Kaikessa kummallisuudessaan

Kevätterveiset! Blogi on jäänyt viime aikoina vähän muun elämän jalkoihin, mutta olen päättänyt, etten ota siitä stressiä. 

Viime viikolla, ennen pääsiäistä, sain siivottua parvekkeen kevätkuntoon. Tänä keväänä se olikin melkoisen helppo homma, tavaroita vain järjestykseen, pölyt pöydiltä pois ja kunnon imurointi. Ikkunat on vielä pesemättä, mutta ehtiihän ne. Lähinnä halusin sen yleissiistiksi pääsiäistä varten, jotta voi nautiskella aamukahvit jo parvekkeen puolella.

En ole laittanut mitään kasvamaan tänä keväänä, vaan päätin mennä helpolla kaavalla ja ostan parvekkeelle pääasiassa kukkia kesäksi. Olisin halunnut tästä kotini läheltä sellaisen viljelypalstan, mutta niihin oli kahden vuoden jonotusaika. Parvekeviljelyssä ei jotenkin ole enää mitään uutta ja inspiroivaa, vaan ennemmin olisin kaivannut uusia haasteita sillä saralla. 

Kevään herättyä alkaa mielikin herätä, ja tekee taas mieli pukeutua kivasti. Miten sitä talvella aina verhoutuukaan pelkkiin tummiin oloasuihin. Rakastan kuitenkin vaatteita ja omaa tyyliäni, ja minulla on vaatehuoneellinen kaikkia kivoja asuja. Olen myös kaivannut jo farkkutakkejani, mutta vielä toistaiseksi on liian viileää.

Pääsiäisenä oli kaveri yökylässä, ja tein meille tietysti hyvää ruokaa sekä herkkuja. Olin suunnitellut, että olisimme menneet pääsiäisenä nuotiolle, mutta sääolosuhteet eivät olleet kovin suotuisat. Sen sijaan kävimme leffassa, nautiskelimme parvekkeella hieman punaviiniä ja puhuimme paljon. Ystävät ovat parhaita, ja varsinkin ne yhteiset keskustelut.

Huomenna jatkuu taas arki, ja ensi viikolla onkin jo vappu. Tämä kevät on kaikessa kummallisuudessaan kyllä ollut erittäin antoisaa aikaa. Olen todennut, että elämässä on vaikea saada mitään, jos ei laita itseään alttiiksi. Ja kun asettuu avoimeksi, voi tapahtua vaikka mitä! Muista siis heittäytyä, älä stressaa tulevaisuutta, vaan elä ja nauti elämästäsi juuri nyt. 

Itsetutkiskelua ja itsemyötätuntoa

Pidin eilen Helsingin Valkonauhalle työpajan, jossa työstettiin omia haaveita, voimavaroja ja itsetuntemusta. Työpajan tarkoituksena oli, että jokainen sai askarrella itselleen unelmien aarrekartan tai voimavarapuun.

Kävin itse syksyllä sellaisen hyvinvointikurssin, josta sain paljon työkaluja arkeen ja jaksamiseen. Siellä käytiin läpi myös tämä voimavarapuu -tehtävä, ja jotenkin koin, että halusin jakaa sitä eteenpäin. Sen tekeminen vaatii kuitenkin hieman itsetutkiskelua ja ajatustyötä, joten sen vuoksi otin työpajaan mukaan myös unelmakartan. Sen tekeminen on rennompaa, jos ei halua syvällisiä asioita.

Voimavara-ajattelu on työkalu arkeen ja oman jaksamisen tukemiseen. Mistä saan energiaa ja mikä sitä vie. Puun askartelu sai itselläni valtavasti oivalluksia aikaan ja sen tekeminen vei ikään kuin mennessään. Puussa on eri osioita - juuret, runko, oksat, lehdet ja putoavat lehdet, joista jokainen edustaa eri asioita. Itse laitoin puun juurelle myös myös puolukanvarpuja ja muita kuvastamaan sitä, että vaikka se puu välillä horjuu ja kaatuu jopa kokonaan, niin aina sieltä nousee myös jotain uutta. 

Koska olin jo tehnyt voimavarapuun, niin askartelin eilen työpajassa unelmakarttaa. Olin aloitellut sitä jo tammikuussa, mutta se oli pahasti kesken. Välillä erinnäisten projektien saattaminen loppuun voi olla hieman haastavaa, mutta aina tulee se hetki, kun lopulta onnistun. Työpajan ohjaamisen lomassa minulla oli aikaa tarttua tähän ja vihdoin sain sen valmiiksi.

Unelmakarttaan kerätään lehtileikkeistä sanoja, lauseita tai kuvia, joita haluaisit elämääsi. Asioiden visualisointi voi auttaa menemään kohti tavoitetta, mutta tavallaan tämä on myös todella terapeuttista tehdä tällaista. Voi pysähtyä sen äärelle kuka olen, mitä haluan ja minne olen matkalla. Olen tehnyt näitä elämässäni pari kertaa aiemminkin ja aina sieltä on asioita toteutunut.

Tällä kertaa unelmakarttaan päätyi unelmien lisäksi myös pieniä voimalauseita itselleni. Laitoin kartan vaatehuoneen oveen, jotta näen sen joka aamu, kun etsin itselleni vaatteita. Ja kuten ehkä huomaattekin, kartan alanurkka on tyhjää täynnä. Se ei kuitenkaan ole kesken, vaan tuntui vain jotenkin siltä, että se piti jättää avoimeksi jollekin. Jollekin, mistä en vielä tiedä.