I did it my way

Syksyn tullen hullaannuin taas Starbucksin pumpkin spice latesta. Kävimme kavereiden kanssa nauttimassa tuon ihana kupin kuumaa ja yksi kavereista tokaisi, että "Anna, mikset tee näitä itse kun teet kaikkea muutakin?" Siihen selitin jotain Starbucksin helppoudesta ja omasta laiskuudesta, mutta mitään hyvää syytä minulla ei ollut. Niinpä päätin kokeilla pärjäisinkö kahvilan baristoille.

Pumpkin spice latteen tarvitaan pumpkin spice siirappia ja siirappiin puolestaan tarvitaan pumpkin spice mausteseosta. Loogisesti aloitin tietenkin mausteseoksesta, eli jauhoin yleiskoneen maustemyllyllä maustepippureita hienoksi jauheeksi ja sekoitin joukkoon kanelia, inkivääriä sekä muskottipähkinää. Mausteesta keitin siirapin, jota sitten laitoin kahvin pohjalle ja odotin maistamista kuin lapsi lahjoja jouluaattona! 

Siirappi oli melko vaivatonta valmistaa, ja sainkin siitä idean, että voisin tehdä erilaisia makusiirappeja ihmisille joululahjaksi. Itse jouduin kyllä kahvin joukkoon lisäämään vielä sokeria, sillä mielestäni pumpkin spice laten pitää olla erityisen makea, mutta en kuitenkaan halunnut enempää siirapin mausteisuutta. Latteni pääsi melko lähelle Starbuksin vastaavaa, ja tietysti vasta jälkiviisaana tutkin mitä siinä alkuperäisessä oikein on. Omasta maustesekoituksestani uupui neilikka, mikä ehkä vaikutti täydellisen makuvihahduksen löytymiseen. 

Tässä vielä tarkemmat ohjeet!

Mausteseos

4 tl kanelia

2 tl jauhettua inkivääriä

2 tl muakottipähkinää

1 tl maustepippuria

(neilikkaa)

Sekoita mausteet hyvin keskenään.

Kahvisiirappi

3 dl sokeria

1,5 dl vettä

1 dl kurpitsasosetta

1 rkl pumpkin spice mausteseosta

Ainekset sekoitetaan paistinpannulla ja kuumennetaan kiehuvaksi. Seoksen annetaan kuplia miedolla lämmöllä 10-15 minuutta siirappiseksi, jäähdytetään hetki ja laitetaan pulloon. Siirappi säilyy jääkaapissa n. pari viikkoa.

Pumpkin spice latteen tarvitset pari ruokalusikallista pumpkin spice siirappia, kuumaa espressoa, lämmintä maitoa ja maitovaahtoa - tai erikoistilanteessa kermavaahtoa. 

Tonttulakkitagine

Saimme anoppipuolelta taginepadan, sillä hän on itse innostunut siitä matkailtuaan maailmalla ja sai meidätkin innostumaan. Myyntipuhe taisi mennä jotakuinkin näin, että "sillä voi tehdä mitä vaan, heittää vaan ainekset pataan ja pata uuniin". Olin vakuuttunut.

Tagine on peräisin Pohjois-Afrikasta, tarkemmin kai Marokosta. Taginella tarkoitetaan sekä tuota pataa että siinä valmistettua ruokalajia.  Aito pata on raskasta savea, mutta suomesta saa näitä sähköuuniin ja tiskikoneeseen soveltuvia versioita. Taginea kuuluu hauduttaan pitkään miedolla lämmöllä ja ruoan voi laittaa tarjolle padassa.

Sain heti idean pitaleivistä, joiden sisään teen täytteen taginella. Lähestyin asiaan kanan kautta ja mukaan laitoin myös sipulia, paprikaa ja sen sellaista. Mausteena käytin tulista harissatahnaa, jauhettua korianteria, sarviapilansiemeniä, suolaa sekä hunajaa. Laitoin pataan myös hieman kvinoaa tuomaan ruokaisuutta ja kuivahedelmiä, sekä lopuksi peitin kaiken paseeratulla tomaatilla. Pataanhan ei oikeastaan tarvitsisi laittaa juurikaan nestettä, sillä tonttulakkikannen ideana on pitää ruoka mehevänä. Höyry tiivistyy kannen alla ja valuu takaisin ruokaan, jolloin lisättyä vettä ei oikeastaan tarvita. Tämä on kai kehitetty juuri siksi, että joissain paikoissa on hyvin kuivaa ja vedestä on muutenkin pulaa. Taginen lisäksi meillä oli niitä mainitsemiani pitäleipiä, hummusta, tsatsikia ja vihanneksia. Sitä luuli syövänsä ainakin kaksi leipää, mutta hyvä kun näillä täytteillä jaksoi syödä edes yhden loppuun asti!

Ulkomuistista

Piti viikonloppuna pyörähtää Linnanmäen kummituskarkeiloissa, mutta sää ei oikein suosinut. Sen sijaan kävimme tyttöporukalla Starbucksissa nauttimassa syksyn ensimmäiset pumpkin spice latet ja kotona panostin hyvään ruokaan.

Kävimme tuossa kesän lopulla kaivamassa maa-artisokkia appiukon pihalta, enkä ole ehtinyt tekemään niistä tähän mennessä kuin kakkua. Ne olivat onneksi säilyneet ihan uudenveroisina jääkaapin vihanneslokerossa. Kaikki juurekset kannattaaakin aina pakata pahvipussiin ja säilyttää jääkaapin laatikossa, silloin ne säilyy pisimpään. Jos jätät esimerkiksi perunat tai porkkanat muovipussiin, niin sinne ne pehmenevät, kun muovi ei hengitä. Lisäksi perunoita tuo paperisäkki suojaa valolta.

Tänään päätin vihdoin paahtaa maa-artisokkia uunissa, sillä mielestäni paahdettuna ne ovat parhaimmillaan. Kävimme nostamassa niitä aika aikaisin, sillä maa-artisokka on loppusyksyn juttu, mutta ihan syötäviä ne oli silti. Vähän vain pikkuisia, mutta oikeastaan ei sekään niin haittaa, kypsyväthän ainakin nopeammin. Maa-artisokkaa on helppo käyttää, sillä niitä ei tarvitse kuoria, vain huolellinen pesu riittää. Leikkasin niistä joitain huonoja kohtia pois, laitoin ne puoliksi ja sekoitin kulhossa öljyn, suolan sekä rouhitun mustapippurin kanssa. Sitten vain levitin ne uunipellille ja annoin paahtua uunissa ihanaksi. Paahdettuna maku on sellainen pehmeä ja hieman pähkinäinen, mutta jos ne jää yhtään kovaksi, niin siinä vaiheessa se maku ei kyllä päätä huimaa.

Myskikurpitsasta tein sellaista paistosta, jota olen tehnyt viimeksi kaksi vuotta sitten. En tietenkään ollut tajunnut ottaa ohjetta talteen, ja eilen sitten etsin sitä kissojen ja koirien kanssa. Muistin tasan tarkkaan, että se oli Sara la Fountainin ohje Maku -lehdestä ja että lehti on ilmestynyt 2017 syksyllä. Onneksi äidilläni on kaikki Maku -lehdet tallella ja sain viimein ongittua reseptin talteen. Se ei kylläkään auttanut tämän päivän kokkauksissa, sillä ehdin tekemään oman versioni ennen ohjeen löytymistä. Se oli kuitenkin melko lähellä alkuperäistä, muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta.

Paahdoin siis uunissa myskikurpitsakuutioita, jotka olin maustanut suolalla, pippurilla ja rakuunalla. Alkuperäisessä ohjeessa oli salviaa ja valkosipulia, mutta mielestäni ne syö liikaa myskikurpitsan omaa makua. Sillä välin kun uunissa paahduttiin, niin tein paistinpannulla pienen kauramurun kurpitsan päälle. Sekoitin kulhossa epämääräisen määrän kaurahiutaleita, gluteenitonta jauhoa, rouhittuja cashewpähkinöitä, sokeria ja suolaa. Pannulle laitoin 50 grammaa voita, ja kun se oli sulanut, lisäsin murun joukkoon. Paahdoin sen kauniin ruskeaksi, maistoin ja lisäsin vielä hieman suolaa. Oikeasti tähän olisi kuulunut myös mantelirouhetta, hunajaa ja fariinisokeria, mutta veikkaanpa, että tämä minun ulkomuistista tehty versio ei jäänyt siitä kovin kauaksi. Tuo kauracrumble on kyllä niin lyömätön yhdistelmä myskikurpitsan kanssa, että suosittelen kokeilemaan. Se tuo makeahkon ja mössöisen kurpitsan rinnalle hieman suutuntumaa ja rouheaa makua.

Ja ettei koko ateria menisi ihan vegaaniseksi, niin paistoin kylkeen vielä kunnon pihvit ja pihville tein kermaisen konjakki-pippurikastikkeen. Aika hyvä, vai mitä sanot?

Namina - pala Aasiaa meille kaikille

Tässä taannoin saimme miehen kanssa mahdollisuuden nauttia mahtavasta hemmotteluiltapäivästä. Namina wellness spa on Helsingissä toimiva ensiluokkainen hyvinvointihoitola, joka tarjoaa perinteisiä aasialaisia hoitoja. Tarkoituksena on, että asiakas saa kokonaisvaltaisen hyvän olon elämyksen niin tuoksuineen kuin äänineenkin, ja näin ollen toimipisteetkin on sisustettu harmonisesti ja paikanpäällä vallitsee täydellinen rauha. Naminan osaava henkilökunta tuli tekemään meille rentouttavia hoitoja ihan kotiin asti, sillä näin se oli meille helpompi. Kädenkäänteessä olohuoneemme muuttui tunnelmalliseksi hoitohuoneeksi ja hetken olin jossain muualla kuin omassa kodissani. 

Minulle tehtiin kasvohoito sekä päähieronta ja mies sai jalka-ja hartiahieronnan. Hartiahieronnassa käytettiin höyrytettyjä lämpimiä yrttinyyttejä, jotka edesauttavat pintaverenkiertoa ja rentouttavat jumissa olevia lihaksia. Niska- ja hartia-alueen hieronnalla pyritään lievitettämään esimerkiksi stressin tai kroonisen kivun aiheuttamaa lihasjännitystä, ja lämpimän yrttikääreen aromaattiset yrtit hellivät ja virkistävät niin kehoa kuin mieltäkin.

Kasvohoitooni sisältyi Naminan kahvikuorinta, kookos-jogurttinaamio sekä joconut-öljyllä tehostettu kasvohieronta. Hoitoon käytetyt tuotteet olivat miellyttävän tuntuisia eikä liian voimakkaan tuoksuisia. Viilentävän jogurttinaamion jälkeen lämmin pyyhe tuntui mahtavalta ja jälkeenpäin iho oli pehmeä kuin vauvan pylly. Naamion vaikuttaessa pään ja niskan aluetta hoidettiin mukavalla hieronnalla ja hellästi akupisteitä painelemalla. Hoitojen aikana oli mahdollista nauttia thaimaalaista teetä, ja lopuksi saimme Naminan omaan tuotesarjaan kuuluvia tuotteita myös kotikäyttöön. 

Suosittelen kyllä Naminaa kaikille hemmottelua ja rentoutusta tarvitseville - voit varata ajan itsellesi tai ostaa lahjakortin vaikkapa ystävälle, äidille tai puolisolle. Tarkemmat tiedot hoidoista ja hinnoista löydät Namina wellness span sivuilta. Hoitoja löytyy niin herkempään kuin vaativampaankin makuun ja palvelu mukautuu hyvin jokaisen tarpeeseen. Tämä on myös hyvä mahdollisuus viettää laatuaikaa kumppanin kanssa tai ottaa ihan vain aikaa itselle, hemmoitella esimerkiksi hermoilevaa morsianta tai odottavaa äitiä. Parasta Naminassa on se, että se on meille kaikille.

Laventelihuuruissa

Harmikseni kasvatin parvekkeella vain yhden ruukullisen laventelia ja kun olin tehnyt siitä laventelisokeria, olisin halunnut tehdä vielä jotain lisää. Onneksi ihana anoppipuoli löysi minulle Plantagenilta vielä kesän viimeiset laventelit ja pääsin toteuttamaan itseäni. Kuivatin ne niin kuin sen omanikin, ja jalostin siitä tuoksupusseja sekä palasaippuaa. Saippuan kanssa hieman oikaisin ja käytin valmista saippuamassaa, johon vain lisäain kuivattuja ja murskattuja laventelin kukkia. Saippua oli tekovaiheessa kauniin violetin sinistä, mutta jäähtyessä se muuttui takaisin läpikuultavaksi. Tuoksu oli kuitenkin pääasia ja tietysti se laventelin hoitava vaikutus. Laventeli esimerkiksi lisää ulkoisesti käytettynä pintaverenkiertoa ja aromaattinen tuoksu rentouttaa.

Laventeli on aromaattinen yrtti, jossa on kauniita tähkämäisiä kukintoja. Laventeli kasvaa luonnossa Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa, mutta Suomessakin sitä viljellään koriste-, tuoksu- ja maustekasvina. Laventeli rentouttaa, alentaa verenpainetta ja tuoreesta tai kuivatusta kasvista tehtyä teetä voi nauttia sisäisesti unettomuuteen, sydämentykytykseen, päänsärkyyn sekä ruuansulatusvaivoihin. 

Löysin askartelukaupasta ihan sattunmalta valmiita pieniä pellavapussukoita. Näin säästyin ompelemiselta ja pääsin suoraan kankaanpainantaan. Painoin jokaiseen pussukkaan pienen violetin kukkakuvion, täytin pussikat ja solmin tiukasti kiinni. Solmimiseen käytin eripari naruja, vähän sillä periaatteella mitä satuin kaapista löytämään. Joihinkin tuli ohutta nahkanauhaa, joihinkin juuttinarua ja joihinkin pitsinauhaa. Kaiken tämän jälkeen olin ihan laventelihuuruissa!

Laventeli tuoksupussi sisältää kuivattamiani laventelin kukkia ja pehmeää pumpulia. Pussi antaa sellaisenaan ihanan laventelin tuoksun vaikkapa liinavaatekaappiin, autoon, vessaan tai saunaan – ja mikä parasta, täysin ilman kemikaaleja. Pussin voi kätkeä päiväksi myös päiväpeiton alle, sillä laventelin tuoksu rauhoittaa ja auttaa nukahtamaan. Liinavaatekaapissa pussi paitsi raikastaa lakanoita, se estää myös ilkeitä pikku tuholaisia pesiytymästä kaappiisi. Saunassa puolestaan pussia voi hauduttaa löylyvedessä pari minuuttia, jolloin löylyä heittäessä rentouttava tuoksu leviää koko saunaan. Muista vain nostaa pussi kuivumaan, jolloin sitä voi käyttää useita kertoja.

Eikös tullutkin söpöjä?

Lettuja korvessa

Viime viikolla teimme lämpimien syyspäivien kunniaksi pienen retken. Retkeily - niin kuin kaikki muukin - on jäänyt tänä kesänä vähän vähälle, mutta ainakin pääsimme metsään nyt tämän kerran. Suuntasimme täysin uusille poluille Sipoonkorven kansallispuistoon. Tuo Nuuksio alkoikin jo vähän kyllästyttää, niin onneksi Sipoonkorpeenkin saatiin nyt esteetön reitti. Emme tienneet paikasta muuta kuin, että pyörätuolilla pitäisi päästä ja jonkinlainen tulentekomahdollisuus löytyy. Lähdimme siis aivan ummikoina matkaan. On mahtavaa, että näitä esteettömiä luontoreittejä tehdään, mutta itse toivoisin niihin vähän vaihtelua. Että ei olisi vain parkkipaikalta nuotiolle, vaan siihen väliin voisi mahtua useampi mutka ja risteys, jotta se tuntuisi vielä enemmän retkeilyltä. Että olisi se pieni eksymisen vaara ja ilo siitä, kun löytääkin perille. Että voisi kerrankin vähän poiketa polulta.

Retkiseurueeseen kuului tietysti koko perhe karvatassua myöden ja reppuun pakattiin puolitoista litraa vettä, tulitikut, lettutaikina, nakkimakkaroita, retkiastioita ja tietysti trangia. Korvessa meitä odotti aivan tuntematon, ja se oli mukavan jännää. Esteetön reitti tuntui hieman pidemmältä kuin Nuuksiossa ja päätepysäkkikin miellytti meitä enemmän. Siellä odotti kaunis lampi, joka oli lähestulkoon varpaiden kastelun päässä, esteetön nuotikatos sekä pöytä, jonka ääreen pääsee myös tuolilla. Siellä pärjää siis pienessä sadekuurossakin kun voi vetäytyä katokseen ja onkiminenkin on mahdollista. Lisäksi tuo Sipoonkorpi ei taida olla niin suosittu kuin Nuuksio, joten kaiken tämän huomioon ottaen tästä tuli kyllä heti meidän suosikkikohde. Itse innostuin eniten tuosta pöydästä, joka mahdollistaa trangialla kokkailun ja syömisen paremmin.

Perille päästyämme aloin virittelemään trangiaa letunpaisto kuntoon ja mies sai hoitaakseen nuotion nakkeinneen päivineen. Eipä olisi tuo nuotio kyllä tainnut ilman vaimon neuvoja rakentua, mutta onneksi edes toisessa meissä on vähän partiolaisen vikaa. Letut paistui näppärästi kunhan tajusin laittaa liekin täysille ja tuo ruoanlaitto maisema oli kyllä mitä parhain. Kokkailua  helpotti eväsleipien napostelu ja taustamelusta huolehti tuo ikioma räyhäroopemme. Se luuli varmaan karhun tulevan varastamaan kaikki nakit, ja tiesi, että hienosta retkipaikan vartioinnista saa tietysti vähän lettua ja nakinpätkän. Senhän nyt tietää jokainen kunnon retkikoira.

Arvaatteko mikä mielestäni on parasta retkeilyssä, kaiken tämän lisäksi? Se kun herää seuraavana aamuna, ja tukka haisee edelleen nuotion savulle - tai savumakrillille niin kuin äiti sanoisi. 

Rakastan sitä tuoksua.

Suolaa ja sokeria

Tänä vuonna halusin säilöä parvekkeen antimet hieman eri tavalla kuin aiemmin. Yleensä basilikasta on tehty pestoa ja muut on syöty tuoreena tai unohdettu parvekkeelle. Nyt kuitenkin tein yrteistä erinäköisiä mausteita ja chilit säilöin chiliöljyksi. Eli puhtaaseen lasipulloon vain tuoreita chilejä paloina tai kokonaisena, valkosipulin kynsiä, ripaus merisuolaa ja pullo täyteen oliiviöljyä. Voilà!

Laventeli oli tänä kesänä täysin uusi tuttavuus yrttivalikoimassamme, enkä aluksi oikein edes tiennyt mitä sillä tekisin. Ensin suunnittelin sellaisia tuoksupusseja liinavaatekaappiin, mutta aika nopeasti innostuin kuitenkin laventelisokeri ajatuksesta. Kuivatin laventelin kukkia viisi päivää huoneenlämmössä, murskasin niitä hieman morttelilla ja sekoitin tavallisen sokerin joukkoon. Noin 2 desiin sokeria laitoin suunnilleen 2 teelusikallista laventelia. Yllätyin kuinka hyvän makuista se on. Ei yhtään saippuamaista niin kuin kuvittelin, vaan ennemminkin tuli ehkä hunaja mieleen. Laventelisokeri sopii esimerkiksi teen joukkoon, pikkuleipien pinnalle tai creme bruleen kuoreksi. 

Laventelisokerin lisäksi tein kahta erilaista yrttisuolaa. Sekoitin basilikaa ja suolaa sekä rosmariinia ja suolaa keskenään. Löysin ohjeen, jossa tuoreet yrtit kehoitettiin sekoittamaan karkean merisuolan kanssa blenderissä tai sauvasekoittimella. Ihan hyvä idea, mutta parin ensimmäisen surauksen jälkeen blenderi meni aivan tukkoon. Vaihdoin sauvasekoittimeen, joka sekin jumittui. Hermojen loppuessa huusin pitkäpinnaisen miehen paikalle, joka surisutti suolat sauvasekoittimella. Siihen tosin meni lähes koko ilta, kun sauvasekottimen terää sai koko ajan kaivaa tyhjäksi. 

Kun yrttisuola oli hienonnettu, se levitettiin leivinpaperin päälle ja annettiin kuivua huoneenlämmössä varjoisassa paikassa. Rosmariinisuola kuivui vuorokaudessa, mutta basilikasuola vei useamman päivän. Makuuhuoneemme tuoksui ihan pestolle, sillä sängyn päällä oleva hylly oli ainut taso, mihin ei aurinko paista. Kuivatuksen jälkeen yritin vielä kerran sauvasekoitinta, mutta aika pian totesin, että kyllähän suolassa saa kiteitä olla. Laitoin suolat söpöihin pikku purkkeihin ja osan annoin lahjaksi. 

Suomalaisen ruoan merkkipäivä

No niin, se olisi vihdoin aika palata takaisin blogin ääreen. Kirjoitustauko venähti oletettua pidemmäksi, mutta joskus vain käy niin, että elämä ottaa enemmän kuin jaksaisi ja silloin on pakko höllätä jostain. Jossain vaiheessa harkitsin jo blogin lopettamista tai kokonaan uuden aloittamista, mutta sitten ajattelin, että minulla on jo ehkä tietty lukijakunta, niin en viitsi aloittaa ihan alusta. Mutta nyt ei kuitenkaan murehdita enempää, vaan paneudutaan päivän aiheeseen, eli kotimaiseen ruokaan.

Tänään vietetään ensimmäistä kertaa suomalaisen ruoan merkkipäivää ja mikä olisikaan parempi tapa jatkaa tätä blogia. Blogiani seuranneet tietävät, että kotimainen ruoka, sen puhtaus ja lähituotanto ovat minulle sydämen asia. Jos voisin, asuisin omalla maatilalla niin omavaraisesti kuin mahdollista kasvattaen kaikenlaista aina lihasta vihanneksiin, poimisin luonnon herkut talteen ja eläisin muutenkin enemmän luonnon ehdoilla. Unelmanani olisi päästä lähemmäs jotain jo menetettyä, eli elää yhdessä luonnon ja ajan kanssa, ei kiireen ja muovipakkausten keskellä.

Tänään kuitenkin on tämä mahtava päivä ja oikeastaan se ei muuta ruokapöydässämme yhtään mitään. Meillä suositaan aina kotimaista niin pitkälle kuin se on mahdollista, ja tänäänkin vaihdoin kotimaisuuden vuoksi oliiviöljyn rypsiöljyyn ja mozzarellan kotijuustoon. Suolaa, pippureita ja muita mausteita ei toki voi saada kotimaisena, mutta pääraaka-aineet ja lisukkeet voi.

Tämän päivän kunniaksi kutsuin kaverin päivälliselle ja valmistin kaikkea hyvää ja kotimaista. Ruokapöydästä löytyi pieniä tomaatti-kotijuusto leipäsiä, joiden päällä oli parvekkeella kasvatetusta basilikasta tehtyä basilikasuolaa. Alkuun jouduin tekemään melkeinpä puolivahingossa myös pienoisen amuse bouchen eli keittiön tervehdyksen. Jälkiruoasta jäi nimittäin yli raastettua maa-artisokkaa, joten keitin siitä puolikkaan perunan kanssa pienen sosekeiton. Maustoin sen vain kurkumalla sekä suolalla, ja vaikka se syntyi ihan vahingossa, sai se oikein kovasti kehuja osakseen.

Lisäksi oli ihanaa, paistettua kuhaa, sienikastiketta, varrellista parsakaalia ja tietysti uuniperunaa. Mitäpä suomalainen ruokapöytä olisi ilman perunaa ja minusta ehdottomasti parhaiten peruna pääsee oikeuksiinsa uuniperunana, kun rapea, paistunut kuori kätkee sisäänsä kauniin pehmeän sisuksen.

Jälkiruoaksi piti tehdä pieni jälkkärikimara eli tahmeita uuniomenoita, laventeli cremebruleeta sekä maa-artisokkakakkusia. Omenat kuitenkin jäivät pois laskuista, sillä tämän masterchefin aika vain yksinkertaisesti loppui kesken. Maa-artisokkia kävimme kaivamassa miehen isän pihalta ja ajattelin valmistaa viime syksynä ensimmäisen kerran kokeilemaani kakkua, tosin nyt vain hieman tuunasin ohjetta. Jätin pähkinän kokonaan pois, tein ne muffinsivuoissa ja koristeena käytin anopin tekemää kuusenkerkkäsiirappia. Ohjeessahan olisi ollut vaahterasiirappia, mutta se ei ole kotimaista niin halusin keksiä jotain siihen tilalle. Laventelisokeri puolestaan on keittiössäni aivan uusi tuttavuus, joten uskalsin laittaa sitä vain creme bruleen pinnalle. Se ei juurikaan vaniljan ohella maistunut, mutta idea oli ihan hyvä.

Kaikki muu kuvissa näkyvä on kotimaista, paitsi tuo sitruuna - niitä kun ei täällä meillä kasva. Ja en tiedä huomasitko, mutta kahvia ei tällä päivällisellä tarjoiltu laisinkaan. Se kun on aika kaukana kotimaisuudesta.