keskiviikko 30. lokakuuta 2024

Ranskalainen klassikko


Tein pitkästä, pitkästä aikaa lehtitilauksen. Lehtitilauksia on tullut karsittua vuosien aikana, kun netistä löytyy niin paljon. Pari viikkoa sitten sain puhelun, jossa myytiin Maku-lehteä hyvällä tarjouksella, enkä voinut kieltäytyä.

Minulle tuli Maku-lehti joskus vuosikausia, mutta lopetin tilauksen ryhtyessäni gluteenittomalle ruokavaliolle. Nyt kuitenkin vuosia myöhemmin osaan jo itse soveltaa tavallisista ohjeista gluteenittomia, ja ilokseni sain huomata, että lehdessä on nykyään myös gluteenittomia reseptejä.

Ensimmäinen lehti tuli viikossa, ja voi kuinka jännää oli kun pitkästä aikaa postiluukusta kolahti uunituore lehti! Ensi selaamisella löysin monta kiinnostavaa reseptiä, ja toisella silmäyksellä Lyonin kana kiehtoi eniten. Päätin kokeilla.

Lehdessä kerrottiin Lyonin kanan olevan "ranskalainen ruokalaji, jota kutsutaan myös etikkakanaksi". Itse käytin marinoituja kanankoipia, sillä kaupassa ei ollut maustamattomia. Otin kaikki esille ja tarkastelin ohjetta. Vasta siinä vaiheessa huomasin ruokaan tulevan etikan määrän, ja suorastaan järkytyin, sillä yleensä etikkaa tulee ruokiin vain joitakin ruokalusikallisia. Olisihan se pitänyt ehkä jo tuosta kuvauksesta osata päätellä, että etikkaa tulee reilusti. Tähän reseptiin nimittäin tulee puolitoista desilitraa punaviinietikkaa, mutta pakko myöntää, että itse uskalsin laittaa vain desin verran.

Ruoan pääasiallinen mauste oli rakuuna, eikä lähikaupassani ollut tuoretta, joten korvasin sen ruokalusikallisella kuivattua. Alkuvaiheessa ruoan tuoksu ei ollut mitenkään huumaava, sillä keitetyn etikan tuoksu oli melko voimakas. Uunin jälkeen tuoksu oli jo kuitenkin huomattavasti houkuttelevampi.

Lyonin kana yllätti positiivisesti, ja tämä resepti jää varmasti käyttööni. Kastikkeen maku oli todella syvä ja voimakas, ei yhtään etikkainen, vaikka etikkaa tulikin niin reilusti. Keitin lisukkeeksi pitkäjyväistä riisiä, mutta myös uunijuurekset sopisivat tämän kanssa mainiosti. 


Lyonin kana

1 sipuli
3–4 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
800 g broilerinkoipia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2-3 rkl tomaattipyreetä
1½ dl punaviinietikkaa 
1 laakerinlehti
2½ dl kanalientä
1 prk (200 g) ranskankermaa
tuoretta rakuunaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Laita koivet öljyttyyn uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Jätä suola pois, jos käytät marinoituja koipia. Lisää paistinpannulle voita ja hienonnetut sipulit sekä valkosipulit. Kuullota. Lisää tomaattipyree, etikka ja laakerinlehti. Nosta levyn lämpötilaa ja anna etikan kiehahtaa kunnolla. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi kanaliemi ja ranskankerma sekä rakuuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos vuokaan broilerinkoipien päälle. Siirrä vuoka 200-asteiseen uuniin ja paista 30 minuuttia. Pienennä uuni 175 asteeseen ja hauduta vielä noin tunti, kunnes kastike on saostunut ja koivet saaneet kunnolla väriä. 

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Juoksuhaudoilla



Lähdin tänään aivan tavalliselle lenkille koiran kanssa, mutta siitä tulikin oikeastaan aika mielenkiintoinen. Ilma oli sumuisen kostea, mutta silti ulkona oli jotenkin kaunista.

Löysimme taas uuden lenkkipolun, ihan vain kääntymällä tutusta risteyksestä eri suuntaan. Harmittaa, kun unohdin laittaa puhelimen karttasovelluksen päälle, niin en ihan tarkalleen tiedä mistä kiersimme. Hahmotan reitit näkemällä ne kartasta, muutoin käytän vain omia maamerkkejäni. Tuossa oli tuo puu, ja tuossa penkki. Tästä syystä suunnistamiseni on äärettömän vaikeaa, kun joka puolella näyttää ihan erilaiselta eri vuodenaikoina!




Tavallinen sunnuntaikävelymme muuttui kuitenkin kiehtovaksi, kun löysimme yllättäen juoksuhautoja. Ensin luulin sen  olevan vain jokin luola kalliossa, mutta lähemmäs päästyämme totuus valkeni. Kyseessä oli siis ensimmäisen maailmansodan aikainen juoksuhauta, ja vaikka se olikin kasvanut melkein umpeen, niin oli se aika vaikuttava näky. Siinä sitä pysähtyi hetkeksi ja mietti, kuinka nyt ihan kirjaimellisesti seisomme osana historiaa. Kuinka siinä paikalla on taisteltu oman henkensä ja yhteisen hyvän puolesta. Siinä hetkessä sitä tunsi itsensä aika pieneksi.

Mutta minä niin rakastan tällaista! Yksi käännös lenkillä uuteen suuntaan tai elämässä ylipäätään, ja eteen voi tulla jotain yllätävää. Jotain kohauttavaa. Jotain kaunista sumun keskellä.






keskiviikko 23. lokakuuta 2024

Herra Neponen



Meillä on uusi asukas! Pieni, vaaleanruskea pupuvauva muutti meille viikonloppuna, sillä johan tässä on vuosi eletty aivan kaksin Taiston kanssa. 

Minulla on aina ollut pupuja. Ala-asteen lopulla tuli kodinvaihtajina kaksi ensimmäistä, sillä niiden perhe allergisoitui enkä minä antanut äidille periksi. Niiden jälkeen sain yläasteella synttärilahjaksi ikioman hermeliinin, jonka kanssa muutin sitten myös Helsinkiin. Sille otin seuraksi toisen hermeliinin, ja vahingossa tuli myös kolmas, sillä yksi hoitokani jäikin minun luokseni asumaan. Tämä viimeisin oli minulla ja miehellä myös meidän yhteisessä kodissa, samaan aikaan kun Taisto tuli kuvioihin. Sen pupun jälkeen tulikin sitten Elvis ja nyt herra Neponen.

Olin suunnitellut pupun hankintaa tässä jo jonkin aikaa, mutten pitänyt mitään kiirettä. Yhtenä päivänä kuitenkin sosiaaliseen mediaani lävähti kuva tästä karvaturrista, enkä sen suuremmin enää miettinyt. Meille tulisi pupu.


Ennen kuin pystyin kotiuttamaan pupun, niin piti hankkia kaikki tarpeisto. Heitin nimittäin Elviksen jälkeen ruokakuppeja lukuunottamatta kaiken pois, sillä ne olivat jo niin vanhoja rikkinäisiä. Neposelle ostin häkin käytettynä, mutta pesämökki ja aktiviteetit ovat uusia. Olin aika järkyttynyt siitä, miten paljon kaikkien tarvikkeiden hinnat olivat nousseet, kun ei ole näitä tarvinnut ihan hetkeen uusia.

Mutta nyt meillä asustaa Neponen. Se on leijonaharjas-kääpiöluppa sekoitus, eli aivan uusi tuttavuus minulle. Aiemmat kun ovat olleet hermeliinejä, "hoitokania" lukuunottamatta, joka oli hermeliini-leijonanharjas sekoitus. Neponen on kuitenkin paljon pörröisempi kuin se! 

Neponen on syntynyt heinäkuussa, joten se on aivan vauva vielä. Tällä hetkellä painoa on 1,5 kiloa, ja oletuksena on, että aikuisena se painaisi noin kaksi kiloa. On kyllä heti jotenkin kotoisampaa, kun pupu vilistää olohuoneessa. Olen niin tottunut asumaan niiden kanssa, ettei koti ole koti ilman pupua.

Neponen on hyvin utelias ja rohkea poika, ja se on tottunut hyvin tässä muutamassa päivässä jo sylissäoloonkin. Se antaa harjata turkkiaan ja on erittäin perso herkuille. Taisto ja Neponen tulevat hyvin juttuun keskenään, eikä se ollut minulle yllätys, kun Taisto on niin tottunut pupuihin. 

Tutustumme vähitellen kaikki toisiimme, totuttelemme Neposen kanssa kodin ääniin ja uusiin herkkuihin. Imuri on vielä hieman kauhistuttava, mutta tuore basilika suurinta herkkua.



sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Vielä huomennakin


Nyt on pakko myöntää, että ihan vähän nolottaa kertoa tätä teille, mutta olen löytänyt paremman mokkapalareseptin. Olen nimittäin aina vannonut äidin reseptiin, mutta valitettavasti se on nyt päihitetty. Anteeksi äiti!

Vetoan nyt kuitenkin siihen, että äidin ohje on tarkoitettu leivottavaksi tavallisilla vehnäjauhoilla. Olen vain aina vaihtanut jauhot gluteenittomiin, mutta ongelmana on ollut se, että mokkapala on ollut seuraavana päivänä hyvin kuivaa. Kesällä jouduin kokeilemaan tätä uutta reseptiä, sillä töihin tarvittiin sekä gluteeniton että maidoton jälkkäri. Olin hyvin epäileväinen reseptin suhteen ja mikään vaihe ei mielestäni mennyt siinä oikein, mutta lopputulos oli täydellinen. Niin pehmeää ja suussasulavaa - vielä seuraavana päivänäkin!

Nyt pimenevien syysiltojen myötä teki mieli jotain herkkuja, ja päätin kokeilla samaa ohjetta uudestaan. Edelleen yhtä hyvää, joten haluan jakaa tämän ilon myös teille. Leivo, nauti ja ihastu. Ja muista, että jos mokkapalan ei tarvitse olla maidoton, niin voit käyttää aivan tavallista voita.


Pohja:
 1/2 dl vettä
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
225 g voita tai maidotonta margariinia
2,5 dl sokeria
2 3/4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1/2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa

Kuorrute:
6 dl tomusokeria
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
75 g voita tai maidotonta margariinia
3/4 dl vahvaa kahvia
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle strösseleitä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kiehauta vesi vedenkeittimellä ja mittaa joukkoon kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi. Mittaa isoon kulhoon huoneenlämpöinen voi ja sokeri, ja toiseen astiaan valmiiksi jauhot sekä leivinjauhe. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella ja lisää joukkoon kananmunat yksitellen, samalla vatkaten. Lisää jauhot vähitellen, edelleen vatkaten. Kaada lopuksi taikinan sekaan kaakaoseos ja vatkaa se tasaisesti taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille, tasoita pinta ja laita uuniin 25–30 minuutiksi. Jäähdytä.

Mittaa tomusokeri ja kaakao valmiiksi astiaan. Lisää joukkoon sulatettu voi sekä kahvi. Lisää tarvittaessa tomusokeria tai kahvia, jotta saat koostumuksesta sopivan. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita kauniiksi. Ripottele pinnalle strösseleitä ja anna jähmettyä ennen leikkaamista.