Aloituspakkaus

 

Palataan vielä hetkeksi reilun viikon takaisiin I love me -messuihin. Siellä oli minusta tällä kertaa esillä todella paljon kaikkea kynsiin liittyvää, varsinkin geelilakkoja, tai sitten niihin vain kiinnitti nyt eri tavalla huomiota.

Minulla on ollut kaverilta jo yli vuoden lainassa hänen uv-uuninsa, mutta nyt vihdoin sain ostettua oman. Tai ostin siis tuon Dependin aloituspakkauksen, jossa uuni tuli mukana. Olin positiivisesti yllättynyt tästä tuotesarjasta, sillä pakko myöntää, että minulla oli omat epäilykseni. Tuotteet kuitenkin toimivat hyvin ja lopputulos oli täydellinen!

Aloituspakkauksen lisäksi ostin kaksi samaan sarjaan kuuluvaa geelilakkaa sekä poistoöljyn. Sain poistoöljyllä poistettua myös ammattilaisen tekemät geelit, mutta toki siihen tarvitsi useamman käsittelykerran. Toivon kuitenkin, että Dependin omat geelilakat lähtee vähän vaivattomammin.

Ostin geelilakat sävyissä Love yourself nro 1063 sekä In a gentle way nro 1073 eli haalean beigen sekä siihen sopivan glitterin. Tarkoituksenani oli laittaa glitteriä vain nimettömiin, mutta se näytti niin kivalle, että päädyin laittamaan sitä kaikkiin kynsiin. Nyt on ainakin tämän viikon risteilylle sopivat kynnet, mutta sen jälkeen pitäisi kyllä malttaa pitää taukoa geeleistä. Toki seuraavaksi on pikkujoulukausi ja sitten joulu, joten se voi olla aika mahdotonta, mutta kynteni ovat niin huonossa kunnossa, että niitä pitäisi hetki vahvistaa jollakin täsmähoidolla. Myös biotiini olisi varmasti hyvä lisä, mutta olen äärettömän huono syömään vitamiineja. 

Dependin pieni uv-uuni osoittutui erittäin näppäräksi ja tehokkaaksi. Jokaista kerrosta kovetettiin ohjeen mukaan 30 sekuntia, vaikka itse pidin päällylakkaa kyllä varmuuden vuoksi kokonaisen minuutin. Setti oli helppo ja nopea kotioloihin käytettäväksi, ja kynsistä tuli erittäin kiiltävät sekä vahvan tuntuiset. 

Surun vaiheet

Tiesitkö, että surulla on neljä vaihetta? Shokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen. Terapeuttini sanoo, että olen edelleen shokkivaiheessa. En vieläkään oikein usko tapahtunutta todeksi, eikä suru ole vielä kunnolla läsnä. Mikään minussa, ei keho eikä mieli, ole vielä valmis käsittelemään tätä kaikkea, sillä miehen kuolinilta oli erittäin traumaattinen kokemus. Kaikki siihen liittyvät tunteet on tällä hetkellä työnnetty syrjään, ikään kuin selviytymismekanismina. Surutyötä ei kukaan voi pakottaa tai kiirehtiä, se tulee kun sen aika on. Siihen asti yritän elää elämääni päivä kerrallaan.

Näin pyhäinpäivän aikoihin on tapana muistella menetyttyjä läheisiä ja käydä haudoilla. Itse kävin miehen haudalla viimeksi torstai-illalla, ja vein kynttilän, jossa paloaika on 50 tuntia. Kunhan se ei vain ole sammunut. 

Tällä kertaa hautausmaalla oli jo melko hämäräää eikä aiemmin olisi tullut mielenkään mennä pimeälle hautausmaalle. Nyt kuitenkin hautausmaalla on se sama rauha ja turva, joka miehen kanssa aina oli. Se ei ole enää vieras tai karmiva paikka, vaan tuttu ja turvallinen. 

Messulöydöt

Kävin viikonloppuna virkistäytymässä I love me -messuilla Helsingin messukeskuksessa. I love me -messuilta löytyy aina uusimmat trendit niin muodin kuin kosmetiikankin osalta, ja lisäksi siellä on esittelyssä erilaisia terveys- ja hyvinvointi palveluita sekä ravintoon liittyviä tuotteita. Olen käynyt kyseisillä messuilla kerran aiemmin, ja silloin en oikein tykännyt. Ehkä nyt on tullut hieman tietoisemmaksi omasta hyvinvoinnistaan, sillä messut kiinnostivat ihan eri tavalla. Päivä oli myös mukavan erilainen kaiken tämän keskellä.

Tein messuilta hyviä löytöjä, mm. Acon seerumi oli hyvässä tarjouksessa. Lisäksi ostin Flow Cosmeticsilta uuden ihanan voiteen ja Dependin geelilakkaussetin, johon palaan toisella kerralla.

Suomalainen Flow Cosmetics on yksi suosikkikosmetiikkamerkeistäni, ja aiemmin minulla on ollut heiltä käytössä mm. ruusuvesi. Messuilta mukaan tarttui voide, joka oli suunnattu "ongelma-iholle", eli atooppiselle, kuivalle ja kutiavalle iholle. Kasvoihini ilmestyi viime talvena outoa ihottumaa, johon toivon tämän auttavan.

Omat ihonhoitorutiinini ovat olleet hieman jäissä tässä viime aikoina, mutta messuilta sai taas uutta intoa. Flow'n Propolis & Probiotics Rescue Cream on voide, joka sopii käytettäväksi päästä varpaisiin. Voide sisältää hampunsiemenöljyä, tyrniöljyä, sheavoita, propolis-uutetta, mustaherukkaöljyä, probiootteja sekä E-vitamiinia. Voide on koostumukseltaan miellyttävän tuntuinen, ja erityisesti pidän siitä, että se imeytyy nopeasti eikä jää iholle pyörimään. Tuote on myös erittäin riittoisaa eikä tuoksu liian voimakkaalle.

Olen nyt parina päivänä laittanut sitä kasvoille ja ollut tyytyväinen. Meikin alle ehkä vähän paksu, mutta täydellinen juuri ihonhoitoa ajatellen. Parasta on, että se toimii samalla myös huulirasvana, sillä se sisältää vain luonnollisia ainesosia. Tämä pelastaa varmasti myös talven kuivattamat kädet tai karheat kantapäät, joten lämmin suositus vaikka joululahjaksi!

Muistelulaatikko

Kasasin meidän häiden jälkeen tavaroita vanhaan matka-arkkuun. Sitä on ollut välillä kiva availla ja muistella samalla hääpäivää. Häämuistojen lisäksi siellä on kaikki häämatkan pääsyliput ja muut lipukkeet.

Tein nyt samalaisen muistelulaatikon miehestä. Kokosin ikivanhaan matkalaukkuun hänen tavaroitaan, viimeisenä päällä olleet vaatteet, kengät, lemppari villasukat ja peruskoulun päiväkirjat. Miehen vihkisormuksen ripustin kaulaani, mutta kaikki muu on tuolla. Viimeisen silauksen antoi häistä säästynyt kuivatettu ruusu, joka miehellä oli puvussaan. Löysin sen häälaatikosta ja siirsin miehen tavaroihin. Lopuksi suihkutin laukun sisään pari suihkausta miehen partavettä, sillä ajattelin, että se tuoksuisi aina kun laatikon avaa. 

Minulle oli myös tärkeää laittaa arkkuun mukaan tuttuja tavaroita. Olisin halunnut raahata sinne kaikkea kassikaupalla, mutta siinä oli paljon rajoituksia, että mitä sinne saa laittaa. Kävin katsomassa miestä vielä arkussa, jolloin häneltä leikattiin talteen hiustupsu. Pitkät hiukset oli miehelle aina ylpeyden aihe ja minä pidin niistä myös. Olen kuullut, että hiuksista voi esimerkiksi teettää koruja, mutta nyt toistaiseksi ne säilyvät muistelulaatikossa. 

Mies puettiin arkkuun omiin vaatteisiin ja kainaloon laitettiin minun villahuivini. Halusin, että tuoksuni on hänen mukana taivasmatkalla ja vastaavasti haluan tulevana talvena käyttää hänen huiviaan. Lisäksi laitoin pari valokuvaa meidän alkuajoilta sekä ruusun. Olisin halunnut mukaan vielä pienen, pienen posliinisen patsaan, joka on tehty meidän koirasta. Sitä ei kuitenkaan sallittu, kun se ei olisi maatunut. Ehkä vien sen sitten hautakiven reunalle. 

Tällainen tavaroiden läpikäyminen ja muistolaatikon pakkaaminen on mielestäni hyvä tapa muistella miestä. Onneksi meistä on olemassa myös paljon valokuvia, niistä saa lohtua ja turvaa. On lohdullista katsella kuvia ajasta kun kaikki oli hyvin ja olin onnellinen. 

Sillä en tiedä tuleeko sellaista aikaa enää. 

Uusi koti

Kaiken muun myllerryksen keskellä muutin kuun vaihteessa toiseen asuntoon. Miehen kuoltua minulla ei ollut yksin varaa asuntoomme, ja toisaalta, ei ehkä muutoinkaan olisi ollut kovin järkevää jäädä sinne. 

Niinpä muutin 82 neliöstä 53 neliöön. Neljästä huoneesta kahteen, idästä länteen. Uusi asuntoni on ihana, mutta kaikki on vielä niin sekaisin, ettei tämä tunnu kodilta. Ehkä se ei tule ilman miestä ikinä tuntumaankaan. Kaksi huonetta, kylppäri, vaatehuone sekä jättimäinen parveke on kuitenkin ihan riittävä minulle, koiralle ja pupulle.

Olen nyt asunut täällä viikon. Ensin teimme porukalla vähän pintaremonttia, sillä osa seinistä oli maalattu sinertäviksi ja loput olivat täynnä jälkiä. Kaikki seinät maalattiin valkoiseksi sekä makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen kumpaankin maalattiin yksi tehosteseinä. Sävy on Tikkurilan Keisarinna eli sellainen haalean vanha roosa. 

Seinistä tuli täydelliset, ja sen urakan jälkeen oli aika siivota. Kaikki näytti päällisin puolin siistiltä käydessäni katsomassa tätä asuntoa, mutta karu totuus kuitenkin paljastui kun kaappeihin tutustui hieman lähemmin. Esimerkiksi jääkaapin alta ei oltu siivottu varmaan 10 vuoteen ja kylppärin lattiakaivosta löytyi perunankuoria. Itse olen hieman siistimpi kuin edellinen asukas, joten siivottavaa siis riitti. Onneksi minulla oli ihmisiä auttamassa, itse en olisi jaksanut enkä pystynyt. 

Nyt opetellaan Taiston kanssa täällä uutta elämää ja arkea, ja yritetään löytää tavaroille paikkoja. Näytän teille sitten, kun on valmista. 

Suruaika

Yritän pienin palasin avata surua auki. Se tekee hyvää paitsi itselleni, niin ehkä myös jollekin toiselle samassa tilanteessa olevalle. Minusta tuli leski vain 34-vuotiaana eikä kenenkään näin nuoren pitäisi joutua käymään läpi kaikkea, mitä minä olen läpi käynyt. Itse jouduin turvautumaan kriisipäivystyksen apuun heti seuraavana päivänä ja pakko kyllä myöntää, etten ehkä olisi tässä ilman heitä. 

Kuolema toi minut täysin uusien asioiden äärelle. On niin paljon mitä en tiennyt, paljon mihin en ollut varautunut. Olen esimerkiksi valinnut meille hautapaikan. Ja nimenomaan meille, sillä minut laitetaan sinne myös kun aika koittaa. Jotenkin tämä kaikki juurruttaa minut nyt yhä vahvemmin tänne Helsinkiin eikä paluuta entiseen ole.

Hautapaikkakatselmus oli itselleni täysin uusi asia, sillä olin aina ajatellut, että ne paikat vain määräytyy jotenkin. Tai oikeastaan en tiedä olinko edes ajatellut. Tuntui ihan siltä kuin menisi jotain yksiötä etsimään. Onnekseni sain juuri sellaisen paikan kuin halusinkin - ison puun kainalosta. Malmin hautausmaalla on kaunista ja siellä on varmasti hyvä olla. Siitä tulee minullekin kuin toinen koti, onhan rakkaani siellä.

Suruaika ja suruajan pukeutuminen on nykymaailmassa katoava käsite, mutta itse olen siihen kasvanut ja koen sen tärkeäksi. Suruaika vaihtelee eri kulttuureissa 6 kuukaudesta 12 kuukauteen. Suruaikana lesken tulee pukeutua mustaan eikä pukeutumisella saa herättää huomiota. Toisin sanoen asu on tumma ja vaatimaton.

Itse pukeuduin täysmustaan hautajaisiin asti ja sen jälkeen niin pitkään, kun se tuntuu hyvältä. Vähitellen voin lisätä mukaan mustapohjaisia kukkakuoseja, valkoista sekä farkkua. Missään räikeässä minua tullaan tuskin hetkeen näkemään.

Kuoleman jälkeinen syyllisyys on pahinta. Olisiko minun pitänyt huomata jotain jo aiemmin sillä viikolla? Oliko merkkejä siitä, että ilmarinta uusiutuisi taas? Miksi en tullut sairaalaan heti aamulla, niin kuin aina ennenkin? Miksi en tehnyt mitään? Toki järjellä ajateltuna tiedän kaikkiin vastauksen enkä oikeasti olisi voinut tehdä mitään. Silti syyllisyys seuraa minua joka askeleella.

Lisäksi on vaikea tietää, kuka nyt olen. En ole enää vaimo, en rakastettu. Mikä on roolini, kun nimikään ei tunnu oikealta tai omalta. Oikeastaan mikään ei tunnu oikealta. En tiedä kuka tai mikä olen ilman miestäni. Ilman meitä. Mitkä ovat minun ajatuksiani, mitä minä haluan tai mistä minä tykkään. Onko minulla haaveita, tai ovatko ne edes minun haaveitani. Ajoittain tuntuu, että olen tulossa hulluksi. 

Hautajaisten jälkeen iski tietynlainen tyhjyys ja epäluulo siitä, että onko Ville ollut ikinä edes olemassa. Olenko aina vain kuvitellut hänet? Onko kaikki muutkin vain kuvitelleet hänet? En osaa kunnolla selittää tätä tunnetta, mutta jotenkin hullunkurinen olo minulla on. Epätodellinen ja epäuskoinen. 

Olen käynyt nyt haudalla joka viikko, se antaa minulle rauhaa. Eilen kun kävin, oli haudalle jo tuotu tekonurmi, joten pääsin laittamaan pienen syysistutuksen. Ostin myös lyhdyn, sillä yritän saada haudan kauniiksi ennen talvea. Talvella en välttämättä pääse paikan päälle joka viikko, mutta joku voi edes viedä kynttilän puolestani lyhtyyn. Hautakiven hankinta siirtyy ensi kesälle, mutta onpahan ainakin aikaa miettiä millaisen haluaa. Siitä kun tulee minunkin kiveni.