Tämän vuoden pulla

Laskiainen lähestyy ja on aika julkaista tämän vuoden pulla. Olen yrittänyt aina kehittää vähän erilaisia, kun perinteisen laskiaispullan tekeminen alkoi tympiä. On tullut tehtyä laskiaispullia pitkosta ja puhvelit eli pullavohvelit. Tällä kertaa uuniin päätyi jättipulla.

Suunnittelin jättipullaa jo viime vuonna, mutta silloin päädyin kuitenkin puhveleihin. Mielessäni pyöri yksi suuri pulla, josta leikataan paloja, kuten kakusta. Näin tässä paljon potentiaalia, mutta  myös vaaratilanteita, eikä asia ratkennut kuin kokeilemalla.

Käytin tähän kaksi pakettia Fazerin gluteenitonta pullataikinaa. Ensin ajattelin tehdä vain yhden ison pyöreän pullan, mutta viime metreillä päädyin eri ratkaisuun. Leikkasin molemmat paketit kuuteen osaan, pyörittelin palloiksi ja asettelin irtopohjavuokaan niin monta palloa kuin mahtui. Annoin jättipullan kohota 30 minuuttia, jonka jälkeen voitelin pinnan munalla ja koristeeksi ripottelin tietysti raesokeria. Paistoin pullaa 175 asteessa n. puoli tuntia.

Itse paistoin pullaa ehkä tovin liian pitkään, sillä minulle oli jäänyt trauma kerran leipomastani bostonpullasta. Halusin siis varmistaa, että tämä on taatusti keskeltäkin kypsä, mutta ehkä 5-10 minuuttia vähemmän varmistusta olisi riittänyt. Onneksi se ei kuitenkaan mennyt pilalle, vaan kuivui vain vähän liikaa minun makuuni.

Annoin pullan jäähtyä seuraavaan päivään ennen kuin leikkasin sen halki. Täytteeksi tuli perinteisesti kermavaahtoa ja hilloa, ja olin varma, että kerma tursuaa ulos kun asetan kannen päälle. Yllätyksekseni se kuitenkin pysyi sisällä ja siitä tuli mielestäni ihan huikean nätti! 

Pappakoira

Täällä on päästy viralliseen pappakoira ikään! Taisto täytti eilen 8 vuotta, ja pakko sanoa, että en tässä talven aikana ollut aina ihan varma ehditäänkö tämä päivä näkemään. Tänä talvena on tosiaan sairasteltu, ja viimeisimpänä saatiin se epilepsia diagnoosi. Lääkitys on lähtenyt puremaan ja kärpäset ovat vähentyneet, joskaan ei kokonaan kadonneet. Parempaan päin kuitenkin ja vietämme vielä monet syntymäpäivät!

Pappakoira on iloinen, hellyydenkipeä ja aina nälkäinen - eli juuri sellainen kuin se on aina ollut. Pään päällä alkaa olemaan harmaata, talvipakkasilla suostutaan pukemaan jo tossut jalkaan ja nukkuminen kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin lelut. Ovikellon soidessa se tosin edelleen kiihtyy nollasta sataan alle sekunnissa, mutta muutoin elo on rauhallisempaa.

Syntymävänä se sai kakun, jossa oli pinottuna kaikkia sen lempiherkkuja. Oli nakkia, juustoa, kermavaahtoa ja tietysti kurkkua. Muutoin päiväohjelmaan kuului sitä mitä yleensäkin eli ulkoilua, rapsutuksia ja nukkumista.

Kuka minä olen

Ajattelin näin ystävänpäivän jälkimainingeissa tehdä tällaisen ystäväkirja -jutun. Tämä on kiertänyt blogeissa ja tykästyin tähän, koska kysymykset olivat hieman tavallisesta poikkeavia. Opitte tuntemaan minua ehkä vähän eri tavalla ja voitte lähteä myös leikkiin mukaan kopioimalla kysymykset itsellenne. Mutta nyt kurkistus siihen, kuka minä olen.

HARRASTUKSENI

Bloggaaminen. Valokuvaaminen. Runojen kirjoittaminen.

ERITYISTAITO

Olen mestari oppimaan laulujen sanat. Jos koulukirjat olisivat olleet biisejä, niin olisin saanut kaikesta 10+.

ERIKOISTUNTOMERKKINI

Kynteni ovat aina lakatut. Vuoteen mahtuu ehkä viisi kokonaista päivää, jolloin lakkaa ei ole.

VOIMABIISI

Niitä on niin monta, eri tilanteisiin ja tunnetiloihin. Ja aina tulee uusia.

TUNNUSLAUSEENI

"Varo vitriiniä". Kyllä, olen aivan neuroottinen olohuoneen vitriinien suhteen.

LAPSUUDEN KARKKIMUISTO

Kovat pastillit, jotka mummu pilkkoi sokeripihdeillä pieniksi, ettei niihin tukehdu.

KERÄILEN

Vanhoja astioita. Miehen mielestä meille ei mahdu niitä enää yhtään. Ja kynsilakkoja, niitä minulla on tällä hetkellä 112 kappaletta!

ONNEKSI MINUSTA EI TULLUT

Kyynistä, tylsää aikuista.

MITÄ TODELLA HALUAISIN TEHDÄ

Siinäpä vasta kysymys. Haluaisin julkaista kirjan sekä muuttaa kotiin, jossa on iso keittiö, kodinhoitohuone ja piha. Haluaisin lisää koiria, laulaa dueton Juha Tapion kanssa ja asua vuoden Pariisissa. 

TAPA VIETTÄÄ VAPAAILTA

Minulla ei oikeastaan ole kuin vapaailtoja. Mutta tykkään tehdä hyvää ruokaa, katsoa sarjoja tai käydä kylässä ystävien luona.

ENNEN INTERNETTIÄ OLI MAHTAVAA

Kun ihmiset olivat enemmän läsnä. Ei ollut painetta, että kaikesta pitää saada kuva tai jakaa jokainen hetki sosiaalisessa mediassa. 

ENNEN INTERNETTIÄ OLI KAUHEAA

Että joutui odottamaan jotain suosikkisarjaa ikuisuuden! Nyt uudet kaudet tulee suoratoistopalveluihin, kun ennen joutui odottamaan, että ne tulisi televisiosta.

PARHAAT PUOLENI

Saan ihmiset nauramaan. Ja olen hyvä järjestämään juhlia tms tilaisuuksia.

OLEN HYVÄKSYNYT

Ettei minusta tule koskaan äitiä.

KAPINOIN

Sitä vastaan, että minut nähdään "vain vammaisena". Olen ensisijaisesti nainen, vaimo, bloggaaja, ystävä ja paljon muuta - sen jälkeen vasta henkilö, joka liikkuu pyörätuolilla. Kapinoin sitä vastaan, että vammaiset ovat joku oma ryhmänsä. Eikö me kaikki voida olla vain ihmisiä?

EN OSAA

Moniakaan asioita. En osaa piirtää, päästää irti tai rakastaa itseäni tarpeeksi. En osaa ruotsia, olla hiljaa kirjastossa enkä ottaa vastaan kohteliaisuuksia.

PELKÄÄN

Kuolemaa. Omaa ja läheisteni. 

MUREHDIN

Liikaa. Kaikkea. 

RAKASTAN

Kirjoittamista sen kaikissa muodoissa.

JOS OLISIN SÄÄTILA

Olisin hurrikaani. Tunteeni sekä mielialani vaihtelevat ja etenevät usein nopeasti, kuten hurrikaani.

JOS OLISIN RAKENNUS

Olisin remonttia kaipaava, ränsistynyt kesämökki, joka ei tule ikinä valmiiksi. Ja toisina päivinä loistokas Eiffel-torni, jota kaikki ihailevat. Mutta kesämökkipäiviä on huomattavasti enemmän.

PARASTA ARJESSA ON

Se, että asiat ei muutu liian yllättäen. Koen asiat vahvasti - kuten hurrikaani - ja välillä nopeat muutokset ravisuttavat maailmaani liikaa. Tarvitsen vakautta ja aikaa reagoida.

SATAVUOTIAANA AION

Nauttia hautarauhasta jonkun kauniin, vanhan puun alla. 

UNELMANI JUURI NYT

Täydellinen koti. Esteetön ja käytännöllinen, mutta samalla kodikas.

ELÄMÄN TARKOITUS ON

Elää ja kuolla. Elää sellainen elämä, joka ei kaduta. Olla oma itsensä.

Mantelicroissant

Ihanaa ystävänpäivää kaikille lukijoilleni! Me vietimme miehen kanssa ystävänpäivää jo vähän ennakkoon, kun kävimme viikonloppuna elokuvissa. Tänään kuitenkin oli kiva vähän herkutella - maanantain ja ystävänpäivän kunniaksi.

Valmistin mantelicroissantteja, joita on pyörinyt sosiaalisessa mediassa jo jonkin aikaa. Lisäksi kaupassa oli Meiran mantelijauhot ja -lastut niin söpöissä ystävänpäivän väreissä, että jo pelkästään senkin takia päädyin tänään näihin. Mantelicroisanttien ideana on, että edellispäivän croisanteistakin saa tällä reseptillä yhtä herkullisia kuin tuoreet. Itse tein nämä tietysti gluteenittomasti. 

Kaupan pakasteosastolta löytyy gluteenittomia croisantteja sekä Fazerilta että Pirkalta. Ostin paketin molempia, jotta voin vertailla kummasta tulee parempia. Fazerin paketissa oli 4 croisanttia, kun taas Pirkalla vain kaksi, mutta yhteensä juuri oikea määrä ohjeeseen nähden. Näistä mielestäni Pirkka oli parempi, sillä niistä tuli kauniimman värisiä ja maku oli herkullisempi.

Gluteenittomat croissantit ovat noin puolet pienempiä kuin tavalliset ja ne pitää myös paistaa uunissa, eli nämä eivät olleet eilisiä. Ohje oli helppo ja näppärä, mutta täytettä tuli vähän liikaa, kun nämä tosiaan ovat pienempiä. Kannattaa siis tehdä täytettä hieman vähemmän, jos teet näistä glutenittomista versioista. 

Mantelicroissant

6 kpl eilisiä croissantteja

1 dl maitoa

1,5 dl tomusokeria

1,5 dl mantelijauhoa

75 g sulatettua voita

1 muna

1 tl vaniljasokeria

päälle mantelilastuja 

Halkaise croisantteihin pieni tasku, ja pyörittele croisantit maidossa. Litistä croisantteja leivinpaperin päällä. Sekoita muna, tomusokeri, mantelijauho, voisula ja vaniljasokeri tasaiseksi. Lusikoi mantelimassaa croisanttien sisään ja päälle, ripottele pinnalle mantelilastuja ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. Koristele jäähtyneet leivokset tomusokerilla!

Kevättukka

Tänään tuolla oli kevät! Tai no pikkulintujen sirkutus puuttui, mutta muutoin ilmassa oli kevään tuntua.

Talvella ulkoilut rajoittuu pitkälti kauppamatkoihin, joten oli erittäin virkistävää päästä koiran kanssa ulos. Vähän oli liukasta ja huonosti aurattu, mutta sitten piti vain aina vaihtaa suuntaa. Käytiin Taiston kanssa rannalla ihastelemassa maisemia ja auringossa oli jo ihan mukavan lämmin. Kahvila Kampelaan ei päästy, vaan pitää vielä odottaa kevään etenemistä - tai parempaa aurausta.

Pitkän talven jälkeen oli ihana käydä myös kampaajalla. Tukka oli päässyt melko reheväksi ja oli aika kaivaa oma tuttu tyyli esiin. Talvella tuntui, ettei sillä ole niin väliä, kun on pitkälti vain kotona tai pipo päässä. Nyt kuitenkin täytyy alkaa heräilemään talvikoomasta, varsinkin kun koronarajoituksetkin puretaan. Ehkä viimein  pääsisi jonnekkin - baariin, leffaan, keikoille, ravintolaan, mitä vain. Ainakin on tukka kunnossa!

Rapuraviolit

Tein viikonloppuna pitkästä aikaa pastaa ihan alusta asti ja eniten tykkään nykyään tehdä ravioleja. Ne valmistuu melko näpsäkästi raviolipellilläni ja ovat aina hyviä. 

Kokeilin taas uutta pastataikinaa, mutta sekään ei suostunut yhteistyöhön pastakoneen kanssa. En tiedä onko edes olemassa sellaista gluteenitonta pastataikinaa, joka menisi koneesta läpi? Ravioleissa taikina on helppo kaulita, niistä vaan tulee hieman paksumpia kuin olisi tarkoitus, mutta esimerkiksi spaghettia ajatellen olisi kiva, että osaisi tehdä koneen kanssa toimivan taikinan. 

Idea tähän ruokaan lähti hummerikeitosta, jonka halusin kokata jotenkin uudella tavalla. Olen tehnyt hummerikeittoa myös itse alusta alkaen, mutta kaupasta saa tällaista kätevää tölkkiversiotakin. Kuullotin vähän purjoa kastiketta varten ja lisäsin tölkin lisäksi kermaa sekä ricottaa. Ricotta ihanasti paksunsi kastikettani, niin ei tarvinnut suurustaa ollenkaan. Paljoa en sitä maustanut, ettei hummerikeiton maku peity turhaan. Laitoin purjon lisäksi vain valkosipulia, vähän sitruunan kuorta ja sitruunamehua, sekä hieman pippuria. 

Gluteenittomat rapuraviolit

7 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoa

2 rkl Pofiber -perunakuitua

1 tl suolaa

4 kananmunaa

n. 1 dl oliiviöljyä

1-2 dl vettä

Täyte

valmiiksi keitettyjä ravunpyrstöjä

sitruunan kuorta

ricottaa

suolaa, pippuria

Sekoita keskenään jauhot, perunakuituu ja suola. Riko joukkoon munat ja sekoita käsin. Kaada joukkoon oliiviöljy ja vesi vähän kerrallaan. Vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia, kunnes se on hyvin sekoittunut. Kääri taikina kelmuun ja anna taikinan levätä jääkaapissa tunnin ajan.

Ota taikinasta neljäsosa ja vaivaa käsissä hetki. Käytä tarviattaessa jauhoja. Tunnet, kuinka taikina muuttuu vaivatessa ja sen voi kaulita, kun se tuntuu sileältä. Nosta ohut taikinalevy raviolipeltiin tai tee raviolit pöydällä. Lisää täyte ja toinen taikinalevy päälle. Rullaa raviolit kiinni taikinapyörällä ja säilytä valmiit raviolit kostean pyyhkeen alla. Keitä suolatussa vedessä paksuudesta riippuen 5-7 minuuttia. Sekoita valmiit raviolit kastikkeeseen. 

Hummerikastike rapuravioleille

1 tlk valmista hummerikeittoa

1 dl kermaa

2-3 rkl ricottaa

purjoa

2 valkosipulin kynttä

sitruunan kuorta ja mehua

pippuria

Leikkaa purjo ja kuullota hetki oliiviöljyssä, lisää pieneksi leikatut valkosipulit. Lisää keitto, kerma, ricotta ja mausteet. Kiehauta ja maistele. 

Arkiruokapiirakka

Viime aikoina on ollut jotenkin vaikea keksiä maittavia ruokia. Mikään ei inspiroi eikä houkuttele. Suunnittelen aina viikon ruoat kerralla, mutta ne vaihtuvat lennosta, kun ei minun yhtäkkiä teekään niitä mieli. Olen siis oppinut olemaan luova.

Tarvitsen sen yhden lämpimän ruoan päivässä, ja jos se joskus jää syömättä, niin viimeistään iltapalalla kaipaan sitä. Nyt jaan teille uusimman arkiruokani, jonka tein tänään kaikesta siitä, mitä kaapeista löysin. Ja vaikka minulla on tästä vain arkikuvia eikä hienosti päivänvalossa aseteltuja blogikuvia, niin halusin jakaa tämän silti. Arki on kuitenkin sitä todellisuutta, niin myös arkikuvat.

Tähän ruokaan idea lähti hetki sitten leipomastani perunagaletesta. Olin suunnitellut tälle viikolle kinkkupiirakkaa iltapalaksi, mutta sellaisenaan se tuntui liian välipalamaiselta ollakseen päivällinen. Joten muutin hieman suunnitelmaa, ja siitä tuli jotain kinkkupiirakan ja perunagaleten väliltä. Siitä tuli arkiruokapiirakka.

Käytin tähän valmiin gluteenittoman pohjan pakastimesta, ja Pirkan kaurapohja on suosikkini näissä suolaisissa piirakoissa. Ruokaisuutta lisätäkseni viipaloin pohjan päälle ensin keitettyjä perunoita ja maustoin ne mustapippurilla. Lisäksi laitoin kinkkua ja purjoa pieneksi leikattuna. Seuraavaksi sekoitin kulhossa kaksi munaa, kerman, reilun teelusikallisen dijon-sinappia, suolaa ja pippuria. Kaadoin seoksen piirakkaan ja viimeistelin sen juustoraastella sekä pekonilla. Piirakka vietti 30 minuuttia 200 asteisessa uunissa ja sen jälkeen se oli valmis syötäväksi. Nam. 

Saat tästä helposti kasvisversion lisäämällä perunan päälle esimerkiksi paprikaa, parsakaalia ja kirsikkatomaatteja. Voit lisätä piirakkaan myös yrttejä ja täysin vegaanisen saat, kun vaihdat kerman kookoskermaan ja jätät juuston sekä munat pois. Tämä arkiruoka sopii siis aivan jokaiseen perheeseen ja lisuukkeeksi sopii raikas salaatti. 

Olemattomat kärpäset

Taisto on sairastellut tänä talvena poikkeuksellisen paljon. On ollut korvatulehduskierrettä, kennelyskää ja sitten sellaisia selittämättömiä oireita. Koira ikään kuin näkee "olemattomia kärpäsiä", pelkää niitä ja yrittää välillä jopa saada niitä kiinni. Tähän on liittynyt myös sekavuutta ja koira on ollut poissaoleva, eikä siihen saa aina kontaktia. 

Oireet alkoivat marraskuussa ja pahenivat nyt äkillisesti viime viikkojen aikana. Kärpäsiä tuntui olevan yötä päivää joka puolella - paitsi ruokakulhossa. Varasin ajan neurologille ja tänään diagnoosiksi saatiin epilepsia, tarkemmin sanottuna fly-snapping epilepsia. Sinänsä hyvä uutinen, sillä pelkäsin jo jotain aivokasvainta, ja tämä nyt on kuitenkin lääkkeillä hoidettavissa. Aloitetaan siis lääkitys ja toivotaan, että kärpäset häviäisivät.

Taiston kanssa on joitakin kertoja tullut tässä 8 vuoden aikana käytyä eläinlääkärissä, ja vasta tänään ensi kertaa kiinnitettiin huomiota stressiin, jonka lääkärikäynti koiralle aiheuttaa. Taisto on pelkokoira, joka reagoi vahvasti uusiin paikkoihin, tilanteisiin ja ihmisiim. Eläinlääkärikäynnit on aina taistelua, vaikka pyydän jo heti mennessä, että voisiko koiraa rauhottaa. Ymmärrän toki, että on tutkimuksia, joita ei voi tehdä rauhoitettuna, mutta on ollut myös tilanteita, joissa räpiköinti ja taistelu on aivan turhaa. Tänään siis ensimmäistä kertaa koiraa ei yritetty käsitellä väkisin ja vasten tahtoa, vaan rauhoitettiin suorilta käsin. Se tuotti koiran lisäksi myös itselleni hyvää mieltä, sillä kerrankin asia otettiin todesta eikä vain ohitettu. Saimme jatkoa ajatellen myös rauhoittavia, jotka annetaan kotona ennen lääkäriä, jotta stressi ei pääsisi kasvamaan ylitsevuotavaksi, kuten tähän asti. 

Pitkään tunsin asiasta syyllisyyttä ja häpeääkin, että missä meni pieleen, kunnes tajusin, että ei missään. Pelko saa niin ihmiset kuin eläimetkin käyttäytymään eri tavalla eikä se tee kenestäkään huonompaa tai vähempiarvoista. Päinvastoin, näistä asioista pitäisi puhua enemmän ääneen, jottei ihmisiä turhaan syyllistettäisi. Vaikka Taistokin on käsiteltävissä kotona, niin eläinlääkäri on kuitenkin eri asia, eikä se pysty pelkonsa takaa käyttämään hyväkseen mitään kotona opittua. 

Olen aina luottanut siihen, että eläinlääkärit ovat tottuneet kaikenlaisiin potilaisiin, eikä Taisto ole ainut pelkotapaus. Toivotaan kuitenkin, että jatkossa esilääkitys tekisi eläinlääkärikäynneistä Taistolle edes hieman helpompia ja toivotaan, että epilepsialääkitys tehoaisi ja voitaisiin sanoa kärpäsille heihei.