Keittiö suosittelee

Minulla on uusi keittiösuosikki, jota voisin surutta laittaa kaikkeen ruokaan. Se on yksinkertainen, helppo ja monipuolinen, sillä sitä voi käyttää niin lihan, kalan kuin kasvisten kanssa. Tämä herkku on tietysti pankojauho, jolla haluaisin leivittää koko maailman!

Pankojauho on japanilaistyylinen karkea korppujauho, joka antaa ruokiin ihanan rapean pinnan. Itse olen ihastunut pankokalaan ja voisin syödä sitä loputtomasti. Ja vaikka tämä on leivitettyä, ei sitä kuitenkaan tarvitse uppopaistaa. Pankokalan tai -kanan saa nimittäin näppärästi kypsennettyä uunissa! Tämä leivitetty kala on hyvää ihan kermaviilikastikkeen ja pottumuusin kera, mutta erityisen hyvin se sopii tacojen täytteeksi. Kalatacot onkin meillä kovaa valuuttaa nykyään!

Pankojauhotettuun kalaan tarvitset kevyesti vatkattuja munia, pankojauhoa sekä tietysti kalaa. Itse käytän useimmiten pakasteesta löytyviä seitifileitä, mutta mikä vain vaalea kala käy tähän tarkoitukseen. Tacoja tehdessäni leikkaan fileet pienemmiksi paloiksi, jotta ne sopivat kuvioon, mutta kalat voi ihan hyvin paneroida isoina fileinäkin. Laitan kaloihin hieman suolaa, pyöritän ne kananmunassa ja lopuksi pankojauhossa. Tämä on vähän sottaisaa puuhaa, mutta toisaalta tätä voi hyvin tehdä vaikka lasten kanssa yhdessä. Leivitetyt kalat asetellaan uunipellille ja paistetaan kullanrapeiksi. 

Tacot ovat siitä kivaa ruokaa, että niitä voi helposti tehdä isommallekin porukalle ja jokainen saa täyttää oman annoksensa juuri niin kuin haluaa. Meillä on yleensä aina salsaa, maissia, kurkkua, juustoraastetta, smetanaa, jalapenoja ja tällä kertaa paistoin lisäksi myös jättikatkaravun pyrstöjä. Kun päälle puristaa vielä vähän limeä niin oi nam! Kutsu porukka koolle ja laita tacopöytä valmiiksi - vannon, että jokainen tykkää!

Vähän kuin kämppiksiä

Tänään olisi vuorossa kaikkien aikojen ensimmäinen toivepostaus! Kyselin tuossa vuodenvaihteessa, että mitä juttuja te haluaisitte lukea, ja yhtenä toiveena oli viherkasvien esittely. Nyt päätin, että on oiva ajankohta esitellä nuo kaunokauset, kun kasvukausi on aluillaan ja kaikki ovat saaneet uutta multaa alleen. 

82 neliön kodistamme löytyy parisenkymmentä viherkasvia, joskaan kaikki eivät ole eri lajia. Pidän siitä, että yhtä kasvia on aina useammassa ruukussa, joten varsinaisesti vain kymmenen eri kasvia löytyy. Yhtä kasvia on vain sitten aina kahtena tai kolmena kappaleena. Kasvien käyttäytymistä ja tarpeita on kiva havannoida ja samalla voi huomata, että jokainen on oma aivan oma yksilönsä - yksi tykkää nököttää ikkunalla auringonpaisteessa, kun taas toinen viihtyy rauhassa kaapin päällä.

 Olen perinyt nämä multasormet äidiltä ja mummulta, ja suurin osa kasveistani onkin peruja mummun antamista pistokkaista. Joka kevät sitten otan niistä aina uudet pistokkaat, jotta saan kasvin elämän jatkumaan. Kasveihini liittyy valtavasti tunnearvoa, ja voisi sanoa, että ne ovat minulle vähän kuin kämppiksiä. Vuorovaikutamme keskenämme, kun ne kertovat jos jokin on huonosti ja minä sitten yritän parhaani mukaan ratkaista tilanteen. Yleensä tilkka vettä saa ne taas hyvälle tuulelle. On myös hienoa nähdä kuinka ne kasvavat ja uudet silmut saavat minut aina niin hyvälle tuulelle.  Nyt siis esittelen teille jokaisen kasvin mitä meiltä löytyy ja yritän kertoa niistä kaiken oleellisen.

Alotetaan tästä myrkyttömästä kaunokaisesta, joka kasvaa alkuperäisenä Kaakkois-Aasiassa ja Oseanian pohjoisosissa. Isokirjopeippi eli tuttavallisemmin värinokkonen on mummulta saatu koristekasvi, joka tykkää kovasti auringosta. Talven aikana se aina nuukahtaa, mutta kevään tullen väri jälleen syventyy ja keskikesällä tämä kasvi on aivan mahtavan näköinen. Kasvi on helppohoitoinen ja sitä on helppo jakaa latvapistokkailla. Tämä juo kasvukaudella ehdottomasti eniten ja kukinnot on hyvä muistaa nyppiä pois. Ne syövät kasvin väriä haaleammaksi ja sitähän me emme halua.

Toisena tulee kultaköynnös, joka sekin on joskus saatu mummulta. Kasvi on kotoisin Tyynenmeren trooppisilta saarilta, ja niillä seuduilla se kasvaa monimetriseksi ja kiipeilee puiden rungoilla ja oksistoissa. Myös kotioloissa sitä voi kasvattaa vapaasti riippuvana amppelissa tai tukea versot ylöspäin tukeen. Itse yleensä pidän roikkuvista kasveista ja näin ollen annan kultaköynnöksenkin kasvaa alaspäin, mutta muistan kuinka mummulassa köynnös kiipesi tuvan seinää pitkin. Kotioloissa köynnöksen ei kuitenkaan kannata antaa kasvaa liian pitkäksi, sillä silloin se ei jaksa viedä ravinteita joka paikkaan. Sitä on siis hyvä pätkiä aina keväisin ja ottaa samalla pistokkaita.

Seuraavana vuorossa kasvi, jonka sain muutettuani ensimmäiseen omaan asuntoon Helsingin Katajannokalle. Itse kutsun kasvia aina nimellä herra Puu, mutta virallisesti se on reunustraakkipuu. Se on alunperin Madagascarilta kotoisin oleva, suosittu huonekasvi, joka kuuluu laajempaan traakkipuiden sukuun. Puu oli melko pikkuinen minulle saapuessaan, ja olenkin hyvin ylpeä siitä kuinka hienosti se on kasvanut. Talvella se pudottaa alimmaisia lehtiä pois ja kasvattaa keväällä ylös uusia.

Fiikus on Intiassa ja Indonesiassa luontaisesti kasvava yleinen huonekasvi. Kasvista käytetään yleisesti kolmea nimitystä, eli kumiviikunaa, huonekumipuuta sekä fiikusta, ja näillä kaikilla viitataan yleensä samaan kasviin. Fiikus kasvaa huoneoloissa pensasmaiseksi puuksi, jolla on suuret ja ylväät vahamaiset lehdet. Jos lehti katkeaa, valuu sisältä vaaleaa tahnaa, jonka kanssa kannattaa olla varovainen. Se on myrkyllistä, se ei tee hyvää iholle ja jos sitä putoaa lattialle tai huonekaluihin, niin siihen se jää.

Fiikus on minulle näistä kaikista kasveista se rakkain ja sitä varjelen melkeinpä hengelläni. Olen saanut sen naapurin tädiltä ollessani kymmenen vuotiaana suuressa leikkauksessa. Kun muutin omilleni, otin kasvin mukaani ja se on kasvanut siitä asti kanssani. Olen saanut onnistuneesti jaettua kasvia ja näin ollen minulla on kolme kaunista fiikusta. Varsinainen lahjaksi saatu kasvi on tällä hetkellä äidilläni, koska se alkoi kasvaa liian isoksi. Pidän myös suunnattomasti siitä miltä fiikus näyttää ja miten se käyttäytyy. Tunnen jo aika lailla läpikotaisin sen kaikki oireet ja tarpeet, ja luulen, että fiikus tulee aina pysymään elämässäni. 

Tämän kaunokaisen ostin useita vuosia sitten kävellessäni kukkakaupan ohi. Se tönötti siinä hyllyllä niin iloisen värikkäänä ja sympaattisena. Tuo liuska-aralia oli tullessaan hyvin pieni ja pakko myöntää, että kerran siirsin sen jo pois olohuoneesta. Kyllästyin koko kasviin ja yritin saada sen hengiltä vähemmällä huomiolla, kun en viitsinyt sitä suin päin roskiinkaan heittää. No se kuitenkin vain innostui siitä ja hyvä etten heittänyt pois, sillä nyt se on oikein kaunis ja ylväs. 

Enkelinsiipi lukeutuu taas näihin mummulta perittyihin viherkasveihin. Olen muutaman kerran saanut sen kasvamaan todella kauniisti ja on se jopa kukkinutkin, mutta nyt viimeisen vuoden aikana on ollut vähän huonompi kasvu. Katsotaan jos tämä kevät ja uusi multa saisi sen virkistymään.

Apostolinmiekankin olen saanut ja oikeastaan en ole sitä koskaan osannut kunnolla hoitaa. Sen pitäisi kukkia, kun siinä on 12 lehteä eli "12 apostolia". Mutta vaikka lehtiä olisi kuinka monta, en ole nähnyt kukan kukkaa. Välillä tämäkin on yrittänyt kuolla, mutta jotenkin se siitä aina lopulla elpyy. 

Aasinkorva on uusin tulokas kasviperheessäni. Tällaiset köynnösmäiset ja roikkuvat kasvit miellyttävät suuresti silmääni, ja erään kerran äidillä kyläillessäni nappasin hänen aasinkorvastaan pistokkaan. Se lähtikin sitten kasvamaan oikein urakalla ja nyt vuotta myöhemmin vitriinin päällä komeilee ihana, ihana aasinkorva.

Juorut eli kolmiokukat kasvavat luonnonvaraisina Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Nimi on tälle kasville todella osuva, sillä se todellakin leviää ja kasvaa kuin juoru. Tämä lukeutuu lempikasveihini helppohoitoisuutensa ja myrkyttömyytensä vuoksi. Lemmikkitaloudessa kun on huolehdittava aina myös siitä, että ne kaikista myrkyllisimmät yksilöt eivät ole karvakorvien saavutettavissa.

Isoanopinkieli on kotoisin trooppisesta Länsi-Afrikasta. Se on jäykkä- ja terävälehtinen ainavihanta kasvi, jota käytetään hyvin yleisesti huonekasvina. Tämä on myös melko uusi tulokas, jonka nappasin kerran äidiltäni mukaan. Hän oli heittämässä kasvin roskiin, mutta onneksi ehdin sen pelastaa. Anopinkieltä kasvaakin nyt sitten meillä kolmessa eri ruukussa, sillä sen muoto miellyttää kovasti silmääni.

Jotta nämä kaikki voivat näin hyvin ja vehreästi, tarvitsevat ne veden lisäksi tietysti myös lannoitetta. Itse olen nyt puolitoista vuotta käyttänyt Neko -kasvilannoitetta ja ollut siihen erittäin tyytyväinen. Se on korkealaatuinen kastelulannoite kaikille vihreille ja kukkiville ruukkukasveille, kesäkukille, taimille, perennoille ja kasvihuonevihanneksille. Aine sisältää tasapainoitetusti kaikkia tärkeitä pää- ja hivenravinteita runsaan kasvun varmistamiseksi. Tyytyväisyyttäni lisää myös se, että tämä on helppo annostella ja riittoisa tiiviste kestää pitkään. Ainakin omat kasvini ovat piristyneet sen jälkeen kun Neko tuli taloon, joten suosittelen tätä kaikille viherpeukaloille.

Kello viiden iltapäivätee

Kävin tässä taannoin kaverin kanssa ylellisellä iltapäiväteellä. Se on ihana keino hemmotella itseä tai ystävää, ja hyvä tapa viettää laatuaikaa vailla huolen häivää. Me nautiskelimme iltapäiväteemme brasserie Kämpissä, jossa tunnelma ja palvelu on jo puoli ruokaa. Iltapäiväteellä voit hetken kuvitella olevasi Pariisissa, Lontoossa tai missä nyt ikinä haluaisitkaan olla. 

Iltapäivätee tai perinteisemmin kello viiden tee on englantilaista alkuperää. Se on lounaan ja illallisen väliin ajoittuva hetki, jolloin nautitaan pieniä suolaisia sekä makeita suupaloja teekupposen äärellä. Brasserie Kämpin teekonseptiin kuuluu kolmikerrosvadillinen pikku herkkuja sekä kattava teelista. Tee tarjoillaan ihanissa teräspannuissa ja sitä saa tilata lisää niin paljon kuin huvittaa. Olen kerran aiemmin käynyt Kämpin teellä, mutta vasta nyt minulle selvisi, että voit ottaa vaikka joka suupalalle eri teelaatua. Aika ylellistä.

Teen kanssa tarjoiltavat herkkupalat kutkuttavat kieltä juuri mukavasti ja saavat jaksamaan sinne illalliseen asti. Tarjottavista löytyi niin sandwichejä, skonsseja kuin juustojakin. Skonssien väliin saa laittaa marjahilloja ja kermavaahtoa, sekä teen seuraksi jaetaan pienet hunapurkit. Kaikki on asteltu ja katettu niin kauniisti, että kyllä siinä sielu lepää. 

Tämä on hyvä keino ottaa hieman aikaa itselleen kiireisen arjen keskellä. Ota mukaan vaikka hyvä kirja tai järjestä romanttiset iltapäivätreffit puolison kanssa. Miten vain itse haluat, kunhan muistat nauttia.

Varmoin ottein

Taas on koittanut aika kevätkylvöjen. Viime vuonna istutimme monta erilaista hyötykasvia, ja kokeilimme silloin paria uuttakin. Nyt tänä vuonna menemme varmoin ottein ja valikoimme kasvatukseen vain ne lajit, joiden tiedämme viihtyvän parvekkeellamme. 

Kasvatukseen pääsi siis kurkku, basilika sekä auringonkukka. Mies ilmeisesti aikoo jossain vaiheessa laittaa vielä chiliä tulemaan. Basilikaa laitoimme useamman ruukullisen, sillä se menestyy yleensä hyvin ja kurkun taimia olisi tulossa 16 kappaletta. En kuitenkaan usko, että ne kaikki selviävät, sillä viime vuonnakin lopulta vain yksi kurkkutaimi tuotti hedelmää.

Basilikat ja auringonkukat löysin ihan tavallisina siemenpusseina, mutta kurkku oli loppunut. Onneksi viereisessä hyllyssä oli tuollainen valmis kurkunkasvatuspaketti, jota nyt sitten testailemme. Mukana tuli pieni määrää multaa, kurkun siemenet sekä pikkuinen "minikasvihuone". Siemenet siis istutettiin paketissa olevaan astiaan, sumutettiin kosteaksi ja peitettiin paketin muovikannella. Nyt vain satoa odottelemaan! 

Kaiken vaivan arvoista

Välillä on ihanaa valmistaa oikein kunnon intialainen päivällinen. Tässä olen kyllä hieman tapojeni orja, sillä teen aina saman kokonaisuuden - butter chickeniä, linssidalia, mangolassia sekä tietysti naanleipää. Se on vain niin hyvä makujen yhdistelmä, ettei muuta tarvita. Tomaattisen lempeää kanakastiketta, tulisen pehmeää linssimuhennosta, mehevää leipää ja kaiken kruunaavaa mangojuomaa. Ah.

Tämä on sinänsä aika helppo ruoka, mutta aikaa vievä. Kanat pitää laittaa marinoitumaan edellisenä päivänä ja varsinaisen kastikkeen keittämiseen menee useampi tunti. Se on kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista, usko pois. Butter chicken on melko klassinen intialaisen keittiön annos, jossa jogurttimarinoidut ja grillatut kanat sekoitetaan ihanaan tomaatti-kermakastikkeeseen. Dal puolestaan on mausteinen linssimuhennos, joka sopii hyvin lisukkeeksi. Se on hieman tulisempi kuin butter chicken, joten ne mukavasti tasapainoittavat toisiaan. 

 Kanaa marinoidaan jääkaapissa mausteisessa jogurttimarinadissa mieluiten yön yli. Itse käytän yleensä pari kiloa luullista, marinoimatonta kanaa eli kanan koipireisiä, sillä niistä irtoaa parhaiten makua. Marinadi valmistuu käden käänteessä sekoittamalla yhteen turkkilaista jogurttia, kuusi valkosipulin kynttä, tuore pilkottu chili, raastettua inkivääriä, kahden limen mehu, pari teelusikallista paprikajauhetta, teelusikka suolaa, puolisen desiä öljyä sekä ruokalusikka garam masalaa. Mausteseos survotaan sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi ja yhdistetään n. 5 desiin jogurttia. Kanoista suosittelen ottamaan nahan pois, niin liha maustuu paremmin. Laita kanat isoon kulhoon, hiero marinadi niihin ja peitä kulho foliolla. Marinoituneet kanat asetellaan vuokaan tai korkeareunaiselle uunipellille ja pohjalle laitetaan hieman vettä, ettei kanat kuivu. Kanoja paistetaan 175 asteessa parisen tuntia. 

Kun koivet paistuvat, valmistetaan kastike. Ison kattilan pohjalla kuullotetaan pilkottu sipuli ja muutama valkospulin kynsi. Mukaan lisätään raastettua inkivääriä, ruokalusikallinen sarviapilansiemeniä, teelusikka kanelia sekä puolikas teelusikka suolaa. Pienen pyöräytyksen jälkeen kattilaan lisätään pari, kolme tölkkiä kokonaisia purkkitomaatteja sekä pari desiä vettä. Seosta keitellään hiljalleen tunnin ajan, jonka jälkeen se soseutetaan sauvasekoittimella. Keittämistä jatketaan vielä ainakin tunnin verran, jonka jälkeen mukaan lisätään ruokalusikka hunajaa, purkki kermaa, kahdeksan ruokalusikallista voita sekä luista riivityt kananlihat. Hauduttelua voi jatkaa vielä tunnin verran.

Daliin voit käyttää minkä värisiä linssejä tahansa, mutta itse käytän yleensä punaisia linssejä ja mustia beluga-linssejä. Punaiset menevät enemmän mössöksi, kun taas mustat luovat purutuntumaa. Linssit pitää huuhdella siivilässä ennen keittämistä, ja niiden keittämiseen hyvä vinkki on yksi osa linssejä ja kaksi osaa vettä. Dal kannattaa maustaa jo keittämisvaiheessa, jolloin linssit imevät kaiken ihanan maun itseensä. Keitinveteen laitetaan siis tomaattipyrettä, garam masalaa, juustokuminaa, cayannepippuria, suolaa sekä ihan loppuvaiheessa tilkka kermaa. Vettä voi joutua välillä lisäilemään, sillä linssit imevät melkoisesti. Sitten vain haudutellaan niin pitkään, että linssit ovat sopivan kypsiä ja koostumus lähemäpä mössöä kuin vetistä. Tämä dal on yleensä kaikkien mieleen.

Mangolassi on joidenkin mittapuulla jälkiruoka, mutta omasta mielestäni se sopii aterian kaveriksi. Varsinkin jos on jotain tulista tarjolla, lassi viilentää mukavasti. Sen valmistat helposti sekoittamalla turkkilaista jogurttia sekä mangososetta, ja koostumuksesta saat sopivan juotavan ohentamalla sitä maidolla. Lassin voi halutessaan maustaa kardemummalla.

Herkut voi tarjoilla riisin kanssa, tai sitten vain naan leivän kera. 

Levymakaronilaatikko

Ajattelin jakaa teille oman lasagnevinkkini. Lasagnea eli levymakaronilaatikkoa tehdään varmasti monella tyylillä, enkä väitä, että tämä olisi ainut oikea. Tämä kuitenkin sopii meille, jotka kammoamme valkokastiketta ja sulanutta juustoa. Yök.

Teen lasagnen samalla tavalla kuin äitini, ja aluksi resepti kauhistutti miestä. Hän kun jumaloi sulaa juustoa. Mies on kuitenkin vuosien saatossa tottunut lasagneeni sellaisenaan kuin se on ja välillä hemmottelen häntä pintajuustokerroksella, koska sen saan itse kuorittua pois. Lasagnea kannattaa tehdä aina reilusti, sillä ensinnäkin se on uunituoreena huumavan hyvää jolloin sitä syö kuin hullu puuroa, toisekseen sitä voi syödä vielä huomennakin ja lopuksi siitä voi laittaa vielä pakastimeenkin.

Tähän maailman parhaaseen ja lähes juustottomaan lasagneen tarvitset siis jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, paseerattua tomaattia, maitoa, lasagnelevyjä, läjän mausteita sekä tietenkin sen salaisen ainesosan eli sulatejuustoa. Ainesmäärät riippuvat vuokasi koosta - itse käytän kilon jauhelihaan sen isomman purkin Olympiaa sekä kaksi pahvitörpöllistä tomaattia.

Ensiksi siis keitän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustan oreganolla, mustapippurilla, sokerilla ja suolalla. Pilkon ja paistan sipulit, lisään jauhelihan pannulle paistumaan ja maustan sen. Lopuksi lisään paseeratut tomaatit sekä tilkan vettä, sillä lasagnelevyt imevät melkoisesti kosteutta. Kuiva lasse ei ole mistään kotoisin.

Sillä välin kun tomaattikastike hautuu ja porisee, on hyvä valmistaa vaalea kastike. Kuten jo mainitsinkin, inhoan perinteistä valkokastiketta yli kaiken, mutta onneksi sen voi korvata. Sulatejuustokastikkeeni päihittää valkokastikkeen mennen tullen ja se on myös järjettömän helppo tehdä. Tarvitset vain kattilan - mieluiten teflonisen - sekä paketin sulatejuustoa ja hieman maitoa. Kattilan pohjalle kaadetaan maitoa sen verran, että pohja peittyy ja mukaan lisätään paketillinen sulatejuustoa. Juusto sulatetaan miedolla lämmöllä ja se kannattaa pitää kokoajan liikkeessä! Kun juusto on sulanut, joukkoon lisätään maitoa niin, että kastikkeesta tulee sopivan juoksevaa. Kastike maustetaan suolalla ja pippurilla, ja sitten vain kasataan lasagne eli kastikkeita ja pastalevyjä vuorotellen. Itse pidän siitä, että tomaattikastike jää päälimmäiseksi, mutta se nyt on ihan makuasia. Ja jos mieli tekee, niin pinnalle voi vielä ripotella juustoraastetta. Sitten vain vuoka uuniin 175 asteeseen n. 40-45 minuutiksi ja viimein pääset herkuttelemaan. Tämän jälkeen et enää ihmettele miksi lasagne on katti Karvisen lempiruokaa.