Naapurin mummo

Meillä on asunut seinänaapurina useamman vuoden sellainen mummo, jota auttelin aina kun pystyin. Kävin hänelle joitakin kertoja kaupassa, opastin puhelimen kanssa, vein kukkia, korjasin telkkarin (laitoin johdon seinään) ja paljon muuta. Meillä oli hyviä keskusteluja ja hän kertoi minulle lähestulkoon koko sairaushistoriansa, mutta hänen etunimeään en tiedä vielä tänäkään päivänä. Siksipä puhun aina naapurin mummosta.

Tässä taannoin huomasin, että mummon asuntoa tyhjennetään ja huolestuin, että onhan kaikki hyvin. Mummo oli valitettavasti sairastunut, ja hänen perheensä teki muuttoa, sillä mummo ei enää pärjäisi kotosalla. Muuttoporukka tuli meiltä kysymään, että haluaisimmeko mummon vanhan lipaston, vähän kuin kiitokseksi kaikesta. Lipasto oli pieni, valkoinen ja siisti, joten mieluusti tarjosin sille uuden kodin. 

Mummon lipasto oli yhden iltapäivän keskellä makuuhuoneen lattiaa, kun yritin miettiä sille paikkaa. Mittanauhan kanssa hetken pyörittyäni päädyin sijoittamaan sen makuuhuoneeseen ja vanha meikkipöytä sai väistyä. En ikinä oikein ole tykännyt meikkipöydästäni, ja oikeasti se on ollut ihan turha. Meikkaan nimittäin aina ruokapöydän ääressä, sillä makuuhuoneessa on niin huono valaistus. Meikkipöytä oli Ikean mallistosta, jonka olin korottanut irtojaloilla korkeammaksi. Annoin pöydän facebookissa ilmaiseksi sitä tarvitsevalle, ja viidessä minuutissa se oli varattu. Kaikki siis voittivat.

Tämä uusi lipasto on niin paljon parempi. En ollut edes tajunnut kuinka paljon pöytä peitti ikkunaa, ja nyt ikkunasta tulvii ihanasti aamupäivän valo sisään. Taiston mökkikin mahtui hyvin lipaston viereen ja mikä parasta - sain vaatehuoneeseen lisää tilaa, kun osa vaatteista sujahti lipastoon. Täydellistä! Kiitos naapurin mummolle ja kaikkea hyvää.

Leipä leipänä ja kakku kakkuna

Tänä vuonna tammikuu on mennyt todella nopeasti. Ensi viikolla alkaa jo yksi lempikuukausistani, eikä tammikuuahdistus ole vielä edes ehtinyt paikalle. Me selvittiin.

Tammikuisen tiistain kunniaksi leivoin eilen illalla ensimmäisen banana breadin eli banaanileivän. En kyllä suostu kutsumaan tätä leiväksi, vaan puhuttakoon siitä kakkuna, sillä leivän tästä tekee ainoastaan sen muoto. Eräs ystäväni on puhunut tästä pitkään ja hän leipoo näitä usein, mutta minua on häirinnyt tämä leipä asia. Annoin tälle kuitenkin nyt mahdollisuuden, sillä hedelmäkorissa lojui neljä liian kypsää banaania.

Banaanileipä on amerikkalainen leivonnainen, johon saat käytettyä helposti ylikypsät banaanit. Ohje oli helppo muuntaa gluteenittomaksi, mutta voit halutessasi käyttää jauhoina myös venhäjauhoja. Äidin banaanikakusta tämä eroaa kaurahiutaleilla, mutta muutoin ohje on aika samanlainen. Koostumus oli juurikin kaurahiutaleiden takia hieman tiiviimpi kuin kakussa. 

Banaanilaleipää voi pienillä muutoksilla varioida itselle sopivaksi. Voit laittaa taikinaan esimerkiksi rouhittuja pähkinöitä, rusinoita, suklaahippuja tai tuoreita marjoja. Voit lisätä joukkoon tummaa kaakaojauhetta tai jauhettua inkivääriä. Sen myönnän, että tämä banaanileipä on koristelunsa ansiosta kauniimpi kuin perinteinen banaanikakku, mutta toisaalta taas, miksei sitä kakkuakin voisi koristella. 

Kaiken kaikkiaan lopputulemana on, että ei jatkoon. Pitäydyn mielummin äidin herkullisessa ohjeessa, jatkossa vain ehkä koristelen sen leivän tavoin. Parasta tässä banaanileivässä oli nuo pinnalla olevat paahtuneet pähkinät. Pitäisiköhän siis leipoa pekaanipiirakka?

Gluteeniton banana bread

3 kypsää banaania

100 g voisulaa

1 dl sokeria

1 kananmuna

3 dl Virtasalmen glut.vaaleaa jauhoseosta

2 dl kaurahiutaleita

2 tl vaniljasokeria

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl ruokasoodaa

1 tl suolaa

Pinnalle

1 banaani

vaahterasiirappi

pekaanipähkinöitä

Muussaa banaanit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Voitele ja korppujauhota litran vetoinen leipävuoka. Kaada taikina vuokaan ja leikkaa banaani koristeeksi. Ripota pinnalle pekaanipähkinöitä ja vaahterasiirappia. Paista 50 minuuttia 175 asteessa, ja anna jäähtyä kunnolla ennen kumoamista. 

Vallattomat

Me on aloitettu miehen kanssa uusi harrastus, ja löydettiin se oikeastaan ihan vahingossa. Lähdettiin pikkujoulujen jatkoille lähipubiin ja siellä oli ilmoitus keskiviikon pubivisasta. Ajattelin heti, että sinne täytyy mennä, mutta en ajatellut, että siitä tulisi jotain pysyvää.

Käymme siis nykyään pubivisassa joka keskiviikko. Muodostamme miehen sekä avustajiemme kanssa joukkueen nimeltä Vallattomat ja olemme tällä hetkellä lähibaarimme 10 parhaan joukossa. En tosiaan tiennyt pubivisasta mitään ennakkoon, mutta sehän on osoittautunut erittäin mukavaksi ajanvietteeksi. Lisäksi pidän siitä, ettei tarvitse lähteä kauas ja paikan päälle voi mennä juuri sellaisena kuin on. 

Joka kerta joukkueille jaetaan visailulomakkeet sekä tyhjää paperia, jonka avulla voi kommunikoida oman joukkueen kanssa. Vastauksia ei nimittäin kannata huudella ääneen! Visassa on kolme osioita, joiden välissä lasketaan aina pisteet ja illan kolme parasta saa palkinnon. Palkintona on rahalipuke käytettäväksi baariin, mutta valtakunnallisella tasolla kauden päätteeksi voi voittaa matkalahjakortin. 

En myöskään tiennyt, että pubivisassa on kausia ja jokainen pelikerta kerryttää joukkueelle pisteitä. Esimerkiksi me olemme nyt pelanneet itsemme kauden finaaliin, joka järjestetään tammikuun lopulla ja heti seuraavalla viikolla alkaa uusi kausi. Yhtään yksittäistä visaa emme ole vielä voittaneet, joten finaalin suhteen ei ole kovinkaan korkeat odotukset, mutta tämä laji on hauskaa ilman voittoakin.

Pidän myös siitä, että tätä pelataan joukkueena, niin jokainen on hyvä jossain. Kaiken kaikkiaan pubivisa on ollut tämän talven pelastus ja jokaisen viikon kohokohta. 

Honey, we are going to Paris!

Otsikkokin sen jo ehkä kertoo, että me lähdemme Pariisiin! Ei nyt ihan heti huomenna, vaan kesällä 2024, mutta nyt se on viimein lyöty lukkoon. Nämä kuvat ovat häämatkaltamme ja olen siitä asti sanonut, että 10. hääpäivänä tahdon takaisin Pariisiin. Ja sen me teemme.

Vaikea uskoa, että häistä on aivan pian 10 vuotta aikaa! Silloin matkustimme elo-syyskuun taitteessa, sillä häät pidettiin elokuun lopulla. Tämä uusi matka kuitenkin tulee sijoittumaan touko-kesäkuulle, sillä Pariisissa on ilmeisesti kesäolympialaiset 2024 elokuussa ja kaikki paikat ovat varmasti aika täynnä. 

Ensimmäisellä kerralla tuli kierreltyä kaikki pakolliset nähtävyydet, paitsi Notre-Damessa en käynyt sisällä ja näin jälkikäteen se kyllä harmittaa. Notre-Dame päivänä minä tarvitsin unta, joten mies meni sinne ja minä jäin nukkumaan. Versaillesin taasen haluaisin nähdä uudestaan, sillä viime kerralla oli kaikki mahdollinen epäonni mukana. Ensinnäkin Versailles oli osin remontissa, joten nähtävänä oli vain osa linnaa. Toisekseen siellä tuli kesken kaiken sähkökatkos ja me jäimme toiseen kerrokseen jumiin hyvän tovin ajaksi. Kun hissi viimein toimi ja pääsimme ulos, tarkoituksenamme oli mennä kauniiseen puutarhaan piknikille, mutta alkoikin järkyttävä kaatosade. Versailles on siis koettava uudelleen.

Tällä kertaa haluaisin enemmänkin vain kulkea katuja ja mennä juuri sinne mikä tuntuu hyvältä. Haluaisin hotellihuoneen mistä näkisi Eiffel-tornin ja haluaisin päästä paremmin mukaan Pariisilaiseen elämään. Haluaisin myös olla siellä kauemmin kuin 5 päivää, ehkä pari viikkoa. Olen aina haaveillut asuvani Pariisissa edes jonkin ajan elämästäni, mutta kahdesta viikosta on hyvä aloittaa.

Tämä matka tulee poikkeamaan häämatkasta myös siten, että aiomme matkustaa laivoilla ja junilla. Me emme kumpikaan tykkää lentämisestä, vaikka se olisikin edullisempaa ja nopeampaa, mutta monin muin tavoin se on niin epävarmaa, että ei kiitos. Sain kokea lentomatkailun häämatkalla ja se riitti minulle. Kun matkustetaan pyörätuolilla ja mukana on apuvälineitä sekä avustajia, niin on matkan suunnittelu aloitettava hyvissä ajoin. Lisäksi täytyy alkaa kerryttää matkakassaa, sillä ilmaista siitä ei tule. Tämä kaikki on kuitenkin maahdollista, tarvitaan vain oikeat ihmiset, oikeat väylät matkan toteutukseen sekä ripaus onnea, sillä honey, we are going to Paris!

10 kiloa

Ostin viime viikolla joulukinkun, kun sen sai puoleen hintaan, ja se on aiheuttnut niin paljon kysymyksiä, että päätin avata asiaa ihan blogitekstin verran.

Me tosiaan teimme päätöksen, että emme osta kinkkua jouluksi, kun olimme kuitenkin menossa ravintolan joulupöytään ja joulupäivänä oli tarkoitus herkutella juustoilla. Toisekseen kinkun, kuten kaiken muunkin ruoan hinta on kallistunut sen verran, että odottelimme kinkkujen tulevan alennukseen joulun jälkeen. Joku muu oli ajatellut samoin, sillä monista kaupoista kinkut olivat jo loppuneet ennen kuin ehdin kaupoille! 

Olisin halunnut 6-8 kiloisen kinkun, mutta jäljellä oli vain 10 ja 12 kiloiset, joten niihin oli tyydyttävä. Toki luuttomana olisi ollut pienempiä, mutta halusimme nimenomaan oikean, potkallisen kinkun. Kinkku oli jäässä, joten annoin sen sulaa jääkaapissa kolme vuorokautta ja pidin useamman tunnin huoneenlämmössä ennen kuin laitoin sen yöksi uuniin. 

Ja mikä tässä kaikessa aiheutti ihmetystä? No lähinnä se kinkun koko. Että "miten kaksi ihmistä syö 10 kiloa" tai "meinaatteko koko kylän ruokkia". No ei, en ajatellut. Ihan ajattelin kyllä syödä kaiken itse.  Näinä aikoina tämä on taloudellinen lähestymistapa, sillä 10 kilon kinkusta tekee aika monta ruokaa. Ei ole tarkoituksena, että syömme 10 kiloa kinkkua, vaan siitä nautisekellaan pari päivää perunan ja kastikkeen kanssa, jonka jälkeen loput laitetaan pakastimeen, ja käytetään sieltä sitten muihin ruokiin. Kuka nyt söisi 10 kiloa kinkkua.

Tätä oli jotenkin stressitömämpää tehdä kuin jouluna, sillä ei tarvinnut murehtia, että pysyykö se kasassa ja saako siihen nyt kauniin sinappihunnun. Revin vain paistopussista isoja paloja tarjoiluvadille ja kaikki ylimääräinen, kuten luut ja rasva menivät suoraan roskiin. Aion tehdä ylijäämäkinkusta ainakin hernekeittoa, pizzaa, kinkkupiirakkaa ja munakasta. Tästä saa myös supermaukkaita gua baoja, kun maustaa kinkkua aasialaisittain tai täydellisen pastakastikkeen. Mutta juuri nyt haluan vain nauttia siitä, että saan hiipiä jääkaapille napostelemaan kinkkuani.