lauantai 18. maaliskuuta 2023

Sitruunainen tiramisu


Keväällä on ihana tehdä kaikkia raikkaita leivonnaisia ja jälkiruokia talven tuhtien ruokien jälkeen. Menimme viikonloppuna anopille syömään ja halusin tehdä jonkun herkkujälkkärin.

Maaliskuun Yhteishyvässä tuli vastaan sitruunainen tiramisu, jolla ei kyllä itseasiassa ollut juuri mitään tekemistä tiramisun kanssa. Ei kahvia, ei likööriä ja omassa versiossani ei ole edes niitä perinteisiä kissankielikeksejä. Mutta siinä on kerroksia ja mascarponea, niin kai sitä voi sitten tiramisuksikin kutsua.

Lemon curd ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta yllätyin miten hyvää siitä tuli, kun sen sekoitti mascarpone-kermavaahtoon. Kekseinä käytin gluteenittomia sitruunavohveleita, sillä lähikaupassamme ei myyty gluteenittomia savoiardeja. Vohvelit ajoivat kuitenkin asiansa.

En myöskään halunnut latoa tiramisuni perinteisesti neliövuokaan, vaan tein sen kauniiseen pyöreään kulhoon. Koristeeksi laitoin pinnalle raitoja lemon curdista ja lopputuloksena oli ihanan raikas, kaunis sekä yksinkertainen, mutta näyttävä jälkiruoka. Sitruunatiramisu sopii täydellisesti pääsiäiseen tai ihan vain tällaiseen tavalliseen viikonloppuun.


Gluteeniton sitruunatiramisu

2 prk mascarponea
1 prk kuohukermaa
1 dl sokeria
1 sitruunan mehu
½ prk lemon curdia

Kostutukseen

1 dl sitruunamehua
½ dl sokeria
½ kuumaa vettä

Gluteenittomia savoiardikeksejä (tai sitruunavohveleita)

Vaahdota kerma ja sokeri, lisää joukkoon mascarpone. Sekoita mukaan sitruuna ja lemon curd. Maista.

Liota sokeri kuumaan veteen, lisää puristettu mehu. Pyöräytä keksit liemessä ja asettele vuokaan. Lisää kerros vaahtoa, ja toista kunnes vuoka on täynnä. Anna maustua jääkaapissa yön yli ja koristele.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Kosmetologien kauhu


Olen viime aikoina tehnyt jotain mitä jokainen kosmetologi tai kynsiteknikko varmasti kauhistuisi. Tykkään laittaa kynsiä ja minulla on nykyään uv-uunikin, mutta geelilakkojen hinta on melko korkea. Minulla ei myöskään ole varaa käydä laitattamassa geelikynsiä aina kolmen viikon välein, mutta omat kynnet ovat liian hauraat ilman geelin vahvistusta. Lisäksi omistan 120 kynsilakkaa, joten tuntuisi tyhmältä hamstrata saman verran erivärisiä geelilakkoja.

Ratkaisin asian niin, että olen laittanut kirkasta, ns. päälimmäiseksi laitettavaa geeliä pohjalle, jonka päälle lakkaan perus kynsilakalla. Ja voin kertoa, että toimii! En ole uskaltanut kokeilla laittaa toisinpäin, eli ensin kynsilakkaa ja vasta sitten geeli päälle, sillä en tiedä miten tavallinen kynsilakka reagoi uv-uunissa. 

Teen siis näin:

- putsaan kynnen pinnan, tarvittaessa leikkaan kynnet ja viilaan ne haluamaani muotoon. Lisäksi hoidan kynsinauhat ja tasoitan kynnen pinnan.

- seuraavaksi laitan kaksi todella ohutta kerrosta kirkasta  uv-geelilakkaa, jonka kovetan uunissa molempien kerrosten välissä; ensimmäisen kaksi minuuttia ja toisen neljä minuuttia. En laita geeliä koko kynnelle, vaan enimmäikseen kynnen kärkeen, jonne kaipaan vahvistusta.

- tämän jälkeen putsaan geelin aiheuttaman tahman pois kynsilakanpoistoaineella sekä viilaan geelin pinnan ihan kevyesti rikki, jotta kynsilakka tarttuu paremmin.

- sitten vain kynsien lakkaus haluamallaan värillä. Ensimmäinen kerros ei ole kovin tasaisen oloinen, mutta sitä ei kannata säikähtää, sillä toinen kerros tasoittaa tunnelmaa.

- lopuksi vielä kiiltoa antava päällyslakka sekä pikakuivatustipat ja tadaa - kynsiä vahvistava manikyyri on valmis, eikä se maksanut mitään. Laitan noin kolmen viikon välein uuden geelipinnan, mutta lakkaa voi vaihtaa niin usein kuin siltä tuntuu!

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Joskus pitää olla hieman lapsellinen



Sain vaihdettua kaikkien huonekasvien mullat, joten nyt oli aikaa keskittyä parvekkeen hyötykasveihin. Tilasin osan siemenistä netistä, sillä salaatit ja yrtit ehtii laittamaan keväämmällä.

Parvekkeelle tulee perinteisesti taas varhaisperunaa, kurkkua, kirsikkatomaatteja sekä chiliä. Tämä kokonaisuus on sellainen, josta takuulla saa satoa ja nämä kaikki pärjäävät paahteisella parvekkeellamme. Edellisvuosina on tullut kokeiltua punajuuria, porkkanoita, vadelmaa sekä herneitä, mutta niistä ei mikään menestynyt.


Tämän vuoden uutena kokeiluna on paprika. Löysin siemenkauppa.com sivuilta ihanan pieniä napostelupaprikoita, ja niissä mainittiin, että nämä kasvaa hyvin myös parvekkeella. Nähtäväksi jää, mutta odotukseni ovat korkealla! Lisäksi sieltä löytyi tuttu ja turvallinen Baby -kurkkulajike, mutta toinen lajike oli itselleni uusi tuttavuus. Pakko myöntää, että ostin sen ihan vain nimen perusteella - ja se nimihän on Paska. Joskus pitää olla hieman lapsellinen.

Tammikuussa istuttamani kirsikkatomaatit ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa, ja myös pelargonian pistokkaat näyttävät onnistuneen. Odotan jo niin kovasti, että pääsen siivoamaan ja laittamaan kesäparveketta kuntoon.