Muistatteko kun viime vuonna julistin tämän päivän juhlapäiväksi? Aion jatkaa valitsemallani tiellä ja juhlistan myös tänään tätä ihanaa juhlapäivää - tammikuun viimeistä. Inhoan tammikuuta ja olen yrittänyt paeta sitä käymällä lukemattomia kertoa kahviloissa ja elokuvissa, seikkailemalla Ikeassa sekä tilannut ja palauttanut aika monta vaatekappaletta alennusmyynneistä. Lisäksi olen katsonut suoratoistopalveluiden kaikki keskeneräiset sarjat, kärsinyt yhden vatsataudin ja tulppaanien innoittamana odottanut kuumeisesti kevättä. Sen sijaan kaikenlainen inspiraatio on ollut hukassa, joka on sitten näkynyt myös blogin hiljaisuutena.
Ensi viikolla vietetään Runebergin päivää ja halusin ennakkoon kokeilla gluteenitonta torttua. Perinteinen runeberg on jotenkin jo niin nähty, että halusin kokeilla jotain uutta. Viimeksi kaksi vuotta sitten tein runebergin kakun muotoon ja tällä kertaa siitä tuli kääretorttu. Se tosin jäi hieman hoikaksi, kun unohdin taas, että uunimme on kai jotenkin normaalia leveämpi. Olisi siis pitänyt muistaa tuplata ohje, mutta ehkä muistan sen ensi viikolla kun on virallinen aika tälle tortulle.
Taikinaa varten vaahdotettiin kaksi munaa ja yksi desi sokeria sekä yksi desi fariinisokeria. Vaahtoon lisättiin tippa tai kaksi karvasmanteliöljyä sekä 100 grammaa sulatettua voita. Kuivat aineet sekoitettiin keskenään eli desi mantelijauhoa, puoli desiä perunajauhoa, puoli desiä mantelirouhetta ja teelusikallinen leivinjauhetta, ruokasoodaa, kardemummaa sekä kanelia. Sitten vain jauhoseos käänneltiin nuolijan kanssa vaahdon joukkoon ja taikina kaadettiin uunipellille.
Pohjaa paistettiin 200 asteessa n. 10 minuuttia. Kuuma kääretorttupohja kumottiin sokeroidun leivinpaperin päälle, levitettiin pinnalle vadelmahilloa ja kääräistiin rullalle. Mummun tapaan kääräisin leivinpaperirullan vielä sanomalehteen ja laitoin tortun yöksi viileään. Seuraavana päivänä avasin lohduttoman laihan kääröni ja leikkasin siitä viisi leivospalaa. Jos olisin leikannut perinteisen kääretorttusiivun paksuisia siivuja, olisi niistä tullut sellaisia yhden suupalan kokoisia herkkupaloja.
Tätä runebergin kääretorttua ei voi ainakaan kuivuudesta tai mauttomuudesta syytää. Ehkä juuri kapean ulkomuotonsa ansiosta se oli mitä maukkain ja kostein runeberg, eikä se mummulta peritty, vuoden -84 karvasmanteliöljykään ollut yhtään hullumpaa!
Mutta tämä torttu pelasti tämän tammikuun viimeisen sateisen päivän, joten mitäs sanotte, jos jatkossakin juhlistettaisiin tätä päivää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti