Halloween kuppikakut

En yleensä vietä halloweenia tai leivo mitään teemaan sopivia kakkusia, mutta tänä vuonna kaveri pyysi, että jos leipoisin hänen lapsilleen jotain hurjia muffinsseja. Olin tietysti otettu ja ryhdyin tuumasta toimeen. 

Päädyin kuppikakkuihin ja pohjana oli kurpitsamuffinssi, jonka jouduin kylläkin vaihtamaan bataattiin. Olin ilmeisesti hieman myöhässä liikkeellä, kun kaikki kurpitsasoseet oli myyty, mutta totesin bataatin ajavan asiaa tässä kohdin. Kuorrutteen sekoitin tomusokerista ja tuorejuustosta, jonka lopuksi värjäsin elintarvikeväreillä oranssiksi. Sekoitin keltaista ja punaista väriä, sillä myös oranssi elintarvikeväri oli loppu.

Olin myöhässä koristeidenkin suhteen, kun kaikkialle oli jo vaihdettu joulukoristeet, mutta onneksi löysin edes yhden pussin haamuvaahtokarkkeja kuppikakkuihini ja täytekakkuun ajattelin askarrella oreo-hämäkkejä. Täytekakku on vielä tekeytymässä, joten sitä en voi vielä esitellä, mutta tässä kuitenkin ohje hurjiin haamukuppikakkuihini! 

Halloween kuppikakut 

1,6 dl tai gluteenitonta jauhoseosta

1,6 dl sokeria

1 rkl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl pumpkin spice -mausteseosta

0,5 tl suolaa

40 g pehmeää voita

1,2 dl maitoa

2 kananmunaa

200 g kurpitsa- tai bataattisosetta

Kuorrute

500 g maustamatonta tuorejuustoa

2-3 rkl tomusokeria

elintarvikeväriä

Sekoita kaikki keskenään ja jaa taikina 12 muffinivuokaan. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia. Jäähdytä hyvin. Notkista tuorejuusto, mausta tomusokerilla ja värjää. Pursota muffinssien pinnalle ja koristele haamuilla tai muilla hurjilla koristeilla.

Joulukorttipohjat

 

Viime viikolla sain joulukortteihin tarkoitetut paperit valmiiksi. Kierrätyspaperin silppuamisessa oli kova homma, mutta pidin pussin kätevästi näkyvillä, niin pystyi aina ohimennen repimään paperin jos toisenkin. Näin se ei tuntunut niin pitkästyttävältä.

Ajattelin tarvitsevani paperisilppua paljon, joten tein sitä myös paljon. Kun revityt paperit olivat lionneet yön yli ja päästiin sauvasekottimen kimppuun, niin tajusin tehneeni virheen. Paperia oli liikaa. Jouduin jakamaan sitä useampaan ämpäriin ja vatiin, jotta kone jaksoi soseuttaa sen tasaiseksi massaksi. Siitäkin huolimatta joihinkin valmiisiin tekeleisiin päätyi paperinpaloja massan mukana, mutta en piitannyt. Käsintehdyn pitää olla käsintehdyn näköistä. 

Tarkoituksenani oli siis tehdä maksimissaan 20 kappaletta, mutta lopputulemana oli 46 valmista paperia. No onneksi pohja ei ole joulunpunainen, niin voin käyttää näitä muihinkin tarkoituksiin. Halusin papereihini tuoksua ja glitteriä, kuten viimeksi mainitsinkin. Kun laitoin paperisilpun yöksi kuumaan veteen, heitin samalla joukkoon useamman kanelitangon. Ja hups, sehän toimi! Ajattelin ensin, että mitä jos kanelitangot värjäävät massan inhottavan rusehtavaksi ja tein pienen tieteellisen kokeen. Laitoin lasiin kanelitangon sekä kiehuvaa vettä, ja kun värineritys ei ollut kovinkaan kummoinen, niin uskalsin heittää niitä massaan uiskentelemaan. 

Paperia tehdessä tuoksui hyvälle ja valmiskin paperi tuoksuu kanelille, mutta toivon vain, että tuoksu kestää jouluun asti. Glitterin kanssa olikin sitten vähän vaikeampaa. Sekoitin valmiin paperimassan joukkoon kaksi pientä purkillista irtohilettä, sillä ajatuksenani oli, että hile sekoittuu massaan, mutta sehän päättikin vain kellua veden pinnalla. Näin ollen hilettä tuli yliampuvasti pariin ensimmäiseen paperiin ja seuraaviin ei juurikaan. Vaihdoin kesken kaiken kultaiseen glitteriin, sillä ajattelin sen näkyvän enemmän eikä se haittaa vaikka se sekoittuisi hopeisen kanssa.

Paras taktiikka oli, kun ripotteli veden pinnalle glitteriä aina kahden paperin välein. Tällä tavoin sain tasaisimman lopputuloksen. Glitteriä oli kyllä myös joka paikassa muualla kuin papereissa eli jos et halua sitä pyykkeihisi, niin käytä jotain muuta kuin pyyhkeitä. Meillä nimittäin nyt iloisesti pyyhkeet kimmeltää - pesusta huolimatta! 

Kuivuttuaan paperit olivat melko kupruisia, joten ajattelin kokeilla silittää niitä silitysraudalla. Käänsin raudan miedoimmalle ja silitin ensimmäistä paperia kahden leivinpaperin välissä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Käänsin rautaa kovemmalle ja tartuin sumutinpulloon. Pari hentoa suihkausta auttoi papereita suoristumaan, mutta kannattaa olla varovainen, ettet kastele liikaa. Paperit suoristui ja nyt pidän ne kirjan alla siihen asti kunnes askartelen ne korteiksi.

Mutta nyt niitä olisi - 46 kanelilta tuoksuvaa ja yltiökimaltavaa kierrätyspaperista tehtyä paperia. Tarkemmat ohjeet itsetehtyyn paperiin löydät täältä. Nyt vain odottelen, että minulle iskisi jonkinlainen kortti-inspiraatio, sillä en yhtään tiedä millaiset joulukortit näistä tekisin. 

Lempikuppi

Kuva täältä

Tiedättekö sen tunteen, kun ottaa kaapista sen lempimukin, kaataa siihen täydellisen kahvin ja nautiskelee sen hörppy kerrallaan? Minulla on ollut lempikuppi, tai oikeastaan kuppipari, jotka saimme kihlajaislahjaksi. Viime viikolla toisesta melkein irtosi kahva, enkä halua enää käyttää niitä, ettei ne mene kokonaan sirpaleiksi. Nyt ne siis vain koristavat palakaappia ja minulla on etsinnässä uusi lempikuppi.

Toinen olemassa oleva lempikuppini majailee äidin luona, ja siellä sen on pysyttävä, sillä mistä muutoin juon kahvini siellä ollessani. Miehellä on käytössään viime jouluna ostamani muki, jossa on koiramme kuvia, ja hän ehdotti minullekin sellaista, mutta itse en tykkää kuvamukien ulkomuodosta. Eli olemme umpikujassa - mistä löytää uusi, täydellinen lempikuppi?

Kuppi ei saa olla pieni, muttei liian isokaan. Mielummin korkea, kuin liian laakea. Kukkakuvio on melkeinpä pakollinen, mutta se ei saa olla liian yliampuva. Ulkonäön tulee olla muodollisesti pehmeä, ei kulmikas. No kyllä sinä tiedät, sellainen täydellinen kuppi!

Etsin muutaman esimerkin, mutta en tiedä onko näistä mikään se oikea. Ensimmäinen vaihtoehto ylhäällä on Greengaten Petricia kuppi, jonka muotokieli on lähimpänä sitä äidin luona olevaa kuppia. Tuollainen pieni "jalka" on kiva, mutta juuri tuon kyseisen kupin kukat ei miellytä.

3/5

Kuva täältä

Seuraavana on Arabian Huvila-sarjan kuppi, jonka vaaleanpunainen kuvio olisi täydellisen hempeä, mutta en pidä näistä Teema-sarjan tyylisistä mukeista. Ne on jotenkin liian virtaviivaisia ja suoria. Siitä syystä yksikään Muumimuki ei voi ikinä päätyä lempimukikseni.  

Heini Riitahuhdan käsialaa oleva Huvila-sarja on osa Roosa nauha -kampanjaa, jolla tuetaan suomalaista syöpien tutkimusta. Tämä ostos olisi siis myös hyvä teko, mutta se ei riitä lempikupin asemaa tavoiteltaessa. Lautasia ja kulhoja puolestaan voisin Huvila-sarjasta kotiuttaa mielelläni.

2/5

Kuva täältä

Tämän kupin näin viimeksi käydessäni Stockmannilla. Se iski minuun niin kuin lempikupin kuuluukin, mutta jostain syystä se kuitenkin jäi vielä hyllyyn. Pentikin Vilja-sarja on Minna Niskakankaan suunnittelema ja mukia löytyy myös ruskealla kuviolla. 

Tämän mukin etuja on korkeus ja 4,5 desin vetoisuus, mutta onko sekin liian suorakulmio?

4/5

Kuva täältä

Tämä Villeroy & Bochin Mariefleur -muki ei kuvioltaan miellytä silmääni yhtään, mutta pyöreys ja muotokieli vetää puoleensa. Pyöreyden ja jonkinlaisen pehmeyden vuoksi pidän paljon myös Marimekon Oiva-sarjasta, mutta sen sarjan mukit taasen ei minua säväytä.

1/5

Kuva täältä

Greengatelta löysin toisenkin mukin, mutta senkin kuviointi on vähän liikaa tai liian vähän. Tämä Marley white -muki on kukkakuvioinen ja pyöreän pehmeä, mutta jotenkin väärällä tavalla. 

1/5

Lopputuloksena voin vain todeta, että ei löytynyt kuppia ei. Tämä tuntuu teistä varmasti yhtä suurelta ongelmalta kuin Pelle Hermannin vetinen nenäliina, mutta aamukahvini ei ole kohdillaan ennen kuin uusi lempikuppi löytyy.

Rocky road brownie

 

Pyjamabileistä jäi vaahtokarkkeja ja mielessäni alkoi pyöriä suklainen rocky road. Etsiskelin pitkän tovin sopivaa gluteenitonta ohjetta ja päädyin lopulta täysin jauhottomaan versioon.

Ajatuksissani oli sellainen yltäkylläisen suklainen ja täyteläinen browniepohja, jonka päällä on paahtuneita vaahtokarkkeja, pähkinöitä ja kinuskia. Pähkinät vaihtui matkalla snickersiin ja pohja ei ollut niin täyteläinen kuin olisin halunnut. 

Tarvitset kolme banaania, 3,5 desiä nutellaa, kolme munaa, kaksi ruokalusikallista tummaa kaakaojauhetta sekä 1,5 teelusikallista ruokasoodaa. Kaikki laitetaan tehosekoittimeen ja ajetaan tasaiseksi taikinaksi. Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja itse laitoin sinne tänne vielä maapähkinävoisilmiä yllätykseksi. Pohjaa paistetaan 175 asteessa 35 minuuttia, mutta itse otin kakun 25 minuutin kohdalla pois ja lisäsin päälle vaahtokarkit sekä snickersit paloiteltuina. Paistoin vielä sen kymmenisen minuuttia vaahtokarkkeja vahtien ja annoin jäähtyä kunnolla. Lopuksi vielä ennen kakun paloittelua kaadoin päälle valmista kinuskikastiketta. Vaikka vuoka oli pieni, niin tästä sai hyvin 12 palaa, sillä pohja kohosi uunissa reilusti ja täytteineen kaikkineen tämä oli aika makeaa, joten isoja paloja ei tarvittu.

Ajattelin nutellan riittävän suklaisuuteen ja täyteläisyyteen, mutta oikeastaan tämä brownie ei ollut brownieta nähnytkään. Enemmänkin tuli mieleen mehukas banaanikakku, joka sekään ei ole pahaa, mutta se ei ollut sitä mitä nyt haettiin. Ohje kuitenkin oli toimiva ja helppo, joskaan ei kovin edullinen kun nutellaa meni yli purkillinen. Rocky road browniena tämä toimi, mutta jos olisin tehnyt vain brownieta, niin pettymys olisi ollut melkoinen. 

Pyjamabileet

"Hei mä tiiän! Valvotaan myöhään, kerrotaan blondivitsejä ja aamulla mä teen sulle pannarii!" Tämä Shrekistä tuttu lausahdus pääsi osaksi oikeaa elämää, sillä me järjestimme parhaan ystäväni kanssa aikuisten pyjamabileet. Onko mitään parempaa, kuin viettää viikonloppu maailman parhaimman ihmisen kanssa? No ei ole. Miksi me aikuistuessa usein unohdamme kaiken hauskan? Miksei aikuisetkin voisi viettää pyjamabileitä? No kyllä voi!

Minulla ei ole ollut pitkään aikaan niin kivaa, kun meillä oli pyjamabileissämme. Katsoimme useamman leffan putkeen, pelasimme lautapelejä ja eihän pyjamabileet olisi mitään ilman vanhaa kunnon pullonpyöritystä. Tein ison kasan lettuja ja ruoaksi ihanat toastit. Herkkukaakaota vaahtokarkeilla ja lempparipyjama päällä koko päivän. Valvoimme aamuyöhön, nukuimme pitkään ja söimme herkkuaamiaisen. 

Suosittelen kokeilemaan, toimii!

Enemmän kuin voileipägrilli

Ostimme viime viikolla pöytägrillin, sillä saimme miehen äidiltä lahjakortin Stockmannille. Alunperin lähdimme etsimään voileipägrilliä, mutta kun saimme voileipägrillin ja pöytägrillin samassa paketissa, niin eihän siitä voinut kieltäytyä.

Sage Adjusta Grill & Press lupasi olla helppokäyttöinen, tehokas ja laadukas, ja näin ensituntumalta olen ainakin ollut tyytyväinen. Voileipiä olimme jo kokeilleet iltapalaksi, mutta nyt grillasin ensi kertaa ihan kokonaisen aterian. Mies arveli grillin käryttävän kauheasti, ja tuumaili, että vähintäänkin kaikki ovet ja ikkunat pitäisi olla auki. Laite ei kuitenkaan käryttänyt yhtään ja melkeinpä ei edes liesituuletinta olisi tarvinnut laittaa päälle. Grillissä on etuosassa kätevä rasvakouru, johon ylimääräinen rasva valuu paiston aikana ja myös laitetta puhdistaessa se on näppärä, kun saippuavesi valuu suoraan kouruun. Kourun puolestaan voi pestä astianpesukoneessa, joten grilli on kaiken kaikkiaan todella helppo pitää puhtaana. 

Grillasin siis eilen päivälliseksi vihanneksia ja naudan sisäfilepihvit, sekä uunissa tein punajuuri-feta paistoksen. Grillauksen aikana valelin vihanneksia mausteöljyllä ja aterian kaveriksi tein chimichurria. Chimichurri on yrttinen ja hieman tulinen maustetahna Etelä-Amerikasta, ja se sopii lisukkeeksi niin vihannesten kuin lihankin kanssa. Sitä voi käyttää myös lihan tai broilerin marinoimiseen, voileivälle tai salaattiin. 

Varsinaista grillin makuahan tällaisella sähkögrillillä ei ruokaan saa, mutta on se silti kiva lisä kokkailuun. Ruoka sitä paitsi valmistuu siinä todella nopeasti ja on se ehdottomasti monipuolisempi kuin pelkkä voileipägrilli. 

Chimichurri

1-2 tuoretta jalapenoa

1 sipuli

2 valosipulin kynttä

1 dl punaviinietikkaa

2,5 dl oliiviöljyä

1 nippu korianteria

1 nippu persilijaa

1 tl sokeria

suolaa

pippuria

Kuori sipulit ja ota jalapenoista siemenet pois. Voit pilkkoa kaiken pieneksi veitsellä tai laittaa ne tehosekottimeen. Sekoita ja anna maustua jääkaapissa yön yli. Käytä grilli- tai uunivihannesten kanssa, grillatun lihan päällä, leivällä tai salaatinkastikkeena. 

Paperia paperista

Joulu taas tulla jolkottaa, joten eiköhän ole aika pistää askartelut pyörimään. Tänä vuonna ajattelin tehdä joulukortteihin tarvittavat pohjat itse eli paperimassasta paperia. Olen tehnyt näitä viimeksi ammattikoulussa, joten täytyi hieman virkistää muistia etsimällä ohjeita. Tästä syystä päätin tehdä myös testierän, joka olikin parempi idea kuin osasin edes kuvitella. Kierrätyspaperista valmistetut kortit ovat ekologisia, mutta myös hauskoja, sillä jokainen on vähän eri näköinen. 

Ensin tarvitaan massa, josta paperi tehdään. Massa syntyy helposti kierrätyspaperista, kuten turhista kirjekuorista ja kopiopapereista. Siihen käy myös sanomalehdet, mutta itse jätin ne pois, ja sen sijaan tähän ei sovellu liukkaat mainoslehtiset, sillä ne eivät hajoa yhtä hyvin tasaiseksi massaksi. Askartelukaupoista saa myös valmista paperimassaa, jos haluat päästä helpolla tai haluat sen olevan puhtaan valkoista, mutta minusta se kuitenkin kuuluu tähän hommaan, ettei aivan tarkkaan tiedä lopputulosta. Massan lisäksi tarvitset muotin eli viiran, syvän astian, johon viiran mahtuu kokonaan upottamaan, pyyhkeen, sienen ja viiran kokoisen palan huopaa. Itselläni viiran ulompi osa ei mahtunut vatiin, joten jätin sen pois ja paperin reunasta tuli näin vain hieman eläväisempi.

Paperimassan teko aloitetaan repimällä paperit pieneksi, noin postimerkin kokoiseksi silpuksi. Paperit pitää nimenomaan repiä eikä leikata saksilla, jotta kuidut aukeavat paremmin. Paperisilppu peitetään kuumalla vedellä, sekoitellaan reippaasti ja annetaan olla yön yli. Seuraavana päivänä massa ajetaan sauvasekoittimella tasaiseksi ja samalla on nähtävissä tulevan paperin väri. Tasainen paperimassa kaadetaan vatiin, jossa on reilusti vettä, jolloin viiraa on helpompi uittaa siellä.

Tässä kohtaa minulle tuli ensimmäiset ongelmat - verkkoja oli liian vähän. Katselin videoita tästä prosessista ja luulin, että ostamassani viirassa olisi ollut kaikki tarpeellinen, mutta lisäksi olisin tarvinnut toisen verkon, jotta paperin saa prässättyä kahden verkon väliin. Nopealla googletuksella selvisi, että verkon voi korvata esimerkiksi askarteluhuovalla ja sitä onneksi sattui olemaan askartelukaapissani. 

Eli siis viira upotetaan pesuvatiin, jossa on paperimassa ja heilutetaan kevyesti, jotta massa asettuu viiran päälle tasaisesti. Se nostetaan pois vadista, asetetaan huopa (tai toinen verkko) päälle ja painellaan ylimääräinen vesi hellästi pois pehmeällä sienellä. Tämän jälkeen koko homma käännetään ylösalaisin pyyhkeen päälle ja painetaan taas sienellä. Seuraavaksi viira irroitetaan varovasti ja itselläni ainakin meni pari ensimmäistä yritystä aivan pipariksi, joten heitin massan vain takaisin vatiin ja aloitin alusta. Kun tekniikka on löytynyt ja viira on saatu siististi irti, on aika kääntää huopa toisin päin eli paperi kohti pyyhettä. Sitten vain huopa irroitellaan varovasti irti paperista ja jätetään valmis paperi kuivumaan pyyhkeen päälle. Seuraavana päivänä kuivuneet paperit ovat valmiita jatkojalostukseen, esimerkiksi korttipohjiksi tai kirjepapereiksi. Valmiit paperit voi myös silittää kahden pyyhkeen välissä, jos niistä haluaa suorempia. 

Paperimassaa voi halutessaan värjätä elintarvike- tai kangasväreillä, mutta itse en tällaista harmaata massaa lähtisi värjääämään. Tai lähinnä miettityttää, että minkä värinen lopputuloksesta tulisi, kun pohja ei ole valkoinen. Oikeastaan pidän tästä siniharmaasta testierästä, se sopii kyllä jouluun, mutta varsinaisiin korttipohjiin haluaisin ehkä lisätä hieman glitteriä tai jotakin tuoksua. Miten se onnistuu tai onnistuuko, niin se jää nähtäväksi. 

Lehteen painettu

Pari viikkoa sitten meinasi eräänä päivänä mennä aamukahvi väärään kurkkuun, sillä puhelimeeni kilahti melko mielenkiintoinen viesti. Toimittaja Anna Pihlajaniemi otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko kirjoittaa lehteen jutun. No tottakai halusin! Hän teki meistä 2016 jutun Kodin Kuvalehteen, joten olemme vähän kuin vanhoja tuttuja.

Kodin Kuvalehden kirjapalstalla lukijat kertovat itselleen rakkaasta kirjasta ja kukaan ei kuulemma ole ikinä esitellyt yhtään kokkikirjaa. Hetken mietittyään Anna oli muistanut kuinka tykkään kokata ja päätti kysyä asiaa minulta. Olin tietysti heti mukana ja aivan järjettömän innoissani, että jokin minun kirjoittama teksti julkaistaisiin ihan oikeassa lehdesä! Petyin kuitenkin hieman, kun juttuani jouduttiin tiivistämään aika rajulla kädellä, sillä siihen oli varattuna vain tietty palstatila. Ymmärrän sen kyllä, mutta ehdin vain jo niin innostua - ja ilmoittaa kavereille sekä sukulaisille.

Tänään kuitenkin tuo numero on ilmestynyt, enkä ole vielä itsekään saanut lehteä käsiini. Näin raakaversion ja tiedän, että siihen tulee nimeni ja kuva minusta. Päätin nyt julkaista alkuperäisen jutun täällä, sellaisenaan kuin sen silloin lähetin lehteen. Sain heiltä kysymyksiä, joihin vastasin tekstissäni ja yritin kirjoittaa jutun omalla lennokkaalla tavallani. Tässä siis juttu kokonaisuudessaan ja lehdessä tiivistetympi versio. Vaikka kysymys onkin vain muutamasta rivistä, niin olen ylpeä, sillä en tuputtanut itseäni, vaan taidoistani tiedettiin. Olin otettu, kun toimittaja kehui tekstiäni, ja sanoi, ettei olisi halunnut sitä lyhentää.

Jos lehti ei automaattisesti tipahtanut tänään postiluukusta, niin käy ostamassa 7.10 ilmestynyt Kodin Kuvalehti. Lähden itsekin sitä nyt metsästämään, ja voin kertoa, että jännittää!

 "Valitsin esittelyyn Jamie Oliverin Fiilisruokaa - kokkikirjan, joka kokoaa yhteen 100 herkullisinta hyvän mielen reseptiä. Löydät kirjasta varmasti oman suosikkisi, sillä vaihtoehtoja löytyy niin helposta vaativaan kuin pikkusuolaisesta mahtipontisiin jälkiruokiinkin. Oli vaikea valita minkä kirjan esittelisin, mutta pelkästään jo kirjan nimi Fiilisruokaa houkuttelee tarttumaan kauhan varteen ja laittamaan ruokaa samanlaisella intohimolla kuin Jamie. Tässä kirjassa Jamie Oliver kannustaa ihmisiä tekemään ”ruokaa, joka toimii piristysruiskeen tavoin ja tuo hyvää mieltä”, ja itse koen aivan samoin. Ruoassa pitää olla makua, mutta myös tunnetta. 

Olen aina pitänyt Jamie Oliverista, hänen resepteistään ja tavastaan olla keittiössä. Niin kauan kuin televisiosta on tullut hänen ohjelmiaan, niin olen niitä katsonut, ja nuorempana aina hypistelin hänen kokkikirjojaan kaupassa. Nyt niitä löytyy omista kokoelmista jo neljän kirjan verran, mutta tilaa olisi vielä uusille! Pidän Jamien rönsyilevästä kokkaustyylistä, ja siitä, että tehdään rehellistä ruokaa eikä niinkään fine diningiä. Jamien eleet ja ruoanlaiton innostus, rouhea kokkaustyyli ja aidot asiat ovat innoittaneet minuakin eteenpäin. 

Aina kun kokeilen uutta reseptiä, kokkaan jotain arkiruoasta poikkeavaa tai vaikkapa hieman isompaa illallista, niin tuntuu, että päässäni heiluu sellainen pieni Jamie Oliver. Se siellä elehtii isosti käsillään, kannustaa ja hokee kuinka ruoka on "beautiful, beautiful". Hetken aina mietin miten Jamie tekisi ja lopulta löydän sen jonkun, mitä sillä hetkellä etsin - oli se sitten maku, koostumus tai ulkonäkö. Oma luovuus, uteliaisuus ja into sekoitettuna kaikkeen Jamielta opittuun on aika täydellinen yhdistelmä! Jamie Oliverin tapa laittaa ruoka esille on muovannut myös omaa tyyliäni tehdä annoksia ja sitä kautta se on vaikuttanut esimerkiksi blogini kuviin.

Tästä kirjasta teen useimmiten täyteläisiä suklaabrownieita sivulta 384, joihin tulee vadelmia, vadelmahilloa, maapähkinävoita ja vaniljavanukasta. Eli Jamien tavoin se ei ole mikä tahansa brownie, vaan rönsyilevää ja lennokasta, mutta täynnä aitoja makuja. 

Hyvä keittokirja on mielestäni selkeä ja reseptit on muunneltavissa lukijan omiin tarpeisiin. Hyvässä keittokirjassa on selkeät ja kauniit kuvat, sekä ulkoasu on muutenkin visuaalisesti houkutteleva ja sen haluaa pitää esillä. Sen pitää kutsua sinut kokkaamaan ja kokeilemaan rohkeasti. Itse aina sanon, että jos käyttää makuja, joista itse pitää, niin ei voi tulla kovin pahaa ruokaa. Et tarvitse hienoja välineitä tai kalliita raaka-aineita. Tärkeintä on, että sinulla on tahtoa ja paikoin jopa uhkarohkeaakin intoa – sekä tietysti se oma pieni Jamie Oliver sydämessä."

Palakaappi

 Nyt se paljon puhuttu keittiöremontti olisi sitten valmis! Mitään virallista remonttiahan täällä ei voi tehdä, kuten maalata ja huonekalujen siirtelykään ei ole järkevää. Kaikki kuitenkin muuttui, ja tässä olisi lopputulos!

Olen pitkään haaveillut sellaisesta aamiaiskaapista, joka löytyy vähintäänkin joka toisen keittiöstä. Aamiaiskaappi siis on yksinkertaisuudessaan kaappi, josta löytyy kaikki aamiaiseen tarvittava - kipot, kupit ja kulhot sekä kahvinkeitin, leivänpaahdin, myslit, murot ja niin edelleen. Meillä kuitenkaan ei ole kaappia, joka olisi tällaiseen sopiva, mutta sen sijaan meiltä löytyy sympaattinen taso hyllyineen. Keittiön sivutasolla ja hyllyillä on hyvin pitkään ollut esillä pastapurkkeja, riisiä, jauhoja ja öljypulloja. Olin kuitenkin loputtoman kyllästynyt sen katselemiseen sekä siihen, että keittiön työpöydältä loppui aina tila. Siksi vaihdoin nämä kaksi asiaa toisin päin, ja jo parin päivän jälkeen tuntuu kuin ne olisivat olleet aina näin. 

Tätä muutosta varten ostin yhden tarjottimen, pienen korin sekä lasipurkkeja, ja hintaa tuli n. 80 euroa. Purkkeja löytyi myös omista varastoista, mutta halusin kahvien olevan samannäköisissä patenttipurkeissa ja yksi tuollainen edestäpäin avattava oli myös saatava. Se vain nyt sattui sopimaan tähän aamiaishenkeen niin täydellisesti. Lisäksi ostin kolme pyöreää tablettia, sillä ajattelin pitkän pöytäliinan olevan epäkäytännöllinen tuossa kohtaa. Jos tippuu murusia tai kahvinporoja, niin voi tabletin vain ottaa näppärästi pois ilman, että tarvitsee tyhjentää koko pöytä siirtääkseen pöytäliinaa. No, ajatuksena ihan kätevä, mutta lopulta jouduin teippaamaan tabletit kaksipuoleisella teipillä kiinni pöytään. Ne nimittäin olivat niin liukkaat, että leivänpaahdin meni koko ajan edestakaisin, ja se puolestaan ei olisi ollut yhtään turvallista. 

Aamiaskaapiksihan tätä ei voinut nimetä, sillä emme syö aamupalaa. Iltapalakaappi kuulosti tyhmälle, ja vaikka ei ole edes kyse kaapista, niin jätimme vain etuliitteet pois ja nyt se on kaikessa yksinkertaisuudessaan palakaappi. Nerokasta! Halusin, että leivänpaahdin ja vedenkeitin rajaavat tämän alueen, joten siksi ne ovat eri puolilla. Hyllylle sain kauneimmat kahvikuppini esille, ja olisin halunnut siihen myös kulhoja ja leipälautasia, mutta tila loppui kesken, sillä purkkienkin piti mahtua. Toisaalta kulhot ja lautaset ovat tuon tason kaapeissa, eli ei ne nyt sinänsä kaukana ole. Ylähyllyltä löytyy kaikki mahdolliset kahvi- ja teepannut, sekä välipalakori. Ennen välipalapatukat ja pähkinät täyttivät leipäkoria, joten halusin niille oman pikku yksiön. Nyt leipäkorissa on vain leipää. 

Nimesin purkit dymolla, jolloin niistä tuli entistä nätimmät. Pastapurkit meni kaappiin kahvien tilalle ja kun kaurahiutaleet ja myslitkin muuttivat kaapista pöydälle, niin niiden tilalle mahtui hyllyillä olleita purkkeja. Kaikille löytyi lopulta tilaa, vaikka ensin tuntuikin mahdottomalta. Keittiön työpöydälle siirtyi ruoanlaittoon tarvittavat asiat eli öljyt, etikat ja sipulit. Näin tämä on jotenkin paljon järkevämpi ja käytännöllisempi - ruoanlaittoasiat ovat lähellä hellaa ja kahvitarvikkeet yhdessä paikassa. Työpöydällä on nyt myös enemmän tilaa laskea tavaroita ja jos vaikka leipoo, niin ei tarvitse siirtää kuin puinen leikkuulauta kaulitakseen. Ennen piti tyhjentää pois aika paljon enemmän ja pisteenä ii:n päällä talouspaperillekkin on vihdoin selkeä paikka eikä se vieri pitkin keittiötä. Niin täydellistä.

Tässä vielä kuvat siitä, miltä näytti ennen muutosta. Mitä olet mieltä, kumpi on parempi?

Perunagalette

Tänään olen tehnyt keittiöremonttia, joten päivällisen piti olla helppo ja syötävissä tarpeen tullen myös kylmänä. Oikeastihan en siis tietenkään ole tehnyt remonttia, mutta muutos on sen verran suuri, että se tuntui ihan sellaiselta. 

Mutta tosiaan, ruoaksi tein kauniin perunagaleten, jota pystyi helposi syömään touhuamisen ohella - pala nyt, ja toinen myöhemmin. Galette on rustiikkinen piirakka, joka tehdään uunipellille ilman mitään vuokaa, ja täytteeksi kelpaa melkeinpä mikä vain. Se on kiva ja nopea tehdä, ja onnistui erinomaisesti myös gluteenittomana. 

Perunagaletteen tuli tietysti perunaa sekä myös pekonia ja voimakasta juustoa. Päädyin punaleima emmentaaliin, sillä se on yksi suosikkijuustoistani ja sopii aika moneen paikkaan. Mausteeksi tuli vain rouhittua mustapippuria ja valmiin galeten päälle ripottelin tuoretta ruohosipulia. Jostain syystä oma teokseni jäi reunoilta melko vaaleaksi, vaikka kypsä olikin.

Tein galettea ensimmäistä kertaa, joten en tiennyt mitä odottaa. Itse olisin kaivannut vielä vähän mehevyyttä, eli pohjalle esimerkiksi tuorejuustoa tai creme fraichea. Myös perunat olisi voinut maustaa pyörittelemällä niitä jossain mausteseoksessa ennen kuin ne laittaa piirakan päälle. Mutta muutoin täydellinen piiras, ja tähän sopii tosiaan täytteeksi mikä vain mitä mieli tekee ja kenelläpä ei tekisi mieli perunaa tai pekonia.

Perunagalette 

2 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta

1 dl kaurajauhoa

1 tl suolaa

1 dl vettä

1/2 dl oliiviöljyä

Täyte

keitettyä perunaa (kiinteää)

voimakasta juustoa (esim. Västerbotten, Emmental)

pekonia

mustapippuria

kananmunaa voiteluun

tuoretta ruohosipulia

Valmista pohja sekoittamalla kaikki keskenään  tasaiseksi taikinaksi ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa. Keitä perunat lähes kypsiksi kuorineen, kuori perunat ja viipaloi ne. Kaulitse taikina kahden leivinpaperin välissä pyöreäksi levyksi (halkaisija n.30cm). Levitä juustoraastetta pohjan päälle ja jätä reunoille tilaa noin 4 cm. Levitä juuston päälle viipaloidut perunat sekä pekoni ja rouhi pinnalle mustapippuria. Käännä galeten reunat piirakan päälle ja nipistä taikinaa hieman. Voitele reunat munalla ja paista 200 asteesa noin 20–30 minuuttia. Ripottele päälle ruohosipulia ja nauti, tai pakkaa galette eväskoriin ja lähde retkelle.