Veriletut

 

Olen jo pitkään ollut tekemässä gluteenittomia verilettuja, mutta jotenkin se on aina siirtynyt tuonnemaksi. Ehkä siksi, että veri ja keittiö kuulostaa samassa lauseessa hieman oudolta, mutta olen kuitenkin tottunut syömään näitä. Siksipä tartuin härkää sarvista tai pitäisikö sanoa nautaa suonista ja tänään meillä syötiin ihan oikeita verilettuja muussin kera.

Veriruoat ovat paitsi terveellisiä ja maukkaita, niin myös ekologisia. On tärkeää, että eläimestä käytetään kaikki mahdollinen eikä vain se hienoin ja kallein osa. Ennen vanhaan verta on hyödynnetty vielä enemmän, mutta nykyään ihmiset ovat ehkä hieman vieraantuneet siitä. Itse olen tottunut syömään veriruokia jo lapsuudessa, mutta mies ei - onneksi hän kuitenkin pitää näistä, eikä ole liian ennakkoluuloinen. 

Mutta vaikka olenkin tottunut syömään, oli kertakaikkisen iso kynnys ostaa sitä verta ja alkaa tekemään. Pelkäsin kai, että se haisee kovin pahalle tai alkaa muuten etomaan, mutta ei siinä ollut mitään ongelmaa. Naudan verta löydät isompien markettien pakasteosastolta, tai sitten sitä voi tarvittaessa tilata esimerkiksi kauppahalliin. Valmistin lettuni pullon kyljestä löytyvällä reseptillä, tosin gluteenittomina ja jätin sipulikuutiot sekä meiramin pois. Halusin näistä nimittäin mahdollisimman saman makuisia kuin kaupan einesletut, sillä niiden makuun olen tottunut ja niitä himoitsen, eikä niissä ei tosiaankaan ole sipulikuutioita. Eineslettuja ei kuitenkaan saa gluteenittomina, joten täytyi tehdä itse. 

Veriletut, niin kuin muutkit veriherkut nautitaan perinteisesti puolukkasurvoksen tai -hillon kera, mutta itsehän syön ne ketsupilla. Tämä juontaa juurensa lapsuudesta kun ruokapöydässä sanoin äidille, että minäkin haluan jotain punaista verilettuihini. Puolukasta en tykännyt, joten äiti töräytti lettuihini ketsuppia ja se oli niin hyvää, että teen niin vielä tänäkin päivänä. 

Nämä yllättivät helppoudellaan ja näin ollen menevät jatkoon. Taikina oli mielestäni omituisen löysää, mutta veressä oli jotain taikaa ja se hyytyi kypsentyessään, joten älä siis säikähdä löysää taikinaa. 

Gluteenittomat veriletut

5 dl maitoa tai vettä

5 dl naudan verta

2 dl kaurajauhoa

1 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta

1,5 tl suolaa

1 tl valkopippuria

0,5 dl sulatettua margariinia

2 munaa

Sekoita kaikki keskenään ja anna taikinan turvota jääkaapissa tunnin verran. Paista letuiksi voin kera.

Viiden kilsan lenkki

Nyt viikonloppuna on ollut aivan ihanan kirpsakka syyssää ja me olimme eilen nauttimassa siitä koko perheen voimin kunnon lenkillä Helsingin keskuspuistossa. Se oli muuten ensimmäinen kertani kysesisessä puistossa, ja vaikka sitä kutsutaan puistoksi, niin sehän on siis käytännössä enemmän metsä kuin puisto. Mutta mikä sopisikaan paremmin syysulkoiluun kuin kaunis suomalainen metsä! 

Keskuspuisto on Helsingin kaupungin suurin yhtenäinen puistoalue, joka alkaa Töölönlahdelelta keskeltä kaupunkia ja ulottuu aina Helsingin pohjoisrajalle asti. Puisto on laajuudeltaan peräti 700 hehtaaria ja se kätkee sisäänsä monimuotoista niin luontoa kasvillisuuksineen kuin eläimineenkin. Puistossa on myös luonnonsuojelualueita ja ulkoilureittejä löytyy noin sadan kilometrin verran.

On aina tuntunut hassulta mennä jonnekkin autolla, että pääsee ulkoiluttamaan koiraa, mutta toisaalta uudet lenkkipolut piristävät. Harvoin lähdemme tuttuja polkuja kauemmas ihan vain ulkoilemaan, vaan yleensä siihen yhdistyy nuotiohetki tai jokin muu aktiviteetti. Uusi maasto ja uudet tuoksut kuitenkin tekevät hyvää niin koiralle kuin ihmisellekin. Eilen lähdimme liikkeelle Ruskeasuon jousiammuntaradalta ja päädyimme muutaman mutkan kautta Maunulan majalle. Yhteensä lenkille tuli pituutta viitisen kilometriä ja aikaa kului reilusti yli tunti, kun kuljimme ihan rauhallisesti. Metsässä ei missään nimessä saa olla kiire.

Pelkkä ulkoilukin uudessa ympäristössä oli kyllä niin kivaa, että täytyy ottaa uusiksi. Ehdottomasti menemme vielä uudestaan tuonne keskuspuistoon, mutta eilen illalla aloimme etsiä myös muita lenkkikohteita. Saa ehdottaa, jos juuri sinulla on pääkaupunkiseudulla jokin suosikkiulkoilualue tai metsäpolku - katsastamme sen mieluusti! 

Hirviburger puolukkamajolla

Eilen pääsin laittamaan pöydän koreaksi, kun ystäväni tuli syömään. Hänen ja hirviburgereiden piti olla ohjelmistossa jo pari viikkoa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sain syyn kattaa nätisti ja ystävän paikalle käärin söpöön pakettiin siemennäkkäriä kotiinviemisiksi. Se oli piste i:n päälle.

Minun oli siis alunperin tarkoitus suomalaisen ruoan merkkipäivänä tarjoilla alkuruoaksi kotimaisia juustoja, pääruoaksi hirviburgereita ja jälkkäriksi gluteeniton tarte tatin luumuista. Eilen sitten toteutin siitä tuon pääruokaosion eli maan mainion hirviburgerin puolukkamajoneesilla. Lisukkeeksi oli myskikurpitsaa kaura-pähkinämurulla ja uunipunajuuria balsamicokastikkeella, kun tuntui jotenkin, että ranskalaiset ei vain sovi tähän ateriaan. Myskikurpitsa oli kovin vaaleaa, mutta en tiedä johtuiko se vain siitä, että se on kasvanut täällä pohjolassa. Ihan hyvää se oli kuitenkin, vaikkei ollutkaan oranssi niin kuin on totuttu. Myskikurpitsacrumbleen löydät halutessasi ohjeen tästä viime syksyn julkaisusta.

Sain äidiltä taannoin palan hirveä, joka on kaadettu vanhempien metsästä. Burgeria varten tämä hirvi täytyi jauhaa jauhelihaksi ja näin ollen pääsimme käyttämään lihamyllyämme ensimmäistä kertaa. Yleiskoneeseen kuuluu lihamylly ja koneella on tehty kyllä kaikkea muuta mahdollista, mutta lihamylly on jäänyt testaamatta. Ikinä ei pitäisi kokeilla asioita ensimmäistä kertaa jos joku on tulossa syömään, sillä mitään ei tapahtunut kun lihat oli myllyssä ja kone päällä. Siinä tuli pieni kylmä hiki, että tuleeko burgereita laisinkaan. Koko homma vaan osiksi ja uudestaan kasaamaan - ja sitten lihamylly napsahtikin kunnolla paikoilleen. Liha tuli läpi ja burgereilla oli taas tulevaisuus. 

Jauhettuun hirvenlihaan sekoitin ainoastaan suolaa, sipulia, mustapippuria ja hieman dijon sinappia. Halusin, että riista on pääossassa niin en maustanut sitä sen liiemmin. Sitten vain reilunkokoiset pihvit pannulle voin kanssa paistumaan ja burgeria kasaamaan. Sämpylän pohjalle laitoin kaalisalaattia ja tuoretta tomaattia, seuraavaksi pihvi, jonka pinnalle oli sulanut reilusti kotimaista Jukolan Aito cheddaria ja lopuksi vielä iso lusikallinen puolukkamajoneesia. Sitten vain hattu päälle ja burgeri tarjolle nätissä sanomalehtikääreessä. Aika täydellistä.

Puolukkamajoneesi syntyi ihan vain ajatuksesta, että mikä sopisi riistan kanssa - no tietysti puolukka. Sekoitin valmismajoneesiin pakastepuolukkaa, jota olin hieman survonut, mutta kuitenkin niin, että jäljelle jäi myös kokonaisia puolukoita. Maustoin sitä vain hieman suolalla ja sokerilla, ja voin sanoa, että se sopi tähän kuin nenä päähän.  

Jälkiruoaksi ei ollut sitä paljon puhuttua gluteenitonta tarte tatinia, sillä kokilla oli päällä kaksipäiväinen migreeni. Mentiin siis hieman helpomman kautta eli loihdin pöytään vain päärynä-kaurapaistosta ja vaniljajäätelöä. Törkeän hyvää kyllä sekin oli.

Hyvä paha siemenäkkäri

Tein tänää ensimmäistä kertaa siemennäkkäriä. Minulla on siemenleipiin hieman sellainen viha-rakkaus suhde, sillä joskus ne ovat taivaallisen hyviä ja joskus taas järkyttävän pahoja. Siemennäkkäri on kuitenkin ravintosisällöllisesti hyvää ja terveellistä esimerkiksi iltapalalle, niin ajattelin antaa sille vielä itsetehdyn mahdollisuuden. Yksi mottoni lieneekin, että jos et löydä kaupasta, tee itse.

Ohjenuorana käytin Fazerin sivuilta löytyvää reseptiä sekä kaverin antamaa reseptiä, joista muokkasin omanlaiseni. Käytin leipääni seesamin-, auringonkukan-, pellavan- sekä chiansiemeniä. Lisäksi taikinaan tuli kaurajauhoa ja itselleni uutta tuttavuutta eli perunakuitua. Sitä käytetään paljon gluteenittomassa leivonnassa sen kuitupitoisuuden ja monipuolisuuden vuoksi.

Maustoin taikinaani suolalla ja kuminansiemenillä, mutta kumina ei valitettavasti liiemmin maistunut. Se oli hieman sääli, sillä kuminan maku leivässä on mielestäni parasta ikinä. Lisäksi taikinaan tuli vielä öljyä sekä kiehuvaa vettä. Tämä kiehuvan veden funktio on itselleni edelleen täysi mysteeri, mutta kai sillä lämpötilalla jokin tarkoitus on. Taikinasta tuli kaurapuuromaista harmaata mössöä, joka levitettiin kostein käsin leivinpaperin päälle uunipellille. 

Lopputulos muistutti ulkoisesti aivan näkkäriä ja reunoilta se oli myös näkkärimäisen rapea, mutta keskeltä valitettavasti hieman pehmeä. Ja kyllä, tämä näkkäri lukeutuu nyt niihin hyviin siemenleipiin eli tätä voi tehdä jatkossakin. Siemeniähän voi varioida niin kuin haluaa, eli voit käytää tähän juuri omia lempisiemeniäsi tai -mausteitasi. 

Gluteeniton siemennäkkäri

1 dl seesaminsiemeniä

1 dl auringonkukansiemeniä

½ dl chian siemeniä

½ dl pellavansiemeniä

1 dl kaurajauhoa

1 dl perunajauhoa

1 dl Pofiber perunakuitua

1 tl suolaa

1 tl kuminaa

½ dl öljyä

4 dl kiehuvaa vettä

Sekoita kuivat aineet, lisää öljy ja kiehuva vesi. Tasoita uunipellille ohueksi ja paista 140 asteessa kaksi tuntia. Jäähdytä. Taittele valmis näkkäri sopiviksi paloiksi ja nauti! 

Ruokaa ja kulttuuria

Lauantaina otin vähän laatuaikaa itselleni ja lähdin elämäni ensimmäisiin kirjanjulkkareihin. Tai no käytännössä toisiin, olinhan toki omissa julkkareissani. Runoilija Juho Kuusi julkaisi lauantaina esikoisteoksensa Piukkaan paikkaan lupa lyyä ja kirjan tekstejä elävöittää Aleksi Liimataisen upeat piirrokset. Itse löysin Juho Kuusen viime talvena television kautta, Talent Suomesta, jonka finaaliin hän pääsi. Sen jälkeen alkukesällä kävin kerran kuuntelemassa häntä ja olen yksinkertaisesti vain täysin lumoutunut. Keväällä Juho kertoi sosiaalisessa mediassa julkaisevansa esikoisteoksen syksyllä, ja tiesin heti, että menen julkkareihin, jos vain mitenkään pääsin.

Ennen juhlia kävin hieman syömässä. Helsingin keskustaan on lähiaikoina avautunut uudenlainen HappyFarmer -konsepti, joka keskittyy hävikkiruoan vähentämiseen ja lähiruoan hyödyntämiseen. Esimerkiksi jos haet alakerran S-marketista punalaputetun tumman banaanin, saat sillä ilmaiseksi HappyFarmesta palan banaanikakkua ja reseptin, jolla voit tehdä banaanistasi lisää kakkua. Mikä mahtava idea!

Listalla oli all day breakfast ja mikä olisikaan paremapaa, kuin syödä aamiaista päivälliseksi. Niinpä vähän innostuimme ja tilasimme kaverin kanssa ruokaa ihan huolella eli kokosimme vähän sellaisen oman kahden hengen iltapäiväbrunssin. Pöytäämme saapui kylmäsavulohileipiä, uppomunia, pannukakkuja, tuoremehua, kahvia sekä croissanttia marmeladilla. Kaikki oli aivan törkeän hyvää, mutta savulohibriossi uppomunalla ja hollandaisekastikkeella oli kyllä oma suosikkini. Kovin gluteeniton tämä brunssi ei ollut, mutta sen hinnan olin siitä valmis maksamaan - niin hyvää se oli. 

Rauhassa herkuteltuamme lähdimme kohti kulttuurikeskus Loukkoa, jossa julkkarit pidettiin. Tapahtumaan oli vapaa pääsy, mutta sisään otettiin vain 40 ensimmäistä koronan vuoksi. Onneksi me kuitenkin olimme ajoissa paikalla ja pääsimme sisään. Aulasta ostin uunituoreen teoksen, jonka Juho signeerasi ja samalla jopa uskalsin antaa hänelle omankin esikoisteokseni. Toivottavasti hänellä vain on joskus aikaa tai kiinnostusta edes vilkaista sitä.

Alkuillasta juhlissa esiintyi ensin spoken wordia ja äänikollaaseja esittävä NykyPost, sen perään runoilija Elsa Tölli sekä kustantamon edustaja, joka haastatteli Juhoa ja Aleksia kirjantekoprosessista. Lopuksi päästiin itse asiaan, kun Juho vihdoin pääsi ääneen ja luki yleisölle kirjaansa. Taustalla pyöri kirjassa esiintyviä kuvia, jotka kulkevat tekstien kanssa hienosti käsi kädessä. Täytyy sanoa, että Juho Kuusen lavaruonoutta voisi kyllä kuunnella kyllästymättä aamusta iltaan. Hänen äänensä on vain jotenkin niin rauhoittava ja ulosanti mielettömän karismaattinen.

Piukkaan paikkaan lupa lyyä on mielestäni teoksena mahtava, ja olen ahminut sen jo kahdesti. Tekstissä on selkeä tarina ja rakenne, sisältö on välillä melko melankolista ja rankkaakin, mutta samalla sivuilta löytyy paljon huumoriakin. Teksti eroaa perinteisestä runoudesta puhekielisellä olomuodollaan, mikä on mielestäni hyvä, sillä juuri sellaisena se sopii Juhon esitettäväksi.

Merkkipäiväateria

Tänään vietetään jälleen valtakunnallisesti suomalaisen ruoan merkkipäivää. Ensi kertaa merkkipäivä oli viime vuonna ja me tietysti juhlistimme sitä silloinkin. Tänään kaverin piti tulla syömään - aivan kuten viime vuonnakin - mutta hän tuli harmillisesti kipeäksi. Ja nyt kun hän ei tullutkaan, vaihdoin menuni hieman vähemmän juhlalliseksi - ei alkupaloja eikä jälkiruokaa. Jäljelle jäi pääruoka, joka meni tuonne Italian suuntaan. Lautaselta löytyi siis lopulta perunagnoccheja sekä pitkään haudutettu peuraragu. Gnocchit ovat olleet jo aika pitkään kokeiltavien listalla, ja mikä juhlistaisi kotimaista ruokaa paremmin kuin peruna. 

Aluksi laitoin ragun tulemaan, sillä sen pitää hautua pitkään ja hitaasti. Paistoin padan pohjalla ensin hieman possun kylkisiivuja saadakseni rasvaa, jossa kuullotin sitten sipulia ja porkkanaa. Seuraavaksi paistoin peuran, jonka olin kuutioinut hyvin pieneksi. Alunperin oli tarkoitus laittaa se lihamyllyyn, mutta en jaksanut lähteä sotkemaan myllyä, niin hienonsin sen vain veitsellä mahdollisimman pieneksi. Peuran paistuttua lisäsin possut takaisin sekä tuoreita tomaatteja, tomaattipyrettä, balsamicoetikkaa, suolaa, pippuria ja yrttejä sekä tuoreena että kuivattuna. Lopuksi lisäsin vielä paseerattua tomaattia, eli tähän tuli kaikenkaikkiaan tomaattia kolmessa eri muodossa. Olisin mieluiten käyttänyt kotimaista hävikkitomaateista valmistettua Jävla tomaattimurskaa, mutta en löytänyt sitä kaupasta. Ehkä kuitenkin pääasia on, että lihat ja kasvikset ovat kotimaisia.

Gluteenittomien gnocchien valmistamista varten keitin kilon jauhoisia perunoita suolatussa vedessä. Kuumat perunat kuorittiin kuumina ja puristettiin hienoksi. Joukkoon lisättiin pari keltuaista, tilkka oliiviöljyä, suolaa sekä perunajauhoja pari kukkurallista ruokalusikallista. Olin yllättynyt kuinka helposti käsiteltävää taikinasta tuli! Taikina jaettiin neljään osaan ja neljäsosista pyöriteltiin pöydälle tankoja. Tässä kohtaa apuna voi käyttää perunajauhoja, jos taikina jää kiinni. Tangoista leikattiin n. parin senttimetrin kokoisia paloja, joiden pintaan paineltiinn haarukalla kuvio. 

Valmiit gnocchit keitetään suolatussa vedessä, jonka jälkeen ne vielä paistetaan. Keitettäessä huomaat niiden olevan valmiita, kun ne ponnahtavat pinnalle. Suurustin ragun gnocchien keitinvedellä, sillä siinä oli paljon perunasta irronnutta tärkkelystä. Ragu oli erittäin onnistunut, täyteläinen ja maukas, mutta gnocchit tuottivat pienoisen pettymyksen. Ehkä tein jotain väärin, mutta ne maistuivat lähinnä paistetulle perunamuusille.

Tällainen oli tämän vuoden merkkipäiväateria, miltä sinun ruokapöydässäsi näytti tänään?