tiistai 20. lokakuuta 2015

Kouluruokalasta kotikeittiöön

 

Ihmiset aina haukkuvat kouluruokaa, mutta itselleni ei ole jäänyt mitään huonoja muistoja. Kouluruoka oli maittavaa ja joukosta löytyi aina ne suosikit. Tänään peruskoulun yksi vakioruoka siirtyi kotikeittiöömme. Kanankoivet, pihvit ja suikaleet alkaa tulla jo korvista, mutta jotain kanasta piti keksiä. Niinpä nappasinkin kaupan lihahyllytä 800 grammaa broilerin jauhelihaa ja pyöräytin herkullisia broilerpullia. 

Taikinan tein ihan kuten tavallisetkin lihapullat, vaihdoin vain perusmausteet paprika- ja curryjauheeseen. Pyöryköiden sisälle jemmasin fetajuustokuutioita ja lisukkeeksi riisiä sekä kermaista curry-hunaja kastiketta. Suosittelen!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Pienen tytön haave

Ajattelin kertoa jostain, mistä en yleensä liiemmin puhu. Asiasta, joka saa minut lentämään taivaisiin. Asiasta, jota ilman en voisi olla. Se ei ole aina ollut itsestäänselvyys, siihen on kasattu paljon huonoja asioita, nimittelyä ja siihen on kohdistunut häpeilyä. Joskus se oli jotain, mitä tein vain ja ainoastaan yksin ollessani.

Nyt tämä asia on minulle jonkinlainen henkireikä, oma asia ja pako arjesta. Ilman laulamista tuskin kestäisin maailmaaa. Niin kammottavan kliseiseltä kuin se kuulostaakin, jokin aina liikahtaa sisälläni kun saan mikrofonin käteen. Biisin ajan tämä maailma on parempi paikka, sen hetken koen olevani riittävä.

Aina näin ei ole ollut. Pidin jo pikkutyttönä laulamisesta ja äidin siivotessa sain kuulla monia lauluja. Tämä tapa on periytynyt, itsekin laulan imurin huristessa. Kuitenkin, olin ehkä toisella luokalla kun sanoin äidille, että haluaisin laulaa koulun joulujuhlassa. Äiti neuvoi, että pitää kertoa opettajalle, ja jo siinä kohtaa ylitin itseni. Minulle opettaja oli aina jumalasta seuraava, hyvin auktoriteettinen hahmo, jota ei saisi turhaan vaivata. Opettaja kuitenkin ilahtui ideastani ja näin ollen kapusin liikuntasalin lavalle koko koulun ja kaikkien vanhempien ollessa paikalla. En vain muista tilannetta kovin hyvällä, ei siksi, että olisi jännittnyt, vaan siksi, että erään luokkatoverini käytös on piirtynyt niin vahvasti mieleeni. Muistan kuinka hän sanoi opettajalle, ettei aio tulla paikalle jos laulan siellä. Pakkohan hänen oli tulla ja koko sen ajan hän irvisteli minulle yleisöstä. Pienen tytön haave oli pilalla.

Vuosia lauleskelin yksin kotona, matkalla bussipysäkiltä kotiin, kuljeskellessani kauppakeskuksen käytävillä ja pari kertaa uskaltauduin karaokeenkin, kuitenkin aina jossain muualla kuin asuinkaupunkini baareissa. Pelkkäsin, että joku tuttu olisikin siellä samassa baarissa. Jokin vuosi sitten kaverin rohkaisemana keräsin itseni ja lähdin käymään eräissä bänditreeneissä. Ilmoitus laulajan paikasta oli ollut tiedossani jo pitkään ja ajatus kutkutti, mutta jokin esti minua menemästä paikalle. Ajattelin vain, että kaikki nauravat minut ulos sieltä enkä tahtoisi kokea sitä. Olin kuitenkin liian utelias ja päädyin menemään paikalle. He eivät heittäneet minua ulos, eivät nauraneet eivätkä pilkanneet. Yhtäkkiä olin osa bändiä, mikä tuntui aivan absurdilta. Vähitellen opin nauttimaan siitä, sain itsevarmuutta ja toinenkin haaveeni täyttyi - pääsin laulutunneille. Laulamiseni laajeni kotoa pienille esiintynmislavoille ja erilaisiin tilaisuuksiin. En voinut ymmärtää sitä.

Aluksi kai jotenkin vielä häpeilin asiaa, sillä en kertonut kovin monelle uudesta harrastuksestani. Edelleenkin on vaikea ottaa vastaan sitä keikoilta tulevaa positiivista palautetta, sitä kuinka kaikki kehuvat laulutaitoani. Lauluopettajani on aivan mahtava tyyppi, mutta siinäkin kesti, että opin uskomaan hänen sanaansa. Aluksi kyselin ja varmistelin, että puhuuhan hän totta eikä kehu vain koska hänelle maksetaan siitä. Nykyään aina tunnilta lähtiessäni olo on jotenkin kevyt ja innostunut, kun saa oppia tulemaan paremmaksi ja hämmästelen aina sitä, mitä kaikkea äänestäni saakaan esille oikeilla harjoituksilla.

Matka on ollut huima. Tänä päivänä laulan kokoajan ja jokapaikassa häpeilemättä ja miettimättä mitä muut ajattelevat. Ihan varmasti löytyy ihmisiä joiden mielestä en ole taidokas tai minun ei kuuluisi olla mikrofonin äärellä, mutta mitä sitten? Nautin niin suunnattomasti esiintymisestä, laulamisesta ja sen harjoittelemiseta, etten tiedä mitä tekisin, jos joku ottaisi minulta tämän kaiken pois. Laulaminen ja musiikki ylipäänsä on mahtava keino kanavoida ajatuksia ja haaveilen, että vielä joskus onnistun kirjoittamaan oman biisin. Haaveilen, että joskus vielä kuulen itseni radiosta. Varmaan naurahdit juuri luettuasi edellisen lauseen, mutta ihan totta puhuen, ei kai haaveilussa ole mitään pahaa?

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Salaatti-ateria


  Toisinaan on ihan mahdottoman vaikeaa keksiä, että mitä laittaisi ruoaksi, mutta tällä kertaa onneksi sain kivan vinkin. Niinpä tein pienen ja vaatimattoman 12 perunan annoksen perunasalaattia ja kutsuin kaveritkin syömään. Salaatti poikkesi perinteisestä sen verran, että laitoin joukkoon myös palvikinkkukuutioita. Koko homma meinasi mennä ihan pieleen, kun kiinteänä myydyt perunat olivatkin jauhoisia eikä peruna näin ollen oikein tahtonut pysyä kuutioina. Tämä perunasalaatti oli hyvää ja aion teidä kyllä toistekin, mutta vasta sitten kun sappikivet ovat poissa. Mies herkuttelee salaatilla tänään ja varmaan vielä huomennakin, itse joudun olosuhteiden pakosta palaamaan kana-riisi -linjalle. 

Laitoin perunasalaattiin maustekurkkua, omenaa, perunaa ja kinkkua. Erillisissä kipoissa oli sitten vielä sipulia ja kapriksia, niin jokainen sai laittaa niitä annokseensa, jos halusi. Kastikkeeseen lorautin majoneesia, smetanaa, pippuria, suolaa, etikkaa ja sinappia. Salaatin kaveriksi paistoin patonkia ja tietenkin nakkeja. 

Yksinkertaista ja niin hyvää.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Pakkopulla



Jääkaapissa on jo pidempään pyörinyt litra punaista maitoa ja mieltä on kutkuttanut ajatus pullan leipomisesta. Tänään oli juuri oiva päivä hiippailla kotona pyjama päällä ja pyöräyttää pulla jos toinenkin. Intouduin tekemään vähän liian ison taikinan ja koko hommasta meinasi tulla ihan silkkaa pakkopullaa. Kun sain viimeisen pellillisen uuniin, taisin tokaista ääneen, etten olisi uskonut sitä hetkeä näkeväni. 

Note to myself: tee vain puolen litran taikina. 



Valmistin taikinan kahdessa osassa, jotta yleiskone jaksoi sen vaivata. Se on aika kelpo peli tällaisessa. Ihanan pehmeän taikina tein siis perinteisesti maidosta, hiivasta, sokerista, rusinoista, suolasta, munista ja jauhoista. Unohtamatta pullan sydäntä eli kardemummaa. Pulla ilman kardemummaa on kuin morsian ilman sulhasta. Nostatin taikinaa noin tunnin ja kuten kuvasta näkyy, niin hyvinhän se kohosi. Puolet taikinasta käytin pitkoihin, jotka letitin oikeaoppisesti neljällä säikeellä niin kuin mummu on opettanut. Toisesta puolesta väkersin makoisia kanelikierteitä. Niitä tuli noin miljoona kappaletta, joten pakastin suorastaan tursuaa pullaa. Leivoin niin paljon pullaa, ettei tee edes mieli syötä sitä. Tai ehkä se johtuu siitä taikinamäärästä jonka maistelin

Jos mielit pullaa, poikkea kahville.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Voikana


Anoppi ja appiukon puolikas kävivät tänään pitkästä aikaa syömässä. Päätimme tehdä bravuuriateriamme eli sunnuntain päivällinen intialaisittain. Tarjolla oli pehmeän mausteinen, tomaattipohjainen butter chicken riisin kera ja lisukkeeksi dalia, naan-leipää, mangolassia sekä kammottavan pahaa mangochutneyta. Kyllä, se oli suoraan purkista ja se oli pahaa.

Butter chicken on helppo, joskin työläs ruoka. Kanan koipireisiä marinoidaan jogurttimarinadissa 4-5 tuntia, mieluiten kuitenkin yön yli. Marinadi valmistuu käden käänteessä sekoittamalla yhteen turkkilaista jogurttia, valkosipulia, chiliä, raastettua inkivääriä, limemehua, paprikajauhetta, suolaa, öljyä sekä garam masala -mausteseosta. Kanoista suosittelen ottamaan nahan pois, niin liha maustuu paremmin. Marinoituneista kanoista kannattaa pyyhkiä enimmät marinadit pois, jonka jälkeen ne paistetaan uunissa kypsiksi. Tällä välin voi esimerkiksi kattaa pöydän ja imuroida.

Kun koivet ovat jäähtymässä, valmista kastike. Valitse sauvasekoittimen kestävä kulho ja lisää sinne paseerattua tomattia, kuorittu sipuli, valkosipulia, raastettua inkivääriä (se ei murskaudu sauvasekoittimella), kanelia ja suolaa. Vedä se tasaiseksi sauvasekoittimella ja keitä hiljalleen kastiketta kasaan. Lisää joukkoon 8 ruokalusikallista voita (kyllä, kahdeksan ruokalusikallista), vähän kermaa, hunajaa ja tarkista maku. Kanat voi lisätä jokkoon heti, kun näpit kestävät niiden repimisen. Mitä kauemmin keität, sitä parempi.

Dal on intialainen linssimuhennos ja itse pidän siitä kovasti. Miehen mielestä se on aina jotenkin vetisen makuista, mutta nyt kun tein sen ilman reseptiä - kas, se maistui hänellekin. Luota siis vaistoosi. Tähän voit käyttää minkä värisiä linssejä tahansa, tänään käytin punaisia linssejä ja mustia beluga-linssejä. Punaiset menevät enemmän mössöksi kun taas mustat luovat purutuntumaa. Huuhtelin linssit siivilässä ja maustoin keitinveden tomaattipyreellä, garam masalalla sekä juustokuminalla. Vettä joutuu välillä lisäilemään, sillä linssit imevät melkoisesti. Myöhemmin laitoin joukkoon hieman hunajaa, chiliä, suolaa, kermaa ja vähän lisää garam maslaa. Sitten vain haudutin niin pitkään, että linssit olivat sopivan kypsiä ja koostumus lähemäpä mössöä kuin vetistä. Tämä dal oli anopinkin mieleen.

Mangolassi on joidenkin mittapuulla jälkiruoka, mutta omasta mielestäni se sopii aterian kaveriksi. Varsinkin jos on jotain tulista tarjolla, lassi viilentää mukavasti. Sen valmistat helposti sekoittamalla turkkilaista jogurttia ja mangososetta. Koostumuksesta saat juotavan ohentamalla sitä maidolla. Ta-daa! Ei tarvita sokeria eikä muitakaan niksejä. 

Niin ja se naan-leipä. No se oli paketista.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lihansyöjän paratiisi





Hyvät pihvipaikat on usein kiven takana. Yleensä, jos miehen kanssa mielimme pihviä, suuntaamme kohti Brasserie Kämppiä. Nyt kuitenkin mieli teki jotain uutta ja netin uumenista löytyi ravintola Grotesk. Ennen fine dining paikkana tunnettu Grotesk tarjoilee nykyään rehellisen kokoisia pihviannoksia laadusta ja mausta tinkimättä. Oman vivahteen ruokahetkeen toi annosten jaettavuus ja muunneltavuus; listalta löydät vaihtoehdot ja voit koota niistä mieleisesi kokonaisuuden. Ruoat tuodaan keskelle pöytää ja koko pöytäseurueella on mahdollisuus maistaa kastiketta, jonka valitsit itsellesi. Kätevää! Ei tarvitse salaa napostella vierustoverin lautaselta.

Ravintolan sisäänkäynnillä oli muutama porras, mutta kaiteessa olla tönötti porrashissi. Palvelualtis ja ennakkoluuloton henkilökunta - kokkia myöden - avustivat meidät ylös asti, 
hieman temppuilevan porrashissin kanssa.

Söin elämäni ensimmäistä kertaa entrecote-pihviä ja voin sanoa, että en ole ikinä syönyt parempaa pihviä. Niin mehevää ja suussasulavaa. Ja melkeinpä voisin väittää, että ne kolmeen kertaan paistetut ranskalaiset taitavat olla Helsingin parhaimmat perunat. 
Suosittelen.





Ainoat miinukset langetan crème brûléen ja taustamusiikin ylle. Liiallinen taustamusiikki saa ihmisten puheäänen vain kovenemaan, ja lopputuloksena on melu, jossa tarjoilija ei kuule tilaustasi kunnolla. Ja tuon klassikkojälkkärin tummasuklaa -versio ei vain sulanut suuhuni, mutta olen valmis antamaan sen anteeksi hyvän palvelun vuoksi.