Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Syksyinen sateenropina tanssii ikkunaa vasten ja mieleeni putkahti ajatus, kuinka kaikki onkaan nyt niin tasaista. Olen ensi vuonna kolmekymmentä, olen asettunut aloilleni ja perustanut itseni näköisen perheen. Elämä ei juurikaan tuo eteensä yllätyksiä, mutta onko sen oltava huono asia? 

Nykymaailmassa ihmiset tavoittelevat kokoajan rahaa, ulkonäköä, palkintoja ja arvostusta. Kovin moni ei tyydy siihen mitä juuri nyt osaa tai omistaa, aina on oltava enemmän ja paremmin. Tämän vuoksi haastan teidät kaikki pohtimaan, että onko asia oikeasti niin. Tarvitsetko jotain enemmän vai voisitko olla onnellinen juuri nyt. 

Itse olen äärettömän kiitollinen siitä, että sain pitää isovanhempani elämässäni niin kauan. Kaipaan heitä kaikkia, poisnukkuneita ja kaukana asuvia. Olen kiitollinen, että mummu näki minut hääpuvussani ja olen kiitollinen kaikesta saamastani perimätiedosta. 

Olen äärettömän onnellinen koirastani. Muistan kuinka nuorena haaveilin, että jonain päivänä minulla on oma koira ja sen haaveen myös toteutin. Koira tuo elämään valtavasti iloa, naurua, onnenkyyneleitä ja vastuuta. Ja rakastan kaikkia niitä hetkiä aivan jokaista karvatupsua myöden.

Onnea on myös vakaa taloustilanne ja katto pään päällä. Meillä on koti, vaikkei se se mieluisin tai unelmien täyttymys olekkaan. Tällä hetkellä kuitenkin pidän 70 prosenttisesti kodistamme, ja näin ollen lopetimme myös uuden asunnon etsinnän hetkeksi. Se on oikeastaan melko uuvuttavaa puuhaa, niin siksipä poistin oikotien pikavalinnoista ja katsotaan sitten vaikka joskus keväämmällä uudestaan. Ehkä se tulee vastaan, kun sitä vähiten odottaa.

Olen todella iloinen siitä, että on syksy. Silloin olen eniten oma itseni, niin mieleltä kuin pukeutumiseltakin. Joku päivä olin lähdössä ovesta ulos ja katsahdin peiliin. Totesin vain mielessäni, että "hei, sinä olet tullut takaisin!". 

Minulla on parisuhde, ystäviä, harrastuksia ja unelmia. Ne kantavat pitkälle, ilman sen suurempia tavotteita. En tavoittele rahaa enkä uraa, haaveilen enemmänkin mielen tasaisuudesta ja hyvästä arjesta. Tämä hetki on arvokkaampi kuin se, että mitä on sitten joskus. Tartu siihen. 

Söpösti onnistunut

Tutustuin viikko sitten ensimmäistä kertaa Das-massan käsittelyyn. Se on savenkaltainen askartelumassa, joka kuivuu ja kovettuu ilman uunia. Se on edullista, sitä on helppo työstää ja sitä löytyy niin kirja- kuin askartelukaupoistakin. Das-massasta voi muotoilla monenlaista ja halutessaan valmiin, kuivuneen työn voi maalata akryylimaaleilla. Itsekin ajattelin ensin maalaavani nämä valkoisiksi, mutta kuivuessaan ne vaalenivatkin yllättävän paljon, joten jätin maalaamiset sikseen.

Itse kohdistin tämänkin askartelun jo jouluun, ja tein koristeita kortteihin. Massaa sai hyvin kaulittua leivinpaperin päällä ja kakkupaperilla sai painettua siihen kauniin kuvion. Jos massa tuntuu liian kuivalta, voi käsiä kostuttaa hieman vedellä. Massa ei saisi muotoiluvaiheessa halkeilla, silloin se on liian kuivaa ja sen työstäminen on vaikeaa. Piparimuoteilla saa helposti tehtyä nättejä koristeita niin kuuseen kuin kortteihinkin, kunhan vain muistaa laittaa reiän ennen kuivumista. Valmiiden töiden annetaan kuivua rauhassa vähintään vuorokauden ajan, jonka jälkeen ne ovat valmiita. Jälkikäsittelyssä kannattaa olla varovainen, sillä kuivuneet massatyöt halkeavat helposti pienestäkin kolahduksesta. Mielestäni näistä tuli erittäin söpöjä ja onnistuneita koristeita. 

Lahjakokonaisuuksia

Serkun kyläillessä viikonloppuna puuhailimme jo vähän joulujuttuja. Koskaan ei ole liian aikaista aloittaa jouluilakointia, vaikka askartelukaupan tätiä vähän hymyilyttikin kun kyselin jouluosastoa. Että ei kuulemma ihan vielä. Pöh, sanon minä. 

Itsetehdyt lahjat ovat aina kivoja ja niitä on myös kiva antaa. Toki näitä voi tehdä muutenkin kuin jouluksi, esimerkiksi synttäri- tai ystävänpäivälahjaksi. Tai sitten ihan vain itsensä hemmotteluun. Viime joulu meni vähän sivu suun, kun pyörin masennuksen kourissa eikä oikein mikään innostanut. Siksi vietimme joulun Tallinnassa, sillä en kyennyt laittamaan joulua kotiimme. Nyt tilanne on onneksi toinen, ja aionkin ottaa siitä kaiken irti. Kokeilimme serkun kanssa hieman joululahjaideoita ja teimme muutamia joulukoristeita dasmassasta. Se on niin parasta, kun saa touhuta sielunkumppanin kanssa ja kun toinen saa jonkun idean, niin toinen täydentää sitä ja lopputulos on mitä mahtavin!

Teimme siis pari koe-erää kotitekoisia spatuotteita - jalkakylpykuulia ja vartalon kuorintavoidetta. Niistä saa koottua kivoja lahjakokonaisuuksia, kun laittaa aina yhteen pakettiin sekä kuorintavoidetta että jalkakylpykuulia. Mukaan voi lisätä vielä rauhaoittavan tuoksukynttilän, rentouttavaa teetä tai pehmeän pyyhkeen. Nämä spatuotteet ovat siitä kivoja, että ne on tehty pelkistä luonnollisista aineista eikä niissä ole keinotekoisia tuoksuja tai värejä. Kylpykuuliin käytimme ruokasoodaa, sitruunahappoa, suolaa, kookosöljyä ja vettä. Tuoksuiksi lisäsimme piparminttua ja appelsiinia. Piparminttua saimme kätevästi teepusseista, joissa oli vain kuivattuja mintunlehtiä ja appelsiinista raastoimme kuoren. Tuoksu oli päätä huumaava ja samaan aikaan rauhoittava, eli juuri tarkoitukseen sopiva. Näiden avulla voi ottaa illalla pienen oman hetken, hengitellä ihania tuoksuja samalla kun jalat rentoutuvat. 

Jalkakylpykuulat

3 dl soodaa

1 dl sitruunahappoa
2 rkl karvassuolaa

3 rkl kookos- tai oliiviöljyä

2 tl vettä

Tuoksuksi erilaisia kuivamausteita (yrtit, kardemumma, neilikka ym) ja raastettua sitrushedelmän kuorta (lime, sitruuna, appelsiini...)

Sekoita kaikki kulhossa keskenään ja muotoile pieniksi palloiksi leikkuulaudalle tai lautaselle. Seos vaikuttaa melko irtonaiselle, mutta kun sitä puristelee käsissä, niin saa kiinteitä palloja. Kokeilimme aluksi tehdä kuulia silikonisiin jääpalamuotteihin, mutta loppupeleissä pallot olivat paljon helpompia. Muutamassa tunnissa ne kuivuvat kivikoviksi ja ne voi siirtää tiiviiseen lasipurkkiin.  

Kokeilimme tehdä myös ihon kuorintavoidetta ja sitä jouduimmekin tekemään pari erää ennen kuin onnistuimme. Tai siis onnistui ne muutkin, mutta ne olivat kammottavan värisiä. Lopuksi siis teimme tuon onnistuneen, sitruuna-appelsiini kuorintavoiteen. Siihen käytimme vain rypsyöljyä, raastettua appelsiinin kuorta, sitruunan mehua, hunajaa ja sokeria. Sokeri kuorii pehmeäksi samalla kun öljy ja hunaja hellii ihoa. 

Vartalon kuorintavoide

2 dl sokeria

0,5 dl kookos-tai rypsiöljyä (rypsiöljyllä tulee kivempi väri)

2 rkl hunajaa 

Lisää tuoksuksi kuivamausteita, yrttejä tms.

Sekoita kaikki keskenään ja laita tiiviiseen lasipurkkiin. Seos säilyy muutaman kuukauden. 

Satokauden sapuskaa

Ihana serkkuni viihtyi tänään täällä koko päivän ja teimme paljon kaikkea kivaa. Eniten keskityimme lähestyvään jouluun ja lahjoihin. Itsetehdyt lahjat ovat aina kivoja, mutta paneudutaan askarteluihimme joskus toiste. Nyt puhutaan nimittäin ruoasta, sillä pitäähän vieraita aina ruokkia. 

Perjantaina leivoinkin jo herkkuja kahvipöytään, ja tänään sitten tein tietysti päivällistä. Halusin tehdä jotain satokauden mukaista, ja siksipä käytinkin pääraaka-aineena mahtavaa punajuurta. Punajuuri sisältää runsaasti hyödyllisiä kivennäisaineita ja vitamiineja, joskaan en suosittelisi sitä raakana popsimaan. Välillä onnistun saamaan punajuuresta kummalisen maan makuisen, mutta ilmeisesti se koskee vain keväällä käytettäviä, talvehtineita punajuuria. Halusin myös kokeilla jotain uutta, eli valmistin samettisen pehmeän ja kauniin, purppuranvärisen punajuuririsoton. Annoksen päälle paistoin täyteläisen vuohenjuustokiekon ja koristeeksi lisäsin hieman timjamia. Lisukkeeksi tein serkun lempparia eli savulohisalaattia, johon laitoin rapeaa friseesalaattia, omenaa, viinirypäleitä, keltaista paprikaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. 

Valmistin risoton niin kuin minkä tahansa muunkin risoton, lisäsin joukkoon vain raastettua punajuurta. Kuullotin siis ensin sipulia ja risottoriisiä, jonka jälkeen lisäsin pannulle neljä raastettua punajuurta. Suosittelen raastamaan yleiskoneella, sillä muuten sotku voi olla melkoinen. Raastaminen on melkeinpä välttämätöntä tässä kohtaa, sillä raastettuna punajuuri ehtii kypsyä samassa ajassa kuin riisi. Peitin kaiken kiehuvalla vedellä, sekoitin mukaan kasvisliemikuution, mustapippuria, balsamicoetikkaa ja valkopippuria. Annoin sen kiehua hiljalleen ja lisäilin nestettä tarpeen mukaan. Yleensä risottoon menee n. litra nestettä, mutta tähän meni reilusti yli litra. Loppuvaiheessa sekotin risottoon pari kourallista raastettua parmesaania ja voi että kun siitä tuli hyvää. Kannattaa kokeilla! 

Unettomia öitä

Saan viikonloppuna oikein kunniavieraita, kun serkku tulee kylään. Viime kerrasta onkin jo aikaa, vaikka toki olemme tässä välissä nähneet. Kiva kuitenkin saada hänet kylään ja viettää laatuaikaa. Kahvipöydässä pitää tietysti olla herkkuja ja halusin tehdä syksyn kunniaksi jotain kurpitsasta. Yhtenä unettomana yönä sen
keksin - äidin banaanikakusta saan muunneltua haluamani. Banaanikakku on yksi lemppareistani, sillä siinä maistuu ihanasti kardemumma ja se on sisältä ihanan kosteaa. 

Tein kaiken niin kuin banaanikakun kohdallakin, vaihdoin vain soseutetun banaanin kurpitsasoseeseen ja lisäsin puoli teelusikallista neilikkaa. Kakku kohosi ja kypsyi täydellisesti, ja oli juuri sellainen kuin ajattelinkin. Niin mahtavan pehmeä, täyteläinen ja mausteinen. Leivoin myös niitä parhaita kurpitsakeksejä, sillä koko kurpitsasosetölkki ei mennyt kakkuun. Sosetta oli kuitenkin liian vähän kekseihin, mutta kompensoin tilannetta vähän appelsiinimehulla ja hyvä tuli.

Kakkuun vaahdotin siis 100 grammaa voita ja puolitoista desiä sokeria. Mukaan lisättiin kolme munaa ja keskenään sekoitetut kuivat aineet eli 3,5 desiä vehnäjauhoja, 2 teelusikallista leivinjauhetta, 1 teelusikallinen kardemummaa, ½ teelusikallista neilikkaa ja 1 teelusikallinen kanelia. Lopuksi taikinaan sekoitetaan 2 dl kurpitsasosetta ja puoli desiä appelsiinimehua. Taikina kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan, ja paistetaan 175 asteessa 50 minuuttia. Äiti paistaa tunnin, mutta itse tykkään, että kakku jää hieman kosteammaksi keskeltä.

Tänään oli kyllä todella epäsuotuisa leipomispäivä, mutta lopputulos oli täydellinen. Ensin huomasin, että sokeri ja leivinjauhe olivat loppuneet. Lähialepassa ei kuitenkaan ollut leivinjauhetta, joten kauppareissussa menikin hetki oletettua kauemmin. Seuraavaksi loppui leivinpaperi, jota en lähtenyt enää ostamaan, vaan hyödynsin foliota. Lopuksi tiskialtaan reunalla lionnut kakkuvuoka kaatui ja saippuavesi täytti koko työpöydän. No tulipahan ainakin pestyä koko keittiö. Ja leivottua.

Onneksi on unettomia öitä, jotta voi keksiä reseptejä.

Habitare

Kävin tänään pyörähtämässä Helsingin Messukeskuksessa Habitare -messuilla. Tämä oli ensimmäinen kertani kyseisillä messuilla, ja kuten jo vähän ennakkoon arvelinkin, tämä ei ole tapahtuma minun makuuni. Annoin sille kuitenkin mahdollisuuden.

Habitaresta löydät kaikkea huonekaluihin, sisustukseen sekä suomalaiseen designiin liittyen. Tuoteryhmiin sisältyy mm. tekstiilit, keittiöt, kodin tekniikka, kylpyhuoneet, materiaalit ja tarvikkeet, sisustustuotteet, valaistus, taidekäsityö, koulutus, julkaisut ja palvelut. Messuilla esitellään myös nykymuotoilua sekä muotoilun klassikoita.

Minuun makuuni messuilla oli liikaa kaikkea uutudenkarheaa, yli hilseen menevää designia ja modernia tyyliä. Itse kun olen enemmän maalaisromantiikan ystävä, joten kaikki uusimmat muotoilut eivät kiinnosta. Kävinkin alueen melko nopeasti läpi, ja Kiertin bambuiset tiskirätit olivat ainut asia, mitä messuilta tarttui mukaan. Siellä täällä näin jotain kiinnostavia materiaaleja tai kuoseja, mutta eniten aikaa vietin varmaan Marimekon osastolla. Mutta jos sisustaminen ja uudet tuulet kiinnostavat, niin Habitare on pystyssä vielä sunnuntaihin asti. Ehkä se on sinun juttusi.

Oman elämänsä partiolainen

Vuodenaikaan nähden tänään oli kummallisen lämmin päivä, joten lähdimme koko perheen voimin ulkoilemaan - siis minä, mies ja karvatassu. Minua on koko kesän harmittanut, että on ollut niin kuivaa eikä ole voinut mennä nuotiolle. Mies on myös yrittänyt etsiä tulentekopaikkaa hieman lähempää kotia, mutta joka paikassa on vain grillikatoksia. Olemme siis keväällä viimeksi päässeet nuotioretkelle ja suuntasimme nyt taas Nuuksion tuttuihin maisemiin. Sinne ajaa meiltä yli tunnin, mutta siellä on ihan oikea nuotiopaikka avotulelle. Ja kun tämä alkaa varmaan olemaan syksyn viimeisiä hyviä ilmoja, niin emme jääneet enää odottelemaan.

Nuuskimme nuuksiossa lähes koko päivän ja ehdimme valmistaa ulkona niin aamiaisen kuin päivällisenkin. Heti paikalle päästyämme valmistin trangian pannulla pekonia ja munia, ja voi luoja - se ei ole koskaan maistunut yhtä hyvälle! Aamiaisen syötyämme hörpimme vielä hieman nokipannukahvia ja rentouduimme. Luonnossa on niin ihanan rauhoittavaa ja tekisi varmasti jokaiselle hyvää olla useammin lähellä luontoa. Seurasimme leikkimielistä soutukisaa, iloisia pikku ihmisiä uimassa ja vain olimme. Ilman puhelimia tai sosiaalista mediaa.

Tällä kertaa päätin myös kokata trangialla jotain ihan oikeaa. Ei siis mitään nopeaa retkimuonaa tölkistä, vaan ihan rehtiä kotiruokaa. Niinpä päädyin nakkikeittoon ja sämpylöihin! 

Lapsena veljeni partioaikoina hän puhui usein kuinka leireillä paistettiin tikkupullaa ja nyt ajattelin, että voisiko siitä soveltaa tikkusämpylän. Ja voin ilolla kertoa, että kyllä onnistuu! Sekoitin kotona valmiiksi hiivattoman taikinan, ja metsässä vain kieputin sitä tikunpäähän paistumaan. Taikinaan laitoin jauhoja, ruisjauhoja, leivinjauhetta, sokeria, suolaa, kuminaa sekä vettä. Taikinasta tuli melko kumimaista ja venyvää, mutta toisaalta, se ei ainakaan valunut pois tikusta. Sämpylää paistetaan nuotion reunalla 10-15 minuuttia, jonka jälkeen se vain vedetään pois tikusta. Tämä ei ole mitään hätäisen miehen hommaa, kun jokaisen sämpylän joutuu paistamaan erikseen, mutta eihän luonnossa saakkaan olla mikään kiire. Nämä sämpylät eivät ehkä ole maultaan kovin tajunnanräjäyttäviä, mutta valmistustapa onkin tässä se juttu. Voit saada nuotiollakin tuoretta leipää, kun hieman tingit mausta. 

Sämpylöiden paistuttua löin keiton tulille, mikä oli aika helppoa, kun olin pilkkonut kaiken kotona valmiiksi. Lisäksi olin pakannut pieneen purkkii tarvittavan määrän mausteita ja ei muuta kuin keitto porisemaan. Olin leikannut perunat ja porkkanat melko pieniksi, joten keitto kypsyi oikeastaan aika nopeasti. Päivällisen nautittuamme lähdimme vielä vähän kävelemään ja lopulta päädyimmekin kävelemään kyytiä vastaan. Mikä ihana päivä! 

Trangia tekee minut edelleen niin kovin onnelliseksi.

Kukkivat sipulit

Ajattelin kokeilla parvekkeella taas jotain uutta. Kukkasipulien sielunelämä on kovin kiinnostava, ja siksi otin muutaman sellaisen nyt huomaani. Päätin siis kokeilla, että selviytyykö kukkasipulit parvekkeella talven yli kun ei ole maapohjaa ja alkavatko ne kukkimaan kevätauringon noustessa.

Valitsin kasvatukseen oikein kunnon väriloistoa eli keltaisia narsisseja ja pinkkejä tulppaaneja. Kukkasipuleja on vaikka millä mitalla ja ne sopivatkin hyvin pihamaan perennoihin. Istutus tapahtuu syys-lokakuussa ilmojen viiletessä ja keväällä ne sitte nousevat kukkimaan. Syksyllä maa ei saa istutuksen aikaan olla vielä jäässä, sillä sipulin pitää ehtiä juurtumaan. Syksyllä kukkasipulit kaipaavat kevyttä kastelua, mutta sipuli itsessään sisältää kaikki tarvittavat ravinteet. Lannoitusta ei siis tarvita ja maapohjassa kasteluakin tarvitaan vain kaikista kuivimpana aikana. Kukkasipulin kunto kannattaa tarkistaa ennen istutusta. Sipuli on hyvä kun se on kiinteä ja ehjä, siinä ei ole syviä kuoppia, viiltoja tai hometta. Kuoren irtoaminen puolestaan ei haittaa eikä pienet pintanaarmut.

Itse istutin kukkasipulini nyt siis parvekkeelle ruukkuihin ja laatikoihin, ja varmistin etukäteen, että niiden pitäisi niissä pärjätä. Kastelun kanssa pitää vain olla erityisen varovainen näin parvekeoloissa, ettei sipulit mätäne tai etteivät ne voi liian hyvin aloittaakseen kukkimista ennen talvea. Sipulit istutetaan n. 10 cm syvyyteen ja peitetään mullalla sekä turpeella tai puiden lehdillä. Itse ajattelin kovimmilla pakkasilla suojata ne ihan vain sanomalehdillä. Keväällä sitten näette onnistunko!

Parhaimmillaan yksinään

Syyskuun alun kunniaksi kokeilin keittiössäkin jotain uutta. Olen nähnyt mainostettavan uutta Mifujauhista, ja halusin sitä tietysti heti kokeilla. Mifusta on muutama kokemus jo aiemmin ja nuo suikaleet onkin jäänyt ihan käyttöön. Esimerkiksi tortillatäytteenä aivan bueno!

Jauhiksen luvattiin siis olevan jauhelihan korvike, ja käytettävissä kuin jauheliha. Olin innoissani siihen asti kunnes avasin paketin - sisältö näytti aivan samalta kuin Mifun ruokarae. Ajattelin sen olevan muruisaa ja hieman suikaleista, niin kuin oikea jauheliha. Sen sijaan paketissa olla möllötti koiran nappulan kokoisia pehmeitä palleroita. Shokista selvittyäni valmistin ruoan kuitenkin loppuun.

Valmistin siis Mifujauhiksella ja mozzarellalla täytettyjä canneloneja. En ollut ikinä ennen tehnyt niitäkään, enkä oikein tiennyt miten päin niitä täyttäisi, joten asettelin ne vuokaan pystyyn. Siitä tuli ensinnäkin hauskan näköinen ja toisekseen täytteen sai helposti kaadettua päälle. Ainut virhe oli, että kastiketta oli liian vähän. Näin ollen cannelonit eivät peittyneet kokonaan ja yläreuna jäi vähän kovaksi. No, aina ei voi onnistua ja suurin osa vuoasta oli kuitenkin syötävää.

Paistoin pannulla ensin sipulia, valkosipulia ja paketin Mifujauhista. Maustoin sitä pippurisekoituksella, suolalla ja oreganolla. Tässä vaiheessa Mifu näytti vielä erittäin hyvälle, kun se oli saanut vähän paistopintaa ja maustetta ylleen. Kaadoin joukkoon pari purkkia paseerattua tomaattia ja jääkaapissa sattui pyörimään avattu tuorejuusto, niin lisäsin sen vielä joukkoon. Sitten murensin mozzarellan cannelonien sisälle sinne tänne ja ladoin tötteröt täyteen soosia. Päälle ripottelin juustoraastetta (joka kylläkin valui pastaputkien sisään) ja paistoin miedolla lämmöllä noin tunnin. Pidin vuokaa aluksi kannen alla, jotta höyry kypsentäisi cannelonien yläosankin.

Kokonaisuudesta tuli hauskan näköinen ja ihan hyvän makuinenkin, mutta Mifu ei vain mielestäni sovi tällaisiin ruokiin. Se on parhaimmillaan yksinään, kun pinta on paistettu hyvin eikä se ole vettynyt soosissa. Joten Mifujauhikselle iso miinus, suikaleet ovat edelleen jatkossa.