Vähän kuin kämppiksiä

Tänään olisi vuorossa kaikkien aikojen ensimmäinen toivepostaus! Kyselin tuossa vuodenvaihteessa, että mitä juttuja te haluaisitte lukea, ja yhtenä toiveena oli viherkasvien esittely. Nyt päätin, että on oiva ajankohta esitellä nuo kaunokauset, kun kasvukausi on aluillaan ja kaikki ovat saaneet uutta multaa alleen. 

82 neliön kodistamme löytyy parisenkymmentä viherkasvia, joskaan kaikki eivät ole eri lajia. Pidän siitä, että yhtä kasvia on aina useammassa ruukussa, joten varsinaisesti vain kymmenen eri kasvia löytyy. Yhtä kasvia on vain sitten aina kahtena tai kolmena kappaleena. Kasvien käyttäytymistä ja tarpeita on kiva havannoida ja samalla voi huomata, että jokainen on oma aivan oma yksilönsä - yksi tykkää nököttää ikkunalla auringonpaisteessa, kun taas toinen viihtyy rauhassa kaapin päällä.

 Olen perinyt nämä multasormet äidiltä ja mummulta, ja suurin osa kasveistani onkin peruja mummun antamista pistokkaista. Joka kevät sitten otan niistä aina uudet pistokkaat, jotta saan kasvin elämän jatkumaan. Kasveihini liittyy valtavasti tunnearvoa, ja voisi sanoa, että ne ovat minulle vähän kuin kämppiksiä. Vuorovaikutamme keskenämme, kun ne kertovat jos jokin on huonosti ja minä sitten yritän parhaani mukaan ratkaista tilanteen. Yleensä tilkka vettä saa ne taas hyvälle tuulelle. On myös hienoa nähdä kuinka ne kasvavat ja uudet silmut saavat minut aina niin hyvälle tuulelle.  Nyt siis esittelen teille jokaisen kasvin mitä meiltä löytyy ja yritän kertoa niistä kaiken oleellisen.

Alotetaan tästä myrkyttömästä kaunokaisesta, joka kasvaa alkuperäisenä Kaakkois-Aasiassa ja Oseanian pohjoisosissa. Isokirjopeippi eli tuttavallisemmin värinokkonen on mummulta saatu koristekasvi, joka tykkää kovasti auringosta. Talven aikana se aina nuukahtaa, mutta kevään tullen väri jälleen syventyy ja keskikesällä tämä kasvi on aivan mahtavan näköinen. Kasvi on helppohoitoinen ja sitä on helppo jakaa latvapistokkailla. Tämä juo kasvukaudella ehdottomasti eniten ja kukinnot on hyvä muistaa nyppiä pois. Ne syövät kasvin väriä haaleammaksi ja sitähän me emme halua.

Toisena tulee kultaköynnös, joka sekin on joskus saatu mummulta. Kasvi on kotoisin Tyynenmeren trooppisilta saarilta, ja niillä seuduilla se kasvaa monimetriseksi ja kiipeilee puiden rungoilla ja oksistoissa. Myös kotioloissa sitä voi kasvattaa vapaasti riippuvana amppelissa tai tukea versot ylöspäin tukeen. Itse yleensä pidän roikkuvista kasveista ja näin ollen annan kultaköynnöksenkin kasvaa alaspäin, mutta muistan kuinka mummulassa köynnös kiipesi tuvan seinää pitkin. Kotioloissa köynnöksen ei kuitenkaan kannata antaa kasvaa liian pitkäksi, sillä silloin se ei jaksa viedä ravinteita joka paikkaan. Sitä on siis hyvä pätkiä aina keväisin ja ottaa samalla pistokkaita.

Seuraavana vuorossa kasvi, jonka sain muutettuani ensimmäiseen omaan asuntoon Helsingin Katajannokalle. Itse kutsun kasvia aina nimellä herra Puu, mutta virallisesti se on reunustraakkipuu. Se on alunperin Madagascarilta kotoisin oleva, suosittu huonekasvi, joka kuuluu laajempaan traakkipuiden sukuun. Puu oli melko pikkuinen minulle saapuessaan, ja olenkin hyvin ylpeä siitä kuinka hienosti se on kasvanut. Talvella se pudottaa alimmaisia lehtiä pois ja kasvattaa keväällä ylös uusia.

Fiikus on Intiassa ja Indonesiassa luontaisesti kasvava yleinen huonekasvi. Kasvista käytetään yleisesti kolmea nimitystä, eli kumiviikunaa, huonekumipuuta sekä fiikusta, ja näillä kaikilla viitataan yleensä samaan kasviin. Fiikus kasvaa huoneoloissa pensasmaiseksi puuksi, jolla on suuret ja ylväät vahamaiset lehdet. Jos lehti katkeaa, valuu sisältä vaaleaa tahnaa, jonka kanssa kannattaa olla varovainen. Se on myrkyllistä, se ei tee hyvää iholle ja jos sitä putoaa lattialle tai huonekaluihin, niin siihen se jää.

Fiikus on minulle näistä kaikista kasveista se rakkain ja sitä varjelen melkeinpä hengelläni. Olen saanut sen naapurin tädiltä ollessani kymmenen vuotiaana suuressa leikkauksessa. Kun muutin omilleni, otin kasvin mukaani ja se on kasvanut siitä asti kanssani. Olen saanut onnistuneesti jaettua kasvia ja näin ollen minulla on kolme kaunista fiikusta. Varsinainen lahjaksi saatu kasvi on tällä hetkellä äidilläni, koska se alkoi kasvaa liian isoksi. Pidän myös suunnattomasti siitä miltä fiikus näyttää ja miten se käyttäytyy. Tunnen jo aika lailla läpikotaisin sen kaikki oireet ja tarpeet, ja luulen, että fiikus tulee aina pysymään elämässäni. 

Tämän kaunokaisen ostin useita vuosia sitten kävellessäni kukkakaupan ohi. Se tönötti siinä hyllyllä niin iloisen värikkäänä ja sympaattisena. Tuo liuska-aralia oli tullessaan hyvin pieni ja pakko myöntää, että kerran siirsin sen jo pois olohuoneesta. Kyllästyin koko kasviin ja yritin saada sen hengiltä vähemmällä huomiolla, kun en viitsinyt sitä suin päin roskiinkaan heittää. No se kuitenkin vain innostui siitä ja hyvä etten heittänyt pois, sillä nyt se on oikein kaunis ja ylväs. 

Enkelinsiipi lukeutuu taas näihin mummulta perittyihin viherkasveihin. Olen muutaman kerran saanut sen kasvamaan todella kauniisti ja on se jopa kukkinutkin, mutta nyt viimeisen vuoden aikana on ollut vähän huonompi kasvu. Katsotaan jos tämä kevät ja uusi multa saisi sen virkistymään.

Apostolinmiekankin olen saanut ja oikeastaan en ole sitä koskaan osannut kunnolla hoitaa. Sen pitäisi kukkia, kun siinä on 12 lehteä eli "12 apostolia". Mutta vaikka lehtiä olisi kuinka monta, en ole nähnyt kukan kukkaa. Välillä tämäkin on yrittänyt kuolla, mutta jotenkin se siitä aina lopulla elpyy. 

Aasinkorva on uusin tulokas kasviperheessäni. Tällaiset köynnösmäiset ja roikkuvat kasvit miellyttävät suuresti silmääni, ja erään kerran äidillä kyläillessäni nappasin hänen aasinkorvastaan pistokkaan. Se lähtikin sitten kasvamaan oikein urakalla ja nyt vuotta myöhemmin vitriinin päällä komeilee ihana, ihana aasinkorva.

Juorut eli kolmiokukat kasvavat luonnonvaraisina Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Nimi on tälle kasville todella osuva, sillä se todellakin leviää ja kasvaa kuin juoru. Tämä lukeutuu lempikasveihini helppohoitoisuutensa ja myrkyttömyytensä vuoksi. Lemmikkitaloudessa kun on huolehdittava aina myös siitä, että ne kaikista myrkyllisimmät yksilöt eivät ole karvakorvien saavutettavissa.

Isoanopinkieli on kotoisin trooppisesta Länsi-Afrikasta. Se on jäykkä- ja terävälehtinen ainavihanta kasvi, jota käytetään hyvin yleisesti huonekasvina. Tämä on myös melko uusi tulokas, jonka nappasin kerran äidiltäni mukaan. Hän oli heittämässä kasvin roskiin, mutta onneksi ehdin sen pelastaa. Anopinkieltä kasvaakin nyt sitten meillä kolmessa eri ruukussa, sillä sen muoto miellyttää kovasti silmääni.

Jotta nämä kaikki voivat näin hyvin ja vehreästi, tarvitsevat ne veden lisäksi tietysti myös lannoitetta. Itse olen nyt puolitoista vuotta käyttänyt Neko -kasvilannoitetta ja ollut siihen erittäin tyytyväinen. Se on korkealaatuinen kastelulannoite kaikille vihreille ja kukkiville ruukkukasveille, kesäkukille, taimille, perennoille ja kasvihuonevihanneksille. Aine sisältää tasapainoitetusti kaikkia tärkeitä pää- ja hivenravinteita runsaan kasvun varmistamiseksi. Tyytyväisyyttäni lisää myös se, että tämä on helppo annostella ja riittoisa tiiviste kestää pitkään. Ainakin omat kasvini ovat piristyneet sen jälkeen kun Neko tuli taloon, joten suosittelen tätä kaikille viherpeukaloille.