lauantai 29. lokakuuta 2016

Kolmen tähden illallinen


Eilen sain pistää taas parastani. Tai oikeastaan kolme viimeistä päivää, kaikkea tätä en ihan päivässä ehtinyt. Hyvä kaverini täytti pyöreitä ja lupasin tarjota hänelle sekä hänen miehelleen illallisen, vähän niin kuin synttärilahjana. Aloitin koko homman suunnittelun varmaan jo kuukausi sitten, kun yritin pähkäillä sopivan juhlavaa ruokaa. Lopulta sain idean, toteutin sen ja lopputuloksena oli erittäin onnistunut ilta!

Tarjoilin siis kolmen ruokalajin illallisen viineineen ja kaiken kukkuraksi tietenkin kakkukahvit. Päivänsankarin toiveena oli, että jos tiramisua saisi, mutta en tahtonut tehdä sitä jälkkäriksi. Niinpä tein kahvin kera nautittavaksi suklaisen tiramisukakun, joka on ollut luottokakkuni. Kakun kanssa, niin kuin muutaman muunkin asian kanssa, meinasi tulla hieman teknisiä ongelmia, mutta hyvä lopputulos lienee pääasia.


Halusin tehdä vähän fiininpää ruokaa ja sainkin vierailta kommenttia, että ihan kuin olisi käynyt ravintolassa. Se oli juuri se mihin pyrittiin, vaikka keittiön puolella meinasi välillä olla vähän liian monta rautaa tulessa. Mutta ehkä juuri se saa minut ryhtymään tällaisiin juttuihin uudelleen ja uudelleen.

Onnittelumaljoina oli roseekuoharia, jäisillä villivadelmilla höystettynä. Vadelmista irtosikin ihanan paljon makua, joka teki juomasta hyvin raikkaan. Alkupalaksi tarjoilin mereneläviä, eli lohitartaria, jossa oli seassa myös hieman katkarapuja sekä pieniä mätileipäsiä. 



Pääruoaksi valmistin karitsankaretta, valkosipuli-perunapyreetä, punaviinikastiketta sekä paistettuja papuja. Olen vain kerran aiemmin valmistanut karitsankaretta, joten menin vähän riskillä. Paistomittarin hulluista lukemista huolimatta, liha onnistui kuitenkin hyvin ja oli suussasulavan mureaa.

Marinoin sitä lihakauppiaan ohjeiden mukaisesti huoneenlämmössä pari tuntia ennen paistamista. Hieroin lihan pintaan oliiviöljystä, valkosipulista, suolasta, pippurista, rosmariinista ja timjamista koostuvan marinadin. Muutaman tunnin päästä putsasin suurimmat marinadit pois, paistoin pannulla pinnat kiinni ja laitoin uuniin. 



Jälkiruoaksi tein jotain aivan uutta, sillä en ole ikinä ennen tehnyt itse crème brûléeta. Kovin vaikeaa se ei ollut, mutta hieman lisähommia toi hellalla kiehunut kerma-maitoseos, jota oli lopulta keittiön joka kolkassa. Toinen ongelma meinasi tulla kaasupolttimen kohdalla. Sain sen viime jouluna lahjaksi ja olen vain kerran ohimennen testaanut sitä, tutustumatta tarkemmin sen toimintaperiaatteisiin. Lopulta kuitenkin se toimi ja crème brûléesta tuli täydellinen!


Olen alkanut yhä enemmän ja enemmän miettimään ruoan esillepanoa, sillä sen lisäksi, että tykkään kuvata ruokia, tykkään myös siitä, että se oikeasti houkuttelee syömään. Tähänkin kokonaisuuteen etsin netistä vinkkejä ja seisoin vitriinin edessä pohtien sopivia astioita. Halusin panostaa paitsi makuun, myös esillepanoon. Erityisen iloiseksi minut teki jälkkärin koristelu, joka tuotti eniten päänvaivaa. Eteeni kuitenkin tupsahti kaupan vihannesosastolla syötävät kukat, ja kas - ongelma oli ratkaistu. Très bien!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kuinka oivallista!




Olimme eilen koko päivän etsimässä miehelle uutta talvitakkia, mutta tuloksetta. Tämä oli jo toinen kierros kyseistä lajia, eikä sopivaa takkia vain tunnu löytyvän. Onneksi eilinen reissu ei kuitenkaan ollut täysin turha, vaan saimme täydennettyä astiakaappiamme. Ihan kuin siellä olisi ollut tilaa enää millekään.

Minua on jo pidempään vaivannut kunnollisten arkiastioiden puute. Olemme aina vain ostaneet Ikeasta uuden setin kuluneiden tilalle, mikä ei pidemmän päälle ole kovinkaan kauaskantoista. Ikean astioiden laatu on kovin heikko, etenkin jos niitä pesee päivittäin tiskikoneessa. Lasitus ei kestä kuin pienen hetken, jonka jälkeen kaikki haarukan tai lusikan vedot jäävät lautasten pintaan. Sama homma kahvikupeissa. Kahvikuppeja uusin tuossa jokin aika sitten vähän kestävämpiin ja nyt oli lautasten vuoro. 

  Olen todella pitkään haaveillut Arabian Arctica lautasista, sillä tiedän Arabian laadun kestävän käyttöä. Tuossa toissailtana kuitenkin, kun tutkailin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, putkahti silmieni eteen aivan yhtäkkiä Marimekon Oiva- sarja. Se on keramiikkamuotoilija Sami Ruotsalaisen suunnittelema, selkeälinjainen astiakokonaisuus ja se sai siltä istumalta heti täyden huomioni. Arkiastia vaatimukseni olivat melko vaatimattomia; niiden pitäisi kestää käyttöä ja olla valkoisia. Oiva vastasi tarpeitamme ja vain muutamaa ajatusta myöhemmin olin jo kassalla lautaspinojen kanssa. Saimme lautaset vähän niin kuin lahjana, joten kiitos niiden ostajalle. Itse olisin ostanut lautaset pari kerrallaan, mutta nyt saimme kerralla useamman kappaleen sekä matalia että syviä lautasia. 



Oiva -sarja miellytti silmääni yksinkertaisen muotonsa vuoksi. Lisäksi olen sen verran perinteinen, että keittolautasen pitää olla lautanen eikä kulho, ja tähän pyyntöön astiasto vastasi. Uskon myös näiden kestävyyteen, sillä myyjä mainosti, että ne voi laittaa vaikka uuniin jos siltä tuntuu! Sarjaan kuuluu myös kulhoja, leipälautasia sekä erittäin kiva teepannu, joten katsotaan josko vähitellen saisin kokoelmaani kasvatettua. Nyt kun on nämä kiireellisimmät hankittu, voi muita osia keräillä rauhassa. Ja ensin tarvitaan kyllä se toinen tai isompi astiakaappi ja keittiö.

Väri- ja kuviovaihtoehtoja olisi ollut, ja musta-valkoinen pallokuvio olisi kyllä kiehtonut silmääni, mutta valitsin kuitenkin valkoisen. Tähän on olemassa kaksi erittäin yksinkertaista syytä. Ensinnäkin valkoisen halusin sen monipuolisuuden vuoksi. Sitä voi helposti yhdistellä kaikkiin väreihin ja jo olemassa olevat Arabian Runo astiat sopivat myös Oivan jatkeeksi. Ja toisekseen, minulla on tapana kyllästyä asioihin, jos ne ovat liian värikkäitä tai muuten vain silmiinpistäviä.


Joten mitäs tuumaat, eikö ollutkin oikein oivallinen hankinta? :)

torstai 20. lokakuuta 2016

Mifuttaako?



Oletko sinä jo kuullut Mifusta? Mifu on Valion luotsaama uusi paistettava ruokarae, jolla saat lisättyä helposti proteiinia ruokavalioosi tai vaikkapa korvattua lihan. Kasvissyöjille tämä siis soveltuu mainiosti, mutta vegaanin kannatta jättää tuote hyllyyn. Tämä paistettava ruokarae sisältää maitoproteiinia, eli se sopii minulle, toisin kuin vaikkapa kilpailevat palkokasvivalmisteet Härkis tai Nyhtökaura. Sappikivien vuoksi kun en voi papuja, linssejä tai muita vastaavia syödä, niin Mifu on erittäin tervetullut vaihtoehto.

Oikeastaan kukaan tuttuni ei ollut vielä maistanut Mifua, joten varsinaisia käyttäjäkokemuksia en saanut etukäteen. Tiesin sen muistuttavan raejuustoa, ja sitähän sieltä purkista näytti löytyvän. Mifua löytyy maustamattomana versiona sekä lisäksi on pari valmiiksi maustettua, joista meillä oli kokeilussa meksikon pippuri. Maku oli mieto ja koostumus muistutti mielestäni hieman halloum-juustoa.


Näin ensimmäisellä kerralla en valmistanut Mifua mitenkään erikoisesti, vaan paistoin muun ruoan lisukkeeksi. Itse en ehkä lähtisi sillä kokonaan lihaa korvaamaan, mutta lautasen täytteeksi se soveltuu mainiosti. Kuvittelin mifupalleroiden ottavan pannulla hieman enemmän paistopintaa, mutta rapeus sai kyllä jäädä unholaan. Tästä ehkä vähän miinusta. 

Mifun kaveriksi paistoin kanaa sekä myskikurpitsa-peruna paistoksen, johon lisäsin hieman rapeita pekonimuruja, paahdettuja pekaanipähkinöitä sekä balsamicoetikkaa. Oli oikein maistuva ja täyttävä torstaipäivän ateria! 

Uskoisin, että jääkaapistamme tulee löytymään vielä toisenkin kerran Mifua. Sitä voisi maustaa hieman lisää ja laittaa vaikka tacoihin!


tiistai 18. lokakuuta 2016

Kurpitsasta spagetiksi



Keittiössä on aina välillä hyvä kokeilla jotakin uutta. Olen viime aikoina innostunut ihan hirveästi kurpitsoista, ja myskikurpitsaa onkin usein meillä jääkaapissa. Kurpitsat ovat hyviä, ja lisäksi minulla ei tule vatsa niistä kipeäksi. Nyt tällä kertaa minua kiinnosti spagettikurpitsa, sillä olen kuullut siitä paljon. Nimensä mukaisesti sen hedelmäliha muistuttaa spagettia, ja näin ollen sitä voi hyödyntää pastan korvikkeena tai muuten vain lisukkeena. Eniten se kuitenkin kiehtoi minua sen omituisuuden vuoksi - voiko jokin todella muuttua kypsentämisen jälkeen spagettimaiseksi? Tätäkin kurpitsaa voi varmasti valmistaa monella eri tavalla, mutta minä päädyin täytettyihin versioihin. Ihan vain siksi, että ne näyttivät niin kivalta.  

Ensin leikkasin spagettikurpitsan pitkittäin puoliksi ja poistin siemenet ruokalusikkaa apuna käyttäen. Sitten vain pellille leikkuupinta alaspäin ja noin puoleksi tunniksi uuniin 175 asteeseen. Tämä kurpitsa menee helposti ylikypsäksi, jolloin sisus ei pysy spagettimaisena vaan muussautuu. Kokeilin kypsyyttä aina aika ajoin haarukalla ja kun se meni kevyesti painamalla läpi, otin kurpitsan pois uunista. Kahdella haarukalla sai irroiteltua kurpitsasäikeet, jotka kyllä katkeilivat melko helposti. Ajatus pitkästä spagetista sai siis mennä menojaan. Tämä vaihe oli työläs ja aikaavievä, kun kurpitsaa piti käsitellä hellästi, ettei lopputuloksena ole pelkkää mössöä ja ettei kuoreen tule reikää. En siis voinut vain kaapia kuoria tyhjäksi.



Kun kurpitsa paistui uunissa, valmistin tomaattisen bolognesekastikkeen. Sekoitin kulhossa kypsennetyn kurpitsan sisuksen ja kastikkeen, ja ladoin ne takaisin kurpitsan kuoreen. Pinnalle laitoin vielä hieman kastiketta sekä raastettua emmental-juustoa. Sitten vielä uuniin siksi aikaa, että pinta saa vähän väriä ja juusto sulaa kauniisti.

Tämä oli ihan kiva kokemus, mutta en usko kyseisen kurpitsan hyppäävän enää uudestaan ostoskärryyni. Mykikurpitsan tykkään paistaa todella ylikypsäksi, hieman jopa mössömäiseksi, joten tuo "rapeahko spagetti" ei miellyttänyt suutani. Enemmän tuli ehkä mieleen, että olisi sekoittanut esikeitettyä porkkanaraastetta jauhelihakastikkeen joukkoon. Maku ei ollut mitenkään erikoinen, ei paha eikä kai niin kovin hyväkään. Joten kaiken vaivan huomioon ottaen - kiitos, mutta ei kiitos.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Monday


Kaverin kanssa jutustelua, pehmeää café lattea ja käsintehtyjä praliineja.

 It's all I need.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Oma ja muiden napa



Päivä vierähti taas mukavasti leipomisen parissa. Huomenna menemme anopin synttäreille ja valmistin tietenkin hänen lempi herkkuaan eli suklaisen kirsikkaista schwarzwaldin kakkua. Olen tehnyt kyseistä kakkua kerran aikaisemminkin ja nyt tällä kertaa päätin hieman oikaista pohjan kohdalla. Tein ihan vain tavallisen sokerikakkupohjan, johon lisäsin tummaa kaakaojauhetta.

Sokerikakkupohjan tekemiseen on varmasti yhtä monta koulukuntaa kuin on leipojaakin, mutta minä pitäydyn perinteisessä - kaikkia ainesosia vain saman verran ja hyvä tulee. Itse en käytä leivinjauhetta tässä kohtaa vaan vatkaan maltillisesti muna-sokeri -vaahdon tarpeeksi kuohkeahksi. En myöskään ole ikinä ymmärtänyt perunajauhon merkitystä, joten minun keittiössäni mennään ihan vain munien, sokerin ja vehnäjauhon voimalla!



Saatuani kakkupohjan uuniin pyöräytin vielä toisenkin makean leivonnaisen. Itse en ole kovinkaan suuri kirsikan ystävä, joten ihan omaa napaa silmällä pitäen tein muutakin. Syksyhän on kurpitsojen kulta-aikaa ja meillä syödäänkin myskikurpitsaa aina tuon tuosta. Se on hyvää uunissa paahdettuna sekä keittona, mutta nyt mieltäni kiehtoi amerikkalainen pumpkin pie eli kurpitsapiirakka. 

Oikeanlaisen ohjeen löytäminen oli taas haastavaa ja päädyinkin lopulta yhdistämään kaksi eri reseptiä. Löysin ohjeita joissa oli käytetty kondensoitua maitoa, ja tartuin siihen, sillä se oli itselleni aivan uusi tuote. Olen kyllä kuullut siitä ennenkin, mutten ikinä ole itse käyttänyt. Pumpkin pie -projektiani helpotti kovasti kurpitsasosetölkki, jonka sain tässä taannoin. Oikaisin siis soseen keittämisen kohdalla ja pääsin suoraan itse asiaan. 

Pohjan nypin vehnäjauhosta, voista sekä vedestä, ja lisäksi maustoin sitä hieman kanelilla. Taikinan levätessä vatkasin pari munaa, joiden joukkoon sekoitin kurpitsasoseen, jauhettua inkivääriä, kanelia, jauhtettua neilikkaa, hieman sokeria sekä kondensoidun maidon. 

Piirakkaa paistelin 225 asteessa 15 minuuttia, jonka jälkeen laskin lämpötilan 175 asteeseen ja jatkoin paistamista vielä n. 40 minuuttia. Loppuvaiheessa luulin, että piirakka räjähtää uuniin, sillä se vain kohosi ja kohosi. Se onneksi kuitenkin laskeutui nätisti takaisin, kun otin sen uunista ulos. Kypsyyden sai testattua helposti tikulla, niin kuin muissakin leivonnaisissa.



Kun piirakka oli valmis ja kakkupohja oli jäähtynyt, täytin kakun vielä valmiiksi, jotta se ehtii mehustua huomiseen mennessä. Täytteinä käytin sokerilla maustettua kermavaahto-creme fraishe sekoitusta, kirsikkahilloa, kirsikanpaloja sekä rouhittua tummaa suklaata. Ai niin, älä unohda kostutusta - kirsikkalikööriä ja hieman vettä.

Pieni keittiöapulainen oli myös innoissaan kun pääsi lopulta auttamaan tiskaamisessa :) Huomenna sitten katsotaan, että miltä se sellainen pumpkin pie oikein maistuukaan! 

lauantai 8. lokakuuta 2016

Serkusten päivä


Tiesitkö, että päivässä ehtii kummallisen paljon, kun herää aikaisin? Tänään heräsin useampaa tuntia aiemmin kuin yleensä ja ehdin kierrellä kirpputorilla, käydä jäätelöllä ja seisoa kauhan varressa. En tietenkään heräile ihan huvikseni, vaan heräämiselle oli tärkeä syy - serkku tuli maalta kaupunkiin ja vietettiin kiva päivä tyttöjen kesken.


Sen tarkempaa ohjelmaa emme etukäteen suunnitelleet, vaan ajattelimme mennä minne tuuli vie. Aloitimme päivän lounasaikaan ja päätin tehdä kahvin kaveriksi graavilohileipiä. Halusin niihin hieman enemmän ruokaisuutta, joten laitoin pohjalle kerroksen perunasalaattia. Ja sehän sopi lohen kanssa oikein hyvin! Jälkkäriksi oli Brunbergin herkullisia suukkoja, jotka sattuivat olemaan kaupassa juuri sopivasti tarjouksessa. 



Vein serkun käymään uudessa sisustustavaraliikkeessä, joka on avattu tähän aivan kotimme lähistölle. Siellä kuluikin muutama tovi ostopäätöstä tehdessä, mutta lopulta molemmille kuitenkin lähti jotakin mukaan. Siitä päädyimme vielä yhdelle kirpputorille, joka johti päivällisen venymiseen. Saimme lopulta ruoan valmiiksi vasta iltasella, mutta hyvällä aterialla saa onneksi paljon anteeksi.


Päivälliseksi valmistin jotain, mikä on nykyään yksi lempiruoistani; sitruunaista rakuunakalkkunaa. Lisukkeina oli uunijuureksia, ohraa, salaattia sekä lihalle kermainen rakuunakastike. Ateria upposi jokaiselle ja ruokailun jälkeen olikin jo serkun kotimatkan aika. Autolla körötellessä kun menee useampi tunti, mutta silti ihanaa, ettei välimatka haittaa kylässä käymistä. Minulla ainakin oli vauhdikas ja eloisa päivä, toivottavasti sinullakin! :)




perjantai 7. lokakuuta 2016

Uudisraivaaja


Alkuviikolla odottelin kuumeisesti uusinta Koti ja keittiö -lehteäni. Lasku kyllä löytää perille, mutta jostain syystä itse lehti kiertää aina äitini kautta. Niinpä saan odotella uusinta numeroa hieman kauemmin sen pyöriessä ympäri suomea. Viimein se kuitenkin löysi perille, hieman kärsineensä ja kuluneena, mutta kuitenkin. Nautiskelin siitä parvekkeella, kahvikupposen kanssa kun syysaurinko pitää vielä parvekkeen lämpöisenä. 

Pientä sisustusinspiraatiota on ollut havaittavissa ja tavarat ovat lennokkaasti vaihdelleet paikkoja. Tämä koski nyt tällä erää lähinnä olohuone-keittiö akselia ja hieman parvekettakin. Aina silloin tällöin tekisi mieli kääntää kaikki huonekalut päälaelleen, mutta tässä asunnossa se ei ole mahdollista. Kunpa joskus löytyisi se koti, jossa tv tai vitriini sopisivat useampaan kuin yhteen nurkkaan.






Keittiön sivutasolla, hieman jo ehkä olohuoneen puolella, on jo pitkään ollut samat purkit ja purnukat. Sama meininki oli ruokapöydän päällä sijaitsevilla ylähyllyillä. Oli siis jo korkea aika päivittää tavaroiden paikkoja ja pelkästään jo se vaikuttaa todella paljon sisustuksen ilmeeseen. Sivutasolta pastat, riisit ja öljyt siirtyivät ruokapöydän päälle ja sivutasolle kasailin jotain aivan uutta. Olen jo pidempään harmitellut, ettei missään ole tilaa ruokakirjoilleni, vaan ne ovat jemmassa kaappien kätköissä. Niinpä kasasin muutamasta kirjasta pienehkön portaan, jonka päälle sain mausteita ja sipuleja kivasti eri tasoihin. Siihen viereen sain myös yhden kasveistani, niin tv-taso ei näytä enää niin ahtaalta.







Näin syksyn tullen mieleni teki taas vähän tummempia sävyjä, enimmäkseen purppuaa ja mustaa. Niitä löytyykin kotoamme nyt ripotellusti kynttilöiden ja pöytäliinojen muodossa. Tähän kaikkeen minulla kului rahaa vain krysanteemin ja callunoiden verran, mutta muutos on silti melkoinen. Panostin yksityiskohtiin, tein uusia ratkaisuja ja tutkin laatikoiden pohjia. Esimerkiksi tuikku helmien keskellä syntyi ihan vahingossa, kun halusin jotain matalampaa kuvien eteen. Mielestäni sisustustavaroiden pitää tuoda esille eri tasoja ja korkeuseroja, luodakseen tietynlaisen harmonian. Kasvit ja pitkä kynttilä tuovat ryhtiä ja runsautta, kun taas matala tuikku helmineen saa aikaan herkkyyttä. Lisäksi värinokkonen ja kissanhäntäkin sopivat täydellisesti väreihin!





Parvekkeen pidin vielä eloisana ja pirteänä - oranssi saa loistaa ja ottaa vallan. Pupun muutettua sisälle uskalsin hommata sinne hieman callunoita ja asettelin kynttilälyhtyjä ympäri parveketta. Kohta niistäkin saa jo tunnelmaa.

Olen puuhaillut tätä kaikkea koko viikon, ja odottanut auringon saapumista. Tänään se vihdoin ryhdistäytyi ja poistui pilven takaa, joten sain kuvattua kaikki nämä herkulliset yksityiskohdat sinun nähtäväksesi. Mitä siis pidät kokonaisuudesta, vai oliko täysin turha vaiva? :)