perjantai 30. kesäkuuta 2017

Oma loma




Olen saapunut maaseudun rauhaan, tänne idyllisiin maisemiin, hiljaisuuteen ja kiireettömyyteen. Seuraavat viikot aionkin vain olla ja möllöttää, ja tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että blogi vaikenee muutamaksi viikoksi. Tekin varmaan vähän lomailette, mutta toivottavasti jatkatte kirjoitusteni seuraamista taas kesän lopulla. Välillä on hyvä vähän antaa aivojen levätä ja ottaa etäisyyttä, niin sitten minulla on teille taas paljon kaikkea uutta kerrottavaa! 

Jos mielitte pieniä makupaloja maalaiselämästäni, niin menkäähän Instagramin puolelle. Sitä luultavasti päivittelen - vaikka eihän sitä tiedä, ehkä suljen puhelimenkin koko kesäksi. 

Adios amigos ja liuta muita kuluneita sanontoja!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Täysin sopimaton


Mosaiikkitarjotin sai muutaman viikon olla aivan itsekseen, kun innostus laantui, mutta nyt sain sen valmiiksi. Jäljellä oli siis enää vain kiillotus, ja kun se ei ole kovin jännittävä työvaihe, niin se vähän jää aina roikkumaan. Päätin kuitenkin viedä tämän lahjaksi anopille, joten se motivoi saamaan työn loppuun.

Katselin tarjotinta monta kertaa ja joka kerta totesin, että ei se vain sovi meille. Pidän siitä kyllä ja se on mielestäni hieno, mutta täällä se ei pääsisi oikeuksiinsa. Siinä on aivan selkeästi samoja sävyjä kuin anoppilan sisustuksessa ja lisäksi tiesin anopin pitävän mosaiikkijutuista, joten lopulta päätin lahjoittaa sen heille. Sen voi laittaa vaikkapa koriste-esineeksi seinälle tai sitten ottaa ihan hyötykäyttöön, mutta siellä sillä on varmasti parempi koti joka tapauksessa. Ehkä joskus saan tehtyä uuden samanlaisen, paremmilla värivalinnoilla. 

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Vohvelin ilosanoma













Jokunen viikko sitten päädyin vain ihan tavallisella kauppareissulla ostamaan ehkä yhden suurimmista turhakkeista. Mukaani lähti nimittäin vohveliraura, sillä haaveilin vohveleiden paistamisesta kesäisellä parvekkeella. Vaikka voihan sitä nyt tietysti käyttää ympäri vuoden.

Ja nyt kun on vohvelirauta, niin pitäähän silloin tietysti pitää vohvelijuhlat! Kutsuin porukkaa kylään, laitoin vohveliraudan kuumaksi ja paistoin niitä koko poppoolle. Tein sekä suolaisia että makeita versioita, ja yllätyin kuinka hyviä suolaiset olivatkaan. En nimittäin yleensä pidä suolaisista letuista, mutta vohveleihin se kyllä sopi. Suolaisina vaihtoehtoina oli smetanaa, tilliä ja rapuja sekä kanaa ja ceasar kastiketta. Lisäksi oli keitettyjä munia sekä omalta parvekkeelta poimittua salaattia. Makea vohveli sai täytteekseen melko perinteikkäät herkut; kermavaahto-rahka seosta, kotitekoista vadelma- ja mustikkahilloa, nutellaa sekä tuoreita marjoja ja hedelmiä. Oi nam!

Vohvelitaikina oli itselleni täysin uusi tuttavuus ja hetken ohjetta hämmästelinkin. Vaahdotettuun kermaan lisättiin vichyä. Otin reseptin uusimmasta Maku -lehdestä ja makeaan versioon lisäsin vain sokeria ja kardemummaa. Perusohjeesta tulee noin kahdeksan vohvelia ja siihen tarvitset 2 dl vaahdotettua kermaa, 2 dl vichyä, 2 munaa, 2 ruokalusikallista voisulaa, ripauksen suolaa sekä 2 dl vehnäjauhoja joihin on sekoitettu teelusikallinen leivinjauhetta. Vohveliraudan pintaan kannattaa sipaista pullasudilla aina välillä vähän öljyä, niin vohvelit eivät tartu kiinni. Ohjeita on varmasti monia, mutta tätä voin kyllä suositella, sillä saimme tällä reseptillä todella rapsakoita ja maukkaita vohveleita. Makua voi helposti muunnella lisäämällä taikinaan erilaisia mausteita tai vaikkapa kaakaojauhoa! Vaikka vohvelirauta on mielestäni turha ja aika hidastakin sillä oli näitä paistaa, niin ei se poista tämän homman hauskuutta ja iloa! 

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Ihan kuin mökillä


Tältä juhannukselta saatte vain ruokakuvia, sillä keittiössähän se aatto meni. Saimme viettää tätä keskikesän juhlaa anoppilassa, kun he menivät maalle. Anoppilasta on tullut itselleni jo kuin toinen koti ja eilen se tuntui ihan mökiltä, kun olimme siellä grillailemassa ja nautiskelemassa sateisesta kesästä. Alkuperäisenä suunnitelmana oli mennä Nuuksioon retkeilemään, mutta onneksi toteutimme sen jo alkuviikolla kun säät vielä suosivat. Anoppila oli juuri hyvä juhannuksenviettopaikka, sillä siellä on iso keittiö missä kokata ja sisäpihan patiolla sai grillata. 

Anoppi opetti ennen lomalle lähtöään minulle herkullisen hummerikeittonsa, joten päätin sitä juhannuksen kunniaksi tehdä. En tiedä miksi tämä keitto on mielestäni aina niin järjettömän hyvää, mutta nyt onneksi osaan tehdä sitä itsekin. Voisin vaikka elää tällä keitolla. 

Luulin aina, että hummerikeiton valmistus on kovinkin haastavaa, vaikka oikeasti se on melko yksinkertaista. Ainoa pulma on, että siihen tarvitaan kuivattuja hummerin tai ravun kuoria, mutta minäpä sain niitä suoraan anopin keittiöstä. Ensin siis keitetään liemi, josta sitten keitellään se varsinainen keitto. Kuorien lisäksi tarvitset porkkanaa, fenkolia, sipulia, tuoreita tomaatteja, tomaattipyrettä sekä mustapippureita. Hummerinkuoria freesataan ensin hetki öljyssä ison kattilan pohjalla, niin että ne täyttävät tuoksullaan ihanasti koko keittiön. Sitten lisätään vihannekset ja pyöritellään hetki. Koko komeus peitetään vedellä, sitä saa olla noin pari litraa. Pippurit sekaan ja lientä keitellään 20 minuuttia, mutta ei sen kauempaa. Jos keität liian kauan, irtoaa hummerista kai jotain kitkerää makua. Tähän kuuluisi vielä valkoviiniä tai konjakkia, mutta meillä ei ollut kumpaakaan eikä se mielestäni kuitenkaan vaikuttanut olennaisesti lopputulokseen. Seos siivilöidään toiseen kattilaan ja lientä keitellään hetken ajan kasaan. Sen jälkeen siihen lisätään kermaa, hummerifondia, sahramia ja cayennepippuria. Keitossa kuuluu olla vähän potkua, joten laita cayennea oman makusi mukaan. Lopuksi keittoa voi vähän suurustaa maissijauholla ja sekaan lisätään vielä ravunpyrstöjä tai surimia. Itse pidän pehmoisista surimipaloista, mutta toki voit laittaa vaikka ihan oikeaa hummeria jos siltä tuntuu. Keitto ei kylläkään sitä vaadi, sillä tuo ihana liemi on tässä se juttu. Vaalean leivän kanssa se on maailman parasta. Ah

Pääruoaksi tein teemaan sopivasti surf&turf annokset, eli lautaselta löytyi pihvi maustevoilla, jättikatkaravunpyrstöjä, uusia perunoita sekä paahdettuja uuden sadon vihanneksia. Tosiaan oli tarkoituksena grillata vihannekset, pihvit ja ravut, mutta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen vain ravut päätyivät grilliin asti. Kaikesta huolimatta kaikki oli todella hyvää ja maistuvaa, ja pääasia on, että juhannusaatto oli kaikin puolin ihan onnistunut! 

torstai 22. kesäkuuta 2017

Omenahillon korvike



Sain äidiltäkin pussillisen raparperia, ja kun piirakat ja kiisselit tursuaa jo korvista, niin näistä päätin keittää nyt sitten hilloa. Kuun alussa leivoin ihania raparperi wilhelmiinoja, joista jäi sitä hilloketta yli. Se kun oli niin mielettömän hyvää, niin sain idean, että miksen keittäisi ihan oikeaa raparperihilloa! Kun hilloon laittaa kanelia, se muistuttaa etäisesti omenahilloa, mikä puolestaan on hyvä asia, jos ei omenaa voi syödä. Niinpä nyt minulla on jemmassa tätä mahdottoman hyvää omenahillon korviketta, joka sopii niin kaurapuuroon, viiliin kuin paahtoleivän päällekin! 

Kuumensin lasipurkit uunissa ja kiehautin kannet, niin kuin oikeaoppisesti kuuluu. Keitin raparperinpalat pehmeiksi, kuorin vaahdon, maustoin kanelilla ja lisäsin hillosokeria. Jätin hillon tarkoituksella melko kirpakaksi, sillä muuten raparperin maku menee turhan takia piiloon. Toki hillosokerin minimointi vaikutti hillon koostumukseen, mutta ei kai missään sanella kuinka paksua hillon kuuluisi olla. Tämä on nyt vähän löysempää ja sillä hyvä. 

Käytin heti yhden purkin täytekakkuun, jonka tein juhannusta ajatellen. Toiseen väliin kotitekoista vadelmahilloa ja toiseen tätä raparperihilloa sekä kermavaahto-rahka seosta.
Luulisin, että kakusta tulee melko bueno. 

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Luonnon sylissä








Kävimme alkuviikolla taas retkellä Nuuksiossa. Meni vähän paremmin kuin viime kesänä - sää suosi koko reissun ajan ja tunnelma oli loistava. Toki viime kertainen kaatosadekin oli omalla tavallaan mahtava, mutta ehkä kuitenkin mukavampaa kun saa syödä makkaran kuivissa vaatteissa.

Nuuksiossa tunnit kuluvat aina kuin siivillä. Tälläkin kertaa varasimme muka reilusti aikaa, mutta yhtäkkiä olikin jo paluukyyti odottamassa. Suuntasimme samalle nuotiopaikalle kuin viimeksikin eli Haukkalammen äärelle. Kyllä se järvimaisemakin on valloittava, vaikka mielestäni ei ole meren voittanutta.

Tulentekopaikka oli jo käytössä kun saavuimme, joten emme pääseet nuotiota alusta asti tekemään. Se vähän harmitti, sillä sen kasaaminen ja tulen virittäminen on minusta kiehtovaa, ja kuuluu osana tällaisiin retkiin. Nyt lähinnä vain ylläpidimme tulta, jota sitten seuraavat retkeilijät tulivat taas jatkamaan. Makkarat saatiin paistettua ja voi että kun se oli hyvää! Siinä hetkessä kaikki oli niin täydellistä. Luonnon syleilemänä, makkaraa syödessäni kun tuuli hipaisi hiuksiani ja järvi kimmelsi auringon kanssa kilpaa. Siinä hetkessä alkoi päässäni soimaan eräs Samuli Putron biisi. 

Elämä on juhla. 








Retkikunnassamme oli tietysti myös uljas karvatassumme, jonka kuonoon taisi tuo nuotiomakkara tuoksua vähän liiankin hyvälle! Makkaroiden jälkeen oli vuorossa tottakai kahvi ja paahdetut vaahtokarkit. Olisi kiva joskus saada sellainen kunnon nokipannu, jotta voisi keittää kahvit ihan paikanpäällä tai sitten vaikka trangia, niin voisi enemmänkin kokkailla retkimuonaa nuotion ääressä. Parastahan olisi jos pääsisi oman miehen kanssa telttailemaan. Toki ei se mahdotonta olisi, mutta ihan niin seikkailuhenkisiä emme kuitenkaan taida olla. Nautimme Nuuksiosta vain päivän kerrallaan.

Makkaranpaiston ohessa piti tietysti myös puhallella vähän saippuakuplia - mitä olisikaan kesäretki ilman moista ilakointia! 

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Arjen vakio


Nyt kerron teille arkiruokavinkin, jonka sain itseasiassa kaveriltani. Hän oli oppinut reseptin äidiltään, joka puolestaan oli joskus saanut ohjeen ystävättäreltään. Ei siis ollut kyseessä mikään arvokas sukuresepti, joten tohdin sen teillekin jakaa.

Kyseessä on nimittäin smetanakala, joka on todella helppo ja juuri siksi erittäin oivallinen arkiruoka. Tähän herkkuateriaan tarvitset vain smetanaa, kermaa, pippuria, suolaa, tilliä sekä sitruunamehua. Sitten on vielä tietysti se salainen ainesosa, joka tekee tästä niin täydellisen hyvää - dijon sinappi. Itse en ole dijonin suurin ystävä ja olinkin hieman epäileväinen kun istahdin kaverin ruokapöytään ja kuulin mitä kalassa oikein on. Mietin, että miten ihmeessä sinappi oikein sopii kalaan. Kuitenkin yllätyin, sillä se oli ihan mielettömän hyvää ja olin siltä istumalta varma, että mieskin tykästyisi tähän. Ja olin tietysti oikeassa. 

Itse käytän seitifileitä pakastimesta, mutta kuulemma myös kuha ja ahven sopivat tähän mainiosti. En tiedä kuinka tämä alkuperäisen mallin mukaan tehtäisiin ihan oikein, mutta itse laitan pienen purkillisen smetanaa, purkin kermaa, kuivattua tai tuoretta tilliä, ripauksen pippuria, sokeria ja suolaa, yhden sitruunan mehun sekä pari kolme teelusikallista dijon sinappia. Pidän siitä, että kastikkeessa maistuu vahvasti sitruuna ja dijon, mutta jokainen voi toki muotoilla kastikkeen omanlaisekseen. Levitän kalafileet uunivuoan pohjalle ja ripottelen päälle hieman suolaa sekä pippuria. Sitten vain kaadan kastikkeen kalojen päälle ja paistan uunissa 200 asteessa n. 40 minuuttia. Keitetyn perunan tai ohra-riisi seoksen kanssa aika täydellistä ja toisaalta niin ihanan tavallista kotiruokaa! 

Tästä on tullut nyt aika vakio meidän ruokapöydässä, ehkä kohta tätä kokataan teilläkin? 

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Farmari2017





Eilen oli ehkä tämän kesän paras päivä! Pääsin monen, monen vuoden tauon jälkeen maatalousnäyttelyyn ja sain viimein tutustutettua miehenkin kyseiseen kesätapahtumaan. Farmari2017 järjestettiin Seinäjoella, johon suuntasimme aamujunalla ja illalla takaisin kotiin. Alunperin oli tarkoituksena kierrellä myös vähän Seinäjoella, mutta lopulta päädyimmekin viettämään koko ajan messualueella. Sää suosi ja fiilis oli loistava koko päivän!





Tällä kertaa oli panostettu selkeästi eniten kotitilan eläimiin ja maatalouskoneisiin. Ruokatori oli mielestäni hieman liian suppea, sillä odotan aina automaattisesti tällaisilta tapahtumilta elintarviketarjontaa. Kaikki ihanat pientilat olisivat voineet tuoda tuotteitaan täällä hyvin kansan tietoisuuteen. 

Eläimiä tosiaan riitti ja niitä ihasteltiikin oikein ajan kanssa. Lampaat, lehmät ja pikkupossut loikoilivat suloisina ja pehmoisina, voi kun niitä olisi ollut kiva vähän silitellä ja halailla. 






Valion teltassa sai ottaa kaikenlaisen rekvisiitan kanssa kuvia, mutta itse tyydyin vain hillittyyn kylttiin. Messualueelta sai myös ilmapalloja ja pistimmekin kaverin kanssa leikkimielisen kisan pystyyn, että kumpi ehtii keräilemään niitä enemmän. Välillä näin pallon jakelijoita, ja harhautin kaveria, jotta sain haettua itselleni pallon. Yrityksestä huolimatta lopulta päädyimme kyllä tasoihin. 





Omakotitalon kokoisten ja uutuuttaan hohtavien koneiden lisäksi Farmarista löytyi vanhojen koneiden näyttely. Siellä sai ihastella sympaattisia vanhoja traktoreita ja yksi traktori oli jopa 30-luvulta. Se oli lähes kokonaan puuta, mikä hämmästytti meitä kovasti! Alueella oli myynnissä myös monia hienoja käsin tehtyjä tavaroita, kuten koruja, vaatteita, keittiövälineitä ja laukkuja. 





Kotiintuomisiksi ostimme lähinnä vain syötäviä, kuten ihania vanhanaikaisia nekkuja, leipää, munkkeja sekä tottakai säkillisen metrilakuja. Kaipasin kyllä tosiaan vielä kaikkia ihania kotimaisia mehuja, hilloja, säilykkeitä, leivonnaisia, jauhoja, suurimoita ja monia muita vähän tuntemattomampia elintarvikkeita, joita Suomi on kyllä pullollaan. Jostain syystä ne eivät vain olleet tällä kertaa löytäneet tietä maatalousnäyttelyyn asti. 

Kaikenkaikkiaan meillä oli kyllä kiva päivä. Hassuttelimme ja nautiskelimme sekä maistoimme uusia makuja kuten punajuuripestoa ja ruissahtia. Lampaankerintänäytös sekä lypsynäytös meni harmiksemme sivu suun, mutta sentään pääsimme messulounaalle, joka kuuluu ehdottomasti maatalousnäyttelyyn. Pitäiskö tehdä tästä ihan joka kesäinen perinne?