tiistai 27. elokuuta 2024

Vihreä pesto



Olen kesän ajan kasvattunut parvekkeella basilikaa ja nyt sadonkorjuun koittaessa oli aika tehdä niistä pestoa. Pestoa ei ole vaikea tehdä, ja se sopii niin pastan joukkoon, leivän päälle kuin raikkaaseen salaattiinkin.  

Yksinkertaisimmillaan tarvitset vihreään pestoon vain tuoreita yrttejä, oliiviöljyä sekä pinjansiemeniä. Makua voit piristää muilla yrteillä, sitruunalla, valkosipulilla tai chilillä. Yleisimmin vihreä pesto valmistetaan basilikasta, mutta on olemassa myös esimerkiksi tilli- sekä persilijapestoa. Peston perinteinen valmistustapa on tehdä se morttelissa, mutta itse tykkään surauttaa sen tasalaatuiseksi sauvasekoittimella.

Keräsin basilikan lehdet parvekkeelta ja keitin yhden pienen lasipurkin valmiiksi pestoa varten. Säilöttävät tuotteet on aina syytä säilöä puhtaisiin ja tiiviisiin purkkeihin, jotta ne pysyvät käyttökelpoisina mahdollisimman pitkään. Keittäminen on hyvä keino purkkien puhdistukseen, mutta voit kuumentaa lasipurkit myös uunissa. Puhdistuksen jälkeen vältä koskemasta sormillasi purkin tai kannen sisäpintoihin.


Vihreä pesto

reilusti tuoretta basilikaa
1 valkosipulin kynsi
3 rkl pinjansiemeniä
raastettua parmesania
puolikkaan sitruunan mehu
oliiviöljyä
suolaa

Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla kevyesti. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai survo seos tasaiseksi sauvasekoittimella. Maista ja lisää tarvittaessa esimerkiksi suolaa. Jatka pestoa oliiviöljyllä niin, että se on sopivan paksuista. Lusikoi valmis pesto lasipurkkiin ja anna maustua jääkaapissa yön yli ennen käyttöä. Pesto säilyy 1-2 viikkoa kylmässä, riippuen siitä kuinka tarkka.olet urkin puhtauden kanssa. Jos purkki jää vajaaksi pestosta, niin kannattaa laittaa peston pinnalle kerros oliiviöljyä. Näin se säilyy paremmin eikä homeitiöt pääse kasvamaan. 

lauantai 24. elokuuta 2024

Armon vuonna 2014



Tänään olisi ollut meidän 10. hääpäivä. Sen kunniaksi palataan yhdessä tuohon päivään.

Välillä olen ajatellut asioita mitä muuttaisin häistämme, mutta nyt miehen kuoltua olen ollut vain kiitollinen, että meillä oli niin kauniit häät. Kukaan muu ei huomannut niitä pikku juttuja, jotka menivät "pieleen", joten ei niitä kannata itsekään sen enempää muistella. Selasin eilen läpi kaikki kuvat hääpäivältä, ja voin kertoa, että niitä on paljon. Poimin tähän vain murto-osan.

Avioliiton siunaus toimitettiin Helsingissä Johanneksen kirkossa, vaatimattomassa parin tuhannen hengen kivikirkossa. Hääpäivämme on 24. elokuuta, eli sama päivä kuin minun vanhemmillani ja äitini vanhemmilla. Virallisen virallisesti menimme maistraatissa naimisiin 22. elokuuta, mutta halusimme pitää tuota avioliiton siunauspäivää hääpäivänämme. Johanneksen kirkko on itselleni nykyään hyvin merkittävä paikka, juurikin häidemme takia. Se on kaunis ja ylväs kirkko täynnä muistoja. 

Kirkon ovilla kaasot jakoivat jokaiselle vieraalle askartelemani yksittäispakatut "onnenkyynelille" -nenäliinat ja bestmanit ohjasivat vieraat paikoilleen. Kävelin alttarille Pachelbelin tahdissa ja nyt kyllä itseänikin hävettää, mutta en muista mikä virsi kirkossa veisattiin. Pappi puhui anteeksiannosta ja anteeksi antamisen tärkeydestä, ja minua harmittaa, etten tajunnut silloin pyytää puheesta kopiota itselleni. 

Minun pukuni teetettiin ompelijalla, samaten liivi, joka miehellä oli puvun takin alla. Liiviin tehtiin varta vasten tasku taskukelloa varten, jonka olin antanut miehelle lahjaksi ensimmäisenä yhteisenä jouluna. Hääpäivänä kellosta oli kuitenkin patteri loppu, joten valokuvaaja laittoi kellon leikkisästi näyttämään hieman yli kolmea, sillä häämme alkoivat kolmelta. Rakastan juuri tällaisia yksityiskohtia ja muistoja. Ehdottomasti yksi parhaista päätöksistä oli ottas häihin ammattivalokuvaaja, sitä suosittelen ihan jokaiselle häitä suunnitteleville. 





Ennen kirkko-osuutta otimme viralliset hääkuvat Sibeliuksen puistossa. Puistossa käveli samaan aikaan paljon aasialaisia turisteja, jotka myös ottivat meistä ahkerasti kuvia. Myöhemmin naureskelimme, että kuinkakohan monen perheen loma-albumiin päädyimmekään. Toisaalta ymmärrän sen, olimme varmasti heille eksoottinen näky ja kulttuurishokki - ihmisiä kadulla pyörätuolissa ja vieläpä menossa keskenään naimisiin

Hääjuhlaa vietettiin Merimelojien majalla Helsingin Töölössä. Se oli aivan ihana paikka ja meri oli kauniisti läsnä. Meille sattui kaunis loppukesäinen ilta, joka päättyi tähtisädetikkujen loisteeseen. Häissämme teemana oli Pariisi, sillä olimme lähdössä sinne seuraavana päivänä häämatkalle. Suurin osa koristeista oli itse tehtyjä ja kokonaisuus syntyikin oikeastaan juuri niistä pienistä yksityiskohdista - itsetehdyistä pullojen etiketeistä, juuttikankaasta askarrelluista servettirenkaista sekä pergamenteista, jotka toimivat pöytäohjelmina. Vieraskirjana käytimme Pariisi-aiheisia postikortteja ja pöytänumeroiden tilalla oli Pariisin nähtävyydet. Katossa roikkui kymmeniä metrejä valonauhaa ja kukiksi valikoitui tummanpunaisia ruusuja valkoisen harsokukan kera. 

Ohjelmana hääjuhlassa oli ruoan lisäksi tietovisa meistä, häävalssi, puheita, tutustumisleikki vieraille, kimpunheitto sekä morsiamen ryöstö. Kovin perinteisesti asioita ei kuitenkaan häissämme tehty. Meillä ei esimerkiksi ollut valmiina onnittelumaljoja, vaan jokaisessa pöydässä odotti pullo kuohuviiniä. Joka pöytäseurueesta sitten yksi henkilö avasi pullon ja tarjoili siitä koko seurueelle. Voin sanoa, että se oli jotenkin todella juhlallinen hetki, kun kuohuviinipullojen korkit poksuivat yksi toisensa jälkeen. Myös meidän pöydässä tehtiin näin, eli bestman avasi pullomme ja kaatoi siitä meille.

Häävalssia emme myöskään tanssineet perinteisesti, vaan liityimme hääbändiin ja esitimme sen. Mies soitti, minä lauloin ja vieraat tanssivat. Tämän jälkeen lauloin vielä miehelle yllätyksenä Suvi Teräsniskan Hento kuiskaus.





Haluan laittaa tähän loppuun vielä hääjuhlan ohjelman. Näin se oli kirjoitettu pergamentteihin, jotka sinetöin punaisin vahasinetein. Kirjoitimme tätä yhdessä pitkään, jotta saisimme siitä täydellisen. Hääkutsut oli kirjoitettu samalla, "vanhahtavalla" tyylillä. 


Tämä asiakirja toimikoon julistuksena hääjuhlan alkamisesta ja yleisenä ohjeena päivän kulusta. Pyydämme arvollisia vieraitaitamme nauttimaan tästä juhlasta kanssamme ja kunnioittamaan päiväämme asiaankuuluvalla riemulla.

Ohessa saatamme tietoonne suunnitellun ohjelman, emmekä valitettavasti pysty vastaamaan mahdollisista muutoksista. Mikäli ohjelmasta poiketaan, älkää menkö pois tolaltanne vaan pyrkikää sopeutumaan asiainkulkuun parhaanne mukaan.

Juhlan aikana Teistä tullaan huolehtimaan parhaalla mahdollisella tavalla niin syömingein kuin muinkin tavoin. Taustasoinnuista vastaa herra Herkules Tatti sekä illan edetessä Teitä tanssittaa henkilökohtainen orkesterimme.


Tässä vielä tarkemmin illan kulku


Kuplivaa onnea

Mitä, missä, milloin

Sen seitsemää eri sorttia

Varattu ja vapaa sana

Väki tutuksi

Makeaa mahan täydeltä

Ilta Skanssissa

Tanssiorkesteri Kuokkavieraat

Sinkkunaiset huomio!

Kipinöitä ja kuvia

Tanssiorkesteri Kuokkavieraat

Hääyö alkakoon


Teidän nautinnoksenne on valmistettu pöydän täydeltä mitä maittavimpia antimia!

Tahtoisimme myös muistuttaa Teitä eräistä huomionarvoisista säädöksistä. Tiesittekin jo varmaan, että on ankarasti kielletty pitämästä ilomieltä itsellään, sen tulee tarttua jokaiseen. Jokainen syököön omalta lautaseltaan ja juokoon omasta kupistaan. Puvun sotkeentumisen välttämiseksi olkaa hyvät ja sitokaa ruokaliina leukanne alle. Jos niitä on useampia, niin sen ylimmän alle. Vältättehän ruuhkaa pöydän alla ja muistuttaisimme myös, että kovaääniset keskustelut pöytien alla kielletään. Keittiö ei ota jo kertaalleen syötyä kakkua takaisin. Lopuksi pyydämme Teitä vielä huomioimaan, että ovet joissa on korkea kynnys, ovat ikkunoita.

Helsingissä 24.päivänä elokuuta armon vuonna 2014

keskiviikko 21. elokuuta 2024

En unohda sinua koskaan



Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun mieheni mehentyi. Kulunut vuosi on ollut melkoinen, niin hyvässä kuin pahassa. On ollut epätoivon pohjia ja uuden riemun löytämistä, mutta se tasapainoittelu niiden kahden välillä onkin ollut se vaikein osuus. 

Kaipaan miestäni. Kaipaan niitä yhteisiä keskusteluja ja sitä, ettei tarvinnut olla yksin. Tosina hetkinä rakastan häntä, joinain hetkinä vihaan. Välillä itken itseni surusta uneen, toisinaan herään ahdistaviin uniin. Tunteiden koko kirjo on mahtunut tähän menetykseen, eikä se kaipuu kai milloinkaan helpota. 

En unohda koskaan. Sain niin paljon ja pystyin toivottavasti myös antamaan saman määrän takaisin. Nykyään vieläkin tuntuu epätodelliselta, että tuo ihminen on ollut olemassa. Katson valokuvia ja mietin, että kuvittelinko sittenkin vain kaiken. Onneksi kuvat todistavat, etten ole tulossa hulluksi.

Puhun arjessani paljon miehestä ja mietin mitä hän tekisi tai sanoisi juuri nyt. Mietin kuinka uusi elämä eri asunnoissa olisi sujunut. Kuvittelen mielessäni hänen asuntonsa, mitä tavaroita olisi missäkin. Mietin kuinka helppoa olisi, kun olisi vielä toinen jakamassa vastuun koiran hoidosta. Kun olisi vielä se toinen, jolle kertoa aivan kaikesta.

Mutta elämän ei ole tarkoitus olla helppoa, sen ainakin olen oppinut. Olen tehnyt paljon itsepohdiskelua, johon on kuulunut myös itsensä syyttelyä ja armottomuutta. Edelleen mietin, olisinko voinut tehdä jotain toisin, olisiko jokin voinut hänet pelastaa. Vaikka samalla tiedän, etten olisi voinut tehdä mitään.

Kulunut vuosi on saanut minut miettimään monia asioita uusista näkökulmista. Teen asioita vähemmällä harkinnalla, koska koskaan ei tiedä paljonko aikaa on. Suhtaudun kuolemaan eri tavalla, samoin hautausmaihin. Haudalla käynti viikoittain rauhoittaa minua. Olen kiitollinen siitä, kuinka kauniin hautapaikan saimme ja vielä kun saisin hautakiven aikaiseksi, niin kaikki olisi hyvin. Haudan hoito on ollut myös terapeuttista, vaikkakin joskus uuvuttavaa. Useimmiten kuitenkin olen siellä levollinen. Haudalla tunnen oloni on omituisen kotoisaksi.

Olen myös suunnitellut omia hautajaisiani, mitä minulle puetaan arkkuun päälle ja mitä virsiä veisataan. Mies ei tätä vaihetta halunnut käydä läpi, joten minä päätin kaikesta, ja yllättäen haluan päättää myös omista hautajaisistani. Itsepäisyyteni jatkuu ilmeisesti hautaan asti. 

Lisäksi olen oppinut pysähtymään ja ottamaan aikaa. Vaikka elämä loppuisikin huomenna, niin en haluaisi olla kuoleman väsynyt. Ihmisen on pakko huolehtia itsestään, jotta pystyy huolehtimaan muista. Tämä voi tarkoittaa koko päivän nukkumista, hemmotteluhoitoja kylpylässä tai kokonaista mutakakkua sohvan nurkassa. Mutta aikaa itselle on otettava, ihan meidän jokaisen. Myös suru tarvitsee aikaa. Aikaa olla ja mennä, aikaa elää ja muuttua.  

Suru opettaa. Se kasvattaa ja herättää jollain tapaa myös eloon. Sen kanssa oppii elämään. Se ei mene pois, eikä sen kuulukaan, muutoinhan se tarkoittaisi, että olisin unohtanut.

Ja minä en unohda sinua koskaan.

keskiviikko 14. elokuuta 2024

Parvekkeen syksy



Mullistin parvekkeen taas uuteen järjestykseen. Yksi parvekkeen laseista ei mene kiinni, ja tilasin sille huollon. Ajattelin, että on parempi ottaa verhot niiltä ikkunoilta pois, ettei ne ole huoltomiesten tiellä. En sitten talveksi jaksa enää laittaa niitä takaisin, joten aloin virittelemään kausivaloja ja yhtäkkiä koko parveke olikin kääntynyt lähes ylösalaisin.

Vein ruokapöydäksi tarkoitetun pöydä takaisin varastoon. Se oli ihan kaunis ajatus, mutta todellisuudessa parvekkeella oli kesällä niin kuuma, ettei siellä tehnyt mieli syödä. Pari iltapalaa pöydän ääressä nautiskelin ja aika monet aamukahvit, mutta siihen riittää tuo pienempi, pyöreä pöytäkin.

Siirsin pyöreän pöytäryhmän tuoleineen nyt sille puolelle, missä isompi ruokapöytä oli kesän ajan. Se on kiva kun sen näkee olohuoneesta, sillä siihen tulee sitten kuitenkin laitettua talveksi lyhtyjä tai kynttilöitä. Parvekkeen toisessa päässä on tällä hetkellä pääasiassa vain kasveja ja kukkia, sekä tietysti se säilytysarkku.





Auringonkukat eivät ehtineet kauaa kukkia, sillä niihin iski jokin tuholainen, joten revin ne aika äkkiä pois, ettei ongelma leviäisi. Kurkku on kasvattamassa vielä neljä kurkkua, jonka jälkeen kitken sen pois. Se on kokonaisuudessaan jo aika huonossa kunnossa, enkä usko, että se tuottaa enempää kurkkuja, jos se nyt saa edes nämä tulossa olevat valmiiksi. On siitä kyllä tullut satoa melko paljon, ainakin 30 kurkkua kesän aikana! Basilikoista olisi ajatuksena tehdä pestoa ja chili on vasta nyt alkanut tekemään hedelmää - toivottavasti ne vain ehtivät kypsyä. 

Nyt parveke on valmiina syksyyn ja hämärään. Käytän parvekeella vain patterikäyttöisiä kynttilöitä ja led-valoja, niin ei tarvitse muistaa sammutella kynttilöitä. Led-valonauhan kanssa ripustin värikkäät paperilyhdyt, joissa on myös valot, muttei ne toimi enää. Kivasti ne tuo ilmettä siitä huolimatta. Jossain vaiheessa vaihdan vielä pelargoniat callunaan ja katsotaan taas sitten keväällä, että miten päin parveekkeen sisustan.




tiistai 6. elokuuta 2024

Kesän keittiöuutuudet

 

Tänä kesänä on tullut kokeiltua keittiössä paljon uutta, ja niistä kokeiluista ehdottomasti onnistunein on tämä kylmä kananmunakastike. Olen jo pitkään haaveillut tällaisesta, mutta se perinteinen valkokastike kananmunalla ei kuulu minun lautaselleni. Siksipä lähdin soveltamaan ja siitähän tuli erittäin hyvää!

Teen lohelle yleensä kastikkeen kermaviilistä, niin nyt tavallaan vain jatkojalostin sitä olemassa olevaa ohjetta. Tämä kastike sopii kesällä uusien perunoiden ja lohen kanssa, mutta miksei talvisena arkipäivänä myös kalapuikkojen kaveriksi. Makunsa se saa etikkaisesta kurkkusalaatista ja Dijon sinapista, ja jos oikein juhlavaksi heittäydyt, niin voit tehdä tämän myös smetanasta. 

Kylmä kananmunakastike kalalle

1 kermaviili
2 keitettyä munaa
1 rkl Felix kurkkusalaattia
1 tl Dijon sinappia
1 tl sitruunapippuria
1 tl kuivattua tilliä
suolaa, sokeria
tuoretta tilliä, kevätsipulia

Keitä munat melko koviksi, noin 8 min. Sekoita kastikkeen aineet kulhossa ja pilko jäähdytetyt munat joukkoon pieneksi muruksi. Anna maustua hetki jääkaapissa. Koristele ja mausta kastiketta halutessasi vielä tuoreella tillillä, ruohosipulilla tai kevätsipulilla. 


Toinen lisuke, jota tein tänä kesänä ensimmäistä kertaa, on mummon kurkut. Nämä kurkut ovat erittäin rapea ja raikas lisuke kesäpöytään, mutta sopivat täydellisesti lisukkeeksi myös esimerkiksi kalaburgereihin.

 Mummon kurkuissa eli hölskykurkuissa tai tillikurkuissa maistuu kesäinen tilli ja avomaankurkku. Olen tehnyt näitä kyllä myös ihan tavallisesta kurkusta, sillä itse en pidä avomaankurkun kuoresta, enkä toisaalta myöskään kuoritusta kurkusta. 

Ideana näissä on se, että kurkku viipaloidaan todella ohueksi vaikkapa juustohöylällä tai mandoliinilla, ja laitetaan suolan, sokerin sekä etikan kanssa tiiviiseen rasiaan. Rasiaa ravistellaan - tai hölskytellään - reippaasti, jonka jälkeen kurkkujen annetaan maustua seuraavaan päivään. Ohjetta voi piristää omilla makuvariaatioilla esimerkiksi lisäämällä mukaan sipulia ja sinapinsiemeniä, tai vaihtamalla tilli korianteriin ja chiliin. 

Mummon kurkut

1 kurkku tai pari avomaan kurkkua
kourallinen tuoretta tilliä
suolaa, sokeria
2-4 rkl etikkaa

Viipaloi kurkut ohueksi ja laita kaikki tiiviiseen rasiaan. Hölskyttele hetki ja anna maustua jääkaapissa yön yli.