Grillimenu

Eilen oli kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä, ja me vietimme sen ulkona. Olimme miehen isän pihalla grillailemassa, ja vaikka aurinko paistoi taivaan täydeltä, oli tuulenpuuskat silti melko kylmiä. Grillin vieressä hääräillessä oli ihan lämmin ja loppuillasta sai päälle vilttejä, niin kyllä sitä pärjäsi. 

Grillimenu annettiin minun vastuulleni ja yritin tietysti pistää parastani. Miehen kanssa juuri puhuttiin siitä, että alkukesästä sitä haluaa aina kaikkia perusgrillijuttuja, kuten täytettyjä sieniä ja kasvisvartaita. Loppukesää kohden grillaamiset muuttuu aina erikoisemmiksi ja kokeilunhaluisemmiksi, mutta onneksi grillikausi ei kestä koko vuotta, niin tämä kaava pääsee oikeuksiinsa. Tällä kertaa grillaattiin juurikin niitä täytettyjä sieniä ja kasviksia, jotka päätyivätkin vartaiden sijaan suoraan grillipannuun. Lisäksi oli kattilallinen uusia perunoita, silliä, grillimaissia, halloumia, vegaanista kaalisalaattia ja tottakai se koko pöydän kuningas - grillatut ahvenet.

En meinannut pysyä pöksyissäni, kun kalatiskillä odotti mehukkaan kokoiset kotimaiset ahvenet vaikka olin oikeastaan kuhaa lähtenyt ostamaan. Ahven on niin hyvän makuinen, että se ei kaipaa sisuksiinsa kuin suolaa, hieman sitruunanmehua ja pari tillin oksaa. Sitten vain kalat halsteriin ja grilliin paistumaan. Jos et omista halsteria, voit kääriä kalat yksitellen myös leivinpaperiin ja sen jälkeen folioon. 

Vegaanisen kaalisalaatin valmistin jo edellisenä päivänä, jotta se ehtisi hyvin maustua. Laitoin siihen raastettuna ihanan rapsakkaa varhaiskaalia sekä porkkanaa, ja reilusti silputtua kevätsipulia. Kastikkeen sekoitin käyttämällä ison purkin vegaanista creme fraichea, kolmisen teelusikallista dijon sinappia sekä tottakai lisäksi suolaa, sokeria ja rouhittua mustapippuria. Mies maisteli salaattia ennen tarjoilua, ja siihen lisättiin vielä vähän suolaa ja pippuria sekä puolikkaan sitruunan mehu. Grillivihanneksiin puolestaan sekoitin vain sellaista valmista grillauskastiketta sekä suolaa, pippuria, öljyä ja sitruunaa, ja herkkusienet täytin aurinkokuivatun tomaatin makuisella tuorejuustolla. 

Kaikki ruoat sai paljon kehuja, etenkin tuo kaalisalaatti ja on kiva tehdä ruokaa, kun siitä tykätään. Pidän ruoanlaitosta ja kesällä ulkona kokkaaminen ja grillaaminen on minulle mieluista puuhaa - varsinkin kun siinä ohessa saa nauttia lasillisen pinkkiä shampanjaa. Kunpa joskus saisi omakotitalon ja siihen pihalle sellaisen hulppean kesäkeittiön grilleineen ja shampanjoineen. 

Kunnon ateria ei tietenkään ole kunnon ateria ilman jälkiruokaa. Kysyin etukäteen, että mikä olisi appiukon lempparia ja toiveeksi sain tiramisun. Sehän nyt ei ole homma eikä mikään, joten tietysti toteutin toiveen ja valmistin herkullisen gluteenittoman tiramisun. Tällä kertaa tosin tein sen valmiiksi annoskulhoihin, sillä se oli vain yksinkertaisesti helpompi kuljettaa kun niihin sai kannet päälle. Tiramisun kaveriksi ostin kesäisiä ja raikkaita mansikoita. Itsekin sorruin pariin mansikkaan, vaikken sappikivien vuoksi niitä saisi syödä ja kyllähän sen sitten yöllä tunsi nahoissaan. Appiukolle kuitenkin kelpasi tiramisu ja toki muillekin, ja suosittelen tätä näin kerroksittain annospurkkeihin kasattuna, sillä myös ulkonäkö sai kovasti kehuja. 

Tiramisu

Gluteenittomia savoiardi-keksejä

Vahvaa kahvia

Marsalaviiniä tai amarettoa

4 munaa

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

½ dl marsalaviiniä tai amarettoa

500 g mascarponejuustoa

(3 dl kuohukermaa)

Erottele munat ja vaahdota valkuaiset. Vaahdota keltuaiset sokerien kanssa ja lisää joukkoon mascarpone sekä marsalaviini. Kääntele mukaan kovaksi vatkattu valkuaisvaahto ja tarkista maku. Palottele kulhojen pohjalle keksejä ja lusikoi pinnalle kahvi-viiniseosta. Laita paksu kerros vaahtoa sekä toinen kerros keksejä, kahvia ja vaahtoa. Tässä vaiheessa jouduin itse jatkamaan mascarponevaahtoani kermavaahdolla, sillä nuo annostuopit oli melko kookkaat. Perusohje riittää varmasti, jos teet pienempiin kulhoihin tai yhteen isoon vuokaan vain yhden kerroksen. Lopuksi pinnalle ripotellaan tummaa kaakaojauhetta ja annetaan tekeytyä jääkaapissa yön yli. 

Uusi vakio

Tänään on syntymäpäiväni. Uskomatonta, että megajuhlistakin on jo vuosi. Tämä päivä on vähän tylsempi kuin viime vuonna, enkä tiedä johtuuko se nyt sitten aikuisuudesta vai pelkästään koronasta. Olen vain kotona pyjamassa, kokkailin tuossa vähän paellaa ja aamupalalla nautiskeltiin eilen leipoamiani herkkuja.

Mies yllätti gluteenittomilla vohveleilla ja trendikkäällä vaahtokahvilla. Vohvelit tosin ovat edelleen taikinavaiheessa, sillä aamiaseksi nautitut suklaa-vadelmamuffinsit ja snickerscookiet olivat melko tuhteja. Ehkä vohveleita sitten jälkkäriksi tai iltapalaksi. Niitä kun ei oikein kannata paistaa valmiiksi, vaan mielummin sitä mukaan kun tulee syötyä, niin ne ovat sitten ihanan rapsakoita. Taikina onneksi säilyy jääkaapissa ja idea oli kuitenkin ihan suloinen.

Olen tehnyt maapähkinäkeksejä kerran aiemminkin ja niitä kun on niin helppo tehdä gluteenittomana, niin siksi tein niitä nytkin. Tällä kertaa halusin vain suklaata mukaan, joten tein hieman eri ohjeella. Näihin tuli 2,5 desiä maapähkinävoita, 2,5 desiä fariiniaokeria, 1 muna, teelusikallinen ruokasoodaa, teeluikallinen vaniljasokeria sekä 200 grammaa tummaa suklaata rouhittuna tai valmiina nappeina. Voisin sanoa, että suklaanapit olisi tässä tapauksessa kätevämpiä, sillä rouhiessa saattaa jäädä isojakin paloja. 

Kaikki muut ainekset sekoitetaan keskenään, paitsi suklaa lisätään vasta ihan lopuksi. Sitten vain pyöritellään sopivia palleroita käsin ja litistetään vähän pellille. Keksien välille kannattaa jättää tilaa, sillä ne hieman levenevät uunissa. Näitä paistetaan 175 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia ja niiden kannattaa antaa jäähtyä ennen siirtämistä, ettei ne hajoa. Taikinasta tulee keksien koosta riippuen 10-15 kappaletta, itse pidän reilun kokoisista cookieista. Heti ensipuraisun jälkeen nimesin nämä snickerscookieiksi, sillä nämä maistuvat täysin samalle kuin se kyseinen patukka. Suosittelen! 

Tämä vaahtokahvi sen sijaan oli ihan uusi tuttavuus. Se on kai nyt jokin korona-aikana esiin puskenut ilmiö, kun ihmiset haluavat kahvilatasoista juotavaa kotona. Se oli kuitenkin järkyttävän maukas jääkahvi, joka syntyy ihan missä vain keittiössä käden käänteessä ilman sen suurempia koneita. Tarvtset vain maitoa, pikakahvijauhetta, sokeria ja vahvan vatkaajan - tai sähkövatkaimen!

Kahteen annokseen tarvitaan 2 ruokalusikallista pikakahvijauhetta, 2 ruokalusikallista sokeria sekä kaksi ruokalusikallista kuumaa vettä. Ohje on siis simppelillä 1:1 periaatteella, jolloin sitä on helppo soveltaa isollekkin joukolle. Pikakahvi, sokeri ja vesi sekoitetaan hyvin, jotta ne sulautuvat yhteen ja sitten aloitetaan vispaaminen. Noin kaksi ja puoli minuuttia raivokasta vispaamista käsivispilällä, kunnes seos on kuohkea ja pinnalle jää kiinteitä huippuja. Sitten kaadat kahteen lasiin kylmää maitoa ja lusikoit vaahdon varovasti maidon päälle. Se kannattaa tarjoilla näin, mutta ennen juomista maito ja kahvivaahto on hyvä sekoittaa yhteen. Lopputuloksena on täydellinen jäälatte, joka ei edes maistu pikakahville vaan voisi luulla, että se on tehty espressosta. Mies sanoi, että tämä oli tällainen synttärikahvi ja vastasin siihen, että kyllä tästä saa tulla ihan vakiokahvi!

Vegaaninen hätävara

Tänään tuli tehtyä taas vahingossa vegaanista ruokaa, kun en jaksanut sulattaa kanafileitä pakastimesta. Meillä on aina kaapissa jos jonkinnäköistä hätävaraa ja kuivattu soijapala on ehkä yksi kätevimmistä. Se säilyy tiiviissä purkissa pitkään hyvänä, se on edullista ja yhdestä pussista saa ainakin 2-3 ateriaa. Nykyään osaan jo jopa tehdä aika monenlaisia vegaaniruokia, kun lähipiirissä niitä silloin tällöin kaivataan.

Soijaa löytyy kuivattuna monessa muodossa. On rouhetta, suikaletta ja viipaletta, mutta tämä kuutiomainen pala on suosikkini. Itsessään tämä on aika mautonta, mutta oikein valmistettuna siitä saa hyvän ja ravitsevan päivällisen. Soijapaloja pitää ensin keittää kymmenisen minuuttia kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä, jonka jälkeen ne siivilöidään ja ylimääräinen neste puristetaan pois. Kun palat kiehuvat, on hyvä hetki valmistaa marinadi. Itselläni on kaksi suosikkia, ja kumpaakin käytän myös kanan kanssa. 

Tämänkertainen reseptini on vähän kiinalaiseen ruokaan vivahtava, eli laita siis kulhon pohjalle soijaa, osterikastiketta, öljyä, chiliä, inkivääriä, valkosipulia, riisiviinietikkaa ja limeä. Maukeuden saan yleensä ruskean sokerin tai hunajan avulla, mutta tänään käytin vaahterasiirappia, kun jääkaapissa pyöri sellainen melkein tyhjä pullo. Voit käyttää tuoretta tai kuivattua chiliä, samoin kun inkiväärinkin voi ottaa suoraan purkista tai raastaa itse. Valkosipuli puolestaan on helpoin puristaa suoraan joukkoon, niin vältytään ylimääräisiltä pilkkomisilta. Mies hoitaa yleensä marinadin maistelun, sillä en siedä raa'an valkosipulin makua. Sitten kun kaikki maut ovat tasapainossa, sekoitetaan keitetyt ja puristetut soijapalat marinadiin, ja annetaan olla vähintään puoli tuntia. Itse pidän niitä usein jääkaapissa yön yli. 

Seuraavaksi paahdetaan kuumalla pannulla cashewpähkinöitä aterian koristeeksi ja hyvää makua antamaan. Pilko sipuli, porkkanat ja muut haluamasi vihannekset sopivan kokoisiksi ja heitä ne pannuun paistumaan öljyn kanssa. Itse laitan tähän melkeinpä aina sipulia, porkkanaa ja soijapapuja, mutta tähänhän sopii hyvin esimerkiksi parsakaali, paprika tai vaikka jokin wokkivihannessekoitus. Kun vihannekset ovat hyvin paistuneet, ne otetaan pois pannulta ja paistetaan marinoidut soijapalat ihanan rapeiksi. Lopuksi lisäätään vihannekset takaisin ja vettä, joka suurustetaan maizenalla. Kastiketta voi maistella ja lisätä tarpeen mukaan soijan suolaisuutta, limen kirpeyttä tai hunajan makeutta. 

Yleensä kanaversiota tarjoilen riisin kera, mutta tänään minun teki mieli lasinuudeleita. Sitten vain loppusilaus tuoreesta kevätsipulista ja paahdetuista cashewpähkinöistä - ja ei kun puikot heilumaan! 

Korin punonnan ABC?

Olen hulluna pärekoreihin, mutta en ikinä raaski ostaa sellaista mistään torilta tai markkinoilta. Vaikka ehkä se olisi hintansa väärti, kun tämäkin äidiltä saatu kori on kestänyt jo monta kymmentä vuotta. Tämä kyseinen kori nimittäin kuului äitini mummulle ja nyt minä sain sen itselleni. Minulla on kyllä kaapissa oman mummunkin vanha kori, mutta tunnearvon vuoksi en raaski käyttää sitä. Pelkään aina, että se hajoaa tai tuhoutuu.

Pärekorit ovat täydellisiä juurikin piknikeillä ja retkillä, jossa tämäkin kori tuli tiensä päähän. Kotiin päin kulkiessa kahva sanoi naps ja toinen puoli korista alkoi roikkua. Mutta nyt kun tämä on tällainen tunnearvoltaan vähempiarvoinen, uskalsin lähteä vahvistamaan sitä. 

Ensin vahvistin kahvaa ohuella rautalangalla. Siitä ei kuitenkaan yllättäen tullut kovinkaan nätti, joten punoin päälle vielä kierroksen juuttinarua. En halunnut käyttää liimaa tai muuta kiinnikettä näin eläväiseen pintaan, joten punoin narun vain pätkä pätkältä ja piilotin solmut punoksen alle. Ihan helppoa punominen ei ollut, varsinkaan sivuista, kun välit joista naru piti saada kulkemaan olivat hieman ahtaita. Apuna käytin neulaa ja pihtejä, ilman niitä ei olisi koko hommasta tullut mitään.

 En tiedä mitä joku pärekoriekspertti olisi mieltä, mutta itse pidän lopputuloksesta. Kahvasta tuli hieman muhkurainen, mutta toisaalta ei sitä alkuperäistä kahvaa mukailemalla voinut muuta odottaakaan. Siitäkin huolimatta lopputulos on mielestäni siisti ja toivon mukaan myös kestävä. Yritin pyörittää narua kaikkiin mahdollisiin suuntiin, jotta se varmasti vahvistuisi. Kestävyys selviää sitten seuraavalla retkellä ja jos se ei kestä aktiivikäyttöä, niin sille on ainakin aina paikka parvekkeella vilttikorina.

Lähes seitsemän vuoden verhohaave

Kesäparveke on vihdoin valmis ja nyt voin täydestä sydämestäni sanoa, että olen lopputuloksesta aika ylpeä! Parvekehan on muuttunut melkeinpä joka vuosi erinäköiseksi ja sanoisin, että tämän vuotinen asetelma on suosikkini. Se toki johtuu myös siitä, että saimme vihdoin laitettua parvekkeelle verhot.

Olemme muuttaneet tähän asuntoon 2013 heinäkuussa, ja suurin piirtein siitä saakka olen haaveillut vaaleista parvekeverhoista. Ongelmaksi on vain aina muodostunut se, ettemme ole viitsineet lähteä porailemaan mitään kiskoja seiniin eikä ole oikein keksitty muutakaan fiksua tapaa. Nyt päätin kuitenkin kokeilla josko ne pysyisi teipillä ja hyvinhän ne siellä liehuu! Ostin vahvaa kaksipuoleista teippiä ja kiinnitin sillä verhot ikkunoiden yläpuolelle. Avautuvat ikkunat jätin verhottomiksi, kun ne on kuitenkin ihan hyödyllistä saada auki silloin tällöin.

En halua koskaan ostaa parvekkeelle mitään kovin kallista, sillä olen oppinut, että siellä mikään ei ole ikuista. Aurinko on niin ankara, että suhteellisen kestävän oloiset kasvatussäkitkin ovat likimain puhki kahden kesän jälkeen. Siispä sisustuspuoli täytyy löytää aina mahdollisimman edullisesti, mieluusti vaikka käytettynä. Nämäkin verhot löytyi Jyskin alennuksesta kolmellakympillä, ei siis yhtään paha panostus mielestäni. Toisen verhon solmin söpösti nauhalla vähän kasaan ja vitriinin takana olevat naputin parilla naulalla kiinni kaappiin. 

Kasvillisuuden halusin pitää tänä vuonna pomminvarmana eli en ostanut yhtään kukkaa jossa luki "multa pidettävä kosteana kokoajan" tai "kylmänarka" tai "ei paahteisille paikoille". Siksipä ostin tuttuja ja turvallisia pelargonioita, tähtisilmiä ja samettiruusuja sekä pari, jonka nimeä en muista, mutta niiden kerrottiin pärjäävän kuumassa. Sitä nimittäin parvekkeemme on - kuuma ja paahteinen. Toivon verhojen vähän auttavan, mutta ei niilläkään voi koko ikkunoita peittää kun kasvit tarvitsevat kuitenkin aurinkoa.

Vanha vitriini vaihtoi tänä vuonna paikkaa, sillä halusin saada taas kotoisan sohvan parvekkeelle. Olen joskus aikoinaan ommellut tuolle yhdelle tasolle patjan, joten se toimii pienimuotoisena sohvana ja Taiston mielestä se ainakin on paras paikka. Vitriinin laatikkoon on aina pakko saada vanhanaikaisia ja perinteisiä pelargonioita, sillä ne vain näyttävät siinä niin kivalle, ja kattoamppeliin ostin upeita riippupelargonioita. Äidillä oli sellaisia viime vuonna kuistilla ja ne olivat niin mahtavan näköisiä, että niitä oli saatava. Kasvaessaan ne alkavat nimensä mukaisesti riippumaan, joten amppeli on niille ainoa oikea paikka.

Vitriinistä piti alunperin tulla pelkkä yrttikaappi, mutta tuo talvella kirpputorilta löytämäni puulaatikko sopi siihen niin hyvin, että yrttikaappi-ideasta oli pakko luopua. Pienen lasisen kasvihuoneen katon väliin viritin valkoiseksi maalatun kepin, jotta se pysyy auki ja sain mahtavat rosmariinit sinne asumaan. Ylähyllyllä asustaa kolme laventelia, sillä hullaannuin niistä viime kesänä ja haluan taas kokeilla kuivattaa niitä johonkin hyötykäyttöön. Näiden lisäksi parvekkeella kasvaa tietysti ne viime viikolla istuttamani hyötykasvit eli kurkku, maa-artisokka ja porkkanat.

Eilen nautiskelin aamukahvia uudistetulla parvekkeellamme eikä riemusta meinannut tulla loppua, kun huomasin, että ikivanha matkaradiokin toimi edelleen. Se teki parvekkeesta täydellisen!

Koronapiknik

Näin poikkeusaikana, kun ketään ei saa tavata ja yksinäisyys ottaa helposti mielen valtaansa, on hyvä muistaa kuitenkin ystävät. On monia keinoja tavata ja pitää yhteyttä, vaikkei voikaan poiketa kahville toisen luo. Nykyään kun ei tarvitse odottaa kirjeiden kulkua niin kuin sota-aikaan, vaan voit omalta kotisohvalta soittaa tai lähettää viestiä äidille, naapurille tai isovanhemmille. Voit myös ulkoilla ystävän kanssa tai jos ei urheilu kiinnosta, voit tehdä niin kuin me - voitte mennä yhdessä piknikille!

Mikä olisikaan koronakotoiluun parempaa vaihtelua kuin oikein kunnon piknik luonnon helmassa, pikkulintujen laulaessa ja kevätauringon lämmittäessä. Piknikillä on myös helppoa pitää se kuuluisa turvaväli ja käsiä saa puhdistettua erilaisilla puhdistuspyyhkeillä ja käsidesillä ennen ruokailun aloittamista. Siinä samalla saa kuitenkin laatuaikaa ystävän kanssa, voi purkaa vähän sydäntä ja puhua kaikesta muusta kuin koronasta. 

Ja jotta rentoutuminen olisi taattu, kannattaa mukaan pakata erityisen herkulliset hemmottelueväät ja tietysti pullo kuoharia. Piknikimme ajoittui arkipäivälle lounasaikaan, joten kuohuviinikin pysyi maltillisen kokoisena. Sai siitä kuitenkin kivan lisän juustojen kanssa ja samalla se teki hetkestä jotenkin vielä erityisemmän. Juustojen lisäksi pakkasin mukaan edellispäivänä leipomaani gluteenitonta piirakkaa, jossa täytteenä oli kanaa, fetajuustoa sekä aurinkokuivattuja tomaatteja. Kaiken tämän syötyämme maistui toki vielä kupposellinen kuumaa kahvia ja onneksi olin varautunut siihenkin. Termospullosta kahvia kaataessani kumpikin pysähdyimme ihmettelemään, että miksi aivan tavallinen kahvi sekä tuoksuu että maistuu ulkona aina niin paljon paremmalle! 

Pari ohikulkijaa kommentoi kuinka hyvälle eväshetkemme näytti ja siksi suosittelenkin kaikille ystävyksille tällaista koronapiknikiä, jos ette uskalla vierailla toistenne luona. Pieni pako arjesta tekee kuitenkin aina hyvää.

Radiosta kuultua

Parveke on edistynyt, vaikka kaikki onkin vielä vaiheessa. Se on vihdoin kokonaan siiovottu ja pesty, nyt puuttuu vain sisustus ja kesäkukat. En kuitenkaan malttanut enää odottaa, vaan siirsin tänään valmiit taimet ulos. 

Viime ja edelliskesänä kokeilin perunan kasvatusta, mutta tänä vuonna kaipasin jotain uutta. Kurkkua laitoin nytkin, mutta tällä kertaa ostin valmiit taimet. Lisäksi halusin kokeilla porkkanaa ja maa-artisokkaa. Siemenhyllyllä meinasikin iskeä oikea porkkanasokeus, kun niitä oli niin monenlaisia. Valikoin kuitenkin lopulta pussilllisen värillisien porkkanoiden siemeniä sekä pussillisen kesäporkkanan siemeniä. Tässä taannoin radiosta tuli ohjelma, jossa kerrottiin kaikkien maassa viljeltävien kasvien sopivan myös parvekkeelle. Kesäporkkanoiden siemenpussissa mainittiin erityisesti, että sopii myös parvekeviljelyyn, mutta tuolla radiossa kerrotulla periaatteella oletan, että myös nuo maahan tarkoitetut väriporkkanat kasvaa. 

Maa-artisokat idätin ja laitoin multaan jo äidin luona. Söimme pääsiäisenä maa-arisokkia ja pihistin pussista viisi mukulaa itämään. Ne itivätkin nopeasti ja saimme laittaa ne jo viikon jälkeen multaan. Tänään siirsin taimet isoihin istutussäkkeihin parvekkeelle ja nyt toivon vain parasta. Ymmärtääkseni maa-artisokan pitäisi olla erityisen helppo ja satoa tulee vähällä vaivalla. 

Maa-artiaokkien ja porkkanoiden sekaan laitoin pari sipulia, sillä niistä saa ihanaa kesäsipulia salaatteihin ja ennen kaikkea niiden pitäisi estää ötököiden kotiutumista. Ne toimivat siis vähän samalla tavalla kuin samettiruusu ja basilika. Huomenna haen kesäkukkia ja loppuviikon aikana parveke varmasti on esittelykunnossa!

Vappudonitsit

Täällä taas! Toivottavasti te lukijat olette myös pysyneet terveinä ja saadaan tämä blogitaukokin viimein päätökseen. Majailin äitini luona koronaa paossa, mutta eipä se tunnu menevän ohi, niin päätin palata. Kevät ehti sillä välin jo pitkälle, luonto alkaa heräilemään ja samoin mieli. Palattuani päätin tehdä oikein kunnon kevätsiivouksn lattiasta kattoon ja kolme päivää siihen vierähtikin. Seuraavaksi voin keskittyä parvekkeen siivoiluun ja jos sinnekin saisi vähitellen istutettua kaikenlaista. Pari taimea laitettiin jo äidin kanssa tulemaan, mutta suurin osa puuttuu silti vielä. 

Tänään vietetään kuitenkin vappua ja vaikka äidin yltäkylläisten herkkujen jälkeen päätinkin alkaa jonkinasteiseen herkkulakkoon, niin kyllä vappuna pitää sentään hieman herkutella. Halusin kokeilla gluteenittomia munkkeja, mutta päädyinkin lopulta gluteenittomiin uunidonitseihin. Ne ovat niin paljon helpompia eikä tarvitse leikkiä kuumalla öljyllä.

Ohjeena käytin Himoleipurin ohjetta, sillä se vaikutti lupaavalta ja siihen löytyi kaikki ainekset kotoa. Kerman jouduin vaihtamaan maitoon, jotta kermaa jäi kinuskiin. Itse myös tuplasin tämän ohjeen, sillä tuolla Tupperwaren donitsivuoalla donitseista tulee aina hieman reilumman kokoisia. 

Donitsit

2½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Virtasalmen Viljatuote)
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
½ dl öljyä tai juoksevaa margariinia
1 dl kermaa tai maitoa
1 muna

Taikina on superhelppo, sillä kaikki vain sekoitetaan keskenään, eikä tarvitse vaivata tai vatkata mitään. Eli sekoita vain kuivat aineet keskenään ja lisää loput. Pyöräytä tasaiseksi ja lusikoi donitsivuokiin. Paista 200 asteessa n. 10-15 minuuttia, jäähdytä hetki ja kumoa.

Halusin vappudonitseistani tottakai myös nättejä, joten kuorrutin ne tummalla suklaalla ja kinuskilla. Kinuskin keitin fariinisokerista ja kermasta, ja lopuksi maustoin sen merisuolalla sopivaksi. Onko mitään parmpaa kuin suolainen kinuski! Loppusilauksen donitsit sai strösseleistä ja vaaleanpunsisesta tomusokeriraidasta. Maku oli näissä donitseissa erittäin kohdillaan, mutta koostumus oli ehkä hieman kuiva minun makuuni. Ensi kerralla nämä voisi paistamisen jälkeen vaikkapa voidella voisulalla, jos niistä sitten tulisi hieman mehukkaampia. Kinuskidonitsit ovat selkeästi aina suosituimpia, joten ehkä ei kannattaisi edes tehdä suklaaversioita, mutta minusta on tylsää tehdä vain yhtä makua. Mutta tältä näyttää meidän hiljainen kotivappu, miten sinä vietit vappua koronakuplassa?