Tykkäsin käydä museoissa miehen kanssa, kun hän aina kertoi minulle niistä näyttelyistä, joten minun ei tarvinnut perehtyä mihinkään. Nyt olen käynyt museoissa kaverin kanssa, joka kertoo vähintäänkin yhtä paljon, ellei enemmänkin. Hän oli miehellä avustajana, ja hänen seurassaan tuntuu, kuin saisin pienen palan miehestä hetkeksi luokseni.
Ostin kesän alussa museokortin, jota olen parhaani mukaan yrittänyt käyttää. Nyt kun meillä on molemmilla museokortti seuraavaksi vuodeksi, niin käymme tällaisilla yhteisillä museoretkillä. Rakastan näitä hetkiä, sillä ne ovat niin lähellä sitä elämää, jota vielä vuosi sitten elin.
Kesän aikana olemme käyneet Kiasmassa, Amos Rexissä, Villa Gyllenbergissä sekä Didricshenissä. Nämä kaksi viimeksi mainittua sijaitsevat Helsingin Kuusisaaressa, joka antoi mahtavat puitteet myös ulkoilulle museokierrosten välillä. Puhumme lähestulkoa kaikesta elämän ja kuoleman välillä, ja viimeksi keskustelimme siitä, keitä oikein olemme toisillemme. Teimme "kaverisinunkaupat", ettei aina tarvitsisi kierrellä ja kaarrella "hänen olevan menehtyneen mieheni silloinen avustaja". Tästä eteenpäin me olemme vain kavereita - sillä miksi emme olisi.
Pidän museoista, joissa on jotain muutakin kuin maalauksia. Pidän installaatioista ja teoksista, joihin voi jollain tavalla osallistua. Ja nyt kun on museokortti, niin ei haittaa mennä pienempäänkään näyttelyyn piipahtamaan, kun muutoin se tuntuisi liian kalliilta. Yksin minun ei missään nimessä tulisi käytyä yhdessäkään museossa, joten onneksi on museokaveri. Seuraava kohteemme lienee Design- ja Arkkitehtuurimuseo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti