muffinssit olivat tulossa uunista.

Suolaisista jätin tietysti banaanin pois ja laitoin sen tilalle toisen munan. En myöskään laittanut hunajaa, ja mausteet vaihtui yrtteihin sekä mustapippuriin. Taikinan joukkoon raastoin parmesania ja pilkoin kalkkunaleikettä. Pekoni, katkaravut tai kinkku olisivat olleet myös hyvä vaihtoehtoja, mutta laitoin nyt vain sitä mitä jääkaapista löytyi. Suolaisista muffinsseista tuli melko sämpylämäisiä, ja ne olisi oikeastaan voinut vaikka halkaista ja laittaa väliin tuorejuustoa, graavia, salaatinlehtiä, kurkkua tai mitä vain mitä sämpylänkin väliin. Seuraavaksi ajattelinkin kokeilla, että en laita taikinaan kuin juustoraastetta, jolloin kinkun, kalkkunan tai muun vastaavan voi laittaa väliin. Suolaisten muffinssien pinnalle ripottelin seesaminsiemeniä, parmesanraastetta sekä mustapippuria, ja paistoin niitä 175 asteessa n. 30 minuuttia.




Tein muffinit tällä kertaa myös isommassa vuoassa, ja siksikin leipomisessa kesti niin kuan. Kun minulla on vain yksi silikoninen Tupperwaren muffinssipelti, jolla saa ihania isoja muffinsseja, joten jouduin ensin paistamaan suolaiset, tiskaamaan vuoan, voitelemaan sen uudestaan ja sitten vasta pääsin paistamaan makeat, sen sijaan, että olisin paistanut ne kaikki samaan aikaan. Unohdin myös tyystin vähentää makeasta versiosta nestettä, joten niistä tuli hyvin mehukkaita. Laitoin toki myös aika paljon pakastemustikkaa, josta tuli myös lisää nestettä. Mutta ei se haitannut, ennemmin liian mehevä kuin rutikuiva.

Viimein kuitenkin päästiin asiaan, aamiainen oli pöydässä ja se olikin oikea jymymenestys! Etenkin tuo suolainen on mielestäni hyvä vaihtoehto aamupalalle, sillä tavallisen sämpylän sijasta näistä saa kuidun lisäksi myös proteiinia kananmunan ja kalkkunan ansiosta. Jos innostuit, niin tässä vielä tarkempaa ohjetta:

Aamiasmuffinsit (suolainen) 6 isoa/12 pientä

2 munaa
3 dl kaurahiutaleita
1 dl (manteli)maitoa
1 tl leivinjauhetta
2 dl rahkaa
raastettua parmesania tai emmentalia
pieneksi pilkottua kinkkua, kalkkunaa tms
suolaa
pippuria
oreganoa

Pinnalle seesaminsiemeniä, rouhittua mustapippuria ja juustoraastetta

Sekoita kaikki tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.

Aamiasmuffinsit (makea)

1 banaani
1 muna
3 dl kaurahiutaleita
0,5 dl (manteli)maitoa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 dl rahkaa
pakastemarjoja

Muussaa banaani ja vatkaa muna joukkoon. Lisää kaikki loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Se mitä sinä teet, on juuri oikein


Olen tässä syksyn mittaan aloittanut uuden harrastuksen. Uskallsin monen, monen vuoden pähkäilyn jälkeen ilmoittautua improvisaatioteatteri kurssille ja siellähän oli ihan sairaan siistiä! Suomen harrastelijateatteriliiton sivuilta löytyi läjäpäin kursseja, ja päädyin impron aloittelijakurssille ja sitä myöden myös jatkokurssille. Kurssit ovat aika hintavia omalle lompakolle, mutta ihana anoppi osti kakkososan minulle joululahjaksi! Ensimmäinen kurssi oli noin kuukausi sitten ja toinen kurssi oli tänä viikonloppuna. Olen siis täällä aivan impropäissäni kirjoittelemassa, joten pahoittelut jos teksti on hieman lennokasta!

Improvisaatio on esityksen luomista esittämishetkellä, oli sitten kyse näyttelemisestä, musiikista tai muusta esiintymisestä. Improvisaatiolle tyypillisiä ominaisuuksia ovat yllättävyys ja toistamattomuus eikä improvisaatioteatterissa näin ollen ole käsikirjoitusta, vaan näyttelijät luovat tilanteet siinä hetkessä. Tästä syystä esitys nähdään yleensä vain kerran ja jokainen kohtaus on siksi ainutlaatuinen. Spontaaniudestaan huolimatta improvisointi ei kuitenkaan ole sattumanvaraista toimintaa, vaan taustalle tarvitaan teknistä ja taiteellistakin osaamista.

Tärkein oppi ekalta viikonlopulta oli se, että mitä sinä teet on juuri oikein. Että improa ei voi tehdä väärin! Se oli mahtava oivallus, sillä tiedän viihtyväni joiltain osin esillä, mutta esimerkiksi laulamisessa oli aina se "mitä jos". Mitä jos unohdan sanat tai mitä jos aloitan väärästä kohdasta. Mutta impron ilmapiiri on paljon turvallisempi, sillä sitä tehdään yhdessä ja vastapari tai jopa koko ryhmä tukee toista. Jos tulen lavalle ja sanon olevani kirahvi, niin sen jälkeen olen kirahvi ja vastanäyttelijän on otettava siitä koppi. Sama oli tunteiden ilmentämisessä - voit esittää surua, jännitystä, innostusta tai mitä vain juuri niin kuin sinä sen koet. Ei ole olemassa väärää tapaa.


Toinen itselleni tärkeä asia oli se joukkoon sulautuminen. Kerrankin en ollut liian lihava, liian vammainen tai liian mitään, vaan sovin joukkoon sataprosenttisesti. Kummallakin kerrallla ryhmän ilmapiiri oli äärettömän turvallinen, jotta jokainen saattoi esiintyä juuri niin kuin halusi. Improssa en myöskään kokenut kertaakaan, ettenkö voisi osallistua - jos oli tarkoituksena näytellä, että tässä kaivan puutarhaan paikkaa uudelle omenapuulle, niin ei ollut mitään väliä vaikka sanoitin sen.  Vastanäyttelijä sai sillä tavoin ihan saman informaation ja kohtaus pääsi jatkumaan.

Parasta oli ehdottomasti kohtausten teko ja hahmojen luominen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. Ohjaajamme oli mahtava, hän kannusti ja antoi rakentavaa palautetta. Ensimmäisen kurssin aikana opimme impron perusteita, kohtausten tekemistä, tarinan, hahmojen, vaikuttumisen ja ympäristön merkityksestä, sekä täysillä mukaan heittäytymisestä. Ensimmäinen kurssi oli kaikilta osin hauska, kun taas jatkokurssilla mentiin jo pintaa syvemmälle ja päivät tuntuivat oikeasti hieman oppitunneilta. Aihe oli kuitenkin niin kiinnostava, että kertaakaan ei ehtinyt pitkästymään vaan ennemminkin ihmetteli, että joko se nyt loppui. Aion ehdottomasti keväällä jatkaa perusimpron parissa ja kokeilla siipiäni musiikki-improssa. Haluan takaisin siihen pieneen kuplaan, jossa sain näillä kursseilla olla!

torstai 24. lokakuuta 2019

Vatsa kiittää


Olen viime viikkoina löytänyt uusia juttuja keittöön. Ne liittyvät lähinnä vatsan hyvinvointiin ja kuidun riittävään saantiin. Aina ei jaksa pupeltaa leipää tai lusikoida yhtä ja samaa puuroa, jotta vatsa olisi lempeä. Siksi kokeilin vähän jotain uutta ja yllätyin iloisesti. Kyllästyn myös helposti ruokiin ja makuihin, joten tarvitsen useamman vaihtoehdon joita kierrätän, etten joudu pureskelemaan samaa känttyä joka ilta.

Ensin tutustuin kotimaiseen makukauraan. Se on kuitulisä, jota on helppo sekoittaa puuroon, viiliin, jogurttiin ja smoothieen. Makuja löytyy mustikka, kaakao sekä naturel, mutta nimi on hieman harhaanjohtava. Tuote sisältää suurimmaksi osaksi kauraa, mutta löytyy siitä myös esimerkiksi hernettä ja harmikseni myös lisättyä sokeria. Tuote ei ole gluteeniton, mutta ei sentään sisällä vehnää. Itse valitsin ensimmäiseksi mustikan, mutta halua kyllä maistaa kaakaonmakuistakin. Kaurapuurosta tuli ainakin ihan mielettömän hyyvää, ja jogurttiinkin tämä sopi mainiosti. Puuroon tämä oli helpointa sekoittaa, jogurttiin puolestaan jäi vähän paakkuja, kun en jaksanut sitä varten kaivaa blenderiä esiin. Mutta tämä siis tulee varmasti jäämään ruokalistalle, helppo ja makoisa. 


Chian siemenet puolestaan löysivät tiensä ruokavaliooni puolivahingossa, mutta olen keksinyt monia keinoja hyödyntää niitä. Laitan niitä jogurttiin, leipätaikinaan, puuroon tai sitten teen tällaista ihanaa vanukasta. Tämä on kiva aamiainen vaikkapa viikonloppuna tai terveellisempi jälkiruoka ruoan jälkeen. Voit tehdä vanukkaan oikeastaan mihin vain nesteeseen, mutta suosituimpia taitaa olla kasvimaidot ja -jogurtit. Chian siemeniä suositellaan syötäväksi päivässä yhdestä kahteen ruokalusikallista, mutta itselleni se kahden ruokalusikan annos tuntui liian tuhdilta. Niinpä puolitin sen ja laitoin siis desin nestettä ja ruokalusikallisen chiaa.

Chian siemenet ovat erittäin kuitupitoisia, ja lisäksi ne sisältävät proteiinia sekä monia, monia eri hivenaineita. Ne eivät itsessään maistu millekkään, joten niitä voi käyttää melko monipuolisesti. Itse tykkään mantelimaitoon sekoitettuna ja suklaa-soija juomaan sekoitettuna. Vanukas on ehkä vähän väärä sana, ennemminkin koostumuksesta tulee hieman hyytelömäinen. Itse laitoin alussa pari kertaa liikaa nestettä, jolloin seos ei "hyytynyt" kokonaan, ja toisaalta ehkä odotin sen myös olevan koostumukseltaan vähän vanukasmaisempaa. Mutta näillä parilla lisäyksellä olen ainakin saanut vähän vaihtelua peruspuuroihini, vaikkakin makukaurasta tulee meillä varmasti kotimaisuutensa vuoksi suositumpi.



Vanukkaan voi halutessaan maustaa ja koristella melkeinpä miten vain, tai sitten syödä ihan sellaisenaan. Tässä pari omaa suosikkiani!!

Luumu-chia

1 dl mantelimaitoa
1 rkl chian siemeniä
½ tl vaniljasokeria
½ tl kanelia

Luumusosetta

Sekoita maito, siemenet ja mausteet keskenään. Sekoita uudestaan n. puolen tunnin kuluttua ja kaada seos lasiin. Siirrä yöksi jääkaappiin, ja aamulla laita pinnalle luumuosetta - myös omenasose sopii kanelin kanssa!

Suklaa-chia

1 dl suklaa-soijajuomaa
1 rkl chian siemeniä

Banaania, maapähkinävoita

Tee kuten edellisessä, ja koristele aamulla banaanilla sekä maapähkinävoilla.

maanantai 21. lokakuuta 2019

Sukellus gluteenittomaan


Olen reilun puolen vuoden aikana opetellut elämään gluteenitonta elämää ja ehdottomasti vaikeinta on ollut leipominen. On pitänyt tutustua erilaisiin jauhoihin, psylliumiin, ksantaaniin ja ties mihin. Marjapiirakat, kuivakakut ja suolaiset leivonnaiset onnistuu jo melko luontevasti, mutta pulla tuottaa edelleen harmaita hiuksia. Voi kuinka kaipaan pullaa eikä sen lempinimi täysin turhaan ole vehnänen. Ilman vehnän tuottamaa sitkoa on mahdotonta punoa pitkoa tai taiteilla korvapuusteja. Maku on myös valovuosien päässä oikeasta pullasta, koostumuksesta puhumattakaan. Joten pitääkö minun vain luopua pullasta? 

No sämpylät sain edes onnistumaan loistavasti. Siitä todisteena toimii ainakin se, että en ehtinyt ottamaan kuin nämä pari kuvaa ennen kuin sämpyläpussi oli tyhjä. Pullapuutteen lisäksi eniten gluteenittomuudessa häiritsee se, että kotimaisuusaste kärsii. Monissa jauhoseoksissa on esimerkiksi maissia tai riisiä, joita ei liiemmin täällä kotimaan kamaralla kasva. Siksi yritänkin mahdollisimman paljon käyttää kauraa sen kaikissa muodoissa, sillä se ainakin toistaiseksi sopii vatsalleni ja lisäksi pidän kauran mausta todella paljon.

Psyllium ja ksantaani tosiaan olivat itselleni täysin vieraita, ja kaveri varoitteli etukäteen, että psylliumista saattaa tulla makua, jonka vuoksi osa siitä kannattaa korvata ksantaanilla. Psyllium on ratamokasvista valmistettu kuitulisä, ja gluteenittomassa leivonnassa sillä pyritään korvaamaan gluteenin tuottama sitko ja rakenne. Ksantaani puolestaan on sokerista valmistettu luontainen sakeuttamisaine ja se niinikään myös korvaa sitkon, antaa kuohkeutta ja tekee esimerkiksi leivän kuoresta rapean. 


Näihin sämpylöihin käytin siis maitoa, kuivahiivaa, psylliumia, ksantaania ja suolaa. Jauhoja ja hiutaleita laitoin näppituntumalla, kunnes taikina näytti ja tuntui hyvältä. Kaikenkaikkiaan laitoin kaurahiutaleita, kaurarouhetta, kaurajauhoa sekä Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta. Ohjeita oli hyvä tutkia etukäteen, sillä en olisi tiennyt, että psyllium sekoitetaan nesteeseen ja ksantaani jauhoihin, tai että gluteenittomia taikinoita kohotetaan vain kerran. Eli sämpylät ja pullat esimerkiksi tehdään pellille heti kun taikina on valmis ja kohotetaan vasta sitten, eikä kohoteta ensin taikinaa ja sitten vielä pellillä. Tärkeää nippelitietoa.

Kohotuksen jälkeen voitelin sämpylät vesi-siirappi seoksella ja ripottelin pinnalle seesaminsiemeniä. Paistoin niitä 200 asteessa n. 15-20 minuuttia ja olin ylpeä kun otin ne ulos, sillä ne tuoksuivat sämpylöille, ne näyttivät sämpylöille ja ennen kaikkea - ne maistuvat sämpylöille!

maanantai 14. lokakuuta 2019

Ruskaa parvekkeella


Parveke alkaa näyttää mukavan syksyiseltä ja yhtenäiseltä. Jo yli kuukausi sitten kävin ostamassa Pirilän kukkatalosta syyskukkia ja nyt viime aikoina olen sisustellut muilla tavoin.

Tässä jokunen viikko sitten ostin uudet matot ja muutaman valon vielä lisää alennusmyynneistä. Löysin kivoja pattereilla toimivia pikkulyhtyjä ja isompiin lyhtyihin laitoin valoketjuja. Totesin, että nämä ovat helpompia kuin sytytellä ja sammutella oikeita kynttilöitä. Voi vain napsaista päälle eikä tarvitse olla vahtimassa syttyykö jokin tuleen, lisäksi nämä oikeasti valaisevat, jos iltasella tarvitsee jotakin parvekkeelta löytää.




Vitriini on näin syksyisin ja talvisin hieman vaatimaton, mutta hämmästelen kyllä pelargonioiden kestävyyttä. On ollut kuitenkin jo melko viileitä öitä ja tuolla ne yhä kukkivat innoissaan. Kesän pelargonien lisäksi parvekkeelta löytyy nyt useampi calluna ja kellokanerva, koristekaaleja, hopealankoja sekä muita syksyn kukkia. Minusta on myös upeaa kuinka ruska on saapunut parvekkeellekin - kesän jäljiltä hortensia on ottanut ihanan ruskan sävyt osakseen ja koristaa näin ollen parvekettamme edelleen. 

Parvekkeella on myös uusi pieni asukas. Rouva Pupu hääräilee milloin missäkin kukkapurkissa - toivottavasti ei kuitenkaan tihutöissä. Ihastuin näihin miniatyyripuutarha-asetelmiin ja haluaisin tehdä niitä vaikka millä mitalla lisää! 





torstai 10. lokakuuta 2019

Ei ole tarkoitus olla kaunis



En tiedä muistaako kukaan, mutta esittelin pari vuotta sitten kolmen sukupolven reseptikirjani. Se on minulla edelleen, mutta haluan pitää sen niin siistinä, että se on vähän ongelmallista. Haluan, että siihen kirjoitetaan aina siististi ja ajan kanssa, mutta en kuitenkaan saa koskaan aikaiseksi. Niinpä reseptilappusia pyörii edelleen siellä täällä. Nyt askartelinkin vihkosen, johon voin vain teipata lehdestä leikkaamani reseptit. Sen ei tarvitse olla siisti tai viimeisen päälle, kunhan kaikki on tallessa. En nimittäin halua päätyä tilanteeseen, jossa minulla on kaapillinen ruokalehtiä ja jokaisessa ehkä yksi kiinnostava ohje eikä kukaan takuulla tiedä mitä aivan alimmaisessa lehdessä on. Äiti, olet rakas, mutta reseptiarkistosi on kaaottinen. 



Yleensä jos alan työstämään tällaista projektia, niin haluan ensin ostaa nätin vihon ja miettiä sisältöä sekä visuaalista ilmettä. Mutta nyt kun päätin, että tämän ei ole tarkoitus olla kaunis vaan käytännöllinen, niin kaikki paine hävisi. Leikkasin vain kaappiin arkistoimani lehdet ja teippasin ne vihkoon. Pääasiassa poimin aina leivontaohjeita, mutta mahtui tuonne mukaan muuutama ruoka-ohjekin. Liimasin mukaan myös reseptejä, joita en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta ne vaikuttavat kokeilemisen arvoisilta. Kanteen kiinnitin otsikon, joka pomppasi lehdessä eteen. Ja tadaa, reseptihihko oli valmis! Nyt sinne on helppo vain teipata uudet reseptit, ja tärkimmät voi sitten siirtää sitruunakirjaan. 


sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Täyteen ahdattu, tanssiva ja huutava





Tämä viikonloppu on ollut täynnä kaikenlaisia kulttuuririentoja, ja tänään onkin ollut ihanaa pötköttää kotona pyjamassa. Perjantaina olin pitkästa aikaa Pariisin Kevään keikalla. Bändi esiintyi tuossa melkeinpä naapurissa, mutta täytyy sanoa, että konserttilavat eivät kyllä ole oikein Pariisin Kevättä varten. Paikoillaan istuminen ja hiljainen hymähtely ei toimi yhtään niin hyvin kuin täyteen ahdattu, tanssiva ja huutava Tavastia. Keikan jälkeen pääsin kuitenkin tapaamaan Artoa ensimmäistä kertaa, joten jotain hyvää konserttisalissakin on. Baarikeikan jälkeen bändin jäsenet harvemmin tulevat aulan puolle notkumaan, mutta nyt sai nimmareita ja yhteiskuvia. En osaa selittää miksi näiden henkilöiden tapaaminen on niin rikastuttavaa, kun loppujen lopuksi ihmisiähän hekin vain ovat. Mutta anna minun roikkua tässä kuplassani, sillä minä tapasin Arto Tuunelan!

Lauantaina lähdimme seikkailemaan Espoon puolelle modernin taiteen museoon Emmaan. Michael Jackson: On the Wall -näyttelyyn oli koottu nykytaiteilijoiden tulkintoja Michael Jacksonista sekä näkemyksiä hänen elämänsä ja taiteensa merkityksestä nykykulttuuriimme. Odotin hieman erilaista näyttelyä, ajattelin, että siellä olisi ollut vielä enemmän esimerkiksi otteita vanhoista artikkeleista tai muuta sellaista. Sen sijaan näyttely oli mielestäni joiltain osin jopa hieman herjaava, tai ei ainakaan yhtään kunnioittava. Hyviäkin kohtia oli, ja kokonaisuudessaan näyttely sai minut taas muistamaan kuinka taitava ja musiikillisesti nero Michael Jackson oli. En ota tässä nyt kantaa kaiken maailman syytöksiin, sillä mielestäni ne pitää pitää erillään hänen musiikistaan ja taiteestaan. Itse ymmärsin Jacksonin hienouden valitettavasti vasta hänen kuoltuaan, enkä usko, että Jacksonin tai vaikkapa Freddie Mercuryn kaltaisia ilmiöitä enää tulee. Onneksi musiikki on jäänyt jäljelle ja sen kautta he molemmat kai jollain tapaa elävät ikuisesti.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Illalliskulhot



Saimme pitkästä aikaa illallisvieraita, ja halusin tarjota jotain hieman erilaista. Ruoasta oli saatava myös kasvisversio, joten poke bowl oli oikein mainio idea tähän kohtaan. Tein kaikille pohjan kulhoon valmiiksi, ja jokainen sai itse sitten valita päälisukkeen sekä kastikkeet.

Perinteisen kalavaihtoehdon lisäksi valmistin uutta Yosan kaurapalaa. Se on tofun tyyppinen valmiste, mutta se on tehty kaurasta ja herneproteiinista. Viipaloin kaurapalan sopiviksi ja laitoin yöksi kuivamausteita pintaan - mustapippuria, kurkumaa, cayennepippuria sekä suolaa. Ennen tarjoilua paistoin ne pannulla hunajan kanssa, jonka jälkeen paneroin palat pankojauholla ja paistoin uudestaan kullanrapeaksi. Niistä tuli erittäin maukkaita ja vierailtakin tuli kehuja.



Kulhoihin laitoin pohjalle sushiriisiä, tuoretta kurkkua, retiisiä, avokadoa, tuoretta ananasta sekä marinoituja ja paistettuja soijapapuja. Lisäksi pöydästä löytyi wasabimajoneesia, soijaa, soijalla ja wasabilla marinoitua lohta, teryakikastiketta, paahdettuja seesaminsiemeniä, tuoretta korianteria ja limelohkoja. Niistä jokainen sai valita mieleisensä makuyhdistelmän. 

Poke bowl on kiva ruoka tarjottavaksi, sillä sen seurassa syöminen on sosiaalista, kun jokainen kasaa omaa annostaan ja jokainen saa syödä juuri sitä mistä tykkää. Itse pidän näistä paitsi makumaailman, mutta myös esteettisyyden vuoksi. Lisäksi tämä on helppo tarjottava, kun kaikki syödään kylmänä, niin ei tarvitse miettiä saako jokainen ruokansa lämpimänä, ja kaiken muun hyvän ohella poke bowl on terveellistä ja mielettömän maukasta! 


torstai 3. lokakuuta 2019

Uudenajan mokkapala


Kurpitsahulluus on taas valloittamassa mieleni, kieleni ja keittiöni, sillä teen aivan kaikkea kurpitsasta. Pirkan sovelluksesta löysin uudenlaisen mokkapalaohjeen, ja ihastuin oitin kuvan värikkyyteen. Kaupassamme ei kuitenkaan ollut oranssia geeliväriä, joten tyydyin kultaiseen. Reseptiä tarkemmin silmäillessäni huomasin, että yhtäläisyys mokkapalaan löytyy vain kuorrutteesta, mutta lähdin silti kokeilemaan.

Olen viime syksyinä tehnyt lähes poikkeuksetta sen tavallisen kurpitsapiirakan, sillä se on aina niin taivaallisen hyvää. Nyt oli kuitenkin aika kokeilla jotain uutta, ja jääkaapissa odotti jo kurpitsasose, jonka keitin ylijäämäkurpitsasta. Pohjaan tarvitset 400g raastettua kurpitsaa, 2dl maitoa ja 1 desin öljyä. Itse kun käytin sosetta, niin vähensin maidon yhteen desiin. Toisessa kulhossa sekoitetaan kuivat aineet eli 5 desiä jauhoja (itse käytin gluteenitonta), 2 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl pumpkin spice maustetta, 1 tl kardemummaa sekä 100g rouhittua tummaa suklaata. Sitten nämä kaksi kulhollista vain sekoitetaan keskenään ja taikina kaadetaan vuokaan. Ohje oli uunipellilliseen, mutta itse tein kaksi pyöreää piirakkaa, sillä niistä sai nätimpiä kahvipöytään. Pohja paistui uunissa 175 asteessa n. 25 minuuttia.



Jäähtyneen pohjan päälle tein kuorrutteen niin kuin mokkapaloihin, eli sekoitin sulaa voita, kahvia, tummaa kaakaojauhetta ja tomusokeria. Koristelin pinnan sillä mainitsemallani kultaisella sokerikuorrutteella, ja anopille kun vein tätä, niin kutsuin kakkua yllätysmokkapalaksi. Päälle päin se kun näytti ihan perinteiselle, mutta palaa ottaessa paljastuikin, ettei se ollutkaan. 

Kuten alussa ajattelinkin, tämä tosiaan oli aika kaukana mokkapalasta. Hyvää se oli, mutta mieleen tuli enemmänkin mehevä kuivakakku suklaakuorrutteella. Tärkeintä kuitenkin leipurille, että kakkua lähdettiin tarjoamaan jopa naapurin mummolle, joten oletan, että se oli melko hyvää.