Suklainen kurpitsakakku

Tykkään aina muokata ohjeita ja kokeilla erilaisia juttuja. Joskus ne kokeilut menee ihan pipariksi ja joskus niistä syntyy jotain taivaallista, kuten tämä suklainen kurpitsakakku.

Otin äidin banaanikakun reseptin suurennuslasin alle, ja muokkasin sen kurpitsalle sopivaksi. Lisäsin mausteita, vaihdoin banaanisoseen kurpitsaan ja hämmensin sekaan vielä hieman tummaa suklaata. 

Halusin lopputuloksesta porkkanakakkumaisen, joten tein kakun pyöreässä irtopohjavuoassa rengasvuoan sijaan. Päälle laitoin samaa kuorrutetta kuin porkkanakakkuunkin, ja koristelin sen pekaanipähkinämurulla.

Kurpitsasosetta jäi tästä yli, niin tein myös kurpitsaisen bostonkakun, mutta siitä saatte ohjetta toisella kertaa. En nimittäin ihan vielä ole samalla aaltopituudella uuden kodin uunin kanssa, joten siitä tuli omaan makuuni hieman liian tumma. Sisältä se pysyi kuitenkin ihanan mehevänä - mausteita vain saisi olla rohkeammin! Kurpitsabostonin kehittely siis jatkuu vielä, mutta ei se huonoa ollut nytkään, joten tämän hetkisen reseptin voit käydä kurkistamassa TikTokin puolella.

Kurpitsakakku

150 g voita

1,5 dl sokeria

3 munaa

3,5 dl glut.jauhoseosta (Virtasalmen)

2 tl leivinjauhetta

2 tl kanelia

1,5 tl kardemummaa

0,5 tl jauhettua inkivääriä

0,5 tl neilikkaa

0,5 tl muskottipähkinää

2 dl kurpitsasosetta

½ dl appelsiinimehua

200 g suklaahippuja

Kuorrute 

200 g maustamatonta tuorejuustoa

tomusokeria

Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri, lisää munat joukkoon yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne taikinaan suklaahippujen kanssa. Lopuksi lisää sose sekä mehu, ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan, ja paista 175 asteessa n. 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä ja kuorruta. 

Huonekalut asettuvat paikoilleen

Täällä alkaa näyttää kodilta. Olen asunut täällä nyt melkein kuukauden, ja vihdoin ei enää yhtään banaanilaatikkoa tai sekalaista vaatenyssykkää. Tavarat löytävät paikkansa, ja minä löydän tavarani.

Olohuoneen järjestys alkaa tuntumaan oikealta. Ehkä kohta uskallan laittaa taulunkin seinälle, kun huonekalut ovat asettuneet paikoilleen. Kaivoin varastosta mummun tekemän räsymaton sohvan eteen, ja heti tuntuu jotenkin kotoisammalta. 

Olohuoneeseen ja keittiöön ostin uudet verhot, koska halusin niiden olevan samanlaiset. Kermanvaaleat sivuverhot ovat tällä hetkellä vielä puoli metriä liian pitkät, mutta näppärästi lyhensin ne hakaneuloilla siihen asti kunnes jaksan kaivaa ompelukoneen esiin. Makuuhuoneessa on samat valkoiset verhot kuin aiemminkin, ja Neposen huoneeseen tulee vain verhokappa.

Tänne on kiva tulla. Ei ahdista käydä ovesta sisään. Makuuhuone odottaa vielä lopullista sijoittelua, sillä olen aika vahvasti sitä mieltä, että pöytä ja sänky vaihtavat paikkoja. Odotan vain oikeaa hetkeä sille, koska sen kanssa ei ole mikään kiire. 

Täällä on myös ollut intoa laittaa asioita sellaisiksi kuin haluaa, koska tiedän, että aion pesiytyä tässä mahdollisimman pitkään. Edellisessä asunnossa sitä jotenkin aina tyytyi tai ajatteli, että "en mä nyt tarvitse". Nyt en kuitenkaan halua tehdä kompromisseja, vaan jos haluan jotain, niin säästän hetken, jotta voin sen tänne kotiin hankkia. Nyt esimerkiksi kasvattelen kattolamppurahastoa, sillä tiedän minkä lampun haluan, mutta suorilta käsin ei ole siihen varaa. Olen kuitenkin valmis panostamaan, koska haluan kaiken olevan niin kuin tuntuu hyvältä.

Viime viikolla hain parvekkeelle jo syyskukkia. Moni on kysellyt miltä tuntuu avoparveke ilman lasitusta. Oikeastaan se on minulle juuri sopiva, sillä enpä minä muutoinkaan parvekkeella oleile näin säiden viilennyttyä. Vähän vain pitää katsoa, ettei siellä ole mitään tuulen mukana lentävää, mutta eipä sillä muutoin ole minulle eroa lasitettuun parvekkeeseen. 

Uusimmat hankinnat on keittiön aterinlaatikon ihanat bambuiset lokerikot, ja vessan bambuinen hyllykkö. Yksi seinä olohuoneessa olisi vielä kerran pakko maalata valkoisella, ruokapöytä vaihtunee jossain kohtaa pyöreäksi ja eteiseen tulee iso, pyöreä peili - sitten kun on ne kattolamput hankittu. 

Tykkään asua täällä. Tykkään siitä miltä täällä näyttää ja miltä täällä tuntuu. 

Pikkuhiljaa kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen. 

Kurpitsa-pekaani cookiet

Syksy on ihan lemppariaikaani ja erityisesti tämä pikkuhiljaa heräilevä kurpitsakausi. Tein alkuviikolla jo ensimmäisen kurpitsakeiton ja nyt leivoin toimistolle pehmoisia kurpitsakeksejä.

 

Syksyn tullen kaupasta löytää valmista kurpitsasosetta, mutta toki sitä voi keitellä itsekin. Kurpitsasose on miellyttävän lempeä lisä leivontaan ja ruoanlaittoon. Itse teen kurpitsasta monipuolisesti ruokia, kuten pastakastiketta, keittoa tai ihan vain uunissa paahdettua kurpitsaa. Valmiista soseesta puolestaan tykkään leipoa kakkuja, keksejä ja piirakoita - oikeastaan mitä vain mieleen tulee. Sain itseasiassa viime yönä idean kokeilla sosetta hillon tavoin kierrepullan väliin! 

Spagettikurpitsa on yksi suosikeistani, samoin myskikurpitsa. Kurpitsa on ihanan monipuolinen raaka-aine, joka maistuu hyvälle, piristää kirkkaudellaan ja on hellä vatsalle. 

Kurpitsa-pekaani cookiet

100 g voita 

3 dl sokeria

1 muna 

2,5 dl kurpitsasosetta

6 dl jauhoja (Virtasalmen viljatuote)

1 tl ruokasoodaa 

1 tl leivinjauhetta 

0,5 tl neilikkaa

0,5 tl jauhettua inkivääriä

0,5 tl muskottipähkinää

1 tl kanelia

Päälle pekaanipähkinöitä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten ja lopuksi vatkaa joukkoon kurpitsasose. Yhdistä kuivat aineet, lisää vaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Muotoile taikinasta pallomaisia möhkäleitä pellille ja paina pinnalle yksi pähkinä. Paista keksejä 12-14 minuuttia 175 asteessa. 

Kaksiosta kolmioon

Nyt on muutto takana! Olen reilun viikon nukkunut uudessa osoitteessa, ja vaikka täällä on kaikki ihan sekaisin, niin silti tämä tuntuu omituisen kotoisalta.

Viime viikon alussa sukulaiset tulivat auttamaan muutossa ja ystävä tuli maalaamaan seiniä. Muutto sujui ihanan rauhallisesti ja itselläni oli jotenkin stressittömämpi olo, kun tiesin, että heihin voi luottaa. Ei tarvinnut miettiä miten tavaroita käsitellään. 

Lopulta päädyinkin maalaamaan täällä täysin eri seinät, kuin olin alun perin ajatellut. Tämä ratkaisu oli kyllä paljon parempi - näette sitten kun saan asunnon sisutettua. Olen saanut muutoin kaikkea laitettua täällä jo melko hyvin, mutta olohuoneen kanssa olen hieman jumissa. Olin suunnitellut laittavani ruokapöydän olohuoneen ikkunan eteen, mutta siihen paistaakin koko aamun ja alkupäivän aurinko, joten se ei ehkä ole paras mahdollinen sijainti. En tiedä minne laittaisin vitriinit ja sohvan, joten ne odottavat nyt sitä hetkeä kun inspiraatio iskee.

Säilytystilaa täällä on hyvin, ja vaikka kaikki on jo paikoillaan paitsi vitriinien astiat, niin silti löytyy vielä tilaa. Olen itseasiassa täyttänyt kaappeja melko väljästi, eli tiivistysvaraakin on tarvittaessa. Aivan parasta on kuitenkin, että kaikki keittiöön liittyvä mahtui keittiön kaappeihin eli nyt kerrankin minun ei tarvitse tehdä vaatekaappiin yhtään kuivaruokahyllyä.

Rakastan tämän kodin keittiötä ja sitä kaikkea valoa, joka täällä on. Rakastan makuuhuoneen kaksoisovia, sitä, että Neposella on oma huone ja sitä, että täällä minua ei ahdista. Uskon, että tästä tulee täydellinen. Uskon, että olen tullut kotiin.

Tähtitorninmäellä

Olin perjantaina kuuntelemassa Harri Hertellin runoja ihanassa kesäillassa. Helsingissä sijaitseva Tähtitorninmäki oli itselleni aivan uusi tuttavuus, mutta miten kaunista siellä olikaan! 

Itselläni on ollut taas vähän vaikeaa, kun unettomuus on valloittanut mieleni. Olin suunnitellut kesäloman aloitusviikonloppuun jo paljon ohjelmaa, ja vaikka en olisi yhtään jaksanut, niin päätin silti lähteä. Mikään ei ole aikoihin tuntunut miltään, mutta Harrin runot ja se illan tunnelma sai minut edes hetkeksi eloon. Voisinpa aina vain elää ja hengittää runoutta. 

Kerrankin minusta tuntui, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sisäänpääsylipun hintaan kuului runouden lisäksi Patisserie Pihlströmin leivokset sekä kuohujuomaa. Kesä näyttäytyi parhaimmillaan ja miljöö oli kaunis kuin aamuyöinen huokaus. Inspiroiduin itsekin pitkästä aikaa kirjoittamaan runoja ja se minusta tällaisissa tapahtumissa onkin aivan parasta - sanojen ja ilmaisun monipuolisuus tarttuu ja saa innostumaan. 

Oli äärettömän kiva kuulla Harrin lausuvan omia tekstejään, sillä yleensä hän on open mic illoissa juontajana. Nyt kun en ollut itse menossa lavalle, niin pystyi vain ottamaan kaiken vastaan. Arvostan myös sitä, että ainakin yksi ystävistäni on tykästynyt runouteen ja tykkää käydä kanssani tällaisissa tapahtumissa.

Ja jos kellään tulee ikinä pakottava tarve kosia minua, niin tuolla Tähtitorninmäellä voi suorittaa! Siellä oli niin kaunista, en ymmärrä miten en ole kahteenkymmeneen vuoteen tiennyt tällaisesta piilotetusta helmestä. Monesti olen kyllä kulkenut ohi, mutten ikinä kiivennyt mäkeä ylös. 

Viimeinen kuukausi

Kesäkuun viimeinen päivä. Huomenna alkaa heinäkuu ja samalla viimeinen kuukausi tässä asunnossa. En tunne yhtään kaihoa tai kaipuuta, tunnen vain odottavaa iloa ja innostusta.

Olen pakannut jo lähes kaiken ja samalla pyyhkinyt kaappeja puhtaaksi. Kun on perussiisti ihminen, niin muuttaminen on aika helppoa, sillä ei tarvitse mitään sen suurempaa muuttosiivousta. Kaikki muu on oikeastaan pakattu, paitsi keittiön välttämättömyydet ja vaatehuone on helppo lopuksi vain vetää kestokasseihin.

Minulla alkaa parin viikon päästä kesäloma, enkä halua viettää sitä pakatessa. Siksipä minulla on kaikki valmiina kun heinäkuun viimeinen viikko koittaa ja saan avaimet uuteen kotiini. Odotan jo, että pääsen siivoamaan siellä ja vähän maalailemaan. Ajattelin laittaa saman tehosteseinävärin kuin täällä - vanha roosa. Makkarin iso seinä ja olohuoneesta ehkä kaksi seinää, sillä olen tykännyt tästä väristä kovasti ja se sopii sisustukseeni.

Olohuoneen kattolamppu pitää uusia, sillä nykyinen on sinne liian pieni. Lisäksi haluan uuden, pyöreän ruokapöydän. Vihdoin minulla on koti, jonne mahtuu pyöreä ruokapöytä! Sohvan eteen ehkä myös sohvapöytä, sellaistakaan minulla ei ole ikinä ollut. Lisäksi sinne mahtuu paljon lisää viherkasveja, enemmän tauluja ja verhojakin tarvitaan lisää. 

Kaikkea ei tietysti voi hankkia kerralla, mutta pala palata siitä rakentuu minulle täydellinen kotipesä. Klassinen, vähän vaaleanpunainen ja ennen kaikkea kodikas.

Muutto kotiin

 

Muutan ensi kuun vaihteessa takaisin Vuosaareen. Löysin aivan unelma-asunnon, allekirjoitin vuokrasopimuksen ja helpotus valtasi mieleni. Pääsen viimein kotiin.

Tässä asunnossa olen selvinnyt yhdestä kuolemasta ja kahdesta erosta, viettänyt kolme joulua ja odottanut kolmesti kevättä. Olen löytänyt itseni ja naiseuteni, oppinut arvostamaan elämää ja itseäni sellaisena kuin se on. Tässä asunnossa aloin elää omaa elämääni, ja nyt minun on aika mennä eteenpäin.

Tämä vaaleanpunainen kaksio on palvellut tarkoitustaan. Se tuli juuri siihen hetkeen, kun elämä oli päälaellaan. Opettelin elämään yksin, mutta tässä kodissa tein myös paljon kompromisseja. Tiesin alusta asti, etten jää tähän, joten tein tästä vain paikan, jossa viihdyn. En tehnyt tästä koskaan kotia. 

Olen kevään mittaan käynyt katsomassa useampia asuntoja, mutta kaikissa oli jokin puutos tai vika. Tämä kyseinen asunto pyöri Oikotien ilmoituksissa viikkoja, ennen kuin tartuin siihen. Se ei jotenkin herättänyt minussa mitään, mutta lopulta ajattelin, että käydään nyt katsomassa, ei se mitään maksa. Mutta kun astuin ovesta sisään, niin rakastuin! Kaikki se valo ja avaruus jota kaipasin oli niiden seinien sisällä. 

Uudessa kodissani on 72 neliötä, kolme huonetta, vaaleanpunainen parveke sekä vastaremontoitu keittiö ja kylppäri. Vaaleat laminaattilattiat, pihan täydeltä syreenejä ja asunnon täyttää ihana valoisuus. Siellä ei ole vaatehuonetta, vaikka se oli yksi kriteereistäni, mutta jostain oli pakko luopua. Siellä kuitenkin on reilusti täyskorkeita kaappeja ja mahdollisuus tilan puolesta myös lisäkaappeihin, jos tarvitsee. 

Parasta siinä asunnossa on, että ensimmäistä kertaa minulla tulee olemaan koti, jossa huonekalujen järjestystä voi halutessaan muuttaa. Tähän asti kaikissa asunnoissa on ollut niin ahdasta, että huonekalut ovat mahtuneet järkevästi vain yhdellä tavalla. Parasta on myös se, että kylpyhuoneessa on ikkuna ja merenrantaan kävelee viidessä minuutissa! 

Tämä nykyinen asunto oli välipysäkki, joka auttoi minut uuteen alkuun. Miehen kuoleman jälkeen tämä oli kuitenkin parasta mitä saattoi olla, ja vaikka se on joidenkin mielestä ehkä julmasti ajateltu, niin tiedättekö sanonnan "ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin". Miehen menetys oli yksi elämäni traumaattisimmista asioista, mutta samalla tämä kaikki on opettanut minulle paljon elämästä ja itsestäni. Nyt minä tiedän kuka minä olen ja mitä minä haluan. Enkä suostu enää kompromisseihin uudessa kodissani tai elämässäni. 

Yhden tavan otan silti tästä asunnosta mukaani. Aion huolehtia siitä, että jatkossakin minulla on aina tuoreita kukkia ruokapöydällä.