maanantai 30. syyskuuta 2024

Keittiön cocktailtaulu



Olen nyt asunut aika tarkalleen vuoden tässä asunnossa. Muista vielä liiankin elävästi sen epätoivon ja kaaoksen, joka meillä oli muuttopäivänä.

Muuttoa saatiin onneksi tehtyä silloin pitkin viikkoa, sillä sain avaimet aiemmin, jotta pääsin tekemään asuntoon pintaremonttia. Kaikki seinät maalattiin ja siinä ohella sai pestyä samalla kaappeja valmiiksi. Äiti ja kummit olivat täällä silloin, joten saimme kaiken pienen tavaran tuotua ennen varsinaista muuttopäivää. Vaikka tavaroita oli ehtinyt mennä jo kaappeihin ja varastoon, niin olin aivan varma, etten tule tänne mahtumaan.

Vaikka myin huonekaluja ja astioita, niin oli paljon mistä en halunnut luopua - varsinkaan siinä elämäntilanteessa. Joten 82 neliömetrin asunnosta tavarat sisällytettiin 52 neliön asuntoon, ja voin kertoa, etten meinannut enää itse mahtua sisälle. Siinä piti vetää muutama kerta syvään henkeä ja miettiä, että mistä aloittaisi. 

Mutta niin sitä vain kaikki löysivät paikkansa. Tästä tuli vähitellen enemmän koti, vaikka vielä tänäänkin jotkut asiat hakevat paikkaansa. Yksi parhaista asioista tässä asunnossa on se, että varasto on heti ulko-ovesta seuraava, eikä viereisen rapun kellarissa niin kuin edellisessä asunnossa. Se tuo paljon liikkumavaraa, kun varastoon lähteminen ei ole kynnyskysymys.



Nyt kun tuntuu, etten ole tästä ihan heti lähdössä, niin aloin tekemään tästä asunnosta yhä enemmän itseni näköistä. Sain vihdoin nimittäin taulun keittiön seinälle! Olen jo aikoja sitten ostanut julisteen, joka on odottanut kehyksiä. Viimein sain itseäni niskasta kiinni ja kehykset ostettua, ja kas - siinä se nyt on. Ihana cocktailtauluni kultaisissa kehyksissä.

Oikeasti ostin kaksi samanhenkistä julistetta, mutta totesin vasta sitten, ettei ne mahdu tuohon kivasti vierekkäin. Joten tämä on tällainen vaihtotaulu, vaihdan toisen kuvan aina kun siltä tuntuu. Ainut ongelma on vain se, että on vaikea päättää, kumpaa pitäisin seinällä!


Toinen pienmpi sisustusjuttu on uusi marmoria mukaileva kynttilänjalka sekä samaa tyyliä olevat lasinaluset. Lasinluset löysin Tallinnasta ja kynttilänjalan sen jälkeen Jyskistä, joten selkeästi minulla on nyt alkamassa jokin marmorikausi. 

Toivon, että saisin vielä aikaiseksi laitettua hyllyjä seinälle, ja olisi tuolla pari julistettakin odottamassa. On vain niin vaikea päättää mihin, koska en halua turhia reikiä seiniin. Mutta hyllyt auttaisivat myös kasvien kanssa, silloin saisin niitä vähän pois lattialta. Olen myös miettinyt olohuoneen vaaleanpunaiselle seinälle lipastoa, koska säilytystila ei olisi pahitteeksi, mutta jos ostan sen, niin luovun pupuhaaveesta. Koska siinä on samalla ainoa kohta, jonne pupun häkki mahtuisi. 

Lipastoa on kuitenkin onneksi hetki aikaa pohtia, sillä ensin pitää uusia puhelin. 


perjantai 27. syyskuuta 2024

Täytetyt kurpitsaveneet


Syksyllä on niin paljon kaikkia mahtavia satokausituotteita, joista oma suosikkini on erilaiset kurpitsat. Rakastan ehdottomasti eniten myskikurpitsaa, mutta spagettikurpitsa tulee heti perässä hyvänä kakkosena.

Tein tällä viikolla kotimaisesta spagettikurpitsasta täytettyjä kurpitsaveneitä. Täytteen tein Hernis-proteiinista, johon itseasiassa tutustuin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Hernis on täysin kasvipohjainen tuote, jota löytyy niin rouheena kuin suikaleenakin. Itse kokeilin ensimmäisenä rouhetta.

Hernis oli helppo valmistaa - helpompi kuin soijarouhe - sillä sitä ei tarvinnut erikseen keittää. Tykästyin Hernikseen myös siinä mielessä, että siinä ei ollut niin vahvaa ominaismakua kuten soijassa, eli voit maustaa sen juuri niin kuin haluat. Pidän kyllä soijarouheen ja -suikaleidenkin mausta, mutta ne eivät mielestäni sovi kovin moneen ruokaan.

Herniksen lisäksi laitoin kurpitsaveneisiini tölkkipapuja, tomaattimurskaa, tacomaustetta ja pinnalle juustoraastetta. Täydellinen vaihtoehto kasvisruokapäivään!

Täytetyt kurpitsaveneet

1 spagettikurpitsa
100 g Hernisrouhetta
1 sipuli
0,5 tlk papusekoitusta
1 tlk tomaattimurskaa
1 limen mehu
1 rkl tacomaustetta
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl chilihiutaleita
(suolaa)
öljyä
fetajuustoa
juustoraastetta

Halkaise kurpitsa pitkittäin ja kaavi siemenet pois lusikalle. Valele leikkuupinta öljyllä ja mausta suolalla. Laita kurpitsat leikkuupinta alaspäin leivinpaperin päälle, ja paahda 200 asteessa, kunnes ovat pehmeitä.

Valmista Hernis pussin ohjeen mukaan. Lisää mausteet, limenmehu ja hienonnettu sipuli. Paista hetki. Lisää pavut ja tomaattimurska, maistele ja mausta tarvittaessa. Herniksessä ja tacomausteessa on suolaa, joten älä lisää suolaa ennen maistamista.

Ota kypsät kurpitsat uunista, ja käännä ne oikein päin. Revi varoen kahdella haarukalla kurpitsan sisus spagettimaiseksi. Jätä vähän reunoille, sillä sitä on hauska nyhtää sieltä syödessä. Levitä kastiketta kurpitsaveneisiin, lisää päälle fetaa sekä juustoraastetta, ja paista vielä hetki, kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä. Nosta kurpitsan puolikas lautaselle, koristele tuoreilla yrteillä ja haarukoi suoraan suuhusi. 

 

tiistai 24. syyskuuta 2024

Todellinen Tallinna

 


Lauantaina kävin pitkästä aikaa Tallinnassa. Vietimme vuoden 2019 joulua miehen kanssa Tallinnassa, mutta oli kiva nähdä kaupunki tällä kertaa ilman lumipeitettä. 

Eckerö Linen m/s Finlandia vei meidät heti aamutuimaan Viron puolelle ja pisteet siitä, että maissa oli kerrankin riittävästi aikaa. Paluulaiva nimittäin lähti vasta puoli seitsemältä illalla, joten maissa ehti olla melkein kahdeksan tuntia. Lähdimme viettämään avustajien aikaistettuja pikkujouluja, eikä meillä ollut mitään ennakkosuunnitelmia, vaan menimme fiiliksen mukaan. Ryhmämme jakautui heti maihin päästyämme kahteen pienempään porukkaan, jotta jokainen sai tehdä sitä mitä halusi.








Meidän kolmen hengen ryhmä lähti kävellen kohti Telliskiveä ja Rotermannia. Oli ihana nähdä ja kokea Tallinnasta muutakin kuin vanha kaupunki, sillä yleensä suuntaan aina sinne. Olen jo kauan halunnut käydä Telliskiven alueella, sillä olen kuullut siitä niin paljon. Siellä oli toinen toistaan sympaattisempia käsityöpuoteja, loputtoman iso antiikkimyymälä ja kesäistä torimeininkiä. Telliskivessä oli myös paljon kuvattavaa sekä läjäpäin trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita, mutta meillä ei kuitenkaan ollut vielä nälkä laivan aamupalabuffetin jäljiltä. 

Jatkoimme kaupungilla kiertelyä ja kävelyä, vähän shoppailimme ja lopulta päädyimme päivälliselle restoran Argentiinaan pihville. Oli ihan törkeän hyvää ankkaa! Meillä oli aivan mahtava päivä ja kaiken kruunasi laivalla esiintynyt Uniklubi. En edes tiennyt, että koko bändiä on enää olemassa, mutta olihan se nyt melko nostalgista. Ja oli kyllä kiva, että laivalla oli ohjelmaa. 

Haluaisin ehkä tässä ennen talvea käydä Tallinnassa uudestaan, sillä tuntuu, että kuitenkin jäi niin paljon näkemättä. Museot ja näyttelytkin nimittäin kiinnostaisi, ja haluaisin vain valokuvata Tallinnaa lisää. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa näin Tallinnan - ja se todellisuus ei todellakaan ollut siellä vanhassa kaupungissa.








sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Vuosi haudalla

 
Tänään tulee vuosi miehen hautajaisista. Silloin oli ihmeellisen lämmin syyspäivä, ja seuraavana päivänä koitti syysmyrsky.

Olen edelleen onnellinen siitä, että mies sai arvoisensa hautajaiset. Kaikki oli niin kuin olin suunnitellut, ilma oli kaunis ja ihmisiä oli paikalla koko salin täydeltä. Muistan kun mies ennen kuolemaansa sanoi, ettei aio pitää uudessa kodissaan tupareita, koska "kukaan ei kuitenkaan tulisi". Kerroin tämän hautajaisissakin, sillä sydäntäni lämmitti se, kuinka paljon ihmisiä tuli paikalle ja olisi varmasti tullut niihin tupareihinkin. 

Olen vuoden ajan opetellut hoitamaan hautapaikkaa. Ensimmäinen suunnitelmani kuoleman jälkeen oli se, että haluaisin meidät molemmat haudattavan minun kotipaikkakunnalleni Satakuntaan. Se tuntui jotenkin lämmittävältä ajatukselta, että meidän hautapaikka olisi siellä lähellä kaikkia, mutta todellisuudessa käytännön järjestelyt olisivat menneet liian vaikeiksi ja kalliiksi.


Sitten aloin ajattelemaan sitä, että ehkä haluankin käydä miehen haudalla ja hoitaa sitä itse. Siinä vain oli vaikeinta se, että sillä päätöksellä juurrutaisin itsenikin loppuelämäksi Helsinkiin. Itse menen aikoinani hautaan miehen rinnalle, joten valitessani paikkaa miehelle, valitsin sitä samalla myös itselleni. 

Päätös on kuitenkin ollut oikea, sillä olen saanut haudalla käymisestä ja sen hoitamisesta paljon. Hautausmaalla koen aina välintöntä rauhaa ja kiitollisuutta, ja yritän parhaani mukaan pitää hautapaikan siistinä ja kauniina. Olen tehnyt sinne kukkapenkin ja kävin juuri viikko sitten vaihtamassa kesäkukat syyskanerviin. Haravoin alueen joka kerta kun käyn siellä, vaikka tiedosta sen, ettei ne lehdet kauaa pysy poissa. Välillä minua säälittää viereinen hauta ja haravoin myös siitä, sillä siinä ei koskaan käy ketään.

Haudalla käymisestä on tullut itselleni osa elämää. Joskus otan koirankin mukaan, vaikka tiedän, ettei se ymmärrä mikä paikka se on. Uskon kuitenkin, että mies olisi halunnut Taiston käyvän siellä.

Keväällä haudalle pitäisi saada hautakivi. Sen valitseminen vain tuntuu niin uskomattoman lopulliselta. 

keskiviikko 18. syyskuuta 2024

Farkkutakkinen tyttö!

 



Tiedättekö mitä? Minusta tuli aivan yllättäen farkkutakkien käyttäjä! 

Takkien ostaminen on aina ollut minulle ongelmallista, sillä usein tuntuu, ettei mikään istu kun istuu. Olen monta vuotta käyttänyt ulkoilupusakoita, mutta samalla olen kaivannut niiden rinnalle jotain siistimpää takkia. Talvella siistinä takkina toimii ihana tekoturkikseni, mutta välikausivaatteista sellainen on täysin uupunut. 

Olen käyttänyt farkkutakkia viimeksi yläasteella ja olin jämähtänyt jotenkin siihen väriin. En halunnut farkun sinistä takkia, ja jokin melkeinpä naksahti aivoissani, sillä yhtäkkiä tajusin, että eihän sen tarvitse olla farkun sininen! Ja vain hetkeä myöhemmin minulla oli ensimmäinen aikuisiän farkkutakkini. 



Kesällä ostin kukallisen, hieman lyhyemmän mallisen farkkutakin. Ihastuin siihen, ja päätin ostaa syksyksi mustan vastaavan. Mustan farkkutakin löytäminen osoittautui kuitenkin hieman haastavammaksi kuin luulin, sillä halusin mustan, en kulahtanutta mustaa. 

Kokeilin mustastakin lyhyempää mallia, mutta se ei jotenkin miellyttänyt silmääni. Koska se oli musta, niin tuntui, että se rajasi vartaloani jotenkin voimakkaammin ja se pituus - tai sen puute - tuli paremmin ilmi. 

Seuraavaksi ostin oversize takin, joka lörpötti joka suuntaan. En oikein ole over size -ihminen, mutta jotenkin se farkkutakin kanssa tuntui hyvältä idealta. Takki ei kuitenkaan näyttänyt siltä kuin halusin, se oli ennemminkin hieman rönttöinen, liian arkinen. 

Kolmas kerta toden sanoo ja tämä on nyt se lopullinen versio. Se istuu, on oikeasti musta eikä se repsota tai rajaa kehoani väärään suuntaan. Farkkutakin kaveriksi ostin neuleliivin lähinnä sitä ajatellen, että farkkutakkia harvemmin pidetään kiinni. Ja avoimena se ei ole kovin lämmin tai suojaava, joten neuleliivi pidentää takin käyttöaikaa.  Lisäksi neuleessa on korkea kaulus, sillä en voi sietää, jos kaulaan tuulee. Kaulus suojaa viimalta, eikä tarvitse välttämättä aina laittaa huivia.



Kesällä ostamani kukallinen farkkutakki on selvästi ohuempi kuin tämä musta, joten se todellakin sopii ainoastaan viileisiin kesäiltoihin - ei syksyyn. Olen käyttänyt sitä kesällä ihan arkisesti farkkujen kanssa, mutta se sopii hyvin myös hieman juhlavempiin hetkiin esimerkiksi mekon ja helmien kanssa.

Kukallinen on näistä kahdesta ehdottomasti lempparini, mutta musta on  monipuolisempi. Ja paljastuksena vielä, että jätin sen oversize takinkin naulakkooni, sillä välillä on vain kiva pukeutua väljästi. Vaikka oikeasti minun piti myydä se pois. 

perjantai 13. syyskuuta 2024

Koiramäen Pajutalli


















Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa tutustumassa Koiramäen Pajutalliin. Se on Tuusulassa sijaitseva vanha maalaisidylli, jossa toimii nykyään kahvila sekä pieni puoti sisustustuotteineen. Myytävänä oli myös paljon kaikenlaista pajusta punottua.

Olen monena vuonna nähnyt sosiaalisessa mediassa läjäpäin kuvia Koiramäen Pajutallilta kurpitsa-aikaan, ja tänä syksynä halusin kokea sen itse. Minulla ei oikein ollut mitään odotuksia, vaan lähdin paikan päälle avoimin mielin.

Matkustin reilun tunnin bussilla, ja perillä minua odotti sympaattisen näköinen vanha maalaistalo. Piha oli täynnä toripöytiä kurpitsoineen ja ulkorakennuksissa oli puoteja. Pihalla oli niin paljon valokuvattavaa, että olisin voinut olla siellä vain tunteja ottamassa erilaisia valokuvia. Koiramäellä oli myös ikuinen joulu, mutta valitettavasti (tai lompakon onneksi) joulupuoti ei ollut esteetön.

Pihapiirissä on kesäisin eläimiä, ja lampaat sekä kanat olivat vieläkin paikalla. Yhdessä rakennuksessa oli myös kanila, mutta sinne en päässyt, mikä on kyllä ehkä ihan hyvä, sillä minulla on melkoinen pupukuume tällä hetkellä. Päärakennuksessa toimi pieni kahvila sekä sisiustuspuoti. Siellä oli kaikkea todella kaunista ja maalaisromanttista, ja on suorastaan ihme, etten ostanut mitään. Lähellä oli, mutta päätin, että en tarvitse. 

Pihalla ja puodeissa kierreltyäni join vielä kakkukahvit, ja aivan lopuksi piipahdin takapihan nurkassa sijaitsevaan Peikkometsään. Koiramäen Pajutalli on ihana retkikohde niin valokuvaajille, nautiskelijoille kuin lapsiperheillekin. Tämä olisi varmasti kiva kohde myös keväällä tai keskikesällä - mikäköhän pihan teema on silloin?