Hieman hukassa, mutta selkeästi matkalla jonnekin

Täytin viime viikolla 37 vuotta. Pakko myöntää, että tässä kevään mittaan on ollut vähän ikäkriisiä, ja nyt ajattelinkin pohtia ihan ääneen, että mistä moinen oikein johtuu.

Ensinnäkin 37 on paljon lähempänä 40, kuin mikään muu ikävuosi aiemmin. Kolmen vuoden päästä, jos Luoja suo, täytän 40 vuotta. Jotenkin se tuntuu aivan käsittämättömältä. Se saa minut pohtimaan olenko elänyt tarpeeksi tehokkaasti tai tehnyt oikeita valintoja. Olisiko pitänyt elää jotenkin paremmin, olenko kokenut tarpeeksi? 

Jo silloin kun täytin 30, koin kriisiä siitä, että mitä nyt kuuluu tehdä. En ollut jotenkin ikinä olettanut eläväni niin "vanhaksi" perussairauteni vuoksi. Ja nyt olen jo neljänkympin kynnyksellä, pohtien samaa asiaa - mitä tässä elämässä oikein kuuluisi tehdä?

En missään nimessä haluaisi olla enää parikymppinen, sillä mielestäni elämä on ollut paljon parempaa kolmenkympin tällä puolen. Vaikka siihen on kuulunut menetyksiä ja muutoksia, niin olen kuitenkin enemmän sinut itseni kanssa ja pidän elämästäni enemmän kun silloin parikymppisenä. Silloin sitä yritti vain kuulua joukkoon ja olla olla osa jotakin, mutta nykyään viihdyn ihan itsekseni eikä kenenkään ole pakko olla seurassani, jos ei niin tahdo. Olen löytänyt elämääni ne pari helmeä, joille voin puhua kaikesta ja joiden kanssa voin olla juuri sellainen kuin olen. Esittämättä mitään, salaamatta mitään.

Kai se ikäkriisi vähän liittyy myös siihen, että mietin löydänkö enää rakkautta. Tai löydänkö sen juuri kuoleman portilla, etten ehdi nauttia siitä. Olen kuitenkin oppinut, että yksin on parempi kuin huonossa suhteessa. Teen elämästäni ja arjestani itselleni parasta, ja jos joku tahtoo siihen mukaan, niin arvioidaan sitten tilanne uudestaan. 

37-vuotias Anna on hieman hukassa, mutta selkeästi matkalla jonnekin. Seikkailunhaluinen, hauska, sosiaalinen ja hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on. Tällä hetkellä hänen tavoitteenaan on löytää täydellisyyttä hipova asunto luonnon ja meren läheltä, sekä aikomuksena loistaa töissä ja vapaa-ajalla. Hän kuitenkin hyväksyy myös sen, että aina ei jaksa loistaa. 

Synttärijäätelö

 

En halunnut tehdä tällä kertaa itselleni synttärikakkua, vaan tein synttärijäätelön! Opettelin viime kesänä tekemään jäätelöä itse ja se on edelleenkin aika helppoa.

Tähän jäätelöön et tarvitse jäätelökonetta, vaan kondensoitua maitoa, kermaa, mielikuvitusta ja sähkövatkaimen. Sama pohja toimii kaikkiin makuihin eikä lisättyä sokeria tarvita. Vegaanisen version voit tehdä helposti kookoskermasta ja kondensoidusta kookosmaidosta.

Tällä kertaa kokeilin tummaa kaakaojauhetta ja maapähkinävoita. Maistelin jäätelömassaa tekovaiheessa ja lisäilin kaakaota varovaisen uteliaasti. Vuokaan laitoin sekä pohjalle että jäätelön päälle valmista suklaakastiketta, ja jos haluaa purutuntumaa, niin suklaahiput voisi olla hyvä vaihtoehto. Tämä oli täydellistä tuoreiden mansikoiden ja kaverin tekemien marenkien kanssa!

Synttärijäätelö

4 dl kuohukermaa
1 tlk kondensoitua maitoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl maapähkinävoita

Päälle 

suklaakastiketta

Vatkaa kermaa ja kondensoitua maitoa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia. Lisää kaakaojauhe ja maapähkinävoi, ja vatkaa tasaiseksi. Tarkista maku. Tee pakastimeen valmiiksi sopiva kolo jäätelöastialle, jotta saat sen suoraan. Laita pakastuksen kestävän astian pohjalle suklaakastiketta ja kaada jäätelömassa päälle. Koristele vielä suklaakastikkeella ja anna olla pakastimessa yön yli.

Syntymäpäivä

Minulla oli tänään syntymäpäivä! Näin keskellä viikkoa en erityisemmin juhlinut, nautiskelin vain töiden jälkeen kiireettömyydestä. Paras lahja oli ystävä, joka tuli yllättäen viettämään synttäreitäni ja jäi yökylään.

Juhlaan on muutoinkin aihetta, sillä eilen järjestettiin Kulttuuritehdas Korjaamolla Poetry Slamien Helsingin mestaruuskilpailut. Osallistuin tietenkin ja parasta oli, kun paras ystäväni pääsi myös paikalle. Tulin kisassa pronssille, eli olen vuoden 2026 kolmanneksi paras lavarunoilija Helsingissä! Nyt on pakko myöntää, että voittoa lähdin tavoittelemaan, sillä voittaja pääsi edustamaan Helsinkiä kauden finaaliin, joka järjestetään Oulussa. Kaiken kaikkiaan kolmas sija Helsingissä on kuitenkin melkoisen hyvä suoritus, joten pakko olla ylpeä itsestä.

Kisa-illan jälkeen oli ihan parhautta pötkötellä yhdessä parhaan ystävän kanssa sängyllä puoli yötä ja puhua kaikesta. Ei sillä, puhumme päivittäin, mutta yölliset keskustelut ovat minun suosikkejani ja onhan se eri asia kun toinen on siinä läsnä eikä viestin päässä. Näistä harvinaisista hetkistä otan aina kaiken irti, sillä hänen seurassaan lataudun parhaiten. Aamulla keitimme hasselpähkinäkahvit ja elämä jatkui. 

Onneksi on ystäviä, runokisoja ja paljon muuta kivaa elämässä. Juuri nyt olen aika tyytyväinen kaikkeen. 

Myöhästynyt vappubrunssi

Hyvää vappua! Kävin reilu viikko sitten kampaajalla ja päätin värjätä hiukset taas punaisiksi. Olen ollut aivan rakastunut hiuksiini siitä asti, malli ja väri on ominta minua. 

Vappuna pukeuduin uusiin lempifarkkuihini. Olen ollut parikymmentä vuotta vannoutunut pillifarkkuihminen, mutta nyt yhtäkkiä olen aivan rakastunut näihin leveälahkeisiin farkkuihini. Tilasin nämä jokunen viikko sitten, enkä haluaisi enää käyttää mitään muita housuja. Eilen oli ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma, joten laitoin päälle myös viime kesän suosikin, kukallisen farkkutakkini. Ah, se on edelleen aivan ihana!

Minullahan piti olla eilen eli vappupäivänä elämäni parhaimmat ensitreffit. Kävely Töölönlahdella ja pussailua. Tai niin minulle luvattiin. En tiedä, mikä saa ihmisen katoamaan kuin tuhkana tuuleen vain paria tuntia aiemmin - näin kuitenkin tapahtui.

Päätin etten jää kotiin suremaan, vaan menin sitten itsekseni ulkoilemaan Töölönlahden ympäri ja fiilistelemään vappua. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja katselin, kun niin moni oli siellä niillä treffeillä, joilla minun piti olla. 

Jäljelle jää vain kysymys - miksi? Miksei voi selittää, tai kertoa, jos ei haluakkaan tavata. Miksei voi olla ihminen toiselle. Miksi pitää vain estää ja kadota. Oliko mikään lopulta totta? Vaikka ihmisellä olisi itsellään mitä menossa, niin ei se oikeuta kohtelemaan toisia näin. Deittailumaailma on raaka, sen olen saanut huomata. Ystäväni sanoi, että olen rohkea, kun etsin rakkautta avoimesti, mutta en tiedä kauanko tässä on järkeä, kun aina saan siipeeni. En kuitenkaan tahdo lakata uskomasta rakkauteen. Tämäkin kaikki oli tarkoituksellista, ja johtaa minut jonnekin. Kaikelle on lopulta syy.

Tänään kaverin lapset tulivat kylään, joten sain syyn paistaa munkkeja. Laitoin pöydän täydeltä muitakin herkkuja, vähän kuin myöhästynyt vappubrunssi. Oli munkkeja, mansikoita, vaahtokarkkeja, cocktailpiirakoita ja mehua. Aivan täydellistä!

Uusi tukka, uudet farkut, kasa munkkeja ja kesä tuloillaan. Ei kai tässä kovin huonosti asiat lopulta ole.

Kaunis ja keskeneräinen

Meillä oli tällä viikolla jälleen Helsingin Valkonauhalla Unelmakartta -työpaja. Olen toiminut näissä työpajoissa ohjaajana ja edellinen vastaava pidettiin viime keväänä.

En ole yleensä itse tehnyt unelmakarttoja näin usein, mutta siinä se syntyi ihan ohimennen muiden kanssa lehtiä selaillessa. Paljon samaa pääsi paperille asti kuin viime vuonna - rakkaudenkaipuuta, koirahaaveita ja Pariisi. Haaveiden lisäksi huomasin jo viimeksi, että mieleni haki sinne joukkoon myös lausahduksia ja ajatuksia siitä, miten haluaisin ihmisten puhuvan minulle tai miten toivoisin itseni puhuvan itselleni. Tämä linja jatkui myös tällä kertaa, ja lisäksi huomasin löytäväni lauseita, jotka liittyvät miehen kuoleman jälkeiseen aikaan. Alitajuisesti siis käsittelen sitä edelleen melko voimakkaasti.

Tämä aarrekartta pääsi vaatehuoneen oveen edellisen alle. Ehkä ensi keväänä ylempi uudistuu, sitten seuraavana keväänä alempi ja näin sykli on valmis. Koska itse uudistun kuitenkin tässä matkallani koko ajan. 

Sanat löytävät toisten luo

Olin eilen illalla pitkästä aikaa runoilemassa. Tikkurilan kirjastolla järjestettiin Mikael Agricolan päivän kunniaksi open mic ja päätin lähteä seikkailulle.

Olen nyt reilun vuoden käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti näissä illoissa, mutta olen oikeastaan aina ollut saman järjestäjän pitämissä tilaisuuksissa. Päätin hypätä tuntemattomaan ja lähteä kohti uutta, koska itsensä haastaminen kuulemma kannattaa. On nimittäin aivan eri asia lähteä esiintymään tuntemattomalle yleisölle, kuin mennä paikkaan, jossa jo tuntee muitakin osallistujia.

Tämä kannatti, sillä minut ja runoni otettiin ilolla vastaan! Paikan päällä oli ihanan lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri, kuten muissakin illoissa, joihin olen osallistunut. Oli kuitenkin kiva nähdä ja kuulla uusia ihmisiä, ja näin omakin kirjoittaminen vahvistuu. Tällä tavoin tekstini myös tulevat useamman ihmisen tietouteen, sillä sehän runoudessa on yksi parhaimmista asioista - sanat löytävät toisten luo.

Paikalla oli eilen niin vähän ihmisiä, että pääsin mikkiin käsiksi kahdesti, ja lausumisen lisäksi keskustelimme myös yleisesti runoudesta ja taiteesta. Sekin oli mukavaa vaihtelua, sai jakaa ajatuksia siitä, miksi on päätynyt kirjoittamaan ja mistä aiheet kumpuavat.

Jotkut meistä näkevät maailman valokuvina tai maalauksina, mutta minä näen kaiken runoina. Nappaan ajatuksia ja sanoja ympäristöstä, kaikesta mitä näen, kuulen ja koen. Yksi kirjoitustapani on, että saatan kuulla jonkun inspiroivan lausahduksen kadulla tai nähdä kuinka joku juo litran piimää lähibussissa, ja lähden rakentamaan kokonaisuutta siihen ympärille. Rakastan sitä, että koko elämä voi olla runoa. 

Eilisilta sain minut myös laittautumaan pitkästä aikaa, ja sekin tuntui niin hyvälle! Olen ylpeä itsestäni, että menin. Sain vahvistusta sille, että olen oikealla tiellä ja teksteistäni pidetään. 

Henkilökohtainen ruokavallankumous

Pinaatti on uusin henkilökohtainen ruokavallankumoukseni. Olen kyllä aiemminkin syönyt pinaattikeittoa ja -lättyjä, mutta en ole oikein uskaltautunut kokeilemaan itse. Kerran olen joskus tehnyt itse pinaattikeittoa, mutta se ei mennyt jatkoon. 

Eineskeitossa on kuitenkin se ongelma, että yksi on vähän liian vähän ja kaksi on liikaa. Itsetehtynä keitto tulee myös edullisemmaksi ja keiton paksuutta on helppo säädellä. Joskus teen vähän löysempää, jotta sen voi vain juoda ja joskus sitten paksumpaa, jos haluaa lusikoida munien kanssa. Pinaattikeitto on nimittäin loistava juotava niihin päiviin, kun mikään ei maistu.

Pysyttelen vielä turvallisesti pakastepinaatissa, koska se on mukavan mössöä koostumukseltaan. Olen kai jotenkin ajatellut, että kaupan pinaattikeitossa on pinaattia vain häivähdys, eikä se siksi maistu siinä. Tein pinaattikeittoa itse, ja häkellyin kun se pinaatti olikin ihan hyvää! Juurikin se pinaatin maku oli se maku, josta keitossa tykkään, joten laitoin sitä heti tuplaten ohjeeseen nähden. Kokeilin jo kerran tehdä myös pinaatti-kanapastaa - katsotaan mihin kaikkeen pinaatti vielä tulevaisuudessa taipuukaan! 

Gluteeniton pinaattikeitto on helppo valmistaa. Kuumennat vain maidon kiehuvaksi, lisäät pinaatit ja suurustat maissitärkkelyksellä. Lopuksi vähän mausteita ja maukas keitto on valmis. Pinaattikeiton kanssa kuuluu tietysti keitetty kananmuna, ja jälkkäriksi sopii hyvin tämä gluteeniton pannari. 

Gluteeniton pinaattikeitto

1 l Kiehu -maitoa

300 g pakastepinaattia

4-6 rkl maizenaa

1 tl suolaa

0,5 tl sokeria

ripaus valkopippuria

Laita maito ja pinaatit kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Ole tarkkana, maito kuohuu helposti yli kiehuessaan. Tee maizenasta ja vesitilkasta seos, ja kaada se ohuena nauhana keittoon koko ajan sekoittaen. Kiehauta. Lisää tarvittaessa suurustetta. Mausta ja maista! 

Kirje Taivaaseen

Tänään on syntymäpäiväsi, olisit täyttänyt 38-vuotta. Toivottavasti siellä Taivaan kodissa on keitetty hyvät kakkukahvit.

Tämä on jo kolmas syntymäpäiväsi, jota juhlit sillä puolen. En tiedä missä olen menossa suruni kanssa, tai oikeammin en tiedä onko surua. Ehkä olen vain mennyt eteenpäin ja oppinut elämään asian kanssa. Mikään ei tuo sinua tai entistä elämääni takaisin, mutta totuus on, että meidän elävien on pysyttävä täällä elävien maassa ja jatkettava.

Tänä keväänä olen useamman kerran havahtunut siihen, että pyörittelen vasemman nimettömän sormusta. Tosin sormukset eivät ole olleet sormessa yli vuoteen, mutta jotenkin se tulee lihasmuistista. Olemattoman sormuksen pyörittely on saanut minut kuitenkin melko hämilleni.

Hautakin on muuttunut kolmessa vuodessa melkoisesti. Silloin en tiennyt mistä aloittaa, mutta ihan hyvin olen mielestäni selviytynyt siitäkin. Hautasi on aina ollut siisti ja kaunis, ja tulee aina olemaan. Käyn kanssasi välillä keskusteluja, ja toisinaan mietin kuinka katsot ja pyörittelet päätäsi kun yritän saada vanhan tietokoneesi toimimaan. Tänä talvena sekin taisi sammua viimeisen kerran, ja niin ne punaiset langat luoksesi vähenevät pala palalta.

Aika ilman sinua on mennyt nopeasti. Toisaalta taas muistan sen kaiken kuin eilisen. Sinun lähtösi jälkeen kuolema ei ole enää pelottanut minua. Lapsena pyhäkoulussa kerrottiin hohtavan valkoisesta, kirkkaasta ja kuulasta taivaasta, jossa ei ole kipua tai sairautta. Minun taivaassa on tarjolla ikuinen aamiainen, sinne on ovi auki kissoille ja koirille, uskotuille ja uskomattomille, kärsiville ja kärsimättömille. Siellä ei ole häpeää omasta tai muiden peilikuvasta, ei aamulääkkeitä eikä pakotetta lähteä ulos ovesta. Minun taivaassa voi valvoa yöt ja nukkua päivät. 

Ja sinä odotat minua siellä, sitten kun aika on.

Jostain on luovuttava

Olen tässä pari viikkoa ollut matkalla haudalle. Alkuvuoden uupumisen jälkeen tuntuu, etten ole vieläkään normalisoitunut. Aloitin nyt lisäraudankin, jos se auttaisi tähän loputtomaan väsymykseen. 

Tänään kuitenkin sain itseni haudalle asti. Kävin siivoamassa jouluiset havut pois ja laitoin tilalle narsisseja. Tämä oli itseasiassa samalla myös viimeinen kerta, kun laitan haudalle mitään. Tai ehkä käyn vaihtamassa vielä kerran narsissit uusiin parin viikon päästä, kun on miehen syntymäpäivä, mutta sen jälkeen vastuu siirtyy seurakunnalle.

Olen pitkään pohtinut tätä haudanhoitoasiaa, sillä se stressaa minua. Erityisesti kesällä, kun kotiovelta menee se tunti haudalle, ja hellejaksoilla kukkia pitäisi käydä parikin kertaa viikossa kastelemassa. Hautausmaa ei oikein ole kätevästi matkalla minnekään, ja sitten ahdistun, kun haluaisin haudan kuitenkin olevan siisti. Niinpä päädyin nyt siihen, että nurmikonhoidon lisäksi seurakunta saa huolehtia jatkossa myös kesäkukista. En ole vielä aivan varma, kuuluuko siihen syyskukatkin, mutta ainakin kesäaika on turvattu.

Tavallaan tämäkin aiheuttaa minussa ahdistusta, sillä tuntuu, että pitäisi pystyä itse. Mutta ehkä se on kuitenkin niin, että jostain on luovuttava, että jotain uutta voi tulla tilalle. Ja ei kai kukaan estä minua viemästä sinne omaa kukkaa, jos siltä tuntuu. 

Tänä keväänä aion...

Kevät! Kuinka olenkaan sinua kaivannut! 

Tänä talvena vuoden pimein aika sai minut näppeihinsä, ja vei mennessään aika pohjalle. Olen onnellinen tästä lisääntyneestä auringon määrästä ja vähitellen kohenevasta olosta. Sain eilen laitettua kevään ensimmäiset narsissit jo parvekkeelle, ja kyllä se aamulla piristi, kun ne vihreänä pilkottivat olohuoneen ikkunasta. Huomaan, että viime kuun uupumus vaikuttaa edelleen, ja yritän ottaa viikonloput vain levon kannalta.

Haluan kuitenkin katsoa myös tulevaan. Ilmoittauduin 15 opintopisteen Visual assistant -koulutusohjelmaan, joka vahvistaa osaamista omassa työssäni. En ole opiskellut sitten ammattikoulun, joten tämä on aika mielenkiintoista! Mutta haluan kuitenkin olla työssäni hyvä, ellen jopa paras, joten tämä tuli oikein hyvään saumaan. 

Tänä keväänä aion myös...

- ulkoilla uusissa maisemissa ja ottaa kauniita valokuvia

- käydä keikoilla - ainakin kaksi jo tiedossa!

- ostaa festariliput kesälle

- pukeutua kauniisti ja käyttää huulipunaa

- pitää kiinni siitä, että minulla on aina kukkia pöydällä

- olla sponttaani ja lähteä mukaan uusiin juttuihin (kuten nyt vaikka tämä opiskelu)

- käydä open mic -illoissa lukemassa runojani

- katsoa euroviisut

- olla villi ja vapaa sinkku! 

Onhan siinä jo tavoitteita yhdelle keväälle. Eniten aion kuitenkin tehdä töitä itseni kanssa, löytää taas naiseuteni ja varmuuteni. Haluan deittailla ja tuntea kipinää, amor missä olet! 

Ennen kaikkea haluan rauhaa, itselleni itseltäni.

Daim-moussekakku

 

Tällä viikolla teki mieli leipoa jotain ihanaa. Olen sitä ihmistyyppiä, joka mieluummin leipoo kuin syö, joten nyt on mahtavaa, kun voin leipoa töihin toimiston väelle. Minulle riittää, että saan maistaa lusikallisen tai kaksi, enemmän nautin siitä luomisprosessista.

Rakastan pakastealtaasta löytyvää Daim-kakkua, ja halusin kokeilla tehdä Daimista jotain itse. Minua kiehtoi ajatus jostakin uudesta ja niinpä lähdin kehittelemään.

Jääkaapissa oli kermaa ja turkkilaista jogurttia. Kaupasta karkkihyllyltä mukaan tarttui Daimia sekä pakasteesta mutakakku, joskaan en ollut vielä varma kuuluisiko se tähän luomukseen. Vai tekisinkö sittenkin keksipohjan? 

Jos olisin päätynyt keksipohjaan, olisin tehnyt sen gluteenittomista suklaatäytekekseistä, jotka muistuttavat Domino-keksejä. Päädyin kuitenkin käyttämään pohjana sitä mutakakkua. Mietin pitkään teenkö kakun mutakakun kokoiseen vuokaan jolloin kerrokset näkyvät, vai isompaan, jolloin pohja olisi yllätys. Yllätys houkutteli enemmän, joten valitsin isomman vuoan, jotta täyte valui mutakakun ohi ja näytti leikkaamattomana vain hyydytetylle kakulle ilman pohjaa.

Kakusta tuli erittäin näyttävä, makea ja koostumus oli ihanan ilmava. Lopputulos olisi ollut liian tuhti mutakakun kanssa, jos täytteeseen olisi laittanut myös tuorejuustoa. Tavoittelin kuitenkin enemmän moussemaista lopputulosta kuin juustokakkua, ja siinä onnistuin. 

Keittiössä kaiken loihtiminen, leipominen ja reseptien kehittely on aivan parasta vastapainoa työlle. Ihmiset aina kysyvät, että "kuinka jaksat leipoa", mutta itselleni se on juurikin se rentoutumiskeino.

Daim-moussekakku

400 g turkkilaista jogurttia

2 dl kermaa

4 liivatelehteä

1 tl vaniljasokeria

1 levy Maraboun Daim -suklaata

0,5 dl sokeria

 

Pohjaksi mutakakku

Sulata mutakakku paketin ohjeen mukaan. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia sekä sulanut mutakakku. Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää sulatettu suklaa, jogurtti ja sokerit. Vatkaa yhteen. Lämmitä pikku tilkka vettä mikrossa, purista liivatteet vedestä ja sekoita kuumaan veteen. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen kokoajan vatkaten. Kaada valmis täyte vuokaan ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa. Koristele esimerkiksi kinuskikastikkeella ja Daimin paloilla. 

Uusi makuuhuone

Sain viime kuussa itselleni uuden sängyn ja siinä samassa makuuhuoneen sisustus kääntyi täysin päälaelleen. Ja heti alkuun on todettava, että miksei kukaan ole ikinä kertonut kuinka mukava onkaan nukkua isossa sängyssä!

Uusi sänky tuli samalle kohdalle kuin entinen, koska näin se toimii parhaiten apuvälineiden kanssa. Muiden huonekalujen piti kuitenkin vaihtaa järjestystä. Lipasto siirtyi lähemmäksi sänkyä, ja nyt se toimii samalla näppärästi yöpöytänä. Tietokonepöytä siirtyi lipaston kanssa samalle seinälle ja peili siirtyi siihen, missä tietokone oli ennen. Nojatuoli oli pakko viedä varastoon, koska huoneesta tuli sen kanssa liian ahdas. En kuitenkaan halua myydä sitä, vaan odotan isompaa asuntoa, jonne sekin mahtuisi.

Hassusti makuuhuone tuntuu nyt paljon tilavammalta, vaikka sänky onkin melkein tuplasti isompi. Tietokonepöydän päälle olen suunnitellut valokuvaseinää, sillä tuo seinä on mielestäni nyt liian tasapaksu. Ehkä myös jokin amppeli nurkkaan.

Olohuoneeseen tein toissayönä ihan vain pikkumuutoksia samalla, kun annoin kasveille keväisen piristysruiskeen ravinnepuikkojen merkeissä. Tänä keväänä kaikki tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä, joten en aio lähteä multienvaihtoralliin. Pyyhin kasveista vain pölyt, leikkasin huonoja lehtiä pois ja pari kasvia vaihtoi keskenään paikkaa.

Jukkapalmu alkaa olla jo niin iso, että se vei vähän liikaa tilaa ikkunan edustalla. Niinpä siirsin sen makuuhuoneen oven viereen ja kliivia sekä toinen anopinkieli pääsivät ikkunalle. 

Sisustaminen on aina hieman erilaista, kun tarve tulee ennen halua. Pitää miettiä miten pääsee pyörätuolilla ja miten avustaja mahtuu toimimaan. Jos kävelisin, niin huonekalut voisi laittaa miten päin vain, mutta esteettömässä kodissa se ei mene niin. Käytännöllisyys ja toimivuus tulee ensin, sitten vasta visuaalisuus. Sitä ei kuitenkaan sovi unohtaa, sillä ei kenenkään kodin tarvitse näyttää sairaalalta. Pienellä mielikuvituksella kodista saa itsensä näköisen ja kodikkaan kokonaisuuden, joka on toimiva, mutta kaunis. 

Tykkään tästä makuuhuoneen uudesta ilmeestä, ainoastaan kaipaan jotain tuolle seinälle. Yhdelle taululleni löysin jo paikan - en vain tiedä mihin olen sen taulun muutossa jemmannut!